Abortti ja henkiin jäänyt sikiö/vauva
On tapauksia (onneksi harvoin), että myöhäisillä viikoilla abortoitu sikiö syntyykin elävänä. Ihminenhän on virallisesti olemassa silloin kun hän syntyy ja vetää ensimmäisen kerran ilmaa keuhkoihinsa. Tästä syystä esim. kohtuun kuolleita vauvoja ei virallisesti ole olemassa, vaikka olisivat kuollessaan täysiaikaisia.
Miten asia on abortoitujen sikiöiden kohdalla? Jos he syntyvät elävänä ja vetävät ilmaa keuhkoihinsa, ovatko he virallisesti olemassa, eli ns. oikeussubjekteja?
Kommentit (178)
Sydänvika riittää abortin syyksi myöhäisillä viikoilla. Myös sydänvika, jota voidaan hoitaa ja lapsi pitää hengissä. Esimerkiksi HLHS-lasta odottavia suorastaan painostetaan aborttiin ja vielä pelotellaan vanhentuneilla tiedoilla, leikkaukset ja muu hoito on tuon vian kohdalla kehittyneet ja nyt syntyvällä lapsella on paljon parempi ennuste kuin vaikkapa 20 vuotta sitten syntyneellä.
Myös TGA:n kohdalla saa myöhäisabortin, yleensä hoidoksi riittää yksi leikkaus ja sen jälkeen säännöllinen seuranta. Lapsi kehittyy normaalisti ja voi elää normaalia elämää. Mutta tällaisenkin lapsen saa abortoida.
Raajapuutos on myös hyväksytty syy myöhäisaborttiin.
Vierailija kirjoitti:
Syöpäkasvaimenkin leikkaaminen on sitten varman murha. Eihän ne syöpäsolutkaan enää pysty elämään kehon ulkopuolella.
Nyt jotain rajaa tyhmyyteenkin. Ihmislapsi ja syöpäkasvain ovat täysin eri asioita.
Käyttäjä2677 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttu löytyikin helposti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111718842601_uu.shtml
Vauva on itkenyt abortin jälkeen.
Luin jutun. Onhan se tietenkin aivan älytöntä, että lapsi syntyy elävänä, miksei siihen keksitä mitään? Mutta toisaalta, lapsi oli vammainen, en voi tuomita vanhempien päätöstä. Minusta on parempi, että vammaisen kärsimykset loppuvat ennen kuin ehtivät alkaakaan. Vai halusiko joku täällä palstalla vammaisen lapsen?
Kyllä minä olen kaikkien kolmen lapseni kohdalla halunnut elävän vauvan. Vammattomana tai vammaisena, sillä ei ole ollut merkitystä.
Mutta et sinäkään ilmeisesti halua nimenomaan vammaista lasta.
En sen kummemmin kuin poikaa tai tyttöä tai tummahiuksista tai sinisilmäistä. Jos vammainen lapsi tulisi niin sitten tulisi. Ei se mikään syy aborttiin ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syöpäkasvaimenkin leikkaaminen on sitten varman murha. Eihän ne syöpäsolutkaan enää pysty elämään kehon ulkopuolella.
Nyt jotain rajaa tyhmyyteenkin. Ihmislapsi ja syöpäkasvain ovat täysin eri asioita.
No monissa tapauksissa lapsi voi suht hyvin kohdussa, mutta menehtyy heti kohdun ulkopuolella. Miksi pitkittää äidin ja vauvan tuskaa ja antaa raskauden mennä loppuun saakka? Mikä järki siinä on?
