Luetellaan havaitsemaanne ihmisten arkipäivän itsekkyyttä / toisen huomioon ottamattomuutta
Aloitan: Bussissa kaksi henkilöä istuvat ikkunapaikoille käytävän eripuolille ja keskustelevat tauotta monen tunnin matka. Koska henkilöt ovat aika kaukana toisistaan, keskustelun voimakkuus on sillä tasolla, että koko bussi taatusti kuulee. Luepa siinä sitten kirjaa tms.
Kommentit (446)
Käyttäjä2341 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni on näissä asioissa ihan uskomaton. Välillä ihmettelen miten me on voitu kasvaa samassa perheessä, varsinkin kun hän ei varsinaisesti ole mitään suosikin erityiskohtelua lapsena saanut. Vaikka toisaalta aika monta kertaa perheenjäsenet on nostanut kädet pystyyn kun mikä järkipuhe ei auta.
Esimerkiksi hän lainaa ilman lupaa autoa (yleensä äidin, joskus on ottanut munkin auton) ja on ihan raivoissaan kun auton omistaja tästä hermostuu. Eihän sitä autoa auton omistaja tarvitsisi kuin vaikka töihin menoon tai kaupassa käyntiin. Itse kerran myöhästyin iltavuorosta, kun auto ei ollutkaan pihassa kun olisi pitänyt lähteä. Olin silloin äidin luona käymässä. Miten kukaan voi kuvitella, että hänellä olisi oikeus kysymättä viedä toisen auto? Täysin käsittämätöntä.
Sama tyyppi on vetänyt raivokohtauksen esimerkiksi kun on saanut mielestään vääränlaisen joululahjan (itse ei tietenkään koskaan osta kellekään mitään) tai kun ruoka on ollut vääränlaista (herra ilmestyy ilmoittamatta ruokapöytään, vaikka periaatteessa asuu kyllä omillaan). Toista niin itsekeskeistä ihmisiä ei ihan heti tule mieleen. Ai niin ja ikää on yli 30.
Ärsyttävän kuuloista, mutta ihan vinkkinä jos sinun ja äitisi autoja lainaillaan ilman lupaa niin oisko mahdotonta pitää ne autonavaimet niin ettei niihin pääse käsiksi? Eikä luvallakaan tarvitse lainata, jos ei homma toimi!
Luuletko että ei ole käynyt mielessä? Ei kai siinä jos ne avaimet joskus vaikka unohtuu takin taskuun, kellekään ei sellaista tietenkään voi mielestäsi käydä. Äiti taas ei mitenkään järin monimutkaisia piilopaikkoja käytä, koska ei sitten itsekään enää muistaisi missä avaimet on. Helpoimmat piilot taas löytää jos vain haluaa.
Mutta usko huviksesi että opin jo ala-asteikäisenä, että kannattaa mahdollisuuksien mukaan piilottaa niin säästöpossuni kuin karkkinikin, joten neuvosi ei ole ihan niin uusi ja yllättävä kuin taisit luulla.
Sulla ei taida olla mitään käsitystä siitä, millainen on ihminen joka ei kunnioita mitään toisten asioita. Äitikin on tässä vuosien aikana välillä laittanut välejä poikki ja joskus on oltu poliisienkin kera asioita selvittämässä. Mutta aina sitten kuitenkin jossain vaiheessa äiti heltyy "kun on se kuitenkin oma poika, jos se nyt vaikka jo olisi oppinut/kasvanut/uskonut" (turha toivo, mutta toivo on loputonta).
Mutta kiitos neuvoista, näillä se homma lähtikin heti uusiin tuuliin :D
Ihmiset joilla on autolla ajaessa aina kiire (noin 78% kansasta) ja roikkuvat puskurissa ärsyttäen edellä ajavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasenta reunaa kävely ja vasemmalta väistäminen (viivalla jaetulla kadulla pyöräilijät ovat aina sisäreunalla ja kävelijät ulkoreunalla, tämäkin tuntuu unohtuvan ja ihmiset kävelee pyörätiellä.). Oikeanpuoleinen liikenne vallitsee Suomessa ja silti tätä tehdään. Yritä siinä sit pyöräillä kun kävelijät (ja pyöräilijät yhtä lailla) on ihan kuutamolla. Sama rinnakkain kävely/pyöräily että on levittäydytty kävelytien/pyörätien puolelle ettei kukaan mahdu ohi. Mulla ei onneks oo ikinä niin kiire että en ehtis käyttämään jarrua pyörässä ja olen rauhallisemmasta päästä pyöräilijöitä, mut liikenne sujuis paljon paremmin jos kaikki noudattais yhteisiä sääntöjä ja käyttäis järkeä kulkiessa... Myöskin itsesuojeluvaisto tässä hukassa kun ei katsota taakseen kun aikoo vaihtaa puolta, kerran yks mies käveli rouvansa kanssa vieretysten ja JUST ku mä tulin kohdalle mies näki jotain maassa vasemmassa reunassa ja hyppäs pyörän eteen. Sain just jarrutettua mut miehen housut vähän suttaantui kun rengas otti kiinni. Sen jälkeen olen aina hidastanut kun ohitan kävelijöitä kun välillä on sellaisiakin jotka huvikseen tönii kavereitaan...
