Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen polttarit Tallinnassa

Vierailija
15.03.2017 |

Kaverini on menossa kesällä naimisiin. Hänen bestmaninsä haluavat, että polttarit ovat sulhaselle viikonlopun mittaiset ja Tallinnassa. Ohjelmasta ei ole sen tarkemmin ollut puhetta.

Tuleva vaimo kuuli polttareista (sulhanen ei itse tiedä ohjelmaa), kun yksi bestmaneista soitti hänelle ja kysyi ns. lupaa Tallinnan polttareille. No, vaimo ei ajatuksesta pitänyt ja uhkaili häiden perumisella. Lopulta myöntyi ja sanoi, että polttarit Tallinnassa olisi ok. Kaiken kruunaa se, että tulevasta avioparista tulee myös ensimmäistä kertaa vanhemmat keskellä kesää, eli morsian on raskaana nyt ja toki häissään. Häiden perumisen lisäksi oli tunnepuuskissaan puhunut jopa yksinhuoltajuudesta ja sanonut bestmanille, että hän ei tiedä kaikkea heidän taustoistaan.

Miten itse suhtautuisitte, jos tuleva sulhasenne lähtisi viettämään polttariviikonloppua Tallinnaan? Varsinkin jos itse olisitte raskaana.
Pitääkö mielestäsi myös tulevan morsiamen toiveet ottaa huomioon sulhasen polttarisuunnitelmissa?

Sanoin näin naispuolisena ystävänä yhdelle bestmaneista jo etukäteen, että ehkä tuo Tallinnaan meno ei ole se kaikista viisain veto ja myös morsianta olisi hyvä ajatella. No, ei siis tullut yllätyksen morsiamen reaktio luvanpyyntiin ja harmittaa vietävästi morsiamen puolesta. :( Häntä aivan varmasti vaivaa tuo reissu.

Kommentit (46)

Vierailija
1/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä Tallinnassa on vikana? Se tuleva sulho kun voi pettää vaikka siellä Ypäjäläisellä maaseutumatkailutilalla jos niikseen tulee. Morsiamen raskaus on myös täysin yhdentekevä asia polttareiden vietossa.

Jos luottoa ei ole, niin miksi mennä edes naimisiin? Tulisiko tulevan sulhon olla köytettynä patterin kellariin häihin asti? Entä häiden jälkeen?

Vierailija
2/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En itse hyväksyisi moista. Kyllähän sen tietää miten se reissu menee. Eri asia jos morsian ei olisi raskaana ja pääsisi puolestaan Gambian reissuun tyttöjen kesken!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos taustalla ei ole pettämistä, niin morsian ylireagoi.

Vierailija
4/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En itse hyväksyisi moista. Kyllähän sen tietää miten se reissu menee. Eri asia jos morsian ei olisi raskaana ja pääsisi puolestaan Gambian reissuun tyttöjen kesken!

Suomalaiset naisethan siellä Tallinnan terminaalin lähistölläkin panetuttaa itseään pikkareita sinne jättäen.

Vierailija
5/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palstamammojen mielestä siis = Tallinnaan matkaavat miehet käyvät Tallinnassa vain huorissa ja pettämässä?

Ihan oikeasti, olette niin säälittävää sakkia ettei mitään rajaa. Minkähänlainen seksihistoria kyseisellä morsiamella on? Onko tehnyt selvityksen tulevalle miehelleen?

Vierailija
6/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai antaisin mennä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki pettäähän voi missä vaan, ei siihen ulkomaan matkaa tarvita. Tallinnalla ei ehkä vain ole niin hyvä maine, niin ehkä sekin vaivaa morsianta.

En osaa sanoa, onko heidän suhteessaan ollut pettämistä - kaverini (eli sulhanen) ei ole siitä ainakaan koskaan kertonut. Sen tiedän, että kun sulhanen juo niin hän myös ottaa kunnolla, mutta ei hän mielestäni mikään pettäjä ole.

Helvetin hankala tilanne. Sulhanen on autuaan tietämätön ja tuleva vaimo aivan käärmeissään. :(

t. AP

Vierailija
8/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En itse hyväksyisi moista. Kyllähän sen tietää miten se reissu menee. Eri asia jos morsian ei olisi raskaana ja pääsisi puolestaan Gambian reissuun tyttöjen kesken!

Millä mammalogiikalla Tallinna=Gambia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi ollut uskottavampaa, jos morsian ei olisi "ollut raskaana".

Vierailija
10/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä toivoisin, että minulta ei edes kyseltäisi "lupaa". Olisi kamalaa että minua pidettäisiin lupia antavana pirttihirmuna. Tietysti kiva olis tietää, että milloin mies palautetaan kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toki pettäähän voi missä vaan, ei siihen ulkomaan matkaa tarvita. Tallinnalla ei ehkä vain ole niin hyvä maine, niin ehkä sekin vaivaa morsianta.

En osaa sanoa, onko heidän suhteessaan ollut pettämistä - kaverini (eli sulhanen) ei ole siitä ainakaan koskaan kertonut. Sen tiedän, että kun sulhanen juo niin hän myös ottaa kunnolla, mutta ei hän mielestäni mikään pettäjä ole.

Helvetin hankala tilanne. Sulhanen on autuaan tietämätön ja tuleva vaimo aivan käärmeissään. :(

t. AP

Tallinnan maine on jäänne vuosien ja vuosien takaa. Helsingissäkin on varmaan enemmän katukaupassa pilua tarjolla kuin Tallinnassa. Missä pullossa te mammat oikein elätte?

