Luetellaan havaitsemaanne ihmisten arkipäivän itsekkyyttä / toisen huomioon ottamattomuutta
Aloitan: Bussissa kaksi henkilöä istuvat ikkunapaikoille käytävän eripuolille ja keskustelevat tauotta monen tunnin matka. Koska henkilöt ovat aika kaukana toisistaan, keskustelun voimakkuus on sillä tasolla, että koko bussi taatusti kuulee. Luepa siinä sitten kirjaa tms.
Kommentit (446)
Tästä ketjusta tuli hyvä mieli. En ole ikinä tajunnut loukkaantua tai edes pahoittaa mieltäni näin naurettavan pienistä asioista. Jes!
Vierailija kirjoitti:
Se ettei autoilijat pysähdy suojatien eteen. Turussa ei esm pysähdytä.
Tai sitten ne jotka tiellä jossa on kaksi kaistaa yhteen suuntaan porhaltavat kovaa ohi niistä jotka ovat pysähtyneet suojatien eteen. Se on jo muiden hengestä piittaamattomuutta!
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko ainoa joka ajattelee tämän olevan epäkohteliasta, mutta kun tyhjälle kassalle saapuu työntekijä joka huutaa "tännekin kassalle ovi tulla!" niin päästetään ensin ne asiakkaat, jotka ovat odottaneet kauimmin. Mutta AINA juoksevat uudelle kassalle ne pitkän jonon viimeiset, jotka vasta saapuivat.
Kerran jonossa kauan odottaneena näen toisen kassan neidin viittovan minulle että hän voi nyt palvella myös, mutta takanani ollut lihava noita-akka työntää minut kärryllään pois tieltä ja rynnii vapaalle kassalle nauraen. Noh, minulla ei ollut kuin ripsiväri, niin lampsin kevein askelin kassakoneen kohdalle ennen kuin noidan ostokset rullaavat kassaneidin käsiin asti. Kassaneiti oli siis nähnyt että olen häntä ennen jonossa joten maksan ripsivärini normaaliin tapaan ja tietenkin noita saa kauhean kohtauksen ja alkaa huutamaan, että hänellä on kyllä aikaa odottaa vaikka koko päivä!!! (?)
Ymmärrän jos joidenkin mielestä toimin väärin, kiltti pitää olla mutta se ei tarkoita samaa kuin kynnysmatto.
Mielestäni jos uusi kassa aukeaa, niin se on vapaata riistaa, kuten kassat yleensäkin, joten ensimmäisenä ehtivä saa paikan. Hankalaahan tuo olisi käytännössä, että pidempään jonottanut menisi ensin, koska mistä tietää kuka haluaa jäädä vanhaan jonoon ja kuka mennä uuteen. Siinä pitäisi alkaa ihan porukalla keskustelemaan, että kuka tässä nyt menee mihinkin.
Itse ainakin ryntään ensimmäisenä tuollaiseen paikkaan ja olenkin nopeasti poissa edestä, koska minulla on pienet ostokset ja pakkaan niitä sitä mukaan kun tulet linjastolta ja kun saan kortin pois lukijasta, niin olen valmiina jatkamaan matkaani.
Vierailija kirjoitti:
Jonotetaan koko perheen voimin mäkkäritiskille tai jätskikiskalle ja sitten kun tulee se oma vuoro alkaa tämä: Kirsikka-petri, mitä sinä otat, entä sinä Liinu-patja ja tätä käydään loputtomiin, kun keskustelu olisi voitu käydä kätevästi jonotuksen aikana.
Kirsikka-Petri ja Liinu-patja 😂😂😂
Kehä 3:lla ajetaan varmuuden vuoksi vasenta kaistaa -vaikka oikea on tyhjä- alle sallitun nopeuden koska kahden kilometrin päässä siintää rekka. Joka ajaa sallittua nopeutta. MUTTA KAISTAA EN VAIHDA KOSKA REKAN OHI MENEN JA JOS NYT VAIHDAN KAISTAA NIIN PAIKKANI JONOSSA MENETÄN!!!!!!!! JOKU MENEE SITTEN MINUN OHI!!!!
