Mykkäkoulu ja sitä seuraava miellyttäminen

Vai harjoittiko joku muu kuin äiti mykkäkoulua?

Kyllä, liiankin tuttua. Kyseessä myös äiti.

Äidillä oli oikeastaan kaksi tapaa terrorisoida meitä lapsia ja varmistaa, ettemme ikinä opi normaalia kanssakäymistä: Hyökkääminen tai mykkäkoulu. Joskus näiden yhdistelmä.

Äiti on erittäin herkkä loukkaantumaan ja syyllistymään, kokemaan itsensä uhatuksi. Tästä seuraa sitten joko aivan silmitön räjähtäminen silmät leimuten, tai loukkaantunut hiljainen mykkäkoulu.

Myöskin jos sanot jotain mikä ei häntä satu miellyttämään, hän ei vastaa sanallakaan, ainoastaan piiiiitkä kyllästynyt huokaus.

Tuota marttyyrimäistä huokailua olen kuunnellut koko elämäni niin, että edelleen menen välittömään paniikkiin jos joku huokaisee syvään, olen varma että nyt olen taas tehnyt jotain, nyt minuun ollaan kylästytty.

En myöskään osaa riidellä, minulle riitatilanteissa on häviäjä ja voittaja. Jos ajaudun riitaan jonkun kanssa, asia painaa niin etten meinaa saada yötäni nukutuksi.

Isäni piti mykkäkoulua. Ensin hän aloitti riidan kanssani, väitteli niin että olin ihan kuollut, suuttui ja lopulta marssi huoneeseensa mököttämään ovi kiinni aina seuraavaan päivään. Sitten mun oli pakko mennä pyytämään anteeksi häneltä sitä että olin ollut niin inhottava hänelle, että elämä jatkuisi taas. Terve meno ja kypsä kaveri oli meillä.

Itse käyn terapiassa nykyään!

Tutulta kuulostaa. Miten tuollaiseen alistuvaan asetelmaan oppiminen näkyy elämässä nykyään? Harrastatteko itse mykkäkoulua? Miten pääsette ikävistä ihmissuhteista irti?

Kyllä se jäljet on jättänyt, olen pohjimmiltani hyvin varuillani ja varovainen, ja miellyttämishaluinen toista kohtaan, vaikka ulospäin olen olevinani reteä.  Mielestäni isäni harrasti alistamista. Yritän itse kuitenkin omata tervettä ylpeyttä, ja selkärankaa, ja ilmaista rajani ja tunteeni. Pitkä matka ollut ja on.