Oliko sinulle selvää että imettäisit lapsiasi?

Oli itsestäänselvää, että imettäisin. Ja pettymys ja järkytys, kun imetys ei kaikesta yrityksestä huolimatta onnistunut.

Lukematta ketjun muita viestejä, minulle oli selvää, että imettäisin. Siskoni toimi aikanaan imetystukiäitinä, imetti omansa pitkään ja oli ainut tuntemani äiti, joten hänestä sain mallia. Omiani olen sitten myös imettänyt ja neuvoja kysellyt siskolta tarvittaessa. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli jotenkin lannistunut olo tästä ketjusta, kun valtaosalle on ollut jo ennen raskautta itsestään selvää, että imettää. Itse olen raskaana, ja ajatus imetyksestä ällöttää kamalasti. Jo ennen raskautta imetys ällötti ja tuntui ahdistavalta, minun on aina tehnyt pahaa, kun joku on imettänyt seurassani (toki olen käyttäytynyt silti ihan asiallisesti). Kuvittelin jotenkin, että luonto on tarkoittanut niin, että vauvan synnyttyä kaikki tuntuukin yhtäkkiä luonnolliselta, vaikka nyt ajatuskin oksettaa. Mutta ilmeisesti kaltaisiani imetyskammoajia ei olekaan kovin paljoa, ja useimmat ovat sitoutuneita ja suhtautuvat positiivisesti imetykseen jo ennakkoon. Aion kyllä kokeilla imetystä, mutta pelkään, että se ällöttää minua hirveästi, ja vauva vaistoaa sen. :( Kunpa päässäni vaan napsahtaisi joku vauvan syntymän hetkellä ja ajatus imetyksestä muuttuisi mukavaksi ja luontevaksi.

Ällötys imetystä kohtaan on varmasti hyvin pitkälle länsimaisen kulttuurin aikaansaamaa. Auttaisiko, jos ajattelet, että sinulla on ikään kuin kulttuurin tuottama ajatusvääristymä yhdestä luonnollisimmasta ilmiöstä? Saat tuntea ällötystä eikä sen tarvitse poistua, mutta on hyvä tiedostaa oman ajattelun olevan itseasiassa aika hassua ja jopa virheellistä.

Ota rennosti. Älä stressaa imetystä. Se tuntuu siltä, miltä se tuntuu, et voi etukäteen millään tietää. Suurimmalla osalla imetys varmasti tuntuu aluksi oudolta ja sattuu, eikä vauvat siitä mene rikki.

Itselleni on ollut aina itsestäänselvää, että ainakin yritän. Onnistumista en koskaan stressannut. Jos ei olisi onnistunut, ihan hyvillä mielin olisin antanut korviketta. Ajattelin, että imettäminen on yksi osa-alue äitiyttä ja se kuului tehtäviin. Esikoisen kanssa se oli helppoa ja kivaa. Toisen kohdalla hirveän kivuliasta monta kuukautta ja piti purra aina hampaita yhteen. Kolmas imrtys meni taas mukavasti ja jäi vähän haikea mieli.

Tykkään imetyksestä siinä, että se yhdistää samanaikaisesti vauvan kannalta kaksi keskeisintä elinehtoa: ihokontaktin ja syömisen. Vaikka itsestä ei aina ollut mukavaa, minulla oli kuitenkin se tunne, että vauva nauttii ja se on siinä hyvä ja paras olla.