Enää en tokikaan tästä hermostu (liikenteessä maltti on valttia), vaihdan itse sinne tyhjälle oikealle kaistalle, kiihdytän nopeutta ja ajelen tyynesti sen 2km urpåjen ohituskaistaletkan ohi. Rekan takana sitten vaihdan kaistaa sinne letkan väliin ja ohitan. Vilkkua kun ajoissa käyttää niin sitä tilaa myös saa. Paljon sujuvampaa olisi liikenne kun sinne vasemmalle kaistalle ei jäätäisi olemaan. Ohitus ja paluu, ohitus ja paluu!
Koiranomistajien kanssa muutamia kohtaamisia:
- Pieni koira irti puistossa omistajan vieressä ja pyöräilen ohi. Koira lähtee juoksemaan perääni ja koittaa näykkiä jalkojani. Nostan jalan ilmaan ja koira meinaa mennä renkaan alle, joten joudun väistämään. Lopulta jouduin potkaisemaan koiran nurin ja kiihdyttämään vauhtia.
-Koira irti metsässä kertaa miljoona. Aina kun menen tiettyyn paikkaan meren rannalle, niin sinne pamahtaa paikalle joku koira väliltä helvetin pieni ja helvetin iso. Ei voi tietää koskaan millainen koira on kyseessä, mutta onneksi ei ole vielä kertaakaan tarvinut käyttää veistä, jota kannan nykyään taskussani, kun menen kyseiseen paikkaan. Jotain pieniä äriseviä koiria olen joutunut usuttamaan pois.
- Narussa oleva koira hyökkää ohikulkevan pyöräilijän kimppuun, jolloin joutuu väistämään penkkaan.
- Henkilökohtainen suosikkini. Koirantaluttaja on syksyllä taluttamassa hämärässä koiraansa. Hän on tulossa alikulusta ja koira kulkee toisella puolella tietä, nainen toisella puolella tietä ja ohut musta kelaremmin naru kulkee tien poikki.
Vierailija kirjoitti:
Olen keskustellut kaverien kanssa oven avaamisesta lastenvaunujen työntäjälle. Jokainen meistä oli lopettanut sen, sillä koko porukasta yksikään ei ollut yhtään kertaa saanut kiitosta oven avaamisesta.
Avusta on tapana kiittää.
Olen k*sipää, mutta lakkasin pitelemästä ovea auki samassa talossa kanssani asuneelle, normaalijärkiselle ja puhekykyiselle mutta pyörätuolilla liikkuneelle naiselle, joka ei IKINÄ kiittänyt, vaan rullaili vain menemään naama norsunv*tulla eikä edes päin katsonut, kuin se ovenpitelijä ei olisi edes olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen keskustellut kaverien kanssa oven avaamisesta lastenvaunujen työntäjälle. Jokainen meistä oli lopettanut sen, sillä koko porukasta yksikään ei ollut yhtään kertaa saanut kiitosta oven avaamisesta.
Avusta on tapana kiittää.Olen k*sipää, mutta lakkasin pitelemästä ovea auki samassa talossa kanssani asuneelle, normaalijärkiselle ja puhekykyiselle mutta pyörätuolilla liikkuneelle naiselle, joka ei IKINÄ kiittänyt, vaan rullaili vain menemään naama norsunv*tulla eikä edes päin katsonut, kuin se ovenpitelijä ei olisi edes olemassa.
Itse tiuskaisen usein perään OLE HYVÄ! Ei siitä kiitosta saa mutta ehkä toimen tajuaa olevansa kyrpä.
Pidän ovia auki,myös minulle usein pidetään. Hymy ja kiitos ja oma päiväkin on hieman valoisampi.
Tullaan avantosaunalle tai uimahalliin hoitamaan itseään kuin kylpylään. Ajellaan suihkussa intiimikarvat kaiken kansan nähden. Saunomisen ja Oman Itsen esittelyn jälkeen (keikistellään bikineissä selkä notkolla että perse näyttäisi isommalta ja seisoskellaan kulkureiteillä ihmisten tukkona että heidän on pakko ihailla tätä ihmeellistä vartaloa, käydään kastamassa avannossa lakattua varpaankynttä kirkuen suureen ääneen) kuoritaan Oman Itsen Rakas Iho hellästi ja huolella hemmotellen, sitten vielä pestään pesuvampulla ja vaahdotetaan tujusti hajustetulla feikkikookos- tai feikkivaniljasuihkugeelillä. Suihkutilojen laskutaso on täynnä Juuri Minun Hoitotuotteitani, ja naulakot täynnä juuri Minun pyyhkeitäni, pussejani ja tarvikkeitani.
