kun isovanhempi ei tajua rooliaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, oletko tehnyt tästä aiheesta aloituksen ennenkin? Tuo liian pienten juhlavaatteiden ostaminen ja omien kakkujen tuominen sekä lääkäriaikojen varaaminen kuulosti tutulta. Jos et ole aiemmin tänne asiasta kirjoittanut, niin ota lohtua siitä, että sulla on kohtalotoveri.

Vaikka tuon nro 20 neuvo naurattikin, niin kyllä siinä on totuuden jyvä. Ala käyttäytyä itse rajattomasti äitiäsi kohtaan. Jos ei ota onkeensa, niin ainakin saat maksettua potut pottuina. Se voi helpottaa omaa oloasi, vaikka ei tilannetta ratkaisisikaan.

Mä saatan olla tuo aiempi! Olen kertonut täällä, miten anoppi soitteli lääkärille meidän lapsesta ja kyseli esim saako se nukkua perhepedissä. Ja nyt anoppi oli osallistunut atooppisen ihon infotilaisuuteen, kun meidän lapsella on hänen mielestä atopia, ja toi sitten esitteitä ja näytetuubeja. Tosiasiassa meillä on hoitosuhde allergialääkäriin ja ihotautilääkäriin ja kyseessä on vähän eri jutut kuin atopia.

Aplle sanoisin, että laita välit poikki. Niin minäkin olen tehnyt.

Meillä tuo vieressä nukkuminen oli yksi niistä asioista joista saatiin raivareita. Ja kyse siis jo leikki-ikäisestä, joka tunki välillä vanhempien sänkyyn. Tää oli kuulemma jotain käsittämätöntä ja perverssiä...

Tämä on ollut lapsettomalle  ihmiselle aika kiinnostava ketju lukea. Minulla ei ole vielä lapsia ja tällaiset jutut ei ole tuttuja. Ap:n äidin kaltasia mummoja näyttää olevan ihan liikaa, mullakin rupeaa jo otsasuoni pullottamaan noista jutuista. Tuollaisille pitääkin näyttää oma paikkansa.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että olen aika ihmeissäni täällä joistakin äitien kommenteista täällä,  isoäiti ei saisi tyyliin koskaan rauhoittaa itkevää lasta, koska se on heti vanhempien varpaille astumista. Lapsen rauhoittaminen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan vanhemman suostumuksella. No kertoisiko joku, että mikä se suostumus sitten pitäisi olla, jotta isovanhempikin sen tajuaisi? Pitääkö mummon esim. joka kerta kysyä vanhemmalta lupa lapsen syliin ottamiseen? Aika outoa...Ei ihme, että jotkut isovanhemmat ovat todella hämmentyneitä siitä mitä heiltä odotetaan. 

Yksi kommentoija taas kirjoitti, että  ainakin toivoo mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois. Mun mielestä toi oli aika ikävästi sanottu. Luuleeko joku tosiaan, että mummoa voi käyttää (ihmeellinen sanavalintakin vielä) jonakin henkilökohtaisena siivojana? Että siivousapu kelpaa, mutta älä pliis koske noihin lapsiin...???

Vierailija kirjoitti:

Aina ollut rajat ylittävä besserwisseri. Niin kauan kuin muistan tyyli ollut sama ja veljen pojan kanssa tismalleen samat ongelmat. Mutta nyt tosiaan toiminta ihan potenssiin tuhat entiseenkin verrattuna.

ap

Itse liittoutuisin veljen perheen kanssa ja yhdessä ilmoitettaisiin mummulle että tämä ei nyt vetele.

Sitku mä olen isoisä niin pelaan vaan tietokoneella kaiket ajat. Niin helppoa ja yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut lapsettomalle  ihmiselle aika kiinnostava ketju lukea. Minulla ei ole vielä lapsia ja tällaiset jutut ei ole tuttuja. Ap:n äidin kaltasia mummoja näyttää olevan ihan liikaa, mullakin rupeaa jo otsasuoni pullottamaan noista jutuista. Tuollaisille pitääkin näyttää oma paikkansa.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että olen aika ihmeissäni täällä joistakin äitien kommenteista täällä,  isoäiti ei saisi tyyliin koskaan rauhoittaa itkevää lasta, koska se on heti vanhempien varpaille astumista. Lapsen rauhoittaminen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan vanhemman suostumuksella. No kertoisiko joku, että mikä se suostumus sitten pitäisi olla, jotta isovanhempikin sen tajuaisi? Pitääkö mummon esim. joka kerta kysyä vanhemmalta lupa lapsen syliin ottamiseen? Aika outoa...Ei ihme, että jotkut isovanhemmat ovat todella hämmentyneitä siitä mitä heiltä odotetaan. 

Yksi kommentoija taas kirjoitti, että  ainakin toivoo mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois. Mun mielestä toi oli aika ikävästi sanottu. Luuleeko joku tosiaan, että mummoa voi käyttää (ihmeellinen sanavalintakin vielä) jonakin henkilökohtaisena siivojana? Että siivousapu kelpaa, mutta älä pliis koske noihin lapsiin...???

