Olen kahden pienen lapsen yh...

Vierailija kirjoitti:

Tämä ikuinen kysymys. Saanko enää koskaan kumppania? Kuka mahdollisesti lapseton samanikäinen (olen vasta 23) ottaisi tai edes haluaisi tapailla tällaista raskausarpia täynnä olevaa epäonnistunutta ihmistä, jonka mies ja lasten isä petti ja jätti, minut ja pienet lapset! (Nuorempi vasta 5kk)

Uusi kumppani ei todellakaan ole nyt ajankohtainen enkä sellaista etsimällä etsi, mutta masentaa ja surettaa, on epätoivoinen olo. Olenko koko loppuelämän yksin?

No onneksi on nuo lapset<3

ottaisin jos en olisi naimisissa. 

Sinkkumiehenä voin sanoa ettet kelpaa. Ei kukaan mies halua katsella ja elättää toisen miehen lapsia.... käsittämättömän nöyryyttävä ajatus! Toivosi on iskeä joku lassukka tai perustaa uusioperhe.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun pitäisi saada itsellesi lapseton mies? Itse et kelpuuta tasoistasi, mutta sinulle kelpaa vain paras. Mutta vastauksena kysymykseen, kyllä voit. Tiedän yhden naisen, joka noin 15-vuotiaana väänsi ensimmäisen isättömän kakaran, parikymppisenä toisen ja silti onnistui löytämään hölmön maalaismiehen, joka vei vihille ja otti myös pennut luokseen asumaan. Lisääkin on tullut jo useampi kappale, nyt tietysti ainakin paperilla aviomies on isä.

Kirjoitin mahdollisesti lapseton. Tarkoitin sillä sitä, että jos nyt vaikka satun tutustumaan johonkin mieheen ja ilmenee, että minulla on lapsia ja hänellä ei, niin todennäköisyys siihen että mies tyssää jutun on varmasti aika suuri...

Ap

Mies12345 kirjoitti:

Saat, et ole loppuelämääsi yksin. Tsemppiä!

Ei se ole nyt niin sanottua, että saa/löytää uuden puolison, eli ei kannata antaa turhaa toivoa.

Minun mies myös petti ja jätti, kun lapsi oli 2-vuotias ja itse olin tuolloin 24v. Noh, nyt n. 20 vuotta myöhemmin ei vieläkään ole uutta miestä rinnalle löytynyt. Tosin n. 8 vuoteen en ole enää jaksanut edes etsiä tai miettiä koko asiaa, kun kerta en kelpaa kellekään, niin en sitten.

Enpä kyllä enää varmaan haluaisikaan ketään elämääni sotkemaan ja tapojani en halua muuttaa, että toisaalta hyvä juttu ettei sitä sopivaa miestä ole tullut vastaan. En edes osaisi miehen kanssa mitään tehdäkään, millään elämän osa-alueella, joten yksin on ihan hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa naiset katsoisivat myös niitä kilttejä ja epämachomiehiä, niin tällaisiltakin vältyttäisiin. Mutta ei...aina on pakko ensin käydä läpi kaikenlaiset kusipäät.

Naisenko vika se on jos mies ottaa jalat alleen ja jättää perheen? Naisenko vika jos mies muuttuu radikaalisti ja alkaa lyömään ilman, että olisi ikinä antanut mitään viitettä siitä, että niin voisi käydä? Naisenko vika jos mies pettää ja suhde loppuu? Voi kun se pettäminen voi tapahtua sille kiltille hissukallekin. Ei kaikki merkit ole ennalta nähtävissä. Joskus uusia piirteitä alkaa ilmenevään vasta esim stressaavassa tilanteessa ja lapsen saaminen on varmasti yksi iso muutos.

Just, aika huonoja ihmistuntijoita naiset sitten ovat. Ei kuulosta uskottavalta, ettei miehessä aluksi MIKÄÄN viitannut siihen että mies tulee lyömään/pettämään/jättämään.

Just, aika idiootti olet.

Suomessa oli vuonna 2014 yli 103 000 yksinhuoltajaäitiä. Näin monelle tuli siis yllätyksenä, että se oma mies olikin jännämies. Kuka se idiootti olikaan...?

Miehet ovat pesäloisia.

Naisten kannattaisi lopettaa pesäloisien suosiminen parinvalinnassa.