Tähän Oman Itsen hemmottelemiseen kuuluukin avantosaunasuihkun vähä lämmin vesi ja muille saunojille ei jääkään kuin jääkylmää. Sehän on ihan oikein.
Pukkarissa otetaan voimakkaasti hajustetut lotionit esiin ja aletaan hieromaan niitä huolella Omaan Ihmeelliseen Ihanaan Ihoon kälättäen samaan aikaan suureen ääneen ystävättären kanssa miehistä tai Oman Itsen hoitamisesta. Kun lotion on saatu hierottua näyttävästi ja yliseksuaalisesti ihoon, mennään rasvaisilla käsillä kuivaamaan pitkää harjaamatonta tukkaa. Hetken kuluttua lattia on täynnä irtohiuksia, mutta niitä Minun ei tarvitse kerätä pois, enhän toki tiedä miten sen edes tekisin.
Hiusten kuivaamisen jälkeen hiukset laitetaan huolella, onhan avantosaunalle toki tultu laittautumaan iltaa varten. Jotkut muut haluavat kulkea pukkarista suihkuun, mutta en väistä, sillä laittautumiseni on tärkeämpää. Olen tullut viettämään aikaa ja nautiskelemaan.
Meikkaukseen valloitankin sitten koko peilin ja peilitason. Joku haluaisi ottaa takkinsa ohitseni ja poistua, mutta minulla on meikkaus kesken, en voi väistää, omapa on murheensa. Olenhan tullut Nauttimaan.
Lopulta (viimein!) poistun paikalta jättäen jälkeeni vain kylmää vettä, lätäköt pukkarin lattialle (minähän en kuvauslastaa alennu käyttämään) viipyilevän lemuvanan ja kasan pitkiä märkiä hiuksia, joita muut saavat selvitellä varpaidensa väleistä.
Oli niin rentouttavaa, että tulen taas pian uudelleen.
No ihan ehdottomasti ja ykkösenä roskien heittäminen maahan. En voi käsittää, miten niin moni ei ole kotona oppinut, että luonnon roskaaminen on väärin. Mun mielestä toi juontuu sellaisesta helvetin itsekkäästä ajattelumallista, minkä takia ihmiskunta tuleekin tuhoutumaan varmaan sadan vuoden sisällä. Tää on tavallaan pieni aihe mutta saa mut kuitenki ihan hiton raivokkaaksi. Miten joku voi olla niin idiootti, ettei tajua ettei tää maapallo ole mitään kertakäyttökamaa ja että ne roskat oikeesti jää sinne luontoon, joutuu jonkun eläimen mahaan tms.
Tuotteiden jättäminen kaupassa väärään paikkaan. Etenkin ärsyttää se, että myös esim. tuorelihatuotteita on kuivahyllyssä. Kaverini on pari kertaa ostanut jonkin lihatuotteen, joka pakettia avattaessa on haissut pilaantuneelta. Olemme ajatelleet, että ehkä kyseessä tuote, joka on lojunut jonkin aikaa lämpimällä hyllyllä. Tämä vain arvelua. Toivottavasti kauppojen hyllyttäjillä on ohjeistuksena viedä lämpimästä löydetyt lihatuotteet ym. kylmää kaipaavat jäteastiaan.
Kirpputorilla kun ihmiset eivät väistä ja jos sanoo anteeksi niin saa pahan mulkaisun. Käsittämätöntä tukkia käytävä muilta!
Vierailija kirjoitti:
Käyn yleisessä avantosaunassa. Kirjoittamaton sääntö on ettei omia asioita jutella kovaan ääneen jonkun kaverin kanssa. No eikös aina ole joku (yleensä nuoria naisia) jotka kovaan ääneen puhuvat niin että kaikki tietävät mitä heille kuuluu.
