Lue keskustelun säännöt.
Miksi ujoja kohdellaan kuin ilmaa?
21.03.2017 |
Esim ryhmässä katsotaan kaikkia muita silmiin puhuessa, mutta ei ujoa tai hiljaisempaa? Olemmeko ilmaa?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Ujo itsekin kohtelee tilaisuudessa muita kuin ilmaa, jos ei ota katsekontaktia ja puhu.
Jonkun pitää kuunnellakin, eikö? Kyllä mä ainakin otan katsekontaktia ja viestin ei-sanallisesti että olen kiinnostunut muista. Ja tottakai puhunkin, tai ainakin yritän. Monesti huomaan vaan, että mut ikäänkuin ignoorataan keskustelusta, koska en ehkä ole yhtä paljo äänessä kuin muut, ja se kyllä tuntuu pahalta. En ole ollut tietoinen "sosiaalisista tasoista", ilmeisesti minun pitäisi hakeutua muunlaiseen seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että on jotain sosiaalisia tasoja! Mutta miten on kun ujo saattaa olla paljon empaattisempi ja jopa sosiaalisesti älykkäämpi, kuin äänekkäämpi sosiaaliseksi itseään kuvitteleva?
Miten se sosiaalinen älykkyys ilmenee jos on tuppisuu?
Esim että osaa lukea elekieltä paremmin, ilmeitä, ylipäänsä osaa kuunnella paremmin.
Itse olen ainakin tuntemattomien seurassa juuri sellainen rasittavan hiljainen, en osaa small talkia. Olen kömpelö ja kiusallinen. Moitin tästä itseäni jatkuvasti. Kuitenkin olen huomannut työyhteisössä, että ne puheliaat ja rempseät ihmiset päästelevät suustaan välillä niin töykeitä asioita, että itse häpeäisin silmät päästäni, jos vahingossa sellaista (toisia loukkaavia) asioita möläyttäisin. Tämäkö on sitä sosiaalista älykkyyttä sitten, pääasia että säästä puhuminen luonnistuu ja hiljaisia hetkiä ei synny? Multa luonnistuu kuitenkin tervehtiminen, kiitos ja anteeksi. Ironista kyllä, ettei ne niin itsestäänselvästi kuulu niiden sosiaalisten älykköjen sanavarastoon.
Silence is gold, mihin on kadonnut tämä loistava aforismi. Ennen Suomessakin arvostettiin hiljaisuutta ja erityisesti oikeassa paikassa.
No, kommunikoin tietty niiden ihmisten kanssa joilta saan jotain vastakaikua. Katson silmiin niitä jotka katsoo minua; jos toisen katse on vaivaantunut tai välttelevä, niin mitä minä häntä häiritsemään. Puhun niille jotka tykkää vastata; jos joku ei ilmaise mitään itsestään ei varmasti ole minun asiani yrittää häntä saada "mukaan".
Sorry.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä se menee niin että koitan huomioida ujoa ja puhua hänelle mutta se itse katsoo maahan ja vastaa hyvin hiljaa yhdellä sanalla kaikkeen. Kyllä siinä tulee semmonen fiilis ettei ihmistä kiinnosta minun seurani. Yrittäkää huomioida muita ihan kohteliaisuudesta, emme pure.
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että on jotain sosiaalisia tasoja! Mutta miten on kun ujo saattaa olla paljon empaattisempi ja jopa sosiaalisesti älykkäämpi, kuin äänekkäämpi sosiaaliseksi itseään kuvitteleva?
Jos se empatia ja sosiaalinen älykkyys ei näy mitenkään ulospäin, niin muut eivät voi tietää näistä kyvyistä. Ja mitä väliä niiden olemassaololla on, jos niitä ei käytetä mihinkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että on jotain sosiaalisia tasoja! Mutta miten on kun ujo saattaa olla paljon empaattisempi ja jopa sosiaalisesti älykkäämpi, kuin äänekkäämpi sosiaaliseksi itseään kuvitteleva?