Kauhea vuodatus sori toivottavasti tajusitte tuskani mut on tosi kurjaa kulkea tuolla kun ei ikinä pysty vaan ajamaan rauhassa ku aina saa varoa tai väistää. :( En väitä että kaikki tekis näin mut tuntuu ettei osa tiedä miten kävellään fiksusti kulkuväylillä.
Joo mutta normi jalkakäytävällä missä saa ajaa pyörällä sekä kävellä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa.
Minustakin aiempi kirjoittaja on väärässä, koska kevyenliikenteenväylillä pyöräilijän nyt vaan täytyy varoa niitä jalankulkijoita vaikka kuinka ärsyttäisi. Ja kyllä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa, mutta itsekkäitä ovat ne vasemman puolen kävelijät jotka paahtavat menemään niin, että rollaattorimummot ja lastenvaunujen työntäjät joutuvat väistelemään, koska he itsehän eivät väistä ketään! Jos on pakko kävellä vasenta puolta, voisi edes väistää vastaantulijoita normaalisti oikealta puolelta eikä pakottaa niitä oikeaa reunaa kulkevia, jotka yrittävät pitää kulkemisen sujuvana, väistämään pientareelle. Olen itse koiranomistaja ja silti aina ärsyttää kun näen jonkun Pätevän Koirankouluttajan, jonka koira Osaa Kulkea Vasemmalla, pakottavan kaikki muut väistämään heitä väärää puolta kulkiessaan.
Ihmiset, joilla on aina Kiire ja Tärkeämpää tekemistä. Kuvitellaan sitten että se kauppajonossa senttejään pussista kaiveleva mummo alkaa toimimaan ripeämmin, jos takana oleva mielenosoituksellisesti huokailee äänekkäästi, pyörittelee silmiään, puhisee ja naputtelee sormillaan. Liikenteessä tietenkin ajetaan edellä olevan puskurissa kiinni, kiroillaan ja ohitetaan keltaisella viivalla. Lentokentällä pitäisi päästä jonon ohi, vaikka muut olisivat samalle lennolle menossa. Ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Huutaminen puhelimeen (kyllä se ääni menee perille vähemmälläkin).
Mistä sinä tiedät millainen taustamelu siellä puhelin toisessa päässä on? Eli ei todellakaan välttämättä mene ääni perille vähemmällä. Siellä puhelinpäässä voi myös olla huonokuuloinen ihminen.
Päivittelen sitä, että ihmiset ajattelee aina pahinta kanssaihmisistä, nähdään vain joku omasta mielestä ärsyttävä tapahtuma ja ajatellaan että toinen käyttäytyy ärsyttävästi silkkaa itsekkyttään, vaikka oikeasti sellaiselle käytökselle voi olla 1500 erilaista täysin hyväksyttävää syytä.
Itsellänikin toki usein alkureaktio on sellainen ärtymys, että miksi perkeleessä tuo noin teki (varsinkin liikenteessä), mutta sitten usein muistan, että olenpa samantyylisiä virheitä itsekkin tehnyt ihan ajattelemattomuuttani ja tajunnut heti tehdessä, että nyt oli huono ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joilla on aina Kiire ja Tärkeämpää tekemistä. Kuvitellaan sitten että se kauppajonossa senttejään pussista kaiveleva mummo alkaa toimimaan ripeämmin, jos takana oleva mielenosoituksellisesti huokailee äänekkäästi, pyörittelee silmiään, puhisee ja naputtelee sormillaan. Liikenteessä tietenkin ajetaan edellä olevan puskurissa kiinni, kiroillaan ja ohitetaan keltaisella viivalla. Lentokentällä pitäisi päästä jonon ohi, vaikka muut olisivat samalle lennolle menossa. Ja niin edelleen.
Itse saatan jonossa naputellani sormillani ja liikehtiä yms. mikä on minulle täysin normaalia sijaistoimintaa, kun pitää pidempään odottaa jossakin tilanteessa. Minulla on adhd, mutta tiedän että moni normaalikin ihminen käyttäytyy niin, ilman sen kummempaa ärtymystä. Ei huokailukaan ole välttämättä mummolle kohdistettu vaan ihan vain oman tylsän olotilan ilmaisua/purkamista.
Miten sinä kuulet liikenteessä jos joku kiroilee? Vai oletko sinä siis sen puskurissa kiinni ajavan ja keltaisen viivan kohdalla ohittelevan kyydissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasenta reunaa kävely ja vasemmalta väistäminen (viivalla jaetulla kadulla pyöräilijät ovat aina sisäreunalla ja kävelijät ulkoreunalla, tämäkin tuntuu unohtuvan ja ihmiset kävelee pyörätiellä.). Oikeanpuoleinen liikenne vallitsee Suomessa ja silti tätä tehdään. Yritä siinä sit pyöräillä kun kävelijät (ja pyöräilijät yhtä lailla) on ihan kuutamolla. Sama rinnakkain kävely/pyöräily että on levittäydytty kävelytien/pyörätien puolelle ettei kukaan mahdu ohi. Mulla ei onneks oo ikinä niin kiire että en ehtis käyttämään jarrua pyörässä ja olen rauhallisemmasta päästä pyöräilijöitä, mut liikenne sujuis paljon paremmin jos kaikki noudattais yhteisiä sääntöjä ja käyttäis järkeä kulkiessa... Myöskin itsesuojeluvaisto tässä hukassa kun ei katsota taakseen kun aikoo vaihtaa puolta, kerran yks mies käveli rouvansa kanssa vieretysten ja JUST ku mä tulin kohdalle mies näki jotain maassa vasemmassa reunassa ja hyppäs pyörän eteen. Sain just jarrutettua mut miehen housut vähän suttaantui kun rengas otti kiinni. Sen jälkeen olen aina hidastanut kun ohitan kävelijöitä kun välillä on sellaisiakin jotka huvikseen tönii kavereitaan...