No tuo jälkimmäinen liittyi näihin juttuihin, joissa isovanhempi hätyyttä äidin pois lasten luota että menehän sinä kotitöitä tekemään, ainakin näin käsitin. Ja vastasynnyttäneelle äidille on ihan fiksua ja ok tarjota apua niissä raskaammissa hommissa, eikä ole ok tarjota lapsenhoitoapua siinä vaiheessa vielä. On jopa törkeää ehdottaa vastasynnyttäneelle, että menepä sinä kauppaan/lenkille/tai siivoapa sinä nyt rauhassa niin mummu hoitaa vauvaa. 

Mutta siis tuosta syliin nostamisesta vauva itkiessä. Mun mielestä pikkuvauvaa ei nosteta syliin ensin kysymättä, ellei ole sellainen selvä tilanne että isovanhempi hoitaa olohuoneessa vauvaa ja äiti vaikkapa on vessassa. Minun mielestä tuo mainitsemasi ongelma ratkeaa ihan seuraavalla kysymyksellä: haluatko että minä nostan vauvan? Näin olen itse esimerkiksi tädin roolissa toiminut, kun vauva itkee ja äiti on kuuloetäisyydellä. Ei tarvi olla omatoiminen, eikä tarvi olla suppisuuna, vaan voi ihan normaaleilla kommunikointitaidoilla kysyä asiasta. Jos vauva itkee ja äiti on siinä vieressä, niin ei silloin kyllä kellään ole asiaa mennä vauvaa lohduttamaan. Sanon näin äitinä, tätinä ja kummitätinä. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut lapsettomalle  ihmiselle aika kiinnostava ketju lukea. Minulla ei ole vielä lapsia ja tällaiset jutut ei ole tuttuja. Ap:n äidin kaltasia mummoja näyttää olevan ihan liikaa, mullakin rupeaa jo otsasuoni pullottamaan noista jutuista. Tuollaisille pitääkin näyttää oma paikkansa.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että olen aika ihmeissäni täällä joistakin äitien kommenteista täällä,  isoäiti ei saisi tyyliin koskaan rauhoittaa itkevää lasta, koska se on heti vanhempien varpaille astumista. Lapsen rauhoittaminen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan vanhemman suostumuksella. No kertoisiko joku, että mikä se suostumus sitten pitäisi olla, jotta isovanhempikin sen tajuaisi? Pitääkö mummon esim. joka kerta kysyä vanhemmalta lupa lapsen syliin ottamiseen? Aika outoa...Ei ihme, että jotkut isovanhemmat ovat todella hämmentyneitä siitä mitä heiltä odotetaan. 

Yksi kommentoija taas kirjoitti, että  ainakin toivoo mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois. Mun mielestä toi oli aika ikävästi sanottu. Luuleeko joku tosiaan, että mummoa voi käyttää (ihmeellinen sanavalintakin vielä) jonakin henkilökohtaisena siivojana? Että siivousapu kelpaa, mutta älä pliis koske noihin lapsiin...???

Jos on kyse sen ikäisestä vauvasta, ettei se vielä osaa käsin ja liikkumalla osoittaa halukkuutta syliin, niin kyllä on ihan yleinen ja normaali tapa kysyä vanhemmilta saako ottaa syliin. Ja sitten isompi vauva otetaan syliin vain jos se osoittaa halukkuutta siihen. Muuten ihan hyviä ja ymmärrettäviä pointteja kirjoituksessasi.

Totta kai on poikkeuksena sellaisia perheitä joissa on todella läheiset välit ja "koko suku kasvattaa" periaate, mutta kyllä ne ovat nykypäivänä ihan jo etäisyyksien vuoksi vähemmässä määrin.

Meillä on mielestäni läheiset isovanhemmat, kummit ja muut, mutta aina on kysytty pienemmän vauvan kohdalla, että saako ottaa syliin. Se on sellaista äidin ja vauvan symbioosin huomioimista ja niitä normaaleja rajoja perheiden välillä. Liittyy varmaan siihenkin, että vanhemman odotetaan tietävän viihtyykö vauva vieraan sylissä ja kunnioitetaan sitä vanhemman halua pitää vauva lähellään. Sitten kun vauvalla on jo oma tahto ja ryömii kohti mummoa ja osoittaa haluavansa syliin, niin ei tietenkään täydy vanhemmilta kysyä lupaa. Mutta silloin pitää olla pelisilmää vauvaa kohtaan, jos lapsi osoittaa ettei halua syliin, niin häntä ei saa väkisin ottaa. Tähän joutuu monesti varmasti vanhemmat vähän puuttumaankin.