Kyllä tuollaisessa tilanteessa ainut oikea vaihtoehto on keskeyttää raskaus, vaikka yleensä se on siinä vaiheessa jo rv 22 jälkeen jos rakenneultrassa on vika huomattu. En minäkään vauvaani syöpäkasvaimeen vertaisi, mutta en koe murhanneeni lastani kun keskeytin raskauden rv 23. Vauvani ei olisi selvinnyt kohdun ulkopuolella. Vauvan mahdollinen tuska loppui siihen, kukaan ei voi tietää miten paljon hän kohdussa kärsi. Itse pääsin edes vähän helpommalla myöskin
-enkelin äiti
kyllä sikiö/vauva voi olla oikeussubjekti vaikka ei hengittäisi kertaakaan kohdun ulkupuolella. Jos näin ei olisi niin poliisi ei ole lähtenyt tutkimaan esim meidän vauvamme kuolemaa. Hän kuoli synnytyksen hoitovirheeseen, eikä sen vuoksi syntynyt elävänä. Ja asiasta siis tehtiin oikeuslääketieteelliset tutkimukset jne.

Perin harvoin, tuskin koskaan voi varmuudella tietää että vauva ei selviä kohdun ulkopuolella. Kyllähän sikiö tapetaan, kun abortti tehdään. Se on tosiasia, vaikka abortti olisi hyvällä syyllä tehty.

Tsemppiä seuraavaan ultraasi, kyllä siellä kuule voi sellaisia asioita selvitä, ettei vauvalla ole mitään elinmahdollisuuksia.
Aloitus on typerä ja tarkoituksellinen abortinvastustajan provo. Suurin osa aborteista tehdään lääkkeellisesti. Jos ei tehdä, sikiö paloitellaan jo kohdussa. Se siitä "syntymisestä".
Aika monella täällä tuntuu omatunto soimaavan ja siksi osa kommenteista on aika kärkkäitä....
Joskus 50 vuoden päästä kun Suomesta on toivottavasti tullut taas sivistynyt ja ihmisoikeuksia kunnioittava normaali valtio niin näitä aborttitapauksia muistellaan samalla tavalla kuin sisällissodan aikana toimeenpantuja siviilien joukkoteloituksia (joissa kuoli myös alaikäisiä)... Suomesta on tullut vuoden 1970 aborttilain myötä julma ja epäinhimmillinen maa.
jhhg kirjoitti:
kyllä sikiö/vauva voi olla oikeussubjekti vaikka ei hengittäisi kertaakaan kohdun ulkupuolella. Jos näin ei olisi niin poliisi ei ole lähtenyt tutkimaan esim meidän vauvamme kuolemaa. Hän kuoli synnytyksen hoitovirheeseen, eikä sen vuoksi syntynyt elävänä. Ja asiasta siis tehtiin oikeuslääketieteelliset tutkimukset jne.
Totta kai tuollaiset hoitovirheet tutkitaan, mutta oikeussubjektina oleminen ei tarkoita tuota.
Näistä aikiöistä valmistetaan muun mm nuorennusvoiteita Kaliforniassa . Katsokaa mitä käytätte.
Oho, tämä keskustelu sai minut huomaamaan, että tosipaikantullen en varmaan pystyisi aborttiin vaikka sen kannalla olenkin. Onneksi olen ollut tarpeeksi varovainen tähän asti.
Entä jos elävänä abortoidun vauvan tappaa? Saako mitään syytettä?
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole elossa oikeasti. Keuhkot kehittyvät viimeisimpien elimien joukossa ja eivät ole aktiivisessa käytössä sikiön ollessa kohdussa, sillä happi kulkee napanuoran kautta.
Ne "hengitysliikkeet" joita voidaan joskus nähdä ovat kenties lihasspasmeja tms. Tämä tieto on tullut kätilöopettajalta henkilökohtaisesti minulle, opiskelujeni aikana nimittäin mietin itsekin samaa ja kysyin opettajalta asiaa.
Vielä lisäisin, että Suomessa abortio-oikeus loppuu ennen kuin vauva voisi itse hengittää. Ja lihas-spasmeja on myös kuolleilla, eli spasmi ei välttämättä tarkoita sitä, että vauva eläisi.
