Olenko superäiti? Teen gradua, käyn osa-aikatyössä, toimin kuntavaalityökentällä, harrastan, olen äiti

En usko superäitiyteen.

Äidit on erilaisia ja eri mallit voi olla keskenään yhtä hyviä. Uskon että lapsesi saa kaiken mitä he tarvitsevat vaikka olisit enemmän poissa, tilalle tulee muita kokemuksia.

T. Kotiäiti

Miksi sitten jatkat tuota, jos se vaivaa sinua. Itsekin opiskelen ja olen osa-aikatyössä, mutta en todellakaan mihinkään kunnallispolitiikkaan ja muihin harrastuksiin tästä enää kertakaikkiaan repeä. Niin ja minulla ei ole puolisoa.

No whatever, ole mitä olet, aikamoista humble braggia tuo kyllä oli koko "sielukas" avautuminen.

Siis wtf? Mitä sa oikein nyt haluat ja miksi avaudut täällä?

Eikä siinä vielä kaikki: olet näköjään palstamammakin. Wau!

Huooh. Käyn kahta akateemista tutkintoa, harrastan ja olen äiti. Silti en ole superäiti vaan normaali nainen joka haluaa työelämään. Niin vaikeaksi se nykyään on tehty vaan.

Riippuu osaatko ottaa suihin käsillä seisten.

Isän opiskelu ja työ ei ole ikinä pois lapselta, mutta auta armias jos äiti tekee gradua kerran kahdessa viikossa.

Jos isä toimisi noin niin ei hän olisi mikään superisä eikä toisaalta mietittäis että miksi isä ei osallistu enempää. Todennäköisesti sun mies ottaa isomman roolin perheessä kuin ns. "perinteinen mies". Ei siitä nykyaikana todellakaan tarvitse kokea mitään syyllisyyttä. Aloituksessakin puhut että oma äitisi oli kotona. Missäs isäsi oli? Olisitko lapsena kärsinyt jos vanhempiesi roolit olisivat olleet päinvastoin? Näinpä.

Et taida se Super äiti olla et.. miksi itse jankutat sitä tekstissäsi että ihmiset sinusta edes kuvittelevat sitä. Kaikki sinun oheistoiminta arjessasi on lapsiltasi ja parisuhteeltasi pois. Harrastuksia saa olla ja pitääkin, mutta muu toiminta..

Vierailija kirjoitti:

Et taida se Super äiti olla et.. miksi itse jankutat sitä tekstissäsi että ihmiset sinusta edes kuvittelevat sitä. Kaikki sinun oheistoiminta arjessasi on lapsiltasi ja parisuhteeltasi pois. Harrastuksia saa olla ja pitääkin, mutta muu toiminta..

Lisäys: ja tietysti ymmärrän opiskelun täysin.

Niinno, ihmisellä on vain ne 24 tuntia päivässä, vaikka miten yrittäisi niitä venyttää. Joten jos on kerännyt liikaa vastuita, jokin tai jotkin niistä kärsivät.

Itse teen täyspäiväistä asiantuntijatyötä, joka on epäsäännöllistä vuorotyötä. Minulla on kaksi lasta, joista toinen autismikirjolainen. Lisäksi opiskelen kieltä, ja hoidan kahta luottamustehtävää. Harrastan liikuntaa.

Koen, että ehdin nuo hyvin, ja saan virtaa siitä, että en panosta vain yhteen osa-alueeseen. Silti välillä saan huonon omantunnon siitä, että lasten (jotka jo koulussa) kanssa pitäisi ehtiä olla vielä enemmän.

Kaipa se on niinkin, että tunnollisen ihmisen alituinen seuralainen ON huono omatunto.

Klassinen humblebrag: "En minä mikään yli-ihminen ole, vaikka olenkin x!", kun kukaan ei ole sanonut mitään yli-ihmisyydestä.

Yhteiskunnan pitää auttaa ylisuorittajaa? Just joo. Perusta yritys ja maksa veroja, onko sinusta siihen?

En oikein tiedä, mitä tähän sanoa, mutta mä koen todella tärkeäksi olla paljon lasteni kanssa. Koen olevanikin, vaikka mulla on myös suht vaativa työ ja myös oma tärkeä harrastus, joka vie jkv aikaa, ja näen myös kavereita säännöllisesti. Mä olen ollut suht pitkään kotona lasten kanssa (mies on onneksi myös halunnut olla), joten ei ole tarvinnut stressata aikatauluista ym. silloin, hankkinut työn, jossa vapaat työajat, joten ei tarvitse olla 8-16 konttorilla, mulla on yksi iso oma harrastus, mutta pystyn harrastamaan sitä aika pitkälti kun lapset nukkuu. En ottaisi harrastuksen päälle enää poliittista vastuuta, se olisi sitten se mun harrastus.

Mä en yksinkertaisesti kestä lapsiin liittyvää syyllisyyttä, joten teen valinnat niin, että mun ei tarvitse sitä kokea. Elämä on paljon kevyempää niin.