Tuleepa mieleen entinen naapurini. Asuttiin yhden asunnon päässä toisistamme, la kuukauden erolla. Ennen synnytystä istuskeltiin paljon kahvilla jommankumman kotona ja tapettiin aikaa. Hän synnytti ensin ja mummin sekoilu alkoi heti. Työntyi väkisin kylään ilmoittamatta ja mitä ihmeellisimpiin vuorokaudenaikoihin, tyyliin klo 22 jälkeen illalla, vaati kahvit ja muutenkin pöydän koreaksi ja tietenkin mummin kulta piti saada syliin. Naapurin vauva oli alusta asti huono nukkuja, ensimmäisen vuoden aikana vauva nukkui suurinpiirtein maksimissaan kolmen- neljän tunnin unia. Omani taas oli aivan vastakohta, veti pitkiä unia ja oli tyytyväinen käytännössä missä vaan. Monesti sanoin, että tulen avuksi aina kun tarvit, pyydät vain, itse kun sain kuitenkin aika hyvin nukkua ja minulle siitä ei mitään vaivaa ollut. Tiesin mummin tunkeilusta ja naapuri joskus sanoikin, että jos se tulee ja meet avaamaan ovea niin älä päästä sisään.

Yksi mieleenpainuvimmista kerroista oli juurikin tämmöinen, että olin naapurin luona erään huonosti nukutun yön jälkeen. Vauva nukahti, naapuri vei vauvan sänkyyn ja meni suihkuun. Kohta soi ovikello, luonnollisesti menen avaamaan, ettei vauva herää ovikelloon ja mummihan se siellä. Sanoin, että naapuri on suihkussa ja vauva on juuri saatu nukkumaan, huono yö takana jne. että jos vaikka myöhemmin tulisi niin kuuroille korville meni. Se mummi sitten kirjaimellisesti työnsi minut tieltään, suoraan makuuhuoneeseen hakemaan vauvaa vaikka koitin estellä ja tuskin tarvii kertoa miten paljon kesken unien herätetty vauva itkee. Naapuri tulee suihkusta, hyvä ettei ala itsekin itkemään kun mummi seisoo keskellä olohuonetta hyssyttämässä parkuvaa lasta ja samalla morkkaa naapuria, että pitäisi olla pukeissa kun vieraita tulee ja katso, sinun vikasi kun vauva itkee kun et anna mummin käydä tarpeeksi niin vierastaa.

Tämä episodi päättyi siihen, että naapuri itkee mummia poistumaan, mummi huutaa ja raivoaa, kun muiden (minun) apu kelpaa mutta hänen ei ja lähtee ovet paukkuen. Katkaisi välit samalla "kiittämättömään miniään joka ei ymmärrä omaa parastaan". Käsittääkseni sekä naapuri, että miehensä ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen, miehensä halusi sanoa äidilleen vastaan, mutta ei osannut tai uskaltanut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut lapsettomalle  ihmiselle aika kiinnostava ketju lukea. Minulla ei ole vielä lapsia ja tällaiset jutut ei ole tuttuja. Ap:n äidin kaltasia mummoja näyttää olevan ihan liikaa, mullakin rupeaa jo otsasuoni pullottamaan noista jutuista. Tuollaisille pitääkin näyttää oma paikkansa.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että olen aika ihmeissäni täällä joistakin äitien kommenteista täällä,  isoäiti ei saisi tyyliin koskaan rauhoittaa itkevää lasta, koska se on heti vanhempien varpaille astumista. Lapsen rauhoittaminen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan vanhemman suostumuksella. No kertoisiko joku, että mikä se suostumus sitten pitäisi olla, jotta isovanhempikin sen tajuaisi? Pitääkö mummon esim. joka kerta kysyä vanhemmalta lupa lapsen syliin ottamiseen? Aika outoa...Ei ihme, että jotkut isovanhemmat ovat todella hämmentyneitä siitä mitä heiltä odotetaan. 

Yksi kommentoija taas kirjoitti, että  ainakin toivoo mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois. Mun mielestä toi oli aika ikävästi sanottu. Luuleeko joku tosiaan, että mummoa voi käyttää (ihmeellinen sanavalintakin vielä) jonakin henkilökohtaisena siivojana? Että siivousapu kelpaa, mutta älä pliis koske noihin lapsiin...???

Kyse on siitä että lapsi revitään vanhemman sylistä (been there) tai kiilataan vanhemman eteen kyynärpäätaktiikalla (been there) tai ei anneta lasta pois (been there) tai aletaan lapselle mollata vanhempaa samalla kun ei anneta lasta pois (been there).

Eli ei kunnioiteta sitä vanhemman roolia vaan omitaan se itselle, tosi hävyttömästikin.

