Jos neliraajahalvaantuisit ilman toivoa paranemisesta, haluaisitko elää?

Kuolisin mieluummin.

Voisin kokeilla ensin kaikki nautintoaineet ja sitten poistua.

Sinkkumies

Jahas, sitä on käyty ihan elokuvissa :)

Eläisin. Tekisin kaikkea sellaista mihin tarvii vaan päätä. Aivot on aika iso voimavara ja kerrankin olisi kunnolla aikaa käyttää niitä sellaiseen mitä on haaveillut.

En tiedä, mitä sinä tarkoitat neliraajahalvaantuneella. Minä tunnen yhden. Hän on pyörätuolissa ja työelämässä, perustanut oman yrityksen. Hänellä on vaimo. Toki tarvitsee avustajaa, mutta tietokoneella hoituu työhommat.

Erikoinen kysymys. Entäs jos syntyisit Afrikkan haluasitko elää

En.

En tiedä, kun en ole ollut ihan siinä tilanteessa. Pakkohan se kuitenkin elää olisi, halusi tai ei.

Olen ollut vaikeasti vammaisena menneisyydessäni enkä halunnut kuolla, vaikka kärsin voimakkaasti. Parannuin täysin, mutta silloin sitä ei kukaan vielä tiennyt.

Kyllä haluaisin, minulla on kolme lasta ja haluan olla läsnä heidän elämässään. Lapsille halvaantunutkin äiti on silti äiti.

Minäkin haluaisin nähdä, miten poika varttuu ja olla hänen elämässään. Ilman lasta en kyllä jatkaisi elämää.

M40

Eläisin mieluummin. Liikkuminen ei ole olennainen osa elämistä.

En haluaisi elää, ja siksi on todella surullista ettei sitä eutanasiaa tässä maassa saa.

up

Vaikea kuvitella, että haluaisin. Mutta toisaalta, ihminen on sopeutuvainen ja pakon edessä tottuu lähes mihin tahansa.

Me Before You kertoo tästä, siis filmi.

Väitän ettei kukaan voi tähän todella vastata ennen kuin on tällaisessa tilanteessa itse. Muistan nähneeni dokumentin, jossa neliraajahalvaantunut mies ei pystynyt edes puhumaan vaan kommunikoi silmiään räpyttämällä haluavansa että häntä hoidetaan ja että tehdään kaikki mahdollinen että hän pysyy hengissä. Ennen onnettomuuttaan hän oli perheelleen sanonut ettei haluaisi että häntä tämmöisessä tilanteessa hoidettaisiin vaan että hänen annettaisiin kuolla. Halvaantuneena hän kuitenkin ilmaisi olevansa onnellinen esim. siitä että sai olla perheensä kanssa.

Lapsen takia haluaisin elää.

Haluaisin, parempi se kuin dementia. Olisin silti minä, voisin lukea ja tehdä ajatustyötä, kuunnella ja katsella.

Elää lopun ajan jonkun toisen armoilla ja hoidettavana? No thanks, pull the plug!

Vierailija kirjoitti:

Väitän ettei kukaan voi tähän todella vastata ennen kuin on tällaisessa tilanteessa itse. Muistan nähneeni dokumentin, jossa neliraajahalvaantunut mies ei pystynyt edes puhumaan vaan kommunikoi silmiään räpyttämällä haluavansa että häntä hoidetaan ja että tehdään kaikki mahdollinen että hän pysyy hengissä. Ennen onnettomuuttaan hän oli perheelleen sanonut ettei haluaisi että häntä tämmöisessä tilanteessa hoidettaisiin vaan että hänen annettaisiin kuolla. Halvaantuneena hän kuitenkin ilmaisi olevansa onnellinen esim. siitä että sai olla perheensä kanssa.

Reilu kymmenen vuotta sitten tuli tv:stä dokumentti suomalaisesta miehestä, joka halvaantui kaulasta alaspäin ja henkisen kriisin läpikäytyään löysi uudestaan elämänhalunsa, mm. perusti verkkolehden ja alkoi elää uudenlaista elämää.

Kyllä, elämä voi yllättää ja elämänhalu muuttaa muotoaan.