Miksi aina yh-vanhempaa syytetään jätetyksi tulemisesta? Että mitäs otit sellasen ja tollasen miehen/naisen!

Ei kai kukaan ottaiskaan, jos tietäisi miten tulee käymään. Miten se on mitenkään sen yksin jääneen vanhemman syy, jos toinen vaan ottaa ja lähtee ja vaikka ilmoittaa ettei enää halua edes lapsia hoitaa.

Jos nyt mun mies vaan lähtis niin enpä olisi ikinä osannut odottaa, vaikka vähän idiootti toikin tuppaa välillä olla..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun pitäisi saada itsellesi lapseton mies? Itse et kelpuuta tasoistasi, mutta sinulle kelpaa vain paras. Mutta vastauksena kysymykseen, kyllä voit. Tiedän yhden naisen, joka noin 15-vuotiaana väänsi ensimmäisen isättömän kakaran, parikymppisenä toisen ja silti onnistui löytämään hölmön maalaismiehen, joka vei vihille ja otti myös pennut luokseen asumaan. Lisääkin on tullut jo useampi kappale, nyt tietysti ainakin paperilla aviomies on isä.

Kirjoitin mahdollisesti lapseton. Tarkoitin sillä sitä, että jos nyt vaikka satun tutustumaan johonkin mieheen ja ilmenee, että minulla on lapsia ja hänellä ei, niin todennäköisyys siihen että mies tyssää jutun on varmasti aika suuri...

Ap

Kannattaa kuitenkin olla heti avoin, niin säästyy kumpikin osapuoli paljolta. Eräs kaverin kaveri, alle kolmekymppinen yhden lapsen yh-äiti on tehnyt sitä, että on alkanut tapailla jotain miestä ja alkuun salannut koko lapsensa. Ei ole yllättäen kovin hyvin päättyneet tuollaiset suhdeviritelmät, kun onkin sitten paljastanut, että lapsi löytyy.

Olen yh- isä ja olen hoitanut yksin kaks lasta vauvasta toiselle kymmenelle. About tunnin päästä saapuu elämäni rakkaus kyläileen......ilman lapsiamme tällä kertaa. Ja olen hyvätuloinen, johtavassa asemassa, sivistynyt ja vielä treenattu, iso mies. Että tiedän mitä tänään tehdään.....niin tarkoitus oli sanoa että kyllä niitä hyviä miehiä löytyy...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa naiset katsoisivat myös niitä kilttejä ja epämachomiehiä, niin tällaisiltakin vältyttäisiin. Mutta ei...aina on pakko ensin käydä läpi kaikenlaiset kusipäät.

Naisenko vika se on jos mies ottaa jalat alleen ja jättää perheen? Naisenko vika jos mies muuttuu radikaalisti ja alkaa lyömään ilman, että olisi ikinä antanut mitään viitettä siitä, että niin voisi käydä? Naisenko vika jos mies pettää ja suhde loppuu? Voi kun se pettäminen voi tapahtua sille kiltille hissukallekin. Ei kaikki merkit ole ennalta nähtävissä. Joskus uusia piirteitä alkaa ilmenevään vasta esim stressaavassa tilanteessa ja lapsen saaminen on varmasti yksi iso muutos.

Halusiko mies oikeasti alunperin lapsia ja perhe-elämää? Tiedän useamman lukioaikaisen luokkakaverin (naisia) joille tuli juuri parikymppisinä vauvakuume eikä siinä poikaystävältä kyselty haluaako perhettä. Mies jäi kiltisti elättämään perhettä duunarina vaikka oikeasti olisi halunnut opiskelemaan yliopistoo mutta kun nainen teki lapsen ja vaati että saa olla kotiäitinä. Onko ihme että lähtevät jossain vaiheessa kun ei vaan kestä sitä että toinen on sanellut hänen tulevaisuutensa kysymättä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Saat tietenkin miestä, niin paljon kuin haluat ja parisuhteenkin. Kyllähän vanhatkin ihmiset saavat parisuhteita. Toinen asia on, kannattaako sun. Ikinä ei tiedä minkälainen se vastapuoli on ja mitä voisi tehdä esim. lapselle, tai miten paljon se uusi rakkaus vie huomiotasi arjesta ja lapsesta välittämisestä.