Vierailija kirjoitti:

Tuleepa mieleen entinen naapurini. Asuttiin yhden asunnon päässä toisistamme, la kuukauden erolla. Ennen synnytystä istuskeltiin paljon kahvilla jommankumman kotona ja tapettiin aikaa. Hän synnytti ensin ja mummin sekoilu alkoi heti. Työntyi väkisin kylään ilmoittamatta ja mitä ihmeellisimpiin vuorokaudenaikoihin, tyyliin klo 22 jälkeen illalla, vaati kahvit ja muutenkin pöydän koreaksi ja tietenkin mummin kulta piti saada syliin. Naapurin vauva oli alusta asti huono nukkuja, ensimmäisen vuoden aikana vauva nukkui suurinpiirtein maksimissaan kolmen- neljän tunnin unia. Omani taas oli aivan vastakohta, veti pitkiä unia ja oli tyytyväinen käytännössä missä vaan. Monesti sanoin, että tulen avuksi aina kun tarvit, pyydät vain, itse kun sain kuitenkin aika hyvin nukkua ja minulle siitä ei mitään vaivaa ollut. Tiesin mummin tunkeilusta ja naapuri joskus sanoikin, että jos se tulee ja meet avaamaan ovea niin älä päästä sisään.

Yksi mieleenpainuvimmista kerroista oli juurikin tämmöinen, että olin naapurin luona erään huonosti nukutun yön jälkeen. Vauva nukahti, naapuri vei vauvan sänkyyn ja meni suihkuun. Kohta soi ovikello, luonnollisesti menen avaamaan, ettei vauva herää ovikelloon ja mummihan se siellä. Sanoin, että naapuri on suihkussa ja vauva on juuri saatu nukkumaan, huono yö takana jne. että jos vaikka myöhemmin tulisi niin kuuroille korville meni. Se mummi sitten kirjaimellisesti työnsi minut tieltään, suoraan makuuhuoneeseen hakemaan vauvaa vaikka koitin estellä ja tuskin tarvii kertoa miten paljon kesken unien herätetty vauva itkee. Naapuri tulee suihkusta, hyvä ettei ala itsekin itkemään kun mummi seisoo keskellä olohuonetta hyssyttämässä parkuvaa lasta ja samalla morkkaa naapuria, että pitäisi olla pukeissa kun vieraita tulee ja katso, sinun vikasi kun vauva itkee kun et anna mummin käydä tarpeeksi niin vierastaa.

Tämä episodi päättyi siihen, että naapuri itkee mummia poistumaan, mummi huutaa ja raivoaa, kun muiden (minun) apu kelpaa mutta hänen ei ja lähtee ovet paukkuen. Katkaisi välit samalla "kiittämättömään miniään joka ei ymmärrä omaa parastaan". Käsittääkseni sekä naapuri, että miehensä ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen, miehensä halusi sanoa äidilleen vastaan, mutta ei osannut tai uskaltanut.

Meiltä olisi onnistunut juurikin jokin vastaava. Jo se päivähoitoon meno (nelivuotiaana) oli henkilökohtainen loukkaus.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut lapsettomalle  ihmiselle aika kiinnostava ketju lukea. Minulla ei ole vielä lapsia ja tällaiset jutut ei ole tuttuja. Ap:n äidin kaltasia mummoja näyttää olevan ihan liikaa, mullakin rupeaa jo otsasuoni pullottamaan noista jutuista. Tuollaisille pitääkin näyttää oma paikkansa.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että olen aika ihmeissäni täällä joistakin äitien kommenteista täällä,  isoäiti ei saisi tyyliin koskaan rauhoittaa itkevää lasta, koska se on heti vanhempien varpaille astumista. Lapsen rauhoittaminen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan vanhemman suostumuksella. No kertoisiko joku, että mikä se suostumus sitten pitäisi olla, jotta isovanhempikin sen tajuaisi? Pitääkö mummon esim. joka kerta kysyä vanhemmalta lupa lapsen syliin ottamiseen? Aika outoa...Ei ihme, että jotkut isovanhemmat ovat todella hämmentyneitä siitä mitä heiltä odotetaan. 

Yksi kommentoija taas kirjoitti, että  ainakin toivoo mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois. Mun mielestä toi oli aika ikävästi sanottu. Luuleeko joku tosiaan, että mummoa voi käyttää (ihmeellinen sanavalintakin vielä) jonakin henkilökohtaisena siivojana? Että siivousapu kelpaa, mutta älä pliis koske noihin lapsiin...???

Kyllä ne anopit useimmiten kuriin saadaan eikä tämmöisiä ongelmia ole. Mutta joillakin ihan oikeasti on.

Ohis, miettii "mummojen käyttöoppaan" kirjoittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut lapsettomalle  ihmiselle aika kiinnostava ketju lukea. Minulla ei ole vielä lapsia ja tällaiset jutut ei ole tuttuja. Ap:n äidin kaltasia mummoja näyttää olevan ihan liikaa, mullakin rupeaa jo otsasuoni pullottamaan noista jutuista. Tuollaisille pitääkin näyttää oma paikkansa.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että olen aika ihmeissäni täällä joistakin äitien kommenteista täällä,  isoäiti ei saisi tyyliin koskaan rauhoittaa itkevää lasta, koska se on heti vanhempien varpaille astumista. Lapsen rauhoittaminen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan vanhemman suostumuksella. No kertoisiko joku, että mikä se suostumus sitten pitäisi olla, jotta isovanhempikin sen tajuaisi? Pitääkö mummon esim. joka kerta kysyä vanhemmalta lupa lapsen syliin ottamiseen? Aika outoa...Ei ihme, että jotkut isovanhemmat ovat todella hämmentyneitä siitä mitä heiltä odotetaan. 