Kauhea vuodatus sori toivottavasti tajusitte tuskani mut on tosi kurjaa kulkea tuolla kun ei ikinä pysty vaan ajamaan rauhassa ku aina saa varoa tai väistää. :( En väitä että kaikki tekis näin mut tuntuu ettei osa tiedä miten kävellään fiksusti kulkuväylillä.
Joo mutta normi jalkakäytävällä missä saa ajaa pyörällä sekä kävellä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa.
Minustakin aiempi kirjoittaja on väärässä, koska kevyenliikenteenväylillä pyöräilijän nyt vaan täytyy varoa niitä jalankulkijoita vaikka kuinka ärsyttäisi. Ja kyllä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa, mutta itsekkäitä ovat ne vasemman puolen kävelijät jotka paahtavat menemään niin, että rollaattorimummot ja lastenvaunujen työntäjät joutuvat väistelemään, koska he itsehän eivät väistä ketään! Jos on pakko kävellä vasenta puolta, voisi edes väistää vastaantulijoita normaalisti oikealta puolelta eikä pakottaa niitä oikeaa reunaa kulkevia, jotka yrittävät pitää kulkemisen sujuvana, väistämään pientareelle. Olen itse koiranomistaja ja silti aina ärsyttää kun näen jonkun Pätevän Koirankouluttajan, jonka koira Osaa Kulkea Vasemmalla, pakottavan kaikki muut väistämään heitä väärää puolta kulkiessaan.
Klassinen esimerkki: Meinaatko siis että se nopeasti kävelevä ihminen vain törmää rullaattorimummoihin ja muihin kulkijoihin jos nämä ei väistä? Vai onko se rullaattorimummon oma päätelmä, että se nopeasti kävelevä ei väistä, joten mummo väistää ensin, jolloin nopeasti kävelevällä ei ole enää tarvetta väistää?
Ja entäs se vastaantuleva koiranomistaja joka ei väistä: Ehkä hän ajattelee samaa sinusta? Tai ehkä on jo lenkillään väistänyt 10 toista koiranomistajaa ja alkaa hiiltyä, että miksi hänen pitää aina väistää ja ei sitten halua väistää juuri sinua?
Minusta se oikean-puolen sääntö oli parempi, nykyinen systeemi luo silkkaa kaaosta ja eripuraa jalankulkijoiden keskusteen, kun kenelläkään ei ole velvollisuutta väistää.
^moni huutaa puhelimeen myös siksi, että se oma kuulo on huono ja tajuamattaan korottavat ääntään sen vuoksi.
Itse en mielelläni puhu äitini kanssa puhelimessa julkisilla paikoillaan, sillä aina joutuu korottamaan ääntään. Vähänkin jos puhelin liikahtaa optimaalisesta asennosta alkaa välittömästi kuulua "MITÄÄ OLETKO SIELLÄ NYT KUULE KATOS KUULUVUUS MITÄÄ HALOOOOOO MISSÄ SINÄ SITÄ PUHELINTA OIKEIN PIDÄT HALOOOOOO"
Pakkohan se on ääntä korottaa vaikka miten v*uttaisi kaikkia. Tai olla puhumatta julkisesti, mutta joskus sekään ei ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joilla on aina Kiire ja Tärkeämpää tekemistä. Kuvitellaan sitten että se kauppajonossa senttejään pussista kaiveleva mummo alkaa toimimaan ripeämmin, jos takana oleva mielenosoituksellisesti huokailee äänekkäästi, pyörittelee silmiään, puhisee ja naputtelee sormillaan. Liikenteessä tietenkin ajetaan edellä olevan puskurissa kiinni, kiroillaan ja ohitetaan keltaisella viivalla. Lentokentällä pitäisi päästä jonon ohi, vaikka muut olisivat samalle lennolle menossa. Ja niin edelleen.
Itse saatan jonossa naputellani sormillani ja liikehtiä yms. mikä on minulle täysin normaalia sijaistoimintaa, kun pitää pidempään odottaa jossakin tilanteessa. Minulla on adhd, mutta tiedän että moni normaalikin ihminen käyttäytyy niin, ilman sen kummempaa ärtymystä. Ei huokailukaan ole välttämättä mummolle kohdistettu vaan ihan vain oman tylsän olotilan ilmaisua/purkamista.
Miten sinä kuulet liikenteessä jos joku kiroilee? Vai oletko sinä siis sen puskurissa kiinni ajavan ja keltaisen viivan kohdalla ohittelevan kyydissä?
Käyttäydyt siis huonosti mutta keksit tekosyitä miksi se on ihan ok.
