Oliko sinulle selvää että imettäisit lapsiasi?

Vierailija kirjoitti:

Tuli jotenkin lannistunut olo tästä ketjusta, kun valtaosalle on ollut jo ennen raskautta itsestään selvää, että imettää. Itse olen raskaana, ja ajatus imetyksestä ällöttää kamalasti. Jo ennen raskautta imetys ällötti ja tuntui ahdistavalta, minun on aina tehnyt pahaa, kun joku on imettänyt seurassani (toki olen käyttäytynyt silti ihan asiallisesti). Kuvittelin jotenkin, että luonto on tarkoittanut niin, että vauvan synnyttyä kaikki tuntuukin yhtäkkiä luonnolliselta, vaikka nyt ajatuskin oksettaa. Mutta ilmeisesti kaltaisiani imetyskammoajia ei olekaan kovin paljoa, ja useimmat ovat sitoutuneita ja suhtautuvat positiivisesti imetykseen jo ennakkoon. Aion kyllä kokeilla imetystä, mutta pelkään, että se ällöttää minua hirveästi, ja vauva vaistoaa sen. :( Kunpa päässäni vaan napsahtaisi joku vauvan syntymän hetkellä ja ajatus imetyksestä muuttuisi mukavaksi ja luontevaksi.

Älä käytä arvokasta raskausaikaasi turhaan stressaamiseen. Äläkä käytä vauvan synnyttyä aikaa stressaamiseen ja itsesi syyllistämiseen, jos se imetys ei onnistu. Jos ei imetys tunnu hyvältä, vaan se ahdistaa, niin annat korviketta, ja sillä selvä. Lapsihan kyllä vaistoaa, jos imetys on epämiellyttävää sinulle. Paljo mukavampaa on silloin antaa pullosta korviketta, kun molempien on hyvä olla.

Ei ollut alun perin selvää, etä imetän, kun aloin esikoista odottaa. Muakin oikeastaan kauhistutti ajatus imettämisestä ja puhuin siitä veljeni vaimon kanssa, jolla oli n. vuoden ikäinen lapsi. Hän antoi minulle luettavaksi Ritva Kuusiston kirjan Imetä oikein ja sitä lukiessani loppuraskaudessa ajatus imettämisen yrittämisestä kypsyi. Ja niin sitten yritin, vaikka alku oli vaikeaa, mutta äitysneuvolan kätilökin kotikäynnillä kannusti kovasti. Imetys alkoikin sujua ja esikoista imetin 1 v 8 kk. Neljää seuraavaakin imetin kauan, kuopusta jopa n. 2,5-vuotiaaksi.  Luulen, että ilman veljen vaimoa, tuota kirjaa ja neuvolan terkkaria olisin luovuttanut jo alkumetreillä.

Ensimmäisen lapsen kohdalla imetys jotenkin ällötti ja tuntui oudolta. Imetin vain kuukauden. Podin tästä huonoa omatuntoa kauan. Toisen kohdalla pelkäsin samoja tuntemuksia, mutta ylitin itseni ja täysimetin 6kk ja sen jälkeen osittain hetken aikaa. Kolmannen kanssa oli itsestäänselvää, että imetän. Täysimetystä 6kk ja edelleen imetän ja vauva pian 11kk. Tosin vain iltaimetys enää jäljellä.

Niin se mieli muuttuu. Kenties kohdallani tapahtui jotain henkistä kasvamista.

Mulle oli päivänselvää, että kokeilisin ainakin imettämistä. Lähinnä jo pelkästään siksi että se on ihan hullun iso rahansäästö.

Mutta mulle oli myös selvää se, että en väkisin ala imettämään. Jos se ei suju kaiken yrittämisen jälkeen tai tulee jotain muuta, otan korvikkeet käyttöön.

Kumpaakin imetin noin 4 kk ja lopettaminen sujui ongelmitta. Siis minulla ja vauvalla, toisille äideille se tuntui olevan isompi ongelma. 

Oli selvää. Imetin esikoista puolitoistavuotta ja kuopusta tasan vuoden.

Minusta on todella todella typerää se ettei imetyksen haasteista puhuta tarpeeksi.

Kun sitten ensimmäistä lastaan imettävien kanssa jouduin samaan tilaan imettämään ( meitä oli siellä neljä ja siis ihan ensimmäiset päivät menossa) ja nämä tuoreet äidit liki kiukkuusena kyselivät, miksi minä neljättäni imettänyt en irvistellyt, sanoin että rintani ovat jo varmasti parkkiintuneet sen verran, etten kipua enää tunne.

Koitin kertoa, että ensummäisen ja toisenkin kanssa kipu ensimmäisinä päivinä oli aivan jumalatonta ja että jouduin jokaiseen imetykseen pyytämään hoitajaa avuksi, kun vauva ei meinannut rinnan päästä saada kiinni.

No eihän se auttanut, tuore äiti on varmaan sellaisessa tilassa, että tälläinen länkytys ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen jälkeen nämä muut eivät minulle edes puhuneet...

Ei se mitään helppoa todellakaan ole, eikä kivutonta.

Moni luovuttaa, kun luulee olevansa ainoa.

Ei ole lapsia mutta jos sellaisia satun mielenhäiriössä pyöräyttämään, niin selvää on että en imetä. Ajatuskin yököttää.

Oli ihan selvää. Tietysti mietin että tuleeko maitoa. Onneksi tuli, jopa yli vauvan tarpee, ja muutenkin imetys sujui hyvin. En voi kun suositella, helppoa, puhdasta ja aina mukana.

Lopetin imettämisen ,että alkaisin nopeampaa odottamaan uutta vauvaa.

Ajattelin, että imetän jos onnistuu. En ollut kuullut täysