Onko muita joiden mummoa ei lapset kiinnosta

^

|

miksi alapeukku?

Anoppia ei kiinnosta. Ei ole tehnyt minkäänlaista aloitetta ja osoitusta muodostaa henkilökohtaista suhdetta lapsiimme. Hoitoavusta ei varmasti tarvitse edes mainita. Anopin mielestä lapsenlapset on parhaimmillaan, kun ne ovat nätisti puettuna, hiljaa, paikoillaan - siis kirjahyllyssä valokuvissa. Eipä viitsi paljon kylässäkään käydä, kun anoppi niin kovin lapsista rasittuu.

Vierailija kirjoitti:

^

|

miksi alapeukku?

Mielestäni joka viikkoinen yhteys on hoitamista tärkeämpää ja on outoa mikäli olet automaattisesti ajatellut saavasi hoitopaikan mummolasta.

Isovanhempien ja lastenlastensa suhde muodostuu sen perusteella miten ollaan väleissä aikuiset keskenään.

Jos lapsetonta aikuisuutta eläessä ei viitsitä pitää yhteyttä omiin vanhempiin ollenkaan, ei heitä jaksa nuoren perheen elämä kiinnostaa siinäkään vaiheessa kun penskoja alkaa tulla.

T ongelma varmaan nykyään ainakin niillä jotka lisääntyy vasta yli kolmekymppisinä. Jos lapseni ja hänen puolisonsa ovat täysin vieraantuneet minusta viimeisen lähes kymmenen vuoden aikana, miten kukaan olettaa että muokkaisin elämääni jotenkin siinä vaiheessa kun he saavat lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempien ja lastenlastensa suhde muodostuu sen perusteella miten ollaan väleissä aikuiset keskenään.

Jos lapsetonta aikuisuutta eläessä ei viitsitä pitää yhteyttä omiin vanhempiin ollenkaan, ei heitä jaksa nuoren perheen elämä kiinnostaa siinäkään vaiheessa kun penskoja alkaa tulla.

T ongelma varmaan nykyään ainakin niillä jotka lisääntyy vasta yli kolmekymppisinä. Jos lapseni ja hänen puolisonsa ovat täysin vieraantuneet minusta viimeisen lähes kymmenen vuoden aikana, miten kukaan olettaa että muokkaisin elämääni jotenkin siinä vaiheessa kun he saavat lapsia?

Mitä ilmeisemmin sinulla on hyvät suhteet itsestäsi riippumatta.

Olen kaikkina vuosina pitänyt yksipuolisesti äitiini yhteyttä, isäni on kuollut. Äiti ei pidä yhteyttä ollenkaan ja ymmärrän että kaltaisellesi ihmiselle se on vaikea ymmärtää. Koska en itsekään sitä ymmärrä kuinka äiti voi olla niin kylmä. Olen syyttänyt itseäni etten ole ollut tarpeeksi hyvä tytär.

Oman lapsen kautta huomannut ettei se niin mene. En tiedä miksi äiti ei välitä. Viimeisen kahden vuoden aikana en enää ole väkisin yrittänyt koska niin paha olo tulee kun äidin naamasta näkee ettei vierailu ole mieleen. Varmasti kun olo hänellä heikkenee on vaatimassa vaikka mitä. N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^

|

miksi alapeukku?

Mielestäni joka viikkoinen yhteys on hoitamista tärkeämpää ja on outoa mikäli olet automaattisesti ajatellut saavasi hoitopaikan mummolasta.

Tämä automaattinen oletus tuli raskausaikana käydyistä keskusteluista. Ei minun omista oletuksistani. Missään en ole maininnut viikoittaista yhteydenpitoa. Se että mummo olisi lapsen kanssa kahden vaikkapa puolituntia ei mielestäni ole hoitopaikan kyttäämistä. Vaikka siis lupaili kyllä yöyläilyt yms. En ole runannut tai valittanut. Muutaman kerran kohteliaasti ohimennen kysynyt. Mieheni äiti siis kyseessä. Ei voi olla myöskään mummon tunne hyväksikäytöstä miehen sukua kohtaan. Käyn viikoittain auttamassa isomummoa siivouksessa. Eli siis miehen äidin äitiä. Mielelläni sen teen. Olen lapsen kanssa kotona ja kahden vuoden aikana hän ei ole ollut hoidossa kenelläkään. Edes tuntia. Väsyttää mutta onneksi mies auttaa miten töiltään jaksaa ja ehtii.