Joskus muuten näkee aika selvästi viereiseen autoon kuinka suu käy,kesäisin voi olla ikkunakin auki. Ja olenpa joskus ollut erityisen huonokäytöksisen työkaverinkin kyydissä. Ai niin,nämä olivat esimerkkejä mutta taisi kolahtaa aika vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasenta reunaa kävely ja vasemmalta väistäminen (viivalla jaetulla kadulla pyöräilijät ovat aina sisäreunalla ja kävelijät ulkoreunalla, tämäkin tuntuu unohtuvan ja ihmiset kävelee pyörätiellä.). Oikeanpuoleinen liikenne vallitsee Suomessa ja silti tätä tehdään. Yritä siinä sit pyöräillä kun kävelijät (ja pyöräilijät yhtä lailla) on ihan kuutamolla. Sama rinnakkain kävely/pyöräily että on levittäydytty kävelytien/pyörätien puolelle ettei kukaan mahdu ohi. Mulla ei onneks oo ikinä niin kiire että en ehtis käyttämään jarrua pyörässä ja olen rauhallisemmasta päästä pyöräilijöitä, mut liikenne sujuis paljon paremmin jos kaikki noudattais yhteisiä sääntöjä ja käyttäis järkeä kulkiessa... Myöskin itsesuojeluvaisto tässä hukassa kun ei katsota taakseen kun aikoo vaihtaa puolta, kerran yks mies käveli rouvansa kanssa vieretysten ja JUST ku mä tulin kohdalle mies näki jotain maassa vasemmassa reunassa ja hyppäs pyörän eteen. Sain just jarrutettua mut miehen housut vähän suttaantui kun rengas otti kiinni. Sen jälkeen olen aina hidastanut kun ohitan kävelijöitä kun välillä on sellaisiakin jotka huvikseen tönii kavereitaan...
Kauhea vuodatus sori toivottavasti tajusitte tuskani mut on tosi kurjaa kulkea tuolla kun ei ikinä pysty vaan ajamaan rauhassa ku aina saa varoa tai väistää. :( En väitä että kaikki tekis näin mut tuntuu ettei osa tiedä miten kävellään fiksusti kulkuväylillä.
Joo mutta normi jalkakäytävällä missä saa ajaa pyörällä sekä kävellä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa.
Minustakin aiempi kirjoittaja on väärässä, koska kevyenliikenteenväylillä pyöräilijän nyt vaan täytyy varoa niitä jalankulkijoita vaikka kuinka ärsyttäisi. Ja kyllä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa, mutta itsekkäitä ovat ne vasemman puolen kävelijät jotka paahtavat menemään niin, että rollaattorimummot ja lastenvaunujen työntäjät joutuvat väistelemään, koska he itsehän eivät väistä ketään! Jos on pakko kävellä vasenta puolta, voisi edes väistää vastaantulijoita normaalisti oikealta puolelta eikä pakottaa niitä oikeaa reunaa kulkevia, jotka yrittävät pitää kulkemisen sujuvana, väistämään pientareelle. Olen itse koiranomistaja ja silti aina ärsyttää kun näen jonkun Pätevän Koirankouluttajan, jonka koira Osaa Kulkea Vasemmalla, pakottavan kaikki muut väistämään heitä väärää puolta kulkiessaan.
Klassinen esimerkki: Meinaatko siis että se nopeasti kävelevä ihminen vain törmää rullaattorimummoihin ja muihin kulkijoihin jos nämä ei väistä? Vai onko se rullaattorimummon oma päätelmä, että se nopeasti kävelevä ei väistä, joten mummo väistää ensin, jolloin nopeasti kävelevällä ei ole enää tarvetta väistää?
Ja entäs se vastaantuleva koiranomistaja joka ei väistä: Ehkä hän ajattelee samaa sinusta? Tai ehkä on jo lenkillään väistänyt 10 toista koiranomistajaa ja alkaa hiiltyä, että miksi hänen pitää aina väistää ja ei sitten halua väistää juuri sinua?
Minusta se oikean-puolen sääntö oli parempi, nykyinen systeemi luo silkkaa kaaosta ja eripuraa jalankulkijoiden keskusteen, kun kenelläkään ei ole velvollisuutta väistää.
No sen vasenta puolta kävelevän nyt vaan täytyy ymmärtää, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja vaikka jalkakäytävällä ei olekaan puolia määrätty, niin ei siitä tule helvettiäkään, jos joku väistää vastaantulijaa oikealta ja joku vasemmalta. Jos se koiranomistaja kerran alkaa "hiiltyä", niin miksi hän väkisin kävelee sitä puolta, jolla kävellessään joutuu itse olemaan se, joka väistää? Se, että koira on opetettu kulkemaan omistajan vasemmalla puolella ei tarkoita, että sitä ei voisi ohituksessa siirtää hetkeksi oikealle puolelle, jos se on niin vaarallinen ohikulkijoille, että sen täytyy välttämättä olla taluttajan ja pientareen välissä.
Minä en kovin helposti ärsyynny,koska yritän ajatella asioita ja tilannetta kaikkien kannalta.Silti yksi asia ärsyttää aina,nämä ihmiset jotka eivät huomioi toisia.
Esimerkiksi se,että joulun pahimpaan ruuhka-aikaan kauppaan lähdetään koko perheen voimin ja tavataan tuttavaperhe.Siinä sitten keskellä lihahyllyjä seistään turisemassa kahdeksan hengen ja kolmen ostoskärryn kera.Kuin olisi kaikki aika maailmassa,vaikka muut shoppailijat jumittavat kärryineen molemmin puolin.