Miten se sosiaalinen älykkyys ilmenee jos on tuppisuu?
Esim että osaa lukea elekieltä paremmin, ilmeitä, ylipäänsä osaa kuunnella paremmin.
Edelleen: Kun se ujo ei mitenkään ilmaise lukeneensa erimieltä tai kuunnelleensa, niin miten se sosiaalinen älykkyys ilmenee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että on jotain sosiaalisia tasoja! Mutta miten on kun ujo saattaa olla paljon empaattisempi ja jopa sosiaalisesti älykkäämpi, kuin äänekkäämpi sosiaaliseksi itseään kuvitteleva?
Miten se sosiaalinen älykkyys ilmenee jos on tuppisuu?
Esim että osaa lukea elekieltä paremmin, ilmeitä, ylipäänsä osaa kuunnella paremmin.
Edelleen: Kun se ujo ei mitenkään ilmaise lukeneensa erimieltä tai kuunnelleensa, niin miten se sosiaalinen älykkyys ilmenee?
En tiedä mistä puhut. Kyllä minä ainakin vastaan ja ilmaisen kuuntelevani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että on jotain sosiaalisia tasoja! Mutta miten on kun ujo saattaa olla paljon empaattisempi ja jopa sosiaalisesti älykkäämpi, kuin äänekkäämpi sosiaaliseksi itseään kuvitteleva?
Sosiaalisella tasolla tarkoitin vain sitä, että keskustelu on tasapainoista - osapuolet puhuvat ja kuuntelvat ja osallistuvat yhtä paljon. Kuulisin mielelläni miten ujojen mielestä heitä pitäisi kohdata ja lähestyä? (Tosin tuskin ovat mikään homogeeninen joukko). En ole luonteeltani mikään agressiivinen hölöttäjä vaan normaali keskustelija, joten haluan että toinenkin osapuoli keskustelee - ujon juuri luulisi ymmärtävön miten henkisesti raskasta on yksin vastata koko keskustelusta esim. kahvitauolla tms.
Vierailija kirjoitti:
No, kommunikoin tietty niiden ihmisten kanssa joilta saan jotain vastakaikua. Katson silmiin niitä jotka katsoo minua; jos toisen katse on vaivaantunut tai välttelevä, niin mitä minä häntä häiritsemään. Puhun niille jotka tykkää vastata; jos joku ei ilmaise mitään itsestään ei varmasti ole minun asiani yrittää häntä saada "mukaan".
Sorry.
Niinhän sitä luulisi, mutta alunperin pointtini oli siinä että minulle ei vastata kun moikkaan, minua ei katsota silmiin kun puhutaan ryhmälle, vaikka yhtälailla muut olisivat hiljaa. Minut ikäänkuin ignoorataan, koska olen hiljaisempi, enkä tee itsestäni numeroa. Tämä ei tarkoita ettenkö missään tilanteessa saa sanaa suustani, ja että olen aivan tuppisuu. Olen vain hiljaisempi, kuin suurin osa ihmisistä ja ehkä hieman hidas sosiaalisissa tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kyllä juttelen kun olen kahdestaan jonkun kanssa, mutta porukassa olen hiljaisempi, oikeastaan aika ujo. Ja inhoan kaikkia esiintymisiä ym. Kyllähän se näin on, että ulospäinsuuntautunut pärjää elämässä paremmin, varmaan voikin paremmin tässä yhteiskunnassa.
Ai kuinka hiljaisemmat pitäisi ottaa huomioon? No, yksinkertaisia vinkkejä: katso silmiin, kuten muitakin ihmisiä. Hiljainen osallistuu keskusteluun usein hymyillen, nyökkäillen, naurahdellen ja ilmehtien, saattaapa joskus jopa raottaa suutaan sanoakseen jotakin, mutta joku äänekkäämpi ehtiikin aloittaa ensin. Se hiljainen saattaa olla ryhmässä ainoa, joka oikeasti kuuntelee muiden puheenvuorot ja on kiinnostunut toisten asioista eikä vain esilläolosta.