Yksi kommentoija taas kirjoitti, että  ainakin toivoo mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois. Mun mielestä toi oli aika ikävästi sanottu. Luuleeko joku tosiaan, että mummoa voi käyttää (ihmeellinen sanavalintakin vielä) jonakin henkilökohtaisena siivojana? Että siivousapu kelpaa, mutta älä pliis koske noihin lapsiin...???

Kyllä ne anopit useimmiten kuriin saadaan eikä tämmöisiä ongelmia ole. Mutta joillakin ihan oikeasti on.

Ohis, miettii "mummojen käyttöoppaan" kirjoittamista.

Ei ne aina anoppeja ole, ne ongelmatapaukset. Meillä anoppi oli ihan asiallinen. Kuoli vaan jo ennen esikoisen kolmevuotispäivää.

Ja valitettavasti kaikki ei tajua, että ongelma on heissä. Heidän mielestään kaikki on hyvin, jos se äiti vaan tajuaisi väistyä... tai kuten meillä, ongelmamummo yritti saada meidät eroamaan. Jotta voi sitten jyrätä minut, kun ei isä enää pidä puoliani...

Ap

Meillä mummo, minun äitini, on hieman samantapainen. Julisti ettei tule ristiäisiin, kun oli väärät kummit valittu, nappaili jostain 9 kk lähtien vauvalta vaippaa pois, kun ei se kuulemma pissaa housuun (tottakai pissasi ja kerran pinnasänkyynkin, kun oli hoitanut vauvaa). Jotain jäätelöitä ja suklaata olisi antanut ihan pienille jo. Kaikenlaista tuppautumista ja rajojen ylittelyä oli. Imettämisestä hänellä oli varmaan joku oma trauma, kun minulle on kummankin lapsen kohdalla jatkuvasti hokenut kannuslauseita, "anna nyt sille kunnon ruokaa", "ei sieltä tule mitään, lapsi itkee nälkäänsä", "vieläkö sä imetät?!" jne. Yhden autoistuimiin liittyvän tapauksen jälkeen välit melkein katkesivat, mutta siitä ilmeisesti pelästyi, koska se asia korjaantui sen jälkeen ja muutenkin oli hieman järkevämpi jonkin aikaa. Vaatteita ostaa mielellään ja juurikin aina joko juuri sopivaa tai niukinnaukin sopivaa (sopiva on sinänsä ok, mutta niitä yleensä on jo niin että hukutaan). Joku fetissi hänellä on aina lyhentää ja muutella ostettuja vaatteita ja monet kerrat on melkein itku tullut, kun lapsi tulee upouusissa ticketin välikausihaalareissa, joista mummo on mennyt oman makunsa mukaan lyhentämään lahkeita ja hihoja niin, että ovat jo sillä hetkellä liian lyhyet. Mittaa esim housuja ilmeisesti lapsen jalassa ilman kenkiä ja vertaa johonkin miestenhousuihin, mutta ei siis ymmärrä että maassarypevä lapsi tarvitsee reilusti sitä lahjetta, että se ei kengän alle tulevan kumpparin kanssa kiristä housuja melkein jalasta. Muutenkin surettaa, kun kyseinen vaate on pieni parissa kuukaudessa. Tästä ollaan tapeltu monesti ja nykyisin sitten vaatteita tuodessaan jos tiuskaisee, että lyhensin housuja etkä sitten sano siitä mitään. Mitäpäs siinä sitten, en sano mutta mitä niillä sen jälkeen tekee - eivät mene edes kierrätykseen. Raivostuttaa sellainen tuhlaus ihan turhaan. Ei usko palautetta.

On myös tosi rasittavaa kun ostetaan ihan hirveän hankalasti puettavia tai pestäviä. Me saatiin lapselle villahaalari, jossa kirjoneuletta. Nurja puoli sitten täynnä niitä lankalenkkejä, joihin tarttuu sormet ja varpaat eikä lapsi saa itse puettua. Yhdessäkään villavaatteessa ei ole kunnollisia nappeja, vaan jotain kuvioita. Ja taas sama homma. Ei lapsi saa itse. Ja sitten aina käsin pestäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin, anoppini kuulostaa aika samanlaiselta. Olen pysynyt lujana, en mene mukaan draamaan, olen kohtelias, mutta pidän oman pääni minulle merkittävissä asioissa. Konfliktista hän saa aina lisää virtaa ja innostuu. Jos häntä yrittää estää kontrolloimasta meitä, hän esittää loukattua, saa raivokohtauksia, kiristää sairauksilla ja itsemurhalla. Luulen, että hänellä on joku mielenterveyden häiriö.   

Sama. Juurikin esim tuo itsemurhalla vilauttelu on ihan jatkuvaa. Ja sairauksista paasaaminen ja uhriutuminen. Mikä sinällään on mestarillista, kun ensin itse on toiminut väärin.