En ymmärrä miksei siinä voisi vain nopeasti tervehtiä ja sanoa,että mennään vaikka kahville kaupan kahvioon kunhan ostokset on tehty.Tai jotain.Kai fiksu ihminen nyt tajuaa ette kaupan käytävä ole mikään jutustelutila:/
Yleensä olen kohteliaasti pyytänyt tilaa ja esim. siirtänyt ostoskärryjä jotta pääsen ohi.Mutta joskus nämä seisoskelijat vaikuttavat niin torvilta(tyyliin tajuavat olevansa tientukkeena ja nauravat vain sille)että olen yhtä tökerö ja käytän kyynärpäätä ja mulkaisuja että pääsen ohi.Tosin olen miettinyt että parhaiten tilaa saisi jos liittyisi tuntemattomien keskusteluun mukaan tyyliin "mikäs kokoontuminen tässä on,mistäs tässä puhutaan,kertokaa mullekin".Aarg että voi ottaa aivoon.
Vierailija kirjoitti:
Kun rampilta tulee autoletka kiihdytyskaistalle liittymään isommalle tielle, niin aina joku valopää lähtee keskeltä letkaa ensin sille liityttävälle tielle blokaten kaistanvaihdon jonon ensimmäisiltä. Miten ei mene kaaliin, että jonosta liitytään tielle järjestyksessä jotta vältetään kylkeenajovaarat.
Joo, ja sitten tää etuileva valopää vielä oikein kiihdyttää, että pääsee ohi niistä edessä olevista "hidastelijoista".
Lihan ja maitotuotteiden käyttö. Se kuluttaa tuhottomasti luonnonvaroja, ravintoa riittäisi maailmassa paremmin kaikille jos sitä ei syötettäisi lihakarjalle. Puhumattakaan siitä kuinka suurta kärsimystä lihansyönti aiheuttaa niille miljoonille eläimille jotka joutuvat lihateollisuuden uhreiksi.
ViiaPauliina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennään palauttamaan iso jätesäkillinen tyhjiä pulloja kauppaan, jossa on vain yksi palautusautomaatti, eikä päästetä parin pullon palauttajia palauttamaan välissä.
Miksei se parin pullon palauttaja sitten vie vaikka autoonsa takas? Aika usein on tullut huomattuu, että ne jotka palauttaa kerralla kunnon määrän niin ne tarvitaan niistä rahat. Usea kiertää vkonloppuisin keräämäs niitä tölkkejä ym. Jos sinä parin pullon ja parin euron kierrätysihminen olet, odota vuoroasi. Samaan tapaan minäkin jonotan kun maksat ostoskärryllisen tavaraa ja minä vain muutaman ostoksen. Päästätkö edelle? Et.
Autoonsa? Niin, aika useat kantavat tyhjät pullonsa kauppaan. Ihan jalan ja kilometrinkin päästä. En todellakaan ymmärrä näitä säkkien palauttajia. Itsekästä touhua ja kuinka laiska voi olla, että nurkkiin kertyy tuommoinen määrä pulloja.
Vierailija kirjoitti:
Lihan ja maitotuotteiden käyttö. Se kuluttaa tuhottomasti luonnonvaroja, ravintoa riittäisi maailmassa paremmin kaikille jos sitä ei syötettäisi lihakarjalle. Puhumattakaan siitä kuinka suurta kärsimystä lihansyönti aiheuttaa niille miljoonille eläimille jotka joutuvat lihateollisuuden uhreiksi.
Useamman kuin yhden lapsen tekeminen. 8 miljardia ihmistä maapallolla ja nälän syy on vain näissä lisääntyjissä itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, jotka tankkaavat autonsa ja jättävät sen mittarille käydessään sisällä maksamassa. En tajua mikä logiikka siinä on takana että annetaan parinkin auton odotella siinä takana sillä välin kun laahustetaan sisälle maksamaan.
Ei autoa saa siirtää ennen kuin on maksanut, muuten tulee syyte juoksubensasta. Tulee kutsu poliisilaitokselle ja valvontakameran kuvasta näytetään miten lähdet menemmän maksamatta. Jälkeenpäin on mahdoton todistaa että kyllä kävin maksamassa, siirsin vain ensin auton pois.
Joku on varmaan jo tähän vastannut, mutta sanonpa minäkin: Tuo ei pidä paikkaansa. Aika monella huoltoasemalla olen tankannut niin että kassalle maksetaan, ja jos olen halunnut autoni siirtää ennen maksamista, olen sen tehnyt eikä koskaan ole poliiseja perään kutsuttu. Tässä on vaihtoehtoja. Jos mukana on toinen aikuinen, toinen siirtää auton ja toinen menee siinä vaiheessa maksamaan. Jos on yksin liikkeellä (tai lasten kanssa tai jonkun kaverin tms.) niin sitten painetaan mieleen tankin numero, siirretään auto suht lähelle, kävellään kassalle ja kerrotaan totuudenmukaisesti, mitä on tehty, esim. "Otin äsken tuosta kakkostankista 43 litraa 98-bensaa." Ei tarvitse erikseen mainita, että tuli siirrettyä auto siinä välissä, koska aikaa ei kulunut liiaksi ja bensa tuli maksettua. Kassahenkilö näkee kyllä valvontakamerastaan, että sinä se siellä tankkasit ja nyt olet maksamassa.
