vauvan odotus yksin

http://pikkusquare.blogspot.fi/2015/03/ei-hataa-sina-selviat-eli-ne-puu…

Minä odotin yksin. Mies oli satunnainen kumppani, ja halusi abortin. Minä sanoin että ei, en suostu, mutta en ilmoita sinua myöskään mihinkään isäksi jos et kerran halua. Ilmoitin siis että isä tuntematon. '

Mulla kun itse olen terve ja lapsi terve, niin en ole kyllä kokenut mitään vaikeuksia totaaliyksinhuoltajuuden kanssa. Mitään "tukiverkkoja" ei ole enkä kyllä ymmärrä mihin sellaisia kaivattaisiinkaan. Hyvin pärjäilemme ilmankin. Jos joku oikea hätä tulee, yhteiskunnalta löytyy kyllä tukiverkot.

Suurin osa niistä "kokonaisista" perheistäkin hajoaa vauvavuoden aikana. Pääset vähemmällä kun et joudu siihen erorumbaan ja sitä ennen saatanalliseen riitelyyn. Yksin ollessa pääset päättämään itse kaikesta. Ja ei se mies kuitenkaan sua auttaisi siinä lapsen hoidossa tai missään muussakaan.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa niistä "kokonaisista" perheistäkin hajoaa vauvavuoden aikana. Pääset vähemmällä kun et joudu siihen erorumbaan ja sitä ennen saatanalliseen riitelyyn. Yksin ollessa pääset päättämään itse kaikesta. Ja ei se mies kuitenkaan sua auttaisi siinä lapsen hoidossa tai missään muussakaan.

Tiesitkö, että 94 % alle 3-vuotiaista asuu oman biologisen äidin ja isän kanssa samassa asunnossa? Ja 81 % alle 15-vuotiaista asuu molempien biologisten vanhempiensa kanssa samassa osoitteessa? Lähde: Tilastokeskus

http://tilastokeskus.fi/til/perh/2015/02/perh_2015_02_2016-11-25_tie_00…

Vierailija kirjoitti:

Minä odotin yksin. Mies oli satunnainen kumppani, ja halusi abortin. Minä sanoin että ei, en suostu, mutta en ilmoita sinua myöskään mihinkään isäksi jos et kerran halua. Ilmoitin siis että isä tuntematon. '

Mulla kun itse olen terve ja lapsi terve, niin en ole kyllä kokenut mitään vaikeuksia totaaliyksinhuoltajuuden kanssa. Mitään "tukiverkkoja" ei ole enkä kyllä ymmärrä mihin sellaisia kaivattaisiinkaan. Hyvin pärjäilemme ilmankin. Jos joku oikea hätä tulee, yhteiskunnalta löytyy kyllä tukiverkot.

Lapsella on oikeus tietää isänsä ja periä tämä, saada elatusta.

Kai tässä suurin ongelma onkin juuri se pettymys, että miten mies voi tehdä näin. Tämä on meidän toinen yhteinen lapsi. Pelottaa sekin, miten minusta riittää molemmille. Isällä on sairaus, jonka vuoksi hän ei ole kovin "luotettava" eikä ole mahdollista laskea hänen varaansa käytännössä mitään, jos haluaa välttyä pettymyksiltä

-ap

Sama tilanne oli mulla kuusi vuotta sitten. Puhu asiasta neuvolassa ja ota vastaan kaikki tuki mitä tarjotaan esim. perhetyöstä, sos. toimesta jne. Verkostoidu muiden odottajien kanssa. Keskity vauvasi ja itsesi hyvinvointiin. Sinä pärjäät kyllä😊

Vierailija kirjoitti:

Kai tässä suurin ongelma onkin juuri se pettymys, että miten mies voi tehdä näin. Tämä on meidän toinen yhteinen lapsi. Pelottaa sekin, miten minusta riittää molemmille. Isällä on sairaus, jonka vuoksi hän ei ole kovin "luotettava" eikä ole mahdollista laskea hänen varaansa käytännössä mitään, jos haluaa välttyä pettymyksiltä

-ap

Siis hetkinen. Tämä on toinen yhteinen lapsenne, mutta tämän toisen lapsen tietoihin olette merkinneet "isä tuntematon"? Tajuatko, miten epätasa-arvoiseen tilanteeseen asetat lapsesi? Ensimmäinen lapsi perii isänsä ja toinen jää täysin ilman perintöä! Lapsella on oikeus kahteen viralliseen vanhempaan, vaikka olisikin vain paperilla.

Eihän ap sanonut että olisi johonkin merkinnyt lapsen isän tuntemattomaksi...