Ap

Täältä löytyy kohtalotoveri. Ainut mikä auttoi oli ensin täysin yhteydenpito poikki ja tämän jälkeen tapaamiset pari kolme kertaa vuodessa pitäen tiukat rajat. Jos kaikki ei mene niin kuin haluaa, niin rupeaa raivaamaan ja vähintäänkin uhkailemaan itsemurhalla. Silloin soitamme hätänumeroon. Tämän jälkeen taas pidempi tauko yhteydenpidossa.

Mikään puhe yms. ei auta. On täysin rajaton ja kokee olevansa uhri ja vaatii sääliä. Muut ovat vain väärässä ja kaikki haluavat pahaa. Hän varmaan ap syyllistää sinua kaikesta/ yrittää tehdä teistä pahan ja sillä syyllisyyden tunnolla yrittää kontrolloida.

En ole (vielä) katkaissut välejä kokonaan vaan pidän välit ja rajat tiukasti ja onnistuu vain jos tapaamisia pari kertaa vuodessa.

Kuulostaa niin tyypillisiltä narsisteilta. Kannattaa selvittää narsistien luonteenpiirteet niin alkaa oman lähipiirin ihmisistäkin saamaan tolkkua. Hakekaa psykologilta tai vastaavalta apua sillä tuo jättää syvät jäljet, sekä välit poikki vaikka kuinka itkettäisi. AP:n äiti on ilmiselvä narsisti ja veikkaan, että lapsuuskin oli yhtä helvettiä ja kyttäystä.

Nainen75 kirjoitti:

Meillä mummo, minun äitini, on hieman samantapainen. Julisti ettei tule ristiäisiin, kun oli väärät kummit valittu, nappaili jostain 9 kk lähtien vauvalta vaippaa pois, kun ei se kuulemma pissaa housuun (tottakai pissasi ja kerran pinnasänkyynkin, kun oli hoitanut vauvaa). Jotain jäätelöitä ja suklaata olisi antanut ihan pienille jo. Kaikenlaista tuppautumista ja rajojen ylittelyä oli. Imettämisestä hänellä oli varmaan joku oma trauma, kun minulle on kummankin lapsen kohdalla jatkuvasti hokenut kannuslauseita, "anna nyt sille kunnon ruokaa", "ei sieltä tule mitään, lapsi itkee nälkäänsä", "vieläkö sä imetät?!" jne. Yhden autoistuimiin liittyvän tapauksen jälkeen välit melkein katkesivat, mutta siitä ilmeisesti pelästyi, koska se asia korjaantui sen jälkeen ja muutenkin oli hieman järkevämpi jonkin aikaa. Vaatteita ostaa mielellään ja juurikin aina joko juuri sopivaa tai niukinnaukin sopivaa (sopiva on sinänsä ok, mutta niitä yleensä on jo niin että hukutaan). Joku fetissi hänellä on aina lyhentää ja muutella ostettuja vaatteita ja monet kerrat on melkein itku tullut, kun lapsi tulee upouusissa ticketin välikausihaalareissa, joista mummo on mennyt oman makunsa mukaan lyhentämään lahkeita ja hihoja niin, että ovat jo sillä hetkellä liian lyhyet. Mittaa esim housuja ilmeisesti lapsen jalassa ilman kenkiä ja vertaa johonkin miestenhousuihin, mutta ei siis ymmärrä että maassarypevä lapsi tarvitsee reilusti sitä lahjetta, että se ei kengän alle tulevan kumpparin kanssa kiristä housuja melkein jalasta. Muutenkin surettaa, kun kyseinen vaate on pieni parissa kuukaudessa. Tästä ollaan tapeltu monesti ja nykyisin sitten vaatteita tuodessaan jos tiuskaisee, että lyhensin housuja etkä sitten sano siitä mitään. Mitäpäs siinä sitten, en sano mutta mitä niillä sen jälkeen tekee - eivät mene edes kierrätykseen. Raivostuttaa sellainen tuhlaus ihan turhaan. Ei usko palautetta.

Mitä ihmettä? Kyllä vaatteiden turmeleminen on saatava loppumaan. Minä en antaisi lasta hoitoon ilman että mummo vakuuttaisi joka kerta että ei muokkaa lapsen vaatteita, ja kertoisin että lapsi ei enää tule jos niitä lyhennellään.