Pikkuasemilla ja nopeilla käynneillä on ok jättää auto tankille odottamaan, mutta jos aikoo vaikka käydä vessassa, kahvilla ym. niin luonnollisesti auto siirretään. Eikä kukaan syytä sinua juoksubensoista, kun kerran ne menet säällisen ajan kuluessa maksamaan, eli välittömästi kun auto on siirretty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasenta reunaa kävely ja vasemmalta väistäminen (viivalla jaetulla kadulla pyöräilijät ovat aina sisäreunalla ja kävelijät ulkoreunalla, tämäkin tuntuu unohtuvan ja ihmiset kävelee pyörätiellä.). Oikeanpuoleinen liikenne vallitsee Suomessa ja silti tätä tehdään. Yritä siinä sit pyöräillä kun kävelijät (ja pyöräilijät yhtä lailla) on ihan kuutamolla. Sama rinnakkain kävely/pyöräily että on levittäydytty kävelytien/pyörätien puolelle ettei kukaan mahdu ohi. Mulla ei onneks oo ikinä niin kiire että en ehtis käyttämään jarrua pyörässä ja olen rauhallisemmasta päästä pyöräilijöitä, mut liikenne sujuis paljon paremmin jos kaikki noudattais yhteisiä sääntöjä ja käyttäis järkeä kulkiessa... Myöskin itsesuojeluvaisto tässä hukassa kun ei katsota taakseen kun aikoo vaihtaa puolta, kerran yks mies käveli rouvansa kanssa vieretysten ja JUST ku mä tulin kohdalle mies näki jotain maassa vasemmassa reunassa ja hyppäs pyörän eteen. Sain just jarrutettua mut miehen housut vähän suttaantui kun rengas otti kiinni. Sen jälkeen olen aina hidastanut kun ohitan kävelijöitä kun välillä on sellaisiakin jotka huvikseen tönii kavereitaan...
Kauhea vuodatus sori toivottavasti tajusitte tuskani mut on tosi kurjaa kulkea tuolla kun ei ikinä pysty vaan ajamaan rauhassa ku aina saa varoa tai väistää. :( En väitä että kaikki tekis näin mut tuntuu ettei osa tiedä miten kävellään fiksusti kulkuväylillä.
Joo mutta normi jalkakäytävällä missä saa ajaa pyörällä sekä kävellä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa.
Minustakin aiempi kirjoittaja on väärässä, koska kevyenliikenteenväylillä pyöräilijän nyt vaan täytyy varoa niitä jalankulkijoita vaikka kuinka ärsyttäisi. Ja kyllä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa, mutta itsekkäitä ovat ne vasemman puolen kävelijät jotka paahtavat menemään niin, että rollaattorimummot ja lastenvaunujen työntäjät joutuvat väistelemään, koska he itsehän eivät väistä ketään! Jos on pakko kävellä vasenta puolta, voisi edes väistää vastaantulijoita normaalisti oikealta puolelta eikä pakottaa niitä oikeaa reunaa kulkevia, jotka yrittävät pitää kulkemisen sujuvana, väistämään pientareelle. Olen itse koiranomistaja ja silti aina ärsyttää kun näen jonkun Pätevän Koirankouluttajan, jonka koira Osaa Kulkea Vasemmalla, pakottavan kaikki muut väistämään heitä väärää puolta kulkiessaan.
Klassinen esimerkki: Meinaatko siis että se nopeasti kävelevä ihminen vain törmää rullaattorimummoihin ja muihin kulkijoihin jos nämä ei väistä? Vai onko se rullaattorimummon oma päätelmä, että se nopeasti kävelevä ei väistä, joten mummo väistää ensin, jolloin nopeasti kävelevällä ei ole enää tarvetta väistää?
Ja entäs se vastaantuleva koiranomistaja joka ei väistä: Ehkä hän ajattelee samaa sinusta? Tai ehkä on jo lenkillään väistänyt 10 toista koiranomistajaa ja alkaa hiiltyä, että miksi hänen pitää aina väistää ja ei sitten halua väistää juuri sinua?
Minusta se oikean-puolen sääntö oli parempi, nykyinen systeemi luo silkkaa kaaosta ja eripuraa jalankulkijoiden keskusteen, kun kenelläkään ei ole velvollisuutta väistää.No sen vasenta puolta kävelevän nyt vaan täytyy ymmärtää, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja vaikka jalkakäytävällä ei olekaan puolia määrätty, niin ei siitä tule helvettiäkään, jos joku väistää vastaantulijaa oikealta ja joku vasemmalta. Jos se koiranomistaja kerran alkaa "hiiltyä", niin miksi hän väkisin kävelee sitä puolta, jolla kävellessään joutuu itse olemaan se, joka väistää? Se, että koira on opetettu kulkemaan omistajan vasemmalla puolella ei tarkoita, että sitä ei voisi ohituksessa siirtää hetkeksi oikealle puolelle, jos se on niin vaarallinen ohikulkijoille, että sen täytyy välttämättä olla taluttajan ja pientareen välissä.