Vierailija kirjoitti:

Kai tässä suurin ongelma onkin juuri se pettymys, että miten mies voi tehdä näin. Tämä on meidän toinen yhteinen lapsi. Pelottaa sekin, miten minusta riittää molemmille. Isällä on sairaus, jonka vuoksi hän ei ole kovin "luotettava" eikä ole mahdollista laskea hänen varaansa käytännössä mitään, jos haluaa välttyä pettymyksiltä

-ap

Miksi ihmeessä teit toisen lapsen hänen kanssaan?

Noh kaikesta selviää. Ensimmäistä lasta odotin yksin, lopullinen ero seitsemän vuoden parisuhteesta tuli n. raskauden puolivälissä kun mies jäi rysänpäältä kiinni pettämisestä. Parisuhteessa oli kyllä paljon muitakin ongelmia, jonkun asteinen narsisti kyseessä, vähintään persoonallisuushäiriöinen kpää. Edelleen hankaloittaa elämää (uhkailu, vainoaminen) ja lapsella aika rajatut tapaamiset.

Toisenkin lapsen olen saanut yksin, lapsen isä oli muuttanut ulkomaille. Eli koko raskauden olin yksin ja hoidin vanhempaa lastani. Tukea sain perhetyöstä koska kärsin todella pahasta raskauspahoinvoinnista ja lisäksi hormonit pahensivat migreeniä. Perhekerhoissa käytiin, ystävät tukivat jonkun verran ja jonkun verran myös isovanhemmat vaikka raskausaikana vähän vääntöä siitä olikin että miten kuvittelen pärjääväni. Kävin myös vaikeassa tilanteessa odottavien tukiryhmässä. Vaikeaa oli lähinnä silloin kun ensimmäisen lapsen isä aiheutti ongelmia (oli mustasukkainen/kateellinen/pipipää yleisesti). Vanhempi aloitti päiväkodissa juuri ennen laskettua aikaa 10pvä/kk niin siitä olen saanut vähän omaa aikaa vauvan kanssa eikä isompi kokoajan vaadi kaikkea huomiota. Perhetyötä en ole käyttänyt enää synnytyksen jälkeen, pari kertaa veivät isomman päiväkotiin ja kaveri toi takaisin. Vauva on ollut niin helppo että aikalailla hommat vaan hoituu ja päivät rullaa omalla painollaan. Toki hankalaa on ollut isomman mustasukkaisuus ja uhmaraivareiden kanssa + narskun sekoilut. Siisteydestä voi vähän joustaa, joskus voi syödä eineksiä ja joinain päivinä katsoa vähän enemmän lasten ohjelmia jos normaalisti tilanne kuitenkin on se että ollaan vuorovaikutuksessa lasten kanssa ja syödään terveellisesti. Kyllä usein tulee riittämättömyyden tunne lapsia kohtaan ja ei aina jaksaisi räntäsateessa rämpiä kauppaan sitä maitopurkkia ja vaippoja hakemaan, mutta kyllä nämä ihanat lapset antavat niin paljon että jaksan. Se antaa myös voimia kun ajattelee, että minä pärjään/selviän/ratkaisen/hoidan ja sekin kun on pakko niin sitä vaan tekee eikä mieti sitä jaksamista. Minä olen lapsilleni kaikki ja kaiken haluan heille myös antaa.

Jatkoa 11/ YH

Perhetyötä kannattaa pyytää jos tuntuu että ei arki rullaa niinkuin haluaisi sen toimivan tai jos siinä on oikeasti ongelmia. Mielestäni kaikille yksin huoltajille pitäisi sitä tarjota aluksi pari kertaa ja jatkossa katsoa tarvitaanko. Saisi edes suihkussa käydä rauhassa tai nukkua hetken. Varsinkin jos molemmat lapset kotona kokoajan, imetys vie niin paljon aikaa aluksi päivästä että ei kauheasti alussa muuta ehtinyt tekemäänkään. Tein ruokia valmiiksi ennen la pakkaseen ja syötiin puolivalmiuta ja välillä valmisruokaa aluksi isomman kanssa. Luin kirjoja isommalle imettäessä, kynät ja paperia ja vesivärit, muovailuvaha yms tekeminen samaan aikaan auttoi paljon. Ja lasten ohjelmat tässä tilanteessa täysin salittuja:) päivä päivältä helpottaa ja vauvakin jo puolivuotias, pahimmat uhmaraivarit isommalla takana. Kun yksi sairastuu tai saatuja kaikki meistä niin silloin on aika kurjaa kun kuumeessa hoitaa koko pakettia, mutta näistäkin selvitty. Toki hankaluuksia on todellakin vielä edessä lasten kasvaessa ja uudet ongelmat ja asiat muuttuvat kokoajan mutta enää en niin stressaa tulevasta. Olen huomannut että asiat harvoin menee ihan niinkuin on suunnitellut ja sitä oppii sietämään, melkein koskaan ei saa sitä mitä haluaa vaan kaikki tapahtuu lasten ehdoilla ja heidän tarpeensa on edellä. Mutta niistä sitä vaan luopuu ilman katkeruutta, lasten hyvinvointi on suurin palkinto. Olen kiitollinen kodistamme, siitä että on ruokaa ja vaatteita ja leluja ja paljon rakkautta ja kohtuullisen terveet lapset<3