Kysy välillä ujonkin mielipidettä vaikka ihan nimeltä mainiten ja anna hänelle aikaa vastata - älä ala heti höpöttää toisen kanssa, kun hiljainen on ehtinyt miettiä vastaustaan vasta 1-2 sekuntia. Kun ujo sitten puhuu, kuuntele, pidä katsekontakti ja kieltäydy kuulemasta päällepuhujien supertärkeitä juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimpia asioita ujoudessa on, että kokee olevansa ihmisille taakka.
Ujouteni tulee eri tilanteissa eri tavalla esiin. Joidenkin kanssa olen kiusaantunut. Yleensä nämä joiden kanssa olo on kiusaantunut, ovat itse sellaisia "keskivertososiaalisia", kun taas niiden kaikkein sosiaalisimpien kanssa yllättäen tulen toimeen paremmin. Ehkä siksi, että keskivertososiaalinen "sietää" parhaiten enemmän omanlaisiaan, kun taas korkeammin sosiaalinen sietää hyvin todella erilaisia ihmisiä ja saa heidät tuntemaan olonsa vapautuneemmaksi. Olen jopa vähemmän ujompi sellaisten seurassa, jotka ovat itse todella rohkeita ja avoimia seurassani. Jotkut keskivertososiaaliset tai jopa sivusta katsottuna todella sosiaaliset (mutta vain tiettyjen kanssa) taas muuttuvat kanssani samanlaisiksi tuppusuiksi kuin minäkin elleivät jopa vieläkin hiljaisemmiksi ja tuntuvat jättävän puhumisen vastuun minulle, mikä on outoa, sillä luulisi heillä itsellään olevan paremmat valmiudet siihen. Onko se sitten jotain passiivista mielenosoitusta, että eivät halua ruveta ujolle "erityiskohtelua" antamaan tai jotain? Ulkopuolinen ei ehkä edes tietäisi kumpi meistä on se ujo. Hassua.
Jotkut taas tykästyvät rauhallisuuteeni. Kun koen olevani hyväksytty, on helpompi jutellakin. Kun taas joidenkin kanssa varon jokaistakin sanaa ja menen ihan lukkoon. En uskalla sanoa/kysyä mitään.
Harvemmin törmään itseäni ujompiin, mutta olen huomannut että jotenkin sellaisissa tilanteissa mulle saattaa helposti tulla "johtavampi" olo, että minä olen meistä se rohkeampi.
En ole siis kaikkien seurassa samanlainen enkä aiheuta sentään kaikissa tukalaa olotilaa. Tai jotkut vain peittävät kiusaantuneisuutensa paremmin?
Vaikka toisin luulisi, niin ne jotka ovat minuun eniten tykästyneet, ovat itse olleet seurallisia ja puheliaita, mutta kuitenkin jollain tapaa herkkiä, esim. heillä on ollut elämässä jotain vaikeuksia. Ehkä he tykkäävät, kun joku kuuntelee heitä osoittaen arvostusta heitä kohtaan.
Ehkä jotenkin annan toisille itsestäni nöyremmän ja toisille taas ylimielisemmän vaikutelman, vaikka pyrin tietoisesti välttämään ylimielisen vaikutelman antamista. Esim. jos en uskalla sanoa jossain tilanteessa mitään, katson häpeilevästi maahan, jotta toinen tietää, ettei hiljaisuuteni johdu ylimielisyydestä, vaan ujoudesta.
Koen että luonteeni on liian muuttuvainen, enkä osaa olla aina sama itseni, vaan ihmiset ja ympäristö vaikuttavat liikaa. Tunnen itseni välillä ihan teeskentelijäksi.