Jotta loppuvaiheen aborttiluvan saa, tulee vauvalla olla joku paha kehityshäiriö tai muu sairaus, eli hyvin luultavasti vaikeasti elinkelpoinen muutenkin. Esimerkiksi down-raskauksista 80% menee ihan itsestään kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syöpäkasvaimenkin leikkaaminen on sitten varman murha. Eihän ne syöpäsolutkaan enää pysty elämään kehon ulkopuolella.
Nyt jotain rajaa tyhmyyteenkin. Ihmislapsi ja syöpäkasvain ovat täysin eri asioita.
No monissa tapauksissa lapsi voi suht hyvin kohdussa, mutta menehtyy heti kohdun ulkopuolella. Miksi pitkittää äidin ja vauvan tuskaa ja antaa raskauden mennä loppuun saakka? Mikä järki siinä on?
Kyllä tuollaisessa tilanteessa ainut oikea vaihtoehto on keskeyttää raskaus, vaikka yleensä se on siinä vaiheessa jo rv 22 jälkeen jos rakenneultrassa on vika huomattu. En minäkään vauvaani syöpäkasvaimeen vertaisi, mutta en koe murhanneeni lastani kun keskeytin raskauden rv 23. Vauvani ei olisi selvinnyt kohdun ulkopuolella. Vauvan mahdollinen tuska loppui siihen, kukaan ei voi tietää miten paljon hän kohdussa kärsi. Itse pääsin edes vähän helpommalla myöskin
-enkelin äiti
Ymmärrän hyvin. Ja nykyisin moni unohtaa, että raskaus on vaarallista myös äidille, eli elinkelvottoman vauvan kantaminen loppuun on aina myös riski äidin terveydelle.
uuuts kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole elossa oikeasti. Keuhkot kehittyvät viimeisimpien elimien joukossa ja eivät ole aktiivisessa käytössä sikiön ollessa kohdussa, sillä happi kulkee napanuoran kautta.
Ne "hengitysliikkeet" joita voidaan joskus nähdä ovat kenties lihasspasmeja tms. Tämä tieto on tullut kätilöopettajalta henkilökohtaisesti minulle, opiskelujeni aikana nimittäin mietin itsekin samaa ja kysyin opettajalta asiaa.Vielä lisäisin, että Suomessa abortio-oikeus loppuu ennen kuin vauva voisi itse hengittää. Ja lihas-spasmeja on myös kuolleilla, eli spasmi ei välttämättä tarkoita sitä, että vauva eläisi.
Jotta loppuvaiheen aborttiluvan saa, tulee vauvalla olla joku paha kehityshäiriö tai muu sairaus, eli hyvin luultavasti vaikeasti elinkelpoinen muutenkin. Esimerkiksi down-raskauksista 80% menee ihan itsestään kesken.
Rv 24 syntyvä vauva voi kyllä hengittää. Ei esim raajapuutos tarkoita elinkelvottomuutta. Eikä downikaan, jos raskaus kestää loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos elävänä abortoidun vauvan tappaa? Saako mitään syytettä?
Miksi joku tappaisi? Kyllä nämä kaikki myöhäisillä viikoilla tehdyt abortit on haluttuja vauvoja, haluttu pitää se lapsi ja jostain rakenteellisista syistä jouduttu keskeyttämään. Kyllä me valmistauduttiin ainakin siihen, että vauva saattaa syntyä elävänä. Tällöin olisimme pitäneet hänet sylissä lämpimässä ja turvassa kunnes menehtyy. Kuten olisimme tehneet silloinkin jos asiaa ei olisi huomattu ja raskaus olisi edennyt pidemmälle.
Sillä ei ole mitään väliä että missä vaiheessa se vauva syntyy jos lopputulos on sama- vauva menehtyy heti syntymän jälkeen tai aiemmin.
Tuntuu että täällä moni sekoittaa nämä kaksi keskeytystä, niillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
-enkelin äiti
Eikö se oulun vauvanpakastaja ollut raskaana vankilassa ja sai abortin ihan sujuvasti vaik viikkoja oli runsaasti. Ei siis vaadi vammaisuutta.