Vierailija kirjoitti:

En oikein tiedä, mitä tähän sanoa, mutta mä koen todella tärkeäksi olla paljon lasteni kanssa. Koen olevanikin, vaikka mulla on myös suht vaativa työ ja myös oma tärkeä harrastus, joka vie jkv aikaa, ja näen myös kavereita säännöllisesti. Mä olen ollut suht pitkään kotona lasten kanssa (mies on onneksi myös halunnut olla), joten ei ole tarvinnut stressata aikatauluista ym. silloin, hankkinut työn, jossa vapaat työajat, joten ei tarvitse olla 8-16 konttorilla, mulla on yksi iso oma harrastus, mutta pystyn harrastamaan sitä aika pitkälti kun lapset nukkuu. En ottaisi harrastuksen päälle enää poliittista vastuuta, se olisi sitten se mun harrastus.

Mä en yksinkertaisesti kestä lapsiin liittyvää syyllisyyttä, joten teen valinnat niin, että mun ei tarvitse sitä kokea. Elämä on paljon kevyempää niin.

Niin siis piti laittaa loppuun, että mun mielestä Suomessa on (ainakin vielä) todella helppo järjestää elämänsä mieleisekseen, oli lapsia tai ei. Että en oikein ymmärrä mitä ap kaipaa.

Minä olen alkoholistiäitini hylkäämä, isän kanssa kaksiossa asunut ja äitipuolensa vihaama nainen. Olen ollut pelkotilojen takia hoidossa psykiatrisella, ja elin koko peruskouluajan alisuoriutuen ja kiusattuna. En ole oikeastaan koskaan kunnolla edes elänyt. 

Minulla on kolme lasta ja olen avioliitossa. Olen joutunut käymään läpi hirveän pitkän ja uuvuttavan prosessin, mutta olen sen aikana ja jälkeen luonut itselleni ja lapsilleni ystäväpiirin, löytänyt harrastuksen josta pidän, päässyt mukaan puoluetoimintaan ja aloittanut opiskelemaan. Lapseni ovat tasapainoisia ja ystävällisiä lapsia, joilla on ystäviä ja jotka pärjäävät koulussa hyvin. He ovat elämäniloisia ja niin minäkin nykyään. 

Minun mielestäni minä olen superäiti, jos joku. 

No, elämä on valintoja. Valinnat tehdään omasta arvomaailmasta käsin. Sinulle on tärkeintä työ, opiskelu ja harrastukset, ja sitten sen jälkeen ne lapset. Jos koet syyllisyyttä, niin on aika tehdä muutoksia.

Ap, et ole superäiti vaan suorittajaäiti. Elät muiden kiitoksella ja mielelläsi kiillottaisit sädekehääsi, jos joku erehtyisi päivittelemään suorittamistasi.

Vierailija kirjoitti:

Ai niin ja hoidan kotitöitä mieheni kanssa. Mielestäni en ole. Sydämeeni pistää joka kerta, kun kuulen ne sanat. Tiedän, että en ole niin paljon lasten kanssa, kuin voisin olla. En ehdi jutella, pitää sylissä koulutinsä aloittaneita, huolehtia niin paljon kuin voisin. Koululaiseni ovat paljon yksin kotona, avain kulkee kaulassa. Isovanhemmat tulevat meille usein hoitamaan, saan joka toinen viikko lisää omaa aikaa opintojani varten. Kodin siivoaminenkin on tehtävä joten kuten. haluan mysö pitää kiinni ystävistäni ja harrastuksistani.

Oma äitini oli kotona minua ja sisartani varten ja sain häneltä kaiken sen tuen ja hoivan, mitä lapsi tarvitsee. En olisi saanut niitä, jos äitini olisi ollut minä. Minulla oli aina puhtaat tilanteeseen sopivat vaatteet ja ravinto, mutta ennen kaikkea äitini oli aina siellä niin fyysisesti kuin henkisesti, kun häntä tarvitsin. Älkää hokeko, että olen superäiti. En ole. Äitini oli. Kunnia ja hatunnosto hänelle.

Elämässä on tehtävä valintoja ja on ilmiselvää, että valintani ovat soin pois lapsiltani. Älkää muuta väittäkö. He eivät tee tutkintopapereillani ja harrastuskokemuksillani mitään. Kaduttaa, mutta jatkan näin.

Yhteiskunta asenteillaan voisi helpottaa valintojani ja jaksamistani lasten hyväksi, koska se ei tämän päivän Suomessa muuten onnistu. Jos äiti voi hoitaa kotona lasta vain vähän aikaa, ajaudutaan totaaliseen lasten pahoinvointiin.

Eli mitä sinä haluaisit yhteiskunnan tekevän? Hankkivan sinulle muutaman tunnin vuorokauteen lisää? Rajoittavan ajankäyttömahdollisuuksiasi? Yhteiskunta ei mitenkään pakota sinua osallistumaan kunnallispolitiikkaan tai opiskelemaan, jos sinulla on jo työ. Sinä haluaisit, että yhteiskunta tekisi valinnoistasi helpompia. Miten? Ottaisi sinulta lapset pois? Hankkimalla kodinhoitajan? Ihan itse olet nuokin valintasi tehnyt ja nyt valitat, että niiden tekeminen ei ole ollut tarpeeksi helppoa.