Niin ja hauskana lisänä mummolaan pitää jättää kaikki mummon ostamat lelut ja piti ostaa sinne erikseen sänky ja vuodevaatteet yms yökkärit ja unilelut mummon pyynnöstä. Hassua vain kun ei niitä kukaan ole käyttänyt. Leluilla on leikitty sen muutaman kerran kun isänsä kanssa menneet kahvia juomaan. Valitti viellä että käytettyjä leluja hänen kotiinsa tuodaan, uusia jännittäviä leluja joilla lapsi jaksaa leikkiä yksin pitkään pitäisi mummolaan ostella. Mutta eikös lelu kuin lelu ole uusi ja jännittävä jos lapsi on nähnyt sen viimeksi reilu puoli vuotta sitten vartin ajan :) kuulostanpa katkeralta.

Jepjep. Meillä 2 piittaamatonta mummoa jotka elävät vain itselleen. Itse hoidattivat aikanaan omat lapsensa muilla, saivat jatkuvasti parisuhdeaikaa, lapsensa laittoivat kaikiksi koulujen lomiksi mummolaan, kesäisinkin pariksi kuukaudeksi kerrallaan.

Ja nyt kun ovat itse mummoja: sekuntiakaan eivät ole lapsenlapsiaan hoitaneet eikä omia aikuisia lapsia mitenkään auttaneet. Eivät käy synttäreilä eivätkä laita edes korttia tulemaan. Eivät halua tavata lapsia koskaan. Eivät pidä yhteyttä tai soittele. Eivät ole auttaneet mitenkään koskaan missään vaikka olisi todellinen hätä ollut omalla lapsella.

Kehtaavat vielä sanoa että kukin hoitakoon omansa. Heidän lapsiaan hoisivat heidän vanhemmat eli eivät todellakaan hoitaneet itse!!

Vituttaa kumpikin mummo. En tippaakaan arvosta äitiäni tai anoppiani enkä kyllä ala niitä auttamaan kun paskavaipoissaan laitoksessa makaavat. Sitä niittää mitä kylvää.

Todellakin aion olla erilainen auttava mummo omille lapsilleni ja lapsenlapsilleni tulevaisuudessa.

On. Ei edes erota lapsia toisistaan vaikka ovat eri näköisiä. Asuu parin kilsan päässä. Maailman itsekkäin ihminen. Omapahan on häviönsä

Meillä lapset eivät suostu menemään mummolaan, koska siellä tehdään koko ajan töitä. Olen sanonut äidilleni, että lapset eivät ole mitään pieniä orjia ja äiti vastaa siihen, että ei hän aio lopettaa elämistään siksi, että minä en viitsi olla lasteni kanssa. Hän viitsii, mutta yhdessäolo on sitä, että tehdään polttopuita, siivotaan varastoa, laitetaan pihaa kuntoon jne. eikä suinkaan vain sen verran kuin 4v sitä jaksaa, vaan niin pitkään kuin se on äitini mielestä tarpeellista.

Olisivatko tuollaiset kylmät isovanhemmat sellaisia, jotka ovat tehneet omatkin lapsensa velvollisuudentunnosta koska se oli silloin vallitseva sosiaalinen normi vaihtoehto naimisissa olevalle? Oma elämä on voitu uhrata perheelle, vaikka vastentahtoisesti ja nyt nämä mummelit haluavat ottaa vahingon takaisin. Nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää sitä, koska nyt on niin paljon vähemmän paineita lisääntyä ja suurempi valinnanvapaus. Ymmärrän toki, ettei se silti kivalta tunnu.

