Luetellaan havaitsemaanne ihmisten arkipäivän itsekkyyttä / toisen huomioon ottamattomuutta
Aloitan: Bussissa kaksi henkilöä istuvat ikkunapaikoille käytävän eripuolille ja keskustelevat tauotta monen tunnin matka. Koska henkilöt ovat aika kaukana toisistaan, keskustelun voimakkuus on sillä tasolla, että koko bussi taatusti kuulee. Luepa siinä sitten kirjaa tms.
Kommentit (446)
Asiakas runsaine ostoksineen on kaupan kassalla ruuhka-aikana. Jokin hevi-tuote on jäänyt punnitsematta. Lähteekö hän itse punnitsemaan unohtunutta tuotetta, jotta kassa voi sillä välin rahastaa hänen muut ostoksensa? Ehei, kassaneitipä sinne vaa'alle kirmaa ja asiakas patsastelee sillä välin kassalla sädekehä pään päällä kirkkaana loistaen. Kirsikkana kakun päällä vielä se, että hän ei tietenkään edes hyödynnä tätä odotusaikaa pakkaamalla jo lukijan ohi vedettyjä ostoksia. Hän vain seisoo ja odottaa.
Kyllä se on ärsyttävää, että reppuilija kääntyilee ja pyörii edestakaisin hakaten muita repullaan. Toinen huomio hieman erilaisesta pyörimisestä: Olen itse lyhyempi kuin keskiverto suomalaisnainen, ja kerran eräällä keikalla yhdellä nuorella naisella oli koko ajan asiaa kavereilleen, pää pyöri kuin pöllöllä. Hiukset ponnarilla, joten joka käännöksellä hiukset osuivat minua naamaan. Yritin siirtyä kauemmas, mutta se oli mahdotonta. Aina kaverilössi tuli eteeni, ja lopulta piti huomauttaa, että varoisitko niiden hiusten kanssa. Kikatteli siinä hetken kavereidensa kanssa ja keskittyi lopulta keikkaan, eivätkä hiukset enää kovin usein olleet suussani.
Hiuksista tulikin mieleen, se kun bussissa takanaistuja tarttuu edessäolijan pään vieressä olevaan tankoon riuhtaisten samalla kipeästi tukusta hiuksia. Ja myös ne pitkähiuksiset ihmiset, jotka valuttavat hiuksensa selkänojan yli takanaistujan penkin puolelle ja pöyhivät niitä jatkuvasti. Itse asiassa toivon, että nämä kaksi ihmistyyppiä kohtaisivat bussissa mahdollisimman usein, saisivat molemmat ansionsa mukaan.
tonttuli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen noita jotka huomauttavat kovaan ääneen jos joku jää eteen eikä väistä tai jos (yleensä nuori nainen) käyttää ihan likaa hakuvettä. "Hyi onpa jollain paljon todella imemään hajustetta!"
Tarkistatko sä ollenkaan mitä sun puhelimen autokorjaus suoltaa?
Tiedän, mitä on menovesi, mutta mitä on hakuvesi?
[Quote: Vierailija] Vaikkakin nopeusrajoitukset ovat suurimpia sallittuja niin silti nämä hitaampaa ajavat mielestäni vaarantavat todella monia henkiä, kun kiireisemmät ja kärsimättömät tekevät uhkarohkeita ohituksia. Jos ei sillä autolla uskalla ajaa muun liikenteen vauhtia niin sitten varmaan pitäisi kulkea muilla tavoilla.[/quote]
Niin kuka sen liikenteen vaarantaa? Se hitaammin kuin _maksiminopeutta_ ajava, vai se uhkarohkeita ohituksia tekevä? Minäminäminä ja mun kiire -asenne tappaa liikenteessa enemmän ihmisiä kuin kykyjen/ auton kunnon/ sään mukaan ajava.
Vierailija kirjoitti:
Nähdä maailma vain sellaisena, kuin se itselle on. Esim. aloituksen esimerkissä ei ole kyse itsekkyydestä, vaan siitä, että toinen ei osaa keskittyä kirjaan.
Menepä ap jonnekin Kuubaan selittämään ihmisille bussiin tuossa itsekkyydestä!
Se on vain etelämaalaista vapautuneisuutta ja temperamenttia, ei junttisuomalaista itsekkyyttä.
Se, kun ohitan pyörällä hitaammaan ja hetken päästä hän ohittaa minut. Saaaaatana.
:D
Tyypit, jotka eivät ota vuoronumeroa, vaan tunkevat tiskille "kysymään nopeasti jotain". Yleensä se on jotain, mihin meneekin puoli tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Se, kun ohitan pyörällä hitaammaan ja hetken päästä hän ohittaa minut. Saaaaatana.
:D
Niin kumpi on itsekäs, ja miksi?
