Miksi perheestään valittavat naiset eivät miettineet etukäteen, mitä elämältä halusivat?

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on sisäänrakennettu uhriutumis-asenne, ja sille ei kukaan mitään mahda. Siksikin miesten olisi järkevämpää valita MGTOW.

Juutalaisilla on vielä pahempi sisäänrakennettu uhriutumis-asenne, niin naisilla kuin miehilläkin. Onkohan juutalaisten miesten testosteronitaso poikkeuksellisen alhainen?

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei todella tiedä millaista vanhemmuus ja perhe-elämä on ennenkuin on tehnyt sen ensimmäisen lapsen. Hyvä jos sitten tajuaa omat rajansa. Tyhmä on se joka vielä jatkaa lasten tekemistä vaikka jo ekan lapsen kohdalla totesi että tää ei ole mun juttu.

Jaa. Minä kyllä olen aina tiennyt, ettei lasten kasvattaminen ole minun juttuni. Minun on vaikea samastua ihmisiin, joilla on tosi huono itsetuntemus. Mietin, onko se kasvatuksen tulosta, vai ovatko jotkut geneettisesti jotenkin muita heikompia itsereflektiossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan nämä naiset halusivat perheen, jossa myös lasten isä osallistuu. Eivät unelmoineet yh-elämästä ydinperheessä.

Yyhous ja miehen valinta eivät olleet naisten omia valintoja, eihän?

Kukaan ei pysty ennustamaan millainen isä miehestä tulee. Komppaan myös muita siinä, että jos joskus väsyttää niin ei se tarkoita sitä että katuisi lasten saantia. Siinä kohtaa se mies voisi edes joskus jättää väliin sen oman harrastuksensa ja jäädä tekemään kotihommia.

Kyllä jotain voi päätellä jo pelkästään yhdessä asumisesta. Jos mies ei ennen lapsiakaan tee kotitöitä, niin harvemmin he kuin taikaiskusta alkavat niitä tehdä lasten saamisen jälkeenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei todella tiedä millaista vanhemmuus ja perhe-elämä on ennenkuin on tehnyt sen ensimmäisen lapsen. Hyvä jos sitten tajuaa omat rajansa. Tyhmä on se joka vielä jatkaa lasten tekemistä vaikka jo ekan lapsen kohdalla totesi että tää ei ole mun juttu.

Jaa. Minä kyllä olen aina tiennyt, ettei lasten kasvattaminen ole minun juttuni. Minun on vaikea samastua ihmisiin, joilla on tosi huono itsetuntemus. Mietin, onko se kasvatuksen tulosta, vai ovatko jotkut geneettisesti jotenkin muita heikompia itsereflektiossa.

Ei tarvii kuin katsoa jossain kaupan kassajonossa jotain raivoavaa pikkumuksua, niin puistattaa. Ja samoin joku vauva parkuu kantokopassaan, niin että koko ostoskeskus raikaa. Mietin aina vastaavissa tilanteissa, että kuka ihme haluaa tuommoisen omaan kotiinsa (kodin pitäisi olla se oma rauhan tyyssija) huutamaan ja sotkemaan 24/7?  Varmaan naiset, jotka eivät osaa ajatella ETUKÄTEEN ja harkita, mitä niistä lapsista seuraa. Ja sitten valittavat, kun on vähän rankkaa. No aivan varmasti on, sen kyllä uskon. Mutta sitä valittamista en ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan nämä naiset halusivat perheen, jossa myös lasten isä osallistuu. Eivät unelmoineet yh-elämästä ydinperheessä.

Yyhous ja miehen valinta eivät olleet naisten omia valintoja, eihän?

Kukaan ei pysty ennustamaan millainen isä miehestä tulee. Komppaan myös muita siinä, että jos joskus väsyttää niin ei se tarkoita sitä että katuisi lasten saantia. Siinä kohtaa se mies voisi edes joskus jättää väliin sen oman harrastuksensa ja jäädä tekemään kotihommia.

Kotihommia. Palstamamman taikasana. Kiiltääkö siellä jalkalistat, pulla tuoksuu ja lapsukaiset ovat nauravaisia herranterttuja?  Tuskin. Palstamamma kuvittelee, että mies on lapsuuden leikeistä tuttu leikkaaliimaaaskartele-miespaperinukke, jonka palstamamma rakentaa mieleisekseen. Not.