Siis ei laissa ole määrätty että kuka kävelijöistä väistää, mitä hittoa siinä selität? Eli oikeasti oma asenteesi on se ongelma, kun väität, että sen vasenta puolta kulkevan pitää väistää sinua joka kävelet oikeaa puolta :D Ei, eikä perusteluksi riitä se että "Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne", kun se ei koske jalankulkijoita, paitsi siltä osin, että autotienlaidassa kävellessä pitää kävellä VASENTA puolta (joten se siitä oikeanpuoleisesta liikenteestä).
Itse en ainakaan väistä aina, vaikka kävelisinkin vasemmalla puolella tietä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joilla on aina Kiire ja Tärkeämpää tekemistä. Kuvitellaan sitten että se kauppajonossa senttejään pussista kaiveleva mummo alkaa toimimaan ripeämmin, jos takana oleva mielenosoituksellisesti huokailee äänekkäästi, pyörittelee silmiään, puhisee ja naputtelee sormillaan. Liikenteessä tietenkin ajetaan edellä olevan puskurissa kiinni, kiroillaan ja ohitetaan keltaisella viivalla. Lentokentällä pitäisi päästä jonon ohi, vaikka muut olisivat samalle lennolle menossa. Ja niin edelleen.
Itse saatan jonossa naputellani sormillani ja liikehtiä yms. mikä on minulle täysin normaalia sijaistoimintaa, kun pitää pidempään odottaa jossakin tilanteessa. Minulla on adhd, mutta tiedän että moni normaalikin ihminen käyttäytyy niin, ilman sen kummempaa ärtymystä. Ei huokailukaan ole välttämättä mummolle kohdistettu vaan ihan vain oman tylsän olotilan ilmaisua/purkamista.
Miten sinä kuulet liikenteessä jos joku kiroilee? Vai oletko sinä siis sen puskurissa kiinni ajavan ja keltaisen viivan kohdalla ohittelevan kyydissä?
Käyttäydyt siis huonosti mutta keksit tekosyitä miksi se on ihan ok.
Joskus muuten näkee aika selvästi viereiseen autoon kuinka suu käy,kesäisin voi olla ikkunakin auki. Ja olenpa joskus ollut erityisen huonokäytöksisen työkaverinkin kyydissä. Ai niin,nämä olivat esimerkkejä mutta taisi kolahtaa aika vahvasti.
Itse ainakin usein laulan autossa. Mutta myönnän, että kiroilen myös, miksi? No siksi kun sillä ei ole minkään valtakunnan väliä, kun ei ne muut autoilijat sitä kiroilua kuule kuitenkaan. Sinulla taitaa olla itsetunto-ongelmia.
Ja vais että huonoa käytöstä, voi apua. Olen kiltti ja muut huomioonottava ihminen, kärsivällinenkin, mutta jonotustilanteessa en vain kykene olemaan paikallani, ilman että vedet valuu silmistä ja tulee erittäin tuskainen olo, ehkä sinun pitäisi ottaa pää pois perseestä ja opetella ajattelemaan asiota hieman laajemmin kuin sen oman kokemusmaailmasi kautta. "Kyllä minäkin pystyn jonottamaan patsaana, kaikkien muidenkin pitää tai muuten tuomitsen heidät epäkohteliaiksi".
Ja toisekseen, sellainen hitaus nyt vain on hermostuttavaa jos itsellä on esim. kiire jonnekkin, ei siinä ole mitään henkilökohtaista ja ystävällisesti saatan hymyillä sille hiturallekkin, joskus olen itse se hitura ja silloin olen pyytänyt muilta asiakkailta ihan ääneen anteeksi, koska ymmärrän, että taatusti se hiturointi voi tuskastuttaa, ilman että se on mikään henkilökohtainen hyökkäys juuri minua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasenta reunaa kävely ja vasemmalta väistäminen (viivalla jaetulla kadulla pyöräilijät ovat aina sisäreunalla ja kävelijät ulkoreunalla, tämäkin tuntuu unohtuvan ja ihmiset kävelee pyörätiellä.). Oikeanpuoleinen liikenne vallitsee Suomessa ja silti tätä tehdään. Yritä siinä sit pyöräillä kun kävelijät (ja pyöräilijät yhtä lailla) on ihan kuutamolla. Sama rinnakkain kävely/pyöräily että on levittäydytty kävelytien/pyörätien puolelle ettei kukaan mahdu ohi. Mulla ei onneks oo ikinä niin kiire että en ehtis käyttämään jarrua pyörässä ja olen rauhallisemmasta päästä pyöräilijöitä, mut liikenne sujuis paljon paremmin jos kaikki noudattais yhteisiä sääntöjä ja käyttäis järkeä kulkiessa... Myöskin itsesuojeluvaisto tässä hukassa kun ei katsota taakseen kun aikoo vaihtaa puolta, kerran yks mies käveli rouvansa kanssa vieretysten ja JUST ku mä tulin kohdalle mies näki jotain maassa vasemmassa reunassa ja hyppäs pyörän eteen. Sain just jarrutettua mut miehen housut vähän suttaantui kun rengas otti kiinni. Sen jälkeen olen aina hidastanut kun ohitan kävelijöitä kun välillä on sellaisiakin jotka huvikseen tönii kavereitaan...
Kauhea vuodatus sori toivottavasti tajusitte tuskani mut on tosi kurjaa kulkea tuolla kun ei ikinä pysty vaan ajamaan rauhassa ku aina saa varoa tai väistää. :( En väitä että kaikki tekis näin mut tuntuu ettei osa tiedä miten kävellään fiksusti kulkuväylillä.