Vaikeinta on toki kaikki se tunne myllerrys, lähinnä noita miehiä kohtaan. Niitä ajatuksia tulee ja menee ja loppujen lopuksi päädyn aina siihen että itsepähän ovat menettäneet jotain arvokasta, en minä. Paljon paremmin pärjään yksin kuin vielä parisuhteessa jonkun vaikean kpään kanssa, saa itse päättää menemiset ja tulemiset, rahankäytön, aikataulut ja kasvatuksen. Ei tavitse olla vastuussa toisen viihdyttämisestä ja tunteista. Riittää ku keskittyy lapsiin ja itseensä. Yksinhuoltajuudessa on paljonkin hyvää:)

Täälläkin yks, joka odotti lasta yksin. Nyt puolivuotiaan äiti. Hyvin meni odotusaika, vaikka erottiin todella riitaisasti lapsen isän kanssa, ja hän ei ole ollut maisemissa ollenkaan tämän jälkeen. Ja noista tukiverkostoista, mulla oli oma perhe ja muutama läheinen ystävä suuresti apuna odotusaikana, sekä nyt sen jälkeen. Kyllä mä pitkään painelin yksinäni ja yritin olla joku supernainen, mutta sairaslomalle jouduin melkein raskauden puolivälissä enkä sen jälkeen saanut rasittaa itseäni juuri mitenkään, joten.. Samaten kaikenmoista palvelua ja toimintaa on tarjottu ja vinkattu neuvolan kautta, ja vaikka oon jotenkin hankala ottamaan apua vastaan, niin nyt saan ammattilaisen vahtimaan pikkuista pariksi tunniksi kerran kuussa että saan itse vähän rentoutua ja käydä vaikka kahvittelemassa ja ostoksilla rauhaksiin. Kävin myös odotusaikana muutaman kerran jossain odottavien äitien "kerhossa" ja nyt ois tarkoituksena alkaa käymään semmoisessa yh-äideille ja heidän lapsilleen järjestetyssä toiminnassa. En uskois että sanoisin näin, mutten olis koskaan kuvitellut että raskausajasta yksinään selviäminen, saati lapsen kasvattaminen yksinään olisi näin "helppoa". No eihän se tietenkään aina ole, myönnän et välillä on ihan pirun raskasta hoitaa arkea ihan yksin. Mutta kuvittelen että se olis vielä hankalampaa, jos tässä perheessä olis se kolmaskin osapuoli :D

Kyllä sä pärjäät! 

Niin ja monesti yksinhuoltajat auttavat toisiaan, koska tajuavat tilanteen. Vertaistuki on iso voima ja ihan se että istahdat jonkun kaverin sohvalle ja samalla katsot koko lapsilauman perään, niin kaveri saa laitettua pyykit ja imuroitua ja ruoan alulle sitten vielä mukavasti yhdessä syötte tai ainakin juotte kahvit, on monen arkipäivän pelastus, ali kannattaa hommata yh kavereita, pariskuntien kotona ei yleensä niinkään käydä kyläilemässä koska on niin omat kuviot perheessä ja jotenkin tuntuu että niistä harvemmin joustetaan. YHt ovat usein joustavia ja mukaituvaisia ja spontaanisti onnistuu kyläilyt ja leikkitreffit, ei tarvitse viikon suunnittelua etukäteen ja puolisoilta tarkistelua:P (noin kärjistetysti)

Odotin yksin. Mies lähti kun kuuli raskaudesta. Olihan se kurjaa kun yksin joutui pähkäilemään mikä on normaalia ja yksin sai iloita ultrassa jne. Yksin synnytys ja yksin lapsesta huolehtiminen. Nyt jo vuosia myöhemmin olen tyytyväinen, että tuo häntäheikki tajusi kadota ajoissa. En olisi kaivannut riitaisa eroa siihen päälle.

Joskus on tilanteita jolloin isä ei  ansaitse olla isä. Esim. huumeiden käyttö ja vastaavat tilanteet. Silloin voi olla helpompaa, ettei papereissa ole toisen vanhemman nimeä. Vältytään turhilta lastensuojeluilmoituksilta jne. "isän" törttöillessä tahollaan.