Olenko superäiti? Teen gradua, käyn osa-aikatyössä, toimin kuntavaalityökentällä, harrastan, olen äiti

Ai niin ja hoidan kotitöitä mieheni kanssa. Mielestäni en ole. Sydämeeni pistää joka kerta, kun kuulen ne sanat. Tiedän, että en ole niin paljon lasten kanssa, kuin voisin olla. En ehdi jutella, pitää sylissä koulutinsä aloittaneita, huolehtia niin paljon kuin voisin. Koululaiseni ovat paljon yksin kotona, avain kulkee kaulassa. Isovanhemmat tulevat meille usein hoitamaan, saan joka toinen viikko lisää omaa aikaa opintojani varten. Kodin siivoaminenkin on tehtävä joten kuten. haluan mysö pitää kiinni ystävistäni ja harrastuksistani.

Oma äitini oli kotona minua ja sisartani varten ja sain häneltä kaiken sen tuen ja hoivan, mitä lapsi tarvitsee. En olisi saanut niitä, jos äitini olisi ollut minä. Minulla oli aina puhtaat tilanteeseen sopivat vaatteet ja ravinto, mutta ennen kaikkea äitini oli aina siellä niin fyysisesti kuin henkisesti, kun häntä tarvitsin. Älkää hokeko, että olen superäiti. En ole. Äitini oli. Kunnia ja hatunnosto hänelle.

Elämässä on tehtävä valintoja ja on ilmiselvää, että valintani ovat soin pois lapsiltani. Älkää muuta väittäkö. He eivät tee tutkintopapereillani ja harrastuskokemuksillani mitään. Kaduttaa, mutta jatkan näin.

Yhteiskunta asenteillaan voisi helpottaa valintojani ja jaksamistani lasten hyväksi, koska se ei tämän päivän Suomessa muuten onnistu. Jos äiti voi hoitaa kotona lasta vain vähän aikaa, ajaudutaan totaaliseen lasten pahoinvointiin.