Joo mutta normi jalkakäytävällä missä saa ajaa pyörällä sekä kävellä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa.
Minustakin aiempi kirjoittaja on väärässä, koska kevyenliikenteenväylillä pyöräilijän nyt vaan täytyy varoa niitä jalankulkijoita vaikka kuinka ärsyttäisi. Ja kyllä, saa kävellä ihan kumpaa puolta haluaa, mutta itsekkäitä ovat ne vasemman puolen kävelijät jotka paahtavat menemään niin, että rollaattorimummot ja lastenvaunujen työntäjät joutuvat väistelemään, koska he itsehän eivät väistä ketään! Jos on pakko kävellä vasenta puolta, voisi edes väistää vastaantulijoita normaalisti oikealta puolelta eikä pakottaa niitä oikeaa reunaa kulkevia, jotka yrittävät pitää kulkemisen sujuvana, väistämään pientareelle. Olen itse koiranomistaja ja silti aina ärsyttää kun näen jonkun Pätevän Koirankouluttajan, jonka koira Osaa Kulkea Vasemmalla, pakottavan kaikki muut väistämään heitä väärää puolta kulkiessaan.
Klassinen esimerkki: Meinaatko siis että se nopeasti kävelevä ihminen vain törmää rullaattorimummoihin ja muihin kulkijoihin jos nämä ei väistä? Vai onko se rullaattorimummon oma päätelmä, että se nopeasti kävelevä ei väistä, joten mummo väistää ensin, jolloin nopeasti kävelevällä ei ole enää tarvetta väistää?
Ja entäs se vastaantuleva koiranomistaja joka ei väistä: Ehkä hän ajattelee samaa sinusta? Tai ehkä on jo lenkillään väistänyt 10 toista koiranomistajaa ja alkaa hiiltyä, että miksi hänen pitää aina väistää ja ei sitten halua väistää juuri sinua?
Minusta se oikean-puolen sääntö oli parempi, nykyinen systeemi luo silkkaa kaaosta ja eripuraa jalankulkijoiden keskusteen, kun kenelläkään ei ole velvollisuutta väistää.No sen vasenta puolta kävelevän nyt vaan täytyy ymmärtää, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja vaikka jalkakäytävällä ei olekaan puolia määrätty, niin ei siitä tule helvettiäkään, jos joku väistää vastaantulijaa oikealta ja joku vasemmalta. Jos se koiranomistaja kerran alkaa "hiiltyä", niin miksi hän väkisin kävelee sitä puolta, jolla kävellessään joutuu itse olemaan se, joka väistää? Se, että koira on opetettu kulkemaan omistajan vasemmalla puolella ei tarkoita, että sitä ei voisi ohituksessa siirtää hetkeksi oikealle puolelle, jos se on niin vaarallinen ohikulkijoille, että sen täytyy välttämättä olla taluttajan ja pientareen välissä.
Siis ei laissa ole määrätty että kuka kävelijöistä väistää, mitä hittoa siinä selität? Eli oikeasti oma asenteesi on se ongelma, kun väität, että sen vasenta puolta kulkevan pitää väistää sinua joka kävelet oikeaa puolta :D Ei, eikä perusteluksi riitä se että "Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne", kun se ei koske jalankulkijoita, paitsi siltä osin, että autotienlaidassa kävellessä pitää kävellä VASENTA puolta (joten se siitä oikeanpuoleisesta liikenteestä).
Itse en ainakaan väistä aina, vaikka kävelisinkin vasemmalla puolella tietä.
Puutun keskusteluun sivusta ja kerron vain, että Liikenneturva kylläkin suosittaa aina oikealle väistämistä. Näin kaikkien turvallisuuden vuoksi. Jos kuljet kevyen liikenteen väylää vasenta puolta ja vastaasi tulee oikeaa puolta kävelevä kävelijä, sinun on turvallisempaa väistää keskelle, sillä näet vastaantulevan pyöräilijän, joka on ohittamassa kävelijää keskeltä tietä (pyöräilijöiden on ajettava oikeaa puolta, ja väistävät keskeltä). Sinulle ei ole riskiä siinä, että väistät oikealle eli keskelle, sillä sinun takaasi tuleva pyöräilijä ajaa, yllätys yllätys, oikeaa puolta, ei tien keskellä.
Itsekkäintä ikinä on pakottaa muut väistämään silloin, kun itse hankaa vasenta puolta vastaan. Näin myös suojatiellä. Suojatien leveys on parhaimmillaan yli pari metriä, ja kun suojatien ylittää oikeaa puolta, jää mahdollisesti jarruttavalle autolle sentään muutama metri enemmän jarrutusmatkaa. Koska, yllätys yllätys, autotkin ajavat OIKEAA puolta!
Kävelkää siis niin paljon vasenta puolta kuin ikinä sielu sietää, mutta väistäkää aina vastaantulijaa OIKEALLE. Näin vältytään kolareilta, kun kaikki tietävät, minne väistetään.
Ne tööttäilijät on yleensä taempana jonossa, ei juuri sen autokoulun auton takana. Eivät tiedä että siellä on autokoululainen, vaan luulevat että joku ei vain huomaa että saa ajaa, ja siksi töttäävät.