En jaksa

Menkkafinnejä naamassa. En voi mennä kauppaan. Vituttaa. Normaalisti en ole mikään aknenaama, mutta menkkojen aikana ja vähän niiden jälkeen naama saattaa kukkia. Vituttaa. Vituttaa. Vituttaa.

Poikaystävä ilkeilee ja kadehtii. Ei tue minua missään, yrittää painaa alas. En ymmärrä, en vain ymmärrä miksi. Miten niin läheinen ihminen voi kokea minut uhkana tjsp.

Ulkonäköni on monien mieleen ja tiedän sen. Näen katseet ja olen saanut miljoonasti kehuja. Niin myös poikaystävältä. Kunnes sitten riitelimme joskus pahasti, aloin puhumaan tosissani eroamisesta ja poikaystävä alkoi sattumoisin niihin aikoihin lyttäämään ulkonäköäni ja luonnettani, jota kuulemma kukaan ei kestä. Paitsi tietysti hän urhoollisena miehenä kestää kamaluuteni, vaikkei itsekään tiedä miksi. Niinpä niin. Olen sitoutumiskammoinen ja poikaystävä tietää kyllä.

En näe mitään järkeä tuhlata aikaani tähän suhteeseen. Mikään ei muutu edes puhumalla. Haluni ovat kuolleet. Normaalisti olen erittäin halukas. Poikaystävä jankkaa seksistä, aiemmin se oli hänelle kakkossijalla. Nyt seksi on hänelle pakkomielle ja hän yrittää saada minut väkisin haluamaan. Onpa myös suoraan epäillyt minua pettämisestä.

Masentaa. Elämä ei ikinä etene. En ikinä parane tästä. Masennuksesta. Joskus sitä ei ole, joskus on vähemmän, joskus haluan tappaa itseni.

En jaksa tällaista. Miksi tuo helvetin sanonko mikä ei voi ikinä tukea minua! Ei tällä suhteella ole tulevaisuutta. Ei vain ole. En voi elää näin. Haluaisin korjata kaiken (yhdessä toki), mutta ei se varmaan ole mahdollista.