Kävin vuosia sitten ystäväni kanssa uimassa avannossa ja saunassa joku nainen selitti meille muille psykoosistaan. Toisen kerran kävin uimahallissa ja saunassa vanhempi nainen kertoi hirttäytymisyrityksestään.
Nykyisin käyn kävelyllä.
Olen noita jotka huomauttavat kovaan ääneen jos joku jää eteen eikä väistä tai jos (yleensä nuori nainen) käyttää ihan likaa hakuvettä. "Hyi onpa jollain paljon todella imemään hajustetta!"
Vierailija kirjoitti:
Töissä kahvihuoneessa kahvimaitotölkin laittaminen takaisin jääkaappiin vaikka näkee että vieressä on muitakin juuri kaatamassa kahvia. Miksi ei voi kysyä ottaako joku muukin maitoa?
Just tää meilläkin töissä.
Toinen on, kun nousen kahvipöydästä huuhtelemaan mukini. Seuraava syöksyy heti perääni ja tunkee ohitseni huuhtomaan kuppini. En ole hidas huuhtoja, huuhtaisisin vain kuppini ja menisin pois. Muuta selitystä en ole keksinyt tuolle että minun eteeni pitää aina tunkea (ja tätä tekevät kaikki) kuin että olen talossa uusin, nuorin ja pienin ja jotenkin se oikeuttaa aina viemään minun vuoroni, tilani ja kaiken mitä minulla on.
Pitäisi oppia ottamaan tilaa, sillä ihmiset kyllä levittäytyvät ja vievät kaiken, jos ei itse pidä puoliaan. Yllättävän harvat osaavat huomioida toisia. Ja tämä koskee ihan kaikkea käyttäytymistä parkkipaikoilla, kauppojen käytävillä, liikenteessä ja kulkuneuvoissa, kuten tästä ketjusta ilmenee. Miksi järjen käyttö on niin vaikeaa, ja itsekkyys menee sujuvuudenkin edelle? Yhden tunkeminenhan ei nopeuta edes sen yhden asiointia, esim. se, että työnnät toista ostoskärrylläsi takamukseen, kun sinulla on kiire eikä kassan työskentely etene mielestäsi tarpeeksi ripeästi. Toisen asiakkaan syy?
Ravintolassa omien asioiden selittäminen vastapäätä istuvalle niin kovalla äänellä, että koko ravintola kuulee eikä voi mitenkään olla kuulematta. Todella ärsytti yhtenä päivänä lounaalla kun nainen monta pöytää sivummalla selitti samassa pöydässä istuvalle miespuoliselle kollegalleen puoli tuntia omaa treenohjelmaansa todella kovaäänisesti ja runsaseleisesti. Oli itsessä pitelemistä etten mennyt sanomaan, että ole jo vähän aikaa hiljaa.
Kun koiranomistajat antavat jalkakäytävällä koiransa hyökätä räksyttäen päälle, eivätkä voi pitää hihnaa lyhyemmällä!! Yleensä kommentoin ääneen "ÄLLÖ PISKI!"
Vierailija kirjoitti:
-Kauppajonossa edellä oleva ostaa helvetisti ja itselläsi on se yksi ostos, niin ei lasketa missään nimessä edelle (vaikka ketään muuta ei jonossa olisi) ja sitä maksu- ja etukorttia sekä muita kuponkeja, ym. aletaan kaivaa vasta sen jälkeen, kun myyjä ilmoittaa summan.
-Liikennevaloissa kuppaajat, jotka etsii vaihdekepin siinä vaiheessa, kun valot on vaihtuneet vihreäksi.
-Hissiin pakenijat, vaikka näkevät, että muitakin olisi tulossa.
Kylläpä helpotti 😀😀😀
Peukutukset käytännössä tasan.
WTF?
Te kusipäät ketkä että käytä autoillessanne vilkkua kuin poistutte liikenneympyrästä: ajakaa ojaan!
Minä kutsun näitä ihmisiä ohituksen ulkoistajiksi. Helvetin ärsyttävää sakkia.
t. toinen koiranomistaja