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia asioita ujoudessa on, että kokee olevansa ihmisille taakka.
Ujouteni tulee eri tilanteissa eri tavalla esiin. Joidenkin kanssa olen kiusaantunut. Yleensä nämä joiden kanssa olo on kiusaantunut, ovat itse sellaisia "keskivertososiaalisia", kun taas niiden kaikkein sosiaalisimpien kanssa yllättäen tulen toimeen paremmin. Ehkä siksi, että keskivertososiaalinen "sietää" parhaiten enemmän omanlaisiaan, kun taas korkeammin sosiaalinen sietää hyvin todella erilaisia ihmisiä ja saa heidät tuntemaan olonsa vapautuneemmaksi. Olen jopa vähemmän ujompi sellaisten seurassa, jotka ovat itse todella rohkeita ja avoimia seurassani. Jotkut keskivertososiaaliset tai jopa sivusta katsottuna todella sosiaaliset (mutta vain tiettyjen kanssa) taas muuttuvat kanssani samanlaisiksi tuppusuiksi kuin minäkin elleivät jopa vieläkin hiljaisemmiksi ja tuntuvat jättävän puhumisen vastuun minulle, mikä on outoa, sillä luulisi heillä itsellään olevan paremmat valmiudet siihen. Onko se sitten jotain passiivista mielenosoitusta, että eivät halua ruveta ujolle "erityiskohtelua" antamaan tai jotain? Ulkopuolinen ei ehkä edes tietäisi kumpi meistä on se ujo. Hassua.
Jotkut taas tykästyvät rauhallisuuteeni. Kun koen olevani hyväksytty, on helpompi jutellakin. Kun taas joidenkin kanssa varon jokaistakin sanaa ja menen ihan lukkoon. En uskalla sanoa/kysyä mitään.
Harvemmin törmään itseäni ujompiin, mutta olen huomannut että jotenkin sellaisissa tilanteissa mulle saattaa helposti tulla "johtavampi" olo, että minä olen meistä se rohkeampi.
En ole siis kaikkien seurassa samanlainen enkä aiheuta sentään kaikissa tukalaa olotilaa. Tai jotkut vain peittävät kiusaantuneisuutensa paremmin?
Vaikka toisin luulisi, niin ne jotka ovat minuun eniten tykästyneet, ovat itse olleet seurallisia ja puheliaita, mutta kuitenkin jollain tapaa herkkiä, esim. heillä on ollut elämässä jotain vaikeuksia. Ehkä he tykkäävät, kun joku kuuntelee heitä osoittaen arvostusta heitä kohtaan.
Ehkä jotenkin annan toisille itsestäni nöyremmän ja toisille taas ylimielisemmän vaikutelman, vaikka pyrin tietoisesti välttämään ylimielisen vaikutelman antamista. Esim. jos en uskalla sanoa jossain tilanteessa mitään, katson häpeilevästi maahan, jotta toinen tietää, ettei hiljaisuuteni johdu ylimielisyydestä, vaan ujoudesta.
Koen että luonteeni on liian muuttuvainen, enkä osaa olla aina sama itseni, vaan ihmiset ja ympäristö vaikuttavat liikaa. Tunnen itseni välillä ihan teeskentelijäksi.
Voisi olla minun kirjoittama😃
Vierailija kirjoitti:
Ai kuinka hiljaisemmat pitäisi ottaa huomioon? No, yksinkertaisia vinkkejä: katso silmiin, kuten muitakin ihmisiä. Hiljainen osallistuu keskusteluun usein hymyillen, nyökkäillen, naurahdellen ja ilmehtien, saattaapa joskus jopa raottaa suutaan sanoakseen jotakin, mutta joku äänekkäämpi ehtiikin aloittaa ensin. Se hiljainen saattaa olla ryhmässä ainoa, joka oikeasti kuuntelee muiden puheenvuorot ja on kiinnostunut toisten asioista eikä vain esilläolosta.