Vierailija kirjoitti:

Nainen75 kirjoitti:

Meillä mummo, minun äitini, on hieman samantapainen. Julisti ettei tule ristiäisiin, kun oli väärät kummit valittu, nappaili jostain 9 kk lähtien vauvalta vaippaa pois, kun ei se kuulemma pissaa housuun (tottakai pissasi ja kerran pinnasänkyynkin, kun oli hoitanut vauvaa). Jotain jäätelöitä ja suklaata olisi antanut ihan pienille jo. Kaikenlaista tuppautumista ja rajojen ylittelyä oli. Imettämisestä hänellä oli varmaan joku oma trauma, kun minulle on kummankin lapsen kohdalla jatkuvasti hokenut kannuslauseita, "anna nyt sille kunnon ruokaa", "ei sieltä tule mitään, lapsi itkee nälkäänsä", "vieläkö sä imetät?!" jne. Yhden autoistuimiin liittyvän tapauksen jälkeen välit melkein katkesivat, mutta siitä ilmeisesti pelästyi, koska se asia korjaantui sen jälkeen ja muutenkin oli hieman järkevämpi jonkin aikaa. Vaatteita ostaa mielellään ja juurikin aina joko juuri sopivaa tai niukinnaukin sopivaa (sopiva on sinänsä ok, mutta niitä yleensä on jo niin että hukutaan). Joku fetissi hänellä on aina lyhentää ja muutella ostettuja vaatteita ja monet kerrat on melkein itku tullut, kun lapsi tulee upouusissa ticketin välikausihaalareissa, joista mummo on mennyt oman makunsa mukaan lyhentämään lahkeita ja hihoja niin, että ovat jo sillä hetkellä liian lyhyet. Mittaa esim housuja ilmeisesti lapsen jalassa ilman kenkiä ja vertaa johonkin miestenhousuihin, mutta ei siis ymmärrä että maassarypevä lapsi tarvitsee reilusti sitä lahjetta, että se ei kengän alle tulevan kumpparin kanssa kiristä housuja melkein jalasta. Muutenkin surettaa, kun kyseinen vaate on pieni parissa kuukaudessa. Tästä ollaan tapeltu monesti ja nykyisin sitten vaatteita tuodessaan jos tiuskaisee, että lyhensin housuja etkä sitten sano siitä mitään. Mitäpäs siinä sitten, en sano mutta mitä niillä sen jälkeen tekee - eivät mene edes kierrätykseen. Raivostuttaa sellainen tuhlaus ihan turhaan. Ei usko palautetta.

Mitä ihmettä? Kyllä vaatteiden turmeleminen on saatava loppumaan. Minä en antaisi lasta hoitoon ilman että mummo vakuuttaisi joka kerta että ei muokkaa lapsen vaatteita, ja kertoisin että lapsi ei enää tule jos niitä lyhennellään.

Muotoilun epäselvästi. Ei mummo minun ostamiani vaatteita muokkaile ilman lupaa. Kysyy kyllä ja lupaa ei tule. Sen sijaan hän itse ostelee lapselle vaatteita, kalliitakin, ja lyhentelee niitä itse ennen niiden antamista. Tyypillistä on, että lapsi tulee mummolasta yökylästä kotiin ihan uusissa vaatteissa, jotka on mummon maun mukaan muokattu "istuvammaksi" eli lyhennetty pilalle. Ei ole sinänsä minulta pois, mutta suututtaa se järjetön haaskaus ja turhan liian pienen roinan tunkeminen meille. Ei niitä heti saisi poiskaan heittää, kun mummo haluaa nähdä että niitä pidetään.

Luin tätä ketjua taaksepäin pidemmälle ja tunnistin vauva-ajalta myös tuota ihan samaa omimista ja vauvan kaappailua, mistä moni valitti. Olin yksinhuoltaja heti vauvan syntymästä lähtien ja olisin kaivannut apua, mutta mummo jotenkin mielsi sen vain vauvanhoitoavuksi. Antoivat kyydin laitokselta kotiin ja pysähdyttiin jonnekin parkkikselle, että minä sain käydä ruokakaupassa heidän katsoessaan vauvaa autossa. Kotiintullessa sylittelivät vauvaa sillä aikaa kun minun piti alkaa lämmittää kämppää ja laittaa ruokaa. En edes jotenkin siinä tilanteessa tajunnut, että ei tämän nyt näin pitäisi mennä. Siinä viikon sisällä oli renkaidenvaihto ja siinäkään ei kummallekaan mun vanhemmista tullut mieleen auttaa vaihtamalla ne renkaat vaan he tulivat auttamaan antamalla lastenhoitoa. Silloin vitutti niin rankasta ja tuli sanottua rumasti, mutta eivät nämä mitään ymmärtäneet. Loukkaantuivat tietysti kovasti. Sama "auttaminen" toistui koko vauvavuoden. Mä niin vannoin silloin, että jos ikinä olen mummo, muistan tämän ja autan mahdollisen lapsenlapsen joskus tullessa niissä arjen jutuissa, enkä pistä sitä äitiä tekemään niitä sillä varjolla että saa hiplata vauvaa "lastenhoitoapuna".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin toivon mummolta ennemmin siivous- kuin lastenhoitoapua. Jos mummo ei tähän rooliin sovellu niin sitten se jää meille etäiseksi. Perhe päättää, mihin mummoa käyttää. Mummo päättää, soveltuuko tarjottuun rooliin vai jääkö siitä pois.

Oman lapseni äitinä voin harkita haluanko auttaa häntä vaikkapa pesemällä ikkunat.