Kannattaisiko miettiä kenelle saksiansa aukoo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei todella tiedä millaista vanhemmuus ja perhe-elämä on ennenkuin on tehnyt sen ensimmäisen lapsen. Hyvä jos sitten tajuaa omat rajansa. Tyhmä on se joka vielä jatkaa lasten tekemistä vaikka jo ekan lapsen kohdalla totesi että tää ei ole mun juttu.

Jaa. Minä kyllä olen aina tiennyt, ettei lasten kasvattaminen ole minun juttuni. Minun on vaikea samastua ihmisiin, joilla on tosi huono itsetuntemus. Mietin, onko se kasvatuksen tulosta, vai ovatko jotkut geneettisesti jotenkin muita heikompia itsereflektiossa.

Käsittääkseni huonolla mielikuvituksella on yhteys heikkoon elämänhallintaan. Kun ei osaa kuvitella asioita, kyky ennakoida kärsii huomattavasti. On todella tuskastuttavaa kuulla jonkun päättävän perhevalituksensa "...enkä osannut ollenkaan kuvitella, että se olisi tällaista", kun itselle nuo mainitut asiat olivat aivan itsestäänselvyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei todella tiedä millaista vanhemmuus ja perhe-elämä on ennenkuin on tehnyt sen ensimmäisen lapsen. Hyvä jos sitten tajuaa omat rajansa. Tyhmä on se joka vielä jatkaa lasten tekemistä vaikka jo ekan lapsen kohdalla totesi että tää ei ole mun juttu.

Jaa. Minä kyllä olen aina tiennyt, ettei lasten kasvattaminen ole minun juttuni. Minun on vaikea samastua ihmisiin, joilla on tosi huono itsetuntemus. Mietin, onko se kasvatuksen tulosta, vai ovatko jotkut geneettisesti jotenkin muita heikompia itsereflektiossa.

Minun äitini opetti minulle itsetutkiskelua vuosien ajan, miten sivutetaan näennäinen syy sen hetken tunteeseen ja löydetään se oikea syy, joka ei käynyt edes mielessä luonnostaan. Miten voi oppia tuntemaan sen oikean itsensä, eikä sitä mielikuvitusta jonka jokainen luo itselleen, yleensä suojaksi. Opittu taito, sanon minä, mutta toisaalta onhan maillä samoja geenejäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan nämä naiset halusivat perheen, jossa myös lasten isä osallistuu. Eivät unelmoineet yh-elämästä ydinperheessä.

Yyhous ja miehen valinta eivät olleet naisten omia valintoja, eihän?

Kukaan ei pysty ennustamaan millainen isä miehestä tulee. Komppaan myös muita siinä, että jos joskus väsyttää niin ei se tarkoita sitä että katuisi lasten saantia. Siinä kohtaa se mies voisi edes joskus jättää väliin sen oman harrastuksensa ja jäädä tekemään kotihommia.

Tietenkin pystyy. Jos on vähänkin fiksu se ei edes ole vaikeaa.

Mieheni pitänyt huolta nuoremmista sisaruksistaan. Hän jaksoi leikkiä ja viihdyttää siskon lapsia, auttoi näitä käsienpesussa ja kantoi reppuselässä. Vieläpä ihan oma-alotteisesti. Eli varsin vahvasti hyvää isä-materiaalia. Mutta SILTI joudun joskus hakkaamaan päätäni seinään kun mies saa ongelman jostain "isälle kuuluvasta asiasta". Eli voi siitä hyvästäkin isästä löytyä joskus (!) jotain valitettavaa...

Jos näillä perusteluilla palstamammat lisääntyy, niin en ihmettele mammojen loputonta vinkumista palstalla.