Itse totesin, että kasvatan lapsen aikuiseksi ennenkuin edes harkitsen mitään ohimeneviäkään suhteita, koska en voi olla varma itsestäni. Mitä jos siinä huumassa hylkäisin lapseni henkisesti, niinkuin oma äitini teki.

Siispä oma ratkaisuni on olla kahdestaan lapsen kanssa, ja täytyy sanoa, että enpä varmaan sitä miestä hanki edes sitten kun lapsi lentää pesästi, niin olen tyytväinen ja tottunut tähän elämään.

Ei suorituspaineita, ei ulkonäköpaineita, ei seksipaineita, ei ikääntymispaineita, ei riitelyä, ei tarvitse sopeutua toisen surkeaan tv-ohjelma makuun ja mielipiteisiin. Minusta tämä olotila on vapaa! mutta ensin pitää päästä yli siitä yhteisnkunnan aivopesusta, että onnellisuuteen tarvitsee parisuhteen.

Amen to that, sister!

Mä erosin lasten isästä 9 vuotta sitten ja seurustelin sen jälkeen (kaukosuhde) yhden eronneen miehen kanssa, jossa oli myös kaksi lasta. Olin todella rakastunut, mutta mies kohteli minua kuin paskaa. Kun tuosta miehestä erosin 4 vuotta sitten, päätin että nyt riittää. Ja en ole katunut, en päivääkään. Nautin juuri noista samoista jutuista mitä kirjoitit ja olen vapaa!

Meillä on lasten kanssa aivan mahtava elämä, enkä ole kaivannut parisuhdetta ollenkaan.  Edes siinä vaiheessa kun lapset lähtee kotoa, en halua seurustella, en halua yhden yön suhteita tms. Mun elämä on täydellistä juuri näin, omana itsenäni.

Olin itsekkin aikoinaan samassa tilanteessa ja parikymppinen. Lapsia oli (ja edelleen on) yksi. Voivottelin aikani, mutta päätin sitten, että otan täyden vetovastuun elämäni suunnasta. Päätin, että teen minun ja lapsen elämästä niin mahtavan kuin kykenen.

Ja kuinkas ollakkaan, positiivisen asenteen myötä alkoihan niitä treffikutsujakin satelemaan. Muutoksena tosin oli se, että siinä kohtaa kun pystyin kovan työn tuloksena tarjoamaan haluamani elintason meille, en enää kiinnostunutkaan niinkään hankkimaan jotain ukkoa pyörimään nurkkiin. Kyllä se elämä vielä siitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunpa naiset katsoisivat myös niitä kilttejä ja epämachomiehiä, niin tällaisiltakin vältyttäisiin. Mutta ei...aina on pakko ensin käydä läpi kaikenlaiset kusipäät.

Naisenko vika se on jos mies ottaa jalat alleen ja jättää perheen? Naisenko vika jos mies muuttuu radikaalisti ja alkaa lyömään ilman, että olisi ikinä antanut mitään viitettä siitä, että niin voisi käydä? Naisenko vika jos mies pettää ja suhde loppuu? Voi kun se pettäminen voi tapahtua sille kiltille hissukallekin. Ei kaikki merkit ole ennalta nähtävissä. Joskus uusia piirteitä alkaa ilmenevään vasta esim stressaavassa tilanteessa ja lapsen saaminen on varmasti yksi iso muutos.

Halusiko mies oikeasti alunperin lapsia ja perhe-elämää? Tiedän useamman lukioaikaisen luokkakaverin (naisia) joille tuli juuri parikymppisinä vauvakuume eikä siinä poikaystävältä kyselty haluaako perhettä. Mies jäi kiltisti elättämään perhettä duunarina vaikka oikeasti olisi halunnut opiskelemaan yliopistoo mutta kun nainen teki lapsen ja vaati että saa olla kotiäitinä. Onko ihme että lähtevät jossain vaiheessa kun ei vaan kestä sitä että toinen on sanellut hänen tulevaisuutensa kysymättä mitään.

No voi mitä raukkoja. Jos nainen on oikeasti vaikka valehdellut käyttävänsä pillereitä tullakseen raskaaksi vaikkei toinen halua, niin ehkä sitten on ok syyttää naista elämänsä pilaamisesta, muttei muuten.