Oma äiti jaksoi olla kiinnostunut - hieman - vain neljästä omasta lapsestaan. Sitten kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, sai hän erityisaseman, monesta seikasta johtuen. Äidinäiti oli samanlainen; iso siskoni eli ensimmäinen lapsenlapsi oli hänelle tärkein lapsenlapsi, me muut ei niinkään.

Äitini ei ole jaksanut kovin paljon kiinnostua muista lapsenlapsista. Vain siis ensimmäinen esikoistyttären esikoinen, tyttö hänkin, on lempilapsi.

Veljeni vaimon äiti ei jaksa olla kiinnostunut lapsenlapsistaan, tai lapsista yleensä. Hän menee veljeni perheeseen silloin tällöin viikonloppuisin muka katsomaan lapsenlapsiaan, mutta viettääkin ajan tyttärensä kanssa kaupoissa kierrellen. Lapsenlapsista hän ei ole innostunut.

Tämä aihe, jos mikä on suuresti vaiettu tabu. Vaikka isovanhemmat tietyllä tasolla pitävätkin lapsenlapsistaan, eivät he jaksa, osaa, halua, tms. sen ihmeemmin olla lastenlasten kanssa. Ei ainakaan siten, kuten lapsen vanhemmat odottavat.

Oma äitini oli uraäiti. Virkanainen, joka hoidatti meidät neljä lastaan muilla.  Ei hän ehtinyt, jaksanut, halunnut eikä osannut viettää aikaa meidän lasten kanssa. Hän teki vain sitä, mitä halusi. Työt tietenkin, ja sen lisäksi mieluiset harrastukset, 70-luvun talonrakennukset, sisustukset, puutarhasuunnittelijan kanssa talon pihapiirin. Hän pukeutui kalliisiin merkkivaatteisiin - meidät puettiin vähän miten sattuu. (Sori, eksyin aiheesta).

Iso osa isovanhemmista ei uskalla tai halua sanoa ääneen, että lapsenlapset eivät erityisesti kiinnosta. Sinänsä tämän asian sanominen kaikessa haavoittavuudessaankin olisi kuitenkin rehellistä, sillä siten erilaiset odotukset isovanhempia kohtaan loppuisivat.

Käsittääkseni isovanhempien ei automaattisesti pidä pitää lapsenlapsista, vaikka läheisiä ovatkin, omien lasten jälkeläisiä.

Mutta vielä suurempi tabu mielestäni on se, että monet naiset tultuaan äideiksi huomaavatkin, että he eivät oikein jaksa lapsiaan. Vaikka rakkaus lapseen on suurta - ja miten suurta onkaan lapsen rakkaus äitiin/isään - niin silti osa naisista ahdistuu. He haluavat hoidattaa lapsensa toisilla aikuisilla, ei niinkään itse. Kuinka moni on joskus ollut (salaa) iloinen ja helpottunut, kun on vienyt lapset hoitoon?

Oma äitini nimenomaan järjesti elämänsä niin, että hänen omat vanhempansa hoitivat hänen lapsiaan. Äitini ei paljon kysellyt, haluavatko he ottaa neljä lasta viikonlopuksi - hän vain vei meidät mummolaan. Ja siellä mummo suosi isosiskoani kaikessa...

Hieman huvittuneena luin ketjun ja pistin merkille: alapeukkua sai viesti jossa väsynyt äiti ihmettelee, miksi mummu ei halua olla yksin lapsen kanssa hetkeä. Yläpeukkua satelee äidille joka manaa omat vanhempansa makaamaan paskassa, koska eivät ole ikinä tehneet tai luvanneetkaan mitään. Hmm.

Up!

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti jaksoi olla kiinnostunut - hieman - vain neljästä omasta lapsestaan. Sitten kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, sai hän erityisaseman, monesta seikasta johtuen. Äidinäiti oli samanlainen; iso siskoni eli ensimmäinen lapsenlapsi oli hänelle tärkein lapsenlapsi, me muut ei niinkään.

Äitini ei ole jaksanut kovin paljon kiinnostua muista lapsenlapsista. Vain siis ensimmäinen esikoistyttären esikoinen, tyttö hänkin, on lempilapsi.