Lapsenlapseni mummona teen asioita hänen kanssaan. En halua tulla muistetuksi mummona joka vaan aina siivosi ja siivosi.

Jos tämä ei käy, oma lapseni hommatkoon itselleen siivoojan.

Ja katsokoon peiliin kun pohtii miksi mummo jäi lapsenlapselle etäiseksi.

Me mummot olemme jo omat talomme siivonneet (kun sinä me sotkit) ja sinun sormiväreillä sotkemasi paidat pyykänneet.

Joillain äideillä näyttää vaan olevan tarve saada ulkoistaa kaikki vähän kurjemmat hommat sille mummolle?

No, toivottavasti mummot myös osaa tehdä järkeviä ja joskus vähän itsekkäitäkin valintoja :)

Ei täällä ole kukaan kirjoittanut että ulkoistaa mummolle paskahommat. Sen sijaan täällä on mummot kirjoitelleet, kuinka äidit joutaa kotitöihin ja lapsi mummolle ja äiti pannaan kauppaamaan röyhelömekkoja netissä, jotta mummo saa kokea tyydytystä.

Itselläni ei ole lastenlapsia, mutta jos joskus on, kyllä nimenomaan autan niissä paskahommissa ja kaikessa siinä raskaassa osuudessa, jotta tyttäreni voivat olla mahdollsimman hyviä äitejä ja saavat nauttia elämästään. Rakastan heitä. En kilpaile tai kanna kaunaa.

Samaa mieltä. Rakastan pieniä tyttöjäni ja tuntuu mahdottomalta ajatukselta että joskus tulevaisuudessa haluaisin tieten tahtoen tehdä heille kiusaa suuren elämänmullistuksen aikana, kun he saavat omia lapsia. Saatika että haluaisin saada heidät tuntemaan olevansa huonoja äitejä, kun yritän kilpailla siinä kuka hyssyttää parhaiten tai kuka saa vauvan nauramaan tai syömään eniten jne. Välillä olen ihmetellyt, että onko se sitten niin, että rakkaus omia lapsia kohtaan haihtuu niiden aikuistuessa, jos kerran omaa lastaan voi kohdella niin huonosti mummohulluudessaan. Sanokaa te mummot?

Isoäiti joka alkaa kilpailla lapsen äidin kanssa tai kyykyttää ja mollaa lapsen vanhempia, ei oikeasti rakasta lasta. Koska kukaan joka siitä lapsesta oikeasti välittää, ei ala sabotoida tämän tärkeintä ihmissuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Isoäiti joka alkaa kilpailla lapsen äidin kanssa tai kyykyttää ja mollaa lapsen vanhempia, ei oikeasti rakasta lasta. Koska kukaan joka siitä lapsesta oikeasti välittää, ei ala sabotoida tämän tärkeintä ihmissuhdetta.

Näinhän se on. Se on hurjaa miten halua olla jollekin tärkein (tai paras jossain) voi sumentaa täysin arvostelukyvyn.

Mun anoppi olisi halunnut hoitaa lasta ihan muutaman päivän ikäisenä. Ei annettu. Ei edes selitelty miksi. Koko seuraavan kuukauden aina lasta sylitellessä naljaili minulle tyyliin "Voi voi mummon rakas kultamussukka, minulla on ollut niin hirveä ikävä sinua. Mitenhän pärjäät minun sylissä, kun en sinua edes osaa hoitaa, minähän kolmen lapsen äiti olen niiiiin tottumaton". Heh. Heh. Toki tähän siis tuli ohjeita lisäksi: "Älkää sitten tukehduttako sitä" (nukuimme perhepedissä) jne.

En ymmärrä miten kukaan synnyttänyt nainen kehtaa ehdottaa alle kolmen kuukauden vanhan hoitamista niin että äidin pitäisi painua muualle. Ei sellaista ehdota täysijärkinen ihminen, joka on myös kokenyt synnytyksen ja pikkuvauva-ajan. Meillä ainakin tuo jo (toki myöhemmin sattui vaikka ja mitä) vei luottamuksen, ja ei paljon tätä ihanaa mummonrakkauden täyttämää hoitoapua tarvittu.

Mun reilusti nuorempi sisko sai lapsen, ja voin sanoa että rakastan häntä ja hänen lasta aivan aidosti. Tiedättekö millaista minun vuorovaikutus siskontytön ja siskon kanssa on. Ensimmäisen kerran kun tapasin vauvan, totesin siskolle että katso kuinka kauniisti se katsoo sinua äitiään. Olet sille koko maailma nyt. Aina kun lapsi on minulla hoidossa ja hänellä tulee paha mieli, niin kysyn aivan ensimmäisenä, että onko sinulla ikävä äitiä. Ja 9/10 vastaus on että kyllä. Sitten katsotaan äidistä kuvia ja puhutaan kuinka ihana se on. Sitten aletaan jo touhuamaan ihan muuta. Anoppini ei tähän pystyisi ikinä, ei siis missään tilanteessa.