Miksi valittaminen on niin pahasta? Minusta sellainen teennäinen happy-happy-joy-joy meininki on rasittavampaa. Kiva kun joku joskus sanoo että "on tää ihan perseestä" ja saa vertaistukea. Tosin lapsellisten ei kannattais valittaa lapsettomille lapsiperhe-elämän haasteista eikä lapsettomien kannattais valittaa lapsellisille miten VÄSYTTÄÄ kun on tullut JUHLITTUA koko viikonloppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei Suomessa ole pakko hankkia lapsia. Aivan kamalaa kuunnella purnaamista siitä, miten lapset vievät kaikki mehut ja mitään ei jaksa tehdä. Kantakaa vastuu valinnoistanne.

Jatkuvasti saa lukea valituksia tyyliin "minulla ei ole yhtään omaa aikaa" ja "mieskin on koko ajan töissä". "Kotitöitä on loputtomiin" ja "kaikki vaatii minulta jotakin!". Mitä te sitten odotitte? Usein on monta pientä lasta väännetty maailmaan. Jos te haluatte viettää omaa-aikaa, tehdä sitä ja tehdä tätä, harrastaa ja mennä, niin miksi olette hankkineet niitä lapsia? Ja niitä kotitöitäkin on kyllä vähemmän perheettömällä. Ja kyllä kai teidän olisi luullut tuntevan oman miehenne, onko se sellainen josta on apua kotiarjessa vai ei? Jos ei, niin miksi teitte lapsia semmoisen kanssa? Nyt jos väsyttää, on puuduttavaa ja tuntuu että elämä lipuu ohi niin purkaa huulta älkääkö odottako että säälitään tai että yhteiskunta auttaa. KUKAAN EI PAKOTTANUT HANKKIA NIITÄ LAPSIA! Oma valinta, jonka seuraukset saa kantaa ihan itse ja vaikka sitten hammasta purren.

Kai tää on jotenkin niiden ihmisten ongelma, jotka ovat mitään kyseenalaistamatta nielleet sen kristillisen aivopesun siitä, että ainut ja oikea tapa elää suomessa on perheen perustaminen.

Mutta kun ei ole. Huvittaa miten ihmisiä manipuloidaan ulkopuolelta tekemään henkilökohtaisen valinnan ratkaisuja elämässään.

Suomikin on muuttunut 20-vuodessa niin paljon, että mä ainakin vaan entistä enemmän kyseenalaistan noita "normaalin elämän" arvoja.

Kukaan ei ole todellakaan mihinkään ketään pakottanut, mutta niin vaan se arvojen istuttaminen ihmismieleen (manipulointi/kontrollointi) alkaa jo ala-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko arjen keskellä väsyminen yhtäkuin katuu perheen perustamista? 😂

Sinäkin varmaan välillä olet väsynyt. Pitäiskö sun kuolla koska susta ei ole jaksamaan?

Empatia?

Olen itse jalat maassa tyyppi ja lapsen saaminen ei ole muuttanut elämääni, mutta sä tiedät mitä se on kun sulla on perhe, työ ja juokset maratoonin?

Saattaa olla joskus vähän väsynyt.. Vai pitäisikö perheellisen sinusta vaan kyetä olla hiljaa väsymisen kanssa ja olla yli-ihminen? Onko sun omat vanhemmat koskaan ollu väsyneitä ja huokaillu ääneen?

En valita itse aiheuttamistani ongelmista. Minun elämäni antoisat asiat eivät myöskään ole sellaisia, jotka aiheuttaisivat aihetta tällaiseen valitukseen. Tykkään esimerkiksi taiteen tekemisestä tosi paljon, vaikka se onkin vaikeaa, mutta ei minulla ole koskaan sellainen olo, että pitäisi päästä pois sen ääreltä ja että elämäni on kurjaa, kun joudun maalaamaan.

Jos valittaisin puoliksikaan niin paljon kuin vanhemmat, arvioisin kyllä elämäni olevan tosi pahasti pielessä.

Mä rakastan työtäni (tutkija) ja koen sen todella merkityksellisenä ja haluaisin tehdä sitä loppuikäni, mutta on mulla silti yksittäisiä tilanteita joissa turhaudun esimerkiksi johonkin ongelmaan tutkimusasetelmassa mitä en pysty ratkaisemaan, tai siihen, että ei ole tarpeeksi rahaa tehdä jotain koetta kunnollisella koehenkilömäärällä, tai ahdistun jostain ulkopuolisista työhöni kohdistuvista vaatimuksista.