Kysy välillä ujonkin mielipidettä vaikka ihan nimeltä mainiten ja anna hänelle aikaa vastata - älä ala heti höpöttää toisen kanssa, kun hiljainen on ehtinyt miettiä vastaustaan vasta 1-2 sekuntia. Kun ujo sitten puhuu, kuuntele, pidä katsekontakti ja kieltäydy kuulemasta päällepuhujien supertärkeitä juttuja.
Arvostan näitä sun vinkkejä, mutta haluan toisaalta kertoa miten koen itse tilanteen, jossa minua kuunnellaan noin huolella. Juuri minua. Huomion saaminen on mulle ujona ahdistavaa.
Se kun sanoo jotain ja kaikki hiljentyvät kuuntelemaan juuri minua, on ahdistavaa. (Vaikka et kuvaillutkaan tilannetta, jossa kaikki kuuntelisivat, vaan se yksi porukassa. Ehkä yhden huomio ei niin paha olekaan!)
Ujo haluaa sulautua joukkoon. Niinpä jos ujo sanoo jotain, niin ei välttämättä ole parempi ulkoisista häiriötekijöistä välittämättä kuunnella häntä kuin hän olisi maailman napa, vaan huomioida myös sivuseikat. Silloin ujo voi rauhoittua, että ah, en ole ainoa huomiota herättävä asia täällä.
Minusta on jotenkin rauhoittavaa, jopa MAHTAVAA, jos voin mennä sanomaan ihmiselle jotain ilman, että koko huone hiljenee. Nautin siitä, kun joskus huomaan, etten kiinnosta koko maailmaa, vaan voin vain olla eikä ketään kiinnosta.
Puhun tietysti vain itseni puolesta, kaikki ujot eivät ole samanlaisia.
Asun nykyään ulkomailla eikä täällä törmää sellaiseen mykistävään ujouteen ja sosiaalisten taitojen puutteeseen kuin Suomessa. Suomessa on kyllä ihan OK olla seurassa hiljaa tuntikausia. Täällä jo kouluissa opettajat positiivisesti ottavat hiljaiset oppilaat mukaan osallistumaan ja viittaamaan, eikä luokassa kukaan koskaan naura, vaikka joku kysyisi jotain hulluakin. Ujokin lapsi saa pikkuhiljaa positiivisia kokemuksia osallistumisesta ja esiintymistä harjoitellaan myös. Jo ekaluokkalaisilla on keskustelurinkejä, joissa vuorollaan jokainen saa kertoa mielipiteensä vaikkapa sadusta tai osallistua toisen mielipiteeseen, antaen näin oman osansa keskusteluun. Nämä taidot opitaan, niitä ei ole syntyessä. Täällä niitä harjoitellaan.
Kohteliaat tavat keskustella ja ottaa vastuu sosiaalisesta tilanteesta kuuluvat kaikille. Suomessa on yhä metsäkansan jäänteitä: sukupolvien ajan asuttiin metsissä, eikä sosiaalisille taidoille ollut tarvetta. Nyt on aika jo muuttua! Keskustelutaitoja pitää opettaa kouluissa.
Se, että ottaa vastuuta sosiaalisesta tilanteesta, ei tarkoita, että pitäisi toimia omaa luontoaan vastaan. Ujo voi olla introvertti, joka voi viettää aikaa paljon itsekseen. Hyvä niin, kaikki ovat tyytyväisiä. Mutta hän voi olla myös ihminen, joka kärsii ujoudestaan, koska viihtyy seurassa. Silloin sosiaalisten taitojen opettelu edes jollekin tasolle olisi tärkeää. Ujo itse nauttisi elämästään enemmän ja hänellä olisi enemmän annettavaa muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia asioita ujoudessa on, että kokee olevansa ihmisille taakka.