Vierailija kirjoitti:
tonttuli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen noita jotka huomauttavat kovaan ääneen jos joku jää eteen eikä väistä tai jos (yleensä nuori nainen) käyttää ihan likaa hakuvettä. "Hyi onpa jollain paljon todella imemään hajustetta!"
Tarkistatko sä ollenkaan mitä sun puhelimen autokorjaus suoltaa?
Tiedän, mitä on menovesi, mutta mitä on hakuvesi?
Hakuvesi on sitä mitä naiset suihkii itseesi jotta urokset haistaisi ne kilometrin päästä.
Nykyajan "puhelinkäyttäytyminen":
Työkaveri ilmoittaa aamuyöstä työpaikkamme Whatsapp-ryhmässä olevansa sairas ja herättää samalla kaikki. Ei tule mieleen, että muut saattaisivat haluta nukkua vielä, vaikka sairas itse ei esimerkiksi yskimiseltään saisi unta.
Viestiteltiin ei-niin-läheisen-kaverini kanssa illalla. Lopuksi kutsuin hänet käymään kylässä joku päivä. Aamulla kuudelta herään viestiin, jossa lukee "ok".
Helvetin rasittavaa ja ajattelematonta käytöstä.

Sitä puhelintahan ei saa yöksi niin, että vain läheisten viestit tulee läpi.
Eräs tuttava oletti voivansa käyttää minua lapsenlikkana vaikka erittäin osallistuva kumppani ja lähiverkostot olemassa. Pariviikkoisen olisi minulle lykännyt jotta saavat miehen kanssa laatuaikaa.
Minä olen omani hoitanut ja hoidan vastakin vaikka joskus väsyttääkin. Hoitakaa te muutkin.
Yliopistosairaalassa vilkkaalla osastolla työskentelevänä ihmettelen kun joku soittaa esittäytymättä ja eka lause että "mun se tai tuo sukulainen tuotiin sinne ambulanssilla, voisiko saada puhelimeen"..? Joka kerta kysyn ärtyneenä että olisiko niillä ihmisillä nimikin...
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan "puhelinkäyttäytyminen":
Työkaveri ilmoittaa aamuyöstä työpaikkamme Whatsapp-ryhmässä olevansa sairas ja herättää samalla kaikki. Ei tule mieleen, että muut saattaisivat haluta nukkua vielä, vaikka sairas itse ei esimerkiksi yskimiseltään saisi unta.
Viestiteltiin ei-niin-läheisen-kaverini kanssa illalla. Lopuksi kutsuin hänet käymään kylässä joku päivä. Aamulla kuudelta herään viestiin, jossa lukee "ok".
Helvetin rasittavaa ja ajattelematonta käytöstä.
Et osaa laittaa puhelintasi äänettömälle?
Monet näistä toisia itsekkäiksi haukkuvat ovatkin itse itsekkäitä! Esim.ihan yhtä hyvin sillä jättiostosten tekijällä tai säkillisen pulloja palauttavalla henkilöllä voi olla kiire. Itse olen toki joskus antanut limupullon ostajan ohitella kassalla, jos ei ole itsellä niin minuutin päälle aikataulu.
Ei anneta kovan yskän rajoittaa menemisiä. Oletetaan että kun laittaa käden suun eteen niin se ei haittaa.
C.c kirjoitti:
Yliopistosairaalassa vilkkaalla osastolla työskentelevänä ihmettelen kun joku soittaa esittäytymättä ja eka lause että "mun se tai tuo sukulainen tuotiin sinne ambulanssilla, voisiko saada puhelimeen"..? Joka kerta kysyn ärtyneenä että olisiko niillä ihmisillä nimikin...
Ja jos läheinen on juuri tuotu sairaalaan ambulanssilla, niin ihminenhän ei voi olla niin järkyttynyt, ettei toimi ihan loogisesti? Ja sitten puhelimeen vastaa kaltaisesi ihminen, jolle myötätunto on täysin vierasta. Sen shokissa olevan omaisen olo varmaan paranee ärtymyksestäsi ihan huimasti. Muunmuassa tämän takia monilla on hoitohenkilökunnasta niin negatiivinen käsitys.
Kynsien lakkaaminen junassa/bussissa. Ei ainoastaan haise pahalle vaan aiheuttaa myös päänsärkyä.
Ynseily kassatyöntekijöille, erityisesti nuorille sellaisille. Yhtään enempää ei kulu aikaa, vaikka tervehtisi takaisin ja ottaisi jopa pienen hymynkareen huulillensa. Ollaan niin tärkeää että ja sitten senkin edestä nuollaan omien sosiaalisten piirien "silmäätekeviä".
Tarkistatko sä ollenkaan mitä sun puhelimen autokorjaus suoltaa?