Vierailija
12/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyypillisesti nuo miesten polttarireissut tallinnaan sisältävät strippiklubeja ym. Voi olla, että tuleva vaimo ei koe itseään superviehättäväksi raskauden aikana ja luonteensa vuoksi tuo olisi ehdoton ei, että mies käy edes katselemassa muita naisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voihan morsiamenkin polttarit järkätä Tallinnassa, niin ei tarvitse kitistä.

Vierailija
14/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki pettäähän voi missä vaan, ei siihen ulkomaan matkaa tarvita. Tallinnalla ei ehkä vain ole niin hyvä maine, niin ehkä sekin vaivaa morsianta.

En osaa sanoa, onko heidän suhteessaan ollut pettämistä - kaverini (eli sulhanen) ei ole siitä ainakaan koskaan kertonut. Sen tiedän, että kun sulhanen juo niin hän myös ottaa kunnolla, mutta ei hän mielestäni mikään pettäjä ole.

Helvetin hankala tilanne. Sulhanen on autuaan tietämätön ja tuleva vaimo aivan käärmeissään. :(

t. AP

Tallinnan maine on jäänne vuosien ja vuosien takaa. Helsingissäkin on varmaan enemmän katukaupassa pilua tarjolla kuin Tallinnassa. Missä pullossa te mammat oikein elätte?

En minä siis ole itse sitä mieltä, etteikö polttareita voisi Tallinnassa pitää. Itse päästäisin mieheni Tallinnaan polttareihin eikä tulisi mieleenkään, että siellä mitään huorailtaisiin. 

Ongelma ja harmitus itselleni tässä on se, että tiesin jo etukäteen, että morsian ei todellakaan ajattele näin. Harmittaa siis, että ns. väistämätön tapahtui ja morsian on ihan ravoissaan eikä siihen oikein mikään auta. Hän ei jostain syystä luota tulevaan sulhaseensa. 

t. AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

mun polttarit oli Tallinnassa, en ymmärrä että miksi ei olisi saanut olla!?

Vierailija
16/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tyypillisesti nuo miesten polttarireissut tallinnaan sisältävät strippiklubeja ym. Voi olla, että tuleva vaimo ei koe itseään superviehättäväksi raskauden aikana ja luonteensa vuoksi tuo olisi ehdoton ei, että mies käy edes katselemassa muita naisia.

Just. Kaikki miehet sitä ja tätä. Tallinnassa voi harrastaa vaikka mitä aktiviteetteja ja syödä erittäin hyvin, ja vielä huokeampaan hintaan kuin Suomessa. Mutta palstamammojen mielestä IHAN KAIKKI MIEHET sitä ja tätä.

Vierailija
17/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tulevalta morsiamelta kysyttiin lupaa miehen Tallinnan polttareihin jos oli vain yksi hyväksyttävä vastaus eli että joo tottakai voi mennä?

Polttarit on aivan aivoton keksintö. Mitä muuten naisen kanssa asuva ja naisensa paksuksi pannut tekee polttareilla? Ei sitä ennen naimisiinmenoa olevaa poikamiehen vapautta ole enää ollut aikoihin.

Vierailija
18/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki pettäähän voi missä vaan, ei siihen ulkomaan matkaa tarvita. Tallinnalla ei ehkä vain ole niin hyvä maine, niin ehkä sekin vaivaa morsianta.

En osaa sanoa, onko heidän suhteessaan ollut pettämistä - kaverini (eli sulhanen) ei ole siitä ainakaan koskaan kertonut. Sen tiedän, että kun sulhanen juo niin hän myös ottaa kunnolla, mutta ei hän mielestäni mikään pettäjä ole.

Helvetin hankala tilanne. Sulhanen on autuaan tietämätön ja tuleva vaimo aivan käärmeissään. :(

t. AP

Tallinnan maine on jäänne vuosien ja vuosien takaa. Helsingissäkin on varmaan enemmän katukaupassa pilua tarjolla kuin Tallinnassa. Missä pullossa te mammat oikein elätte?

En minä siis ole itse sitä mieltä, etteikö polttareita voisi Tallinnassa pitää. Itse päästäisin mieheni Tallinnaan polttareihin eikä tulisi mieleenkään, että siellä mitään huorailtaisiin. 

Ongelma ja harmitus itselleni tässä on se, että tiesin jo etukäteen, että morsian ei todellakaan ajattele näin. Harmittaa siis, että ns. väistämätön tapahtui ja morsian on ihan ravoissaan eikä siihen oikein mikään auta. Hän ei jostain syystä luota tulevaan sulhaseensa. 

t. AP

Ehkä tämä kannattaisi kertoa suoraan sulhaselle, niin voisi vielä väistää luodin?

Vierailija
19/46 |

Siinäpä sitä onkin erinomainen lähtökohta onnellisille avioliitolle...

Vierailija
20/46 |
15.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi tulevalta morsiamelta kysyttiin lupaa miehen Tallinnan polttareihin jos oli vain yksi hyväksyttävä vastaus eli että joo tottakai voi mennä?

Polttarit on aivan aivoton keksintö. Mitä muuten naisen kanssa asuva ja naisensa paksuksi pannut tekee polttareilla? Ei sitä ennen naimisiinmenoa olevaa poikamiehen vapautta ole enää ollut aikoihin.

Mieskö niitä itselleen järjestää? Voi luoja millaisia naisia tämä maa päällään kantaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi kolme