Ujouteni tulee eri tilanteissa eri tavalla esiin. Joidenkin kanssa olen kiusaantunut. Yleensä nämä joiden kanssa olo on kiusaantunut, ovat itse sellaisia "keskivertososiaalisia", kun taas niiden kaikkein sosiaalisimpien kanssa yllättäen tulen toimeen paremmin. Ehkä siksi, että keskivertososiaalinen "sietää" parhaiten enemmän omanlaisiaan, kun taas korkeammin sosiaalinen sietää hyvin todella erilaisia ihmisiä ja saa heidät tuntemaan olonsa vapautuneemmaksi. Olen jopa vähemmän ujompi sellaisten seurassa, jotka ovat itse todella rohkeita ja avoimia seurassani. Jotkut keskivertososiaaliset tai jopa sivusta katsottuna todella sosiaaliset (mutta vain tiettyjen kanssa) taas muuttuvat kanssani samanlaisiksi tuppusuiksi kuin minäkin elleivät jopa vieläkin hiljaisemmiksi ja tuntuvat jättävän puhumisen vastuun minulle, mikä on outoa, sillä luulisi heillä itsellään olevan paremmat valmiudet siihen. Onko se sitten jotain passiivista mielenosoitusta, että eivät halua ruveta ujolle "erityiskohtelua" antamaan tai jotain? Ulkopuolinen ei ehkä edes tietäisi kumpi meistä on se ujo. Hassua.
Jotkut taas tykästyvät rauhallisuuteeni. Kun koen olevani hyväksytty, on helpompi jutellakin. Kun taas joidenkin kanssa varon jokaistakin sanaa ja menen ihan lukkoon. En uskalla sanoa/kysyä mitään.
Harvemmin törmään itseäni ujompiin, mutta olen huomannut että jotenkin sellaisissa tilanteissa mulle saattaa helposti tulla "johtavampi" olo, että minä olen meistä se rohkeampi.
En ole siis kaikkien seurassa samanlainen enkä aiheuta sentään kaikissa tukalaa olotilaa. Tai jotkut vain peittävät kiusaantuneisuutensa paremmin?
Vaikka toisin luulisi, niin ne jotka ovat minuun eniten tykästyneet, ovat itse olleet seurallisia ja puheliaita, mutta kuitenkin jollain tapaa herkkiä, esim. heillä on ollut elämässä jotain vaikeuksia. Ehkä he tykkäävät, kun joku kuuntelee heitä osoittaen arvostusta heitä kohtaan.
Ehkä jotenkin annan toisille itsestäni nöyremmän ja toisille taas ylimielisemmän vaikutelman, vaikka pyrin tietoisesti välttämään ylimielisen vaikutelman antamista. Esim. jos en uskalla sanoa jossain tilanteessa mitään, katson häpeilevästi maahan, jotta toinen tietää, ettei hiljaisuuteni johdu ylimielisyydestä, vaan ujoudesta.
Koen että luonteeni on liian muuttuvainen, enkä osaa olla aina sama itseni, vaan ihmiset ja ympäristö vaikuttavat liikaa. Tunnen itseni välillä ihan teeskentelijäksi.
Voisi olla minun kirjoittama😃
Ainakin kiva, että meitä ujoja on monia. Oikeassa elämässä tuntee olevansa yksi kummajainen normaalien joukossa. Mutta netissä törmää muihin ujoihin ja tajuaa, että "kärsiikin" aika normaalista asiasta. Tai jos ei normaalista, niin ainakin suht yleisestä.
Mutta kyllähän tästä eroon haluaisi. Rajoittaa elämää niin paljon. Ujouden takia ei voi toteuttaa kaikkea potentiaaliaan. Ei pääse käyttämään "älyään" niin paljon kuin ilman ujoutta olisi mahdollisuuksia eikä toteuttamaan haaveitaan (jos ensinkään edes uskaltaa mistään haaveilla).
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia asioita ujoudessa on, että kokee olevansa ihmisille taakka.