Veljeni vaimon äiti ei jaksa olla kiinnostunut lapsenlapsistaan, tai lapsista yleensä. Hän menee veljeni perheeseen silloin tällöin viikonloppuisin muka katsomaan lapsenlapsiaan, mutta viettääkin ajan tyttärensä kanssa kaupoissa kierrellen. Lapsenlapsista hän ei ole innostunut.

Tämä aihe, jos mikä on suuresti vaiettu tabu. Vaikka isovanhemmat tietyllä tasolla pitävätkin lapsenlapsistaan, eivät he jaksa, osaa, halua, tms. sen ihmeemmin olla lastenlasten kanssa. Ei ainakaan siten, kuten lapsen vanhemmat odottavat.

Oma äitini oli uraäiti. Virkanainen, joka hoidatti meidät neljä lastaan muilla.  Ei hän ehtinyt, jaksanut, halunnut eikä osannut viettää aikaa meidän lasten kanssa. Hän teki vain sitä, mitä halusi. Työt tietenkin, ja sen lisäksi mieluiset harrastukset, 70-luvun talonrakennukset, sisustukset, puutarhasuunnittelijan kanssa talon pihapiirin. Hän pukeutui kalliisiin merkkivaatteisiin - meidät puettiin vähän miten sattuu. (Sori, eksyin aiheesta).

Iso osa isovanhemmista ei uskalla tai halua sanoa ääneen, että lapsenlapset eivät erityisesti kiinnosta. Sinänsä tämän asian sanominen kaikessa haavoittavuudessaankin olisi kuitenkin rehellistä, sillä siten erilaiset odotukset isovanhempia kohtaan loppuisivat.

Käsittääkseni isovanhempien ei automaattisesti pidä pitää lapsenlapsista, vaikka läheisiä ovatkin, omien lasten jälkeläisiä.

Mutta vielä suurempi tabu mielestäni on se, että monet naiset tultuaan äideiksi huomaavatkin, että he eivät oikein jaksa lapsiaan. Vaikka rakkaus lapseen on suurta - ja miten suurta onkaan lapsen rakkaus äitiin/isään - niin silti osa naisista ahdistuu. He haluavat hoidattaa lapsensa toisilla aikuisilla, ei niinkään itse. Kuinka moni on joskus ollut (salaa) iloinen ja helpottunut, kun on vienyt lapset hoitoon?

Oma äitini nimenomaan järjesti elämänsä niin, että hänen omat vanhempansa hoitivat hänen lapsiaan. Äitini ei paljon kysellyt, haluavatko he ottaa neljä lasta viikonlopuksi - hän vain vei meidät mummolaan. Ja siellä mummo suosi isosiskoani kaikessa...

Olet niin oikeassa. Lapsissa kun ei palautusoikeutta ole, on vaan pakko jaksaa. Voin kyllä tässä tunnustaa, että mitään äitiyden auvoa en ole koskaan tuntenut kuin pieninä, ohikiitävinä hetkinä. Ärsyttää lähinnä, kun raskaan työpäivän jälkeen kotona odottaa työleiri ja lapset renkuvat kimpussa. Lasten tarvitsevuus on rankkaa. Hetken omaa rauhaa ei ikinä ole, useinkin olen toivonut että olisin aikoinaan valinnut toisin. Tätähän en tietysti uskalla ikinä sanoa ääneen kenellekään..

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset eivät suostu menemään mummolaan, koska siellä tehdään koko ajan töitä. Olen sanonut äidilleni, että lapset eivät ole mitään pieniä orjia ja äiti vastaa siihen, että ei hän aio lopettaa elämistään siksi, että minä en viitsi olla lasteni kanssa. Hän viitsii, mutta yhdessäolo on sitä, että tehdään polttopuita, siivotaan varastoa, laitetaan pihaa kuntoon jne. eikä suinkaan vain sen verran kuin 4v sitä jaksaa, vaan niin pitkään kuin se on äitini mielestä tarpeellista.

Yläpeukkua laitoin tälle mummulle! Aivan oikein. Jos roudaa penskansa mummulaan, saavat penskat luvan elää talon tavalla.