Onko teitä koskaan lapsena / teininä ..?

Olen pahoillani puolestasi. Millaisia tuntemuksia kokemukset ovat herättäneet näin jälkikäteen ?

Ei, mutta olen jäänyt pienenä kellarin vangiksi.

Isäpuoli löi eikä äiti estänyt.

Laitontahan se on, eikä tietysti moraalisestikaan ok.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi. Millaisia tuntemuksia kokemukset ovat herättäneet näin jälkikäteen ?

No ainakin mahdollinen selitys sille miksi olen aina kokenut ei niinkään kunnioitusta, vaan pelkoa ja salailun halua, sekä epäluottamusta äitiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutta olen jäänyt pienenä kellarin vangiksi.

ai kauheeta

Jep, aikuisena nyt takana masennus, ahdistushäiriö ja lukuisia terapiaistuntoja.

???

Kauheaa että tällaista tapahtuu vielä 2000- luvulla

anyone<

Jätettiin yksin viikonlopuiksi jo taaperoikäisenä.

Samalla oli pysyvä kielto tuoda koskaan ketään kaveria kotiin.

Kun tuli viimeinen lapsilisä ollessani 16v 11kk, käskettiin häipyä,

koska vanhempani eivät muka ole enää huoltajiani kun lapsilisäkin loppui.

Minulla oli lukio kesken.

En tiennyt mihin lähden.

Asuimme vuokra-asunnossa, kävin töissä iltaisin koulun jälkeen, välillä aamuisin joten minulla oli hiukan käyttörahaa,

mutta minulle sanottiin vuokratst:ssa, ettei alaikäiselle vuokrata asuntoa.

Vanhempani ratkaisivat asian niin,

että muuttivat itse pois. Isä muutti ensin uuden naisystävän luo, sitten äitini osti oman osakkeen. Tullessani koulusta kotiin,

se olikin tyhjä. Sänky ja koulukirjat olivat tallella.

Soitin äidille ja isälle ja valitin, ettei minulla ole ruokaa ja vuokrakin varmaan pitäisi maksaa.

Isä sanoi, ettei ole enää huoltajani,

äiti sanoi samaa ja kehotti lisäksi nauraen ilmoittamaan lastensuojeluviranomaisille tilanteesta.

Opintotuki meni äitini tilille.

Ls-virastossa ei tietenkään uskottu mitään,

vanhempani väittivät että asun muka vielä kotona,

eivätkä lasu-viranomaiset viitsineet tarkastaa tilannetta.

Lukion opettajat ja rehtori totesivat,

ettei tuollaista voi tapahtua ja käskivät "totella vanhempia ja keskittyä opiskeluun".

Muutin ensimmäisen alkoholisoituneen

18-v pojan luo, kenet tapasin bileissä.

Koulu jäi kesken, menin töihin.

Minusta tuli aikuinen, joka ei luota kehenkään.

En osaa pitää puoliani, en tiedä mitä on lojaalius, luottamus tai perusturvallisuus.

Kun vihdoin sain oman kodin, en koskaan enää jakaisi kotiani toisen ihmisen kanssa.

En luota kehenkään.

En viitsi tässä edes luetella persoonallisuushäiriöitäni.

Sen verran olen seurannut torjuvien vanhempien yli 15-v lapsia,

että tiedän ettei heitteillejätettyjä nuoria edelleenkään kuunnella.

Lastensuojelu ei heihin satsaa.

Samaa mieltä kuin ylläoleva, aina ollaan niiden vanhempien puolella.

vihaa, niin paljon vihaa äitiäsi kohtaan. 

hyi.

No eipä nuo niin kummallisia asioita ole ap. Eiköhän jokainen jtn tuon tapaista nähnyt.

Kukaan ei ole fyysisesti kaltoinkohdellut, mutta äitini henkisesti koko elämäni :( Haukkui, kiristi, uhkaili jne. Olen nykyään 18v ja muutin isälleni heti kun täytin 18. Olen pahoillani puolestasi, kuulostaa hirveältä :(

Äitini on lyönyt minua pari kertaa (ei kovaa), mutta sattuu henkisesti koska olen lyömisen arvoinen...siltä se tuntuu

Ap ja 10 olen todella pahoillani puolestanne. Isäni hakkasi minua siihen asti, että tulin murrosikään. Ei lyönyt näkyviin paikkoihin, mutta löi mm. rintaan niin että sydän tuntui pysähtyvän, repi tukasta niin että hiuksia lähti, repi käsistä, antoi luunappeja jne. Äiti esti lyömästä minua ollessaan kotona, mutta joskus olin isän hoidettavana, enkä uskaltanut kertoa äidille pahoinpitelyistä. Äitiänikin hakattiin. Olen tajunnut, että isäni on narsisti. Kun käyn kotona, hän vielä nykyäänkin aina vähättelee, haukkuu ja lannistaa. Vain kerran olen kuullut hänen suustaan sanan anteeksi, ja senkin siksi että hän portaita lakaistessaan vahingossa huitaisi harjalla jalkoihini. Hän löi myös nyt jo edesmennyttä pikkukoiraamme. Jo juoman kaataminen pöydälle vahingossa riitti pienenä syyksi lyödä. Äitini on sen sijaan ihana. Yhden kerran hän tosin teki väärin. Hän uhkasi jo kotimatkalla autossa, että saat selkääsi ( takamukselle), kun päästään kotiin. Kotipihaan päästyämme yritin juosta karkuun, mutta kaaduin hiekkamäessä ja sain hirveät haavat polviin. Äitini ei kuunnellut, vaikka huusin että polviin sattuu, vaan antoi sen selkäsaunan. Siitä pakenin omaan huoneeseeni painelemaan polvia paperilla. Kun äiti tuli myöhemmin katsomaan, niin paikkasi polvet kyllä sitten. En muista pyysikö hän anteeksi. Olen kuitenkin antanut hänelle anteeksi, sillä tuo oli ainoa kerta, kun hän ylireagoi.