Ujouteni tulee eri tilanteissa eri tavalla esiin. Joidenkin kanssa olen kiusaantunut. Yleensä nämä joiden kanssa olo on kiusaantunut, ovat itse sellaisia "keskivertososiaalisia", kun taas niiden kaikkein sosiaalisimpien kanssa yllättäen tulen toimeen paremmin. Ehkä siksi, että keskivertososiaalinen "sietää" parhaiten enemmän omanlaisiaan, kun taas korkeammin sosiaalinen sietää hyvin todella erilaisia ihmisiä ja saa heidät tuntemaan olonsa vapautuneemmaksi. Olen jopa vähemmän ujompi sellaisten seurassa, jotka ovat itse todella rohkeita ja avoimia seurassani. Jotkut keskivertososiaaliset tai jopa sivusta katsottuna todella sosiaaliset (mutta vain tiettyjen kanssa) taas muuttuvat kanssani samanlaisiksi tuppusuiksi kuin minäkin elleivät jopa vieläkin hiljaisemmiksi ja tuntuvat jättävän puhumisen vastuun minulle, mikä on outoa, sillä luulisi heillä itsellään olevan paremmat valmiudet siihen. Onko se sitten jotain passiivista mielenosoitusta, että eivät halua ruveta ujolle "erityiskohtelua" antamaan tai jotain? Ulkopuolinen ei ehkä edes tietäisi kumpi meistä on se ujo. Hassua.
Jotkut taas tykästyvät rauhallisuuteeni. Kun koen olevani hyväksytty, on helpompi jutellakin. Kun taas joidenkin kanssa varon jokaistakin sanaa ja menen ihan lukkoon. En uskalla sanoa/kysyä mitään.
Harvemmin törmään itseäni ujompiin, mutta olen huomannut että jotenkin sellaisissa tilanteissa mulle saattaa helposti tulla "johtavampi" olo, että minä olen meistä se rohkeampi.
En ole siis kaikkien seurassa samanlainen enkä aiheuta sentään kaikissa tukalaa olotilaa. Tai jotkut vain peittävät kiusaantuneisuutensa paremmin?
Vaikka toisin luulisi, niin ne jotka ovat minuun eniten tykästyneet, ovat itse olleet seurallisia ja puheliaita, mutta kuitenkin jollain tapaa herkkiä, esim. heillä on ollut elämässä jotain vaikeuksia. Ehkä he tykkäävät, kun joku kuuntelee heitä osoittaen arvostusta heitä kohtaan.
Ehkä jotenkin annan toisille itsestäni nöyremmän ja toisille taas ylimielisemmän vaikutelman, vaikka pyrin tietoisesti välttämään ylimielisen vaikutelman antamista. Esim. jos en uskalla sanoa jossain tilanteessa mitään, katson häpeilevästi maahan, jotta toinen tietää, ettei hiljaisuuteni johdu ylimielisyydestä, vaan ujoudesta.
Koen että luonteeni on liian muuttuvainen, enkä osaa olla aina sama itseni, vaan ihmiset ja ympäristö vaikuttavat liikaa. Tunnen itseni välillä ihan teeskentelijäksi.
Olen huomannut samoja juttuja! Sellaisten tosi ekstroverttien kanssa tulen hyvin toimeen ja koen että he hyväksyvät minut sellaisena kun olen. Mutta tällaiset keskivertososiaaliset saattavat silminnähden ärsyyntyä siitä että en ole niin puhelias/rohkea/jotain. Joskus osoittavat sen tosi törkeästi, eivät tajua että osaan lukea hyvin ilmeitä ja eleitä. Tyyliin pyörittelevät silmiä ja ääntelevät naamaa, jos sanon jonkun asian vähän tökerösti, koska tietenkin jännitän heidän seurassaan enemmän.
Ujo itsekin kohtelee tilaisuudessa muita kuin ilmaa, jos ei ota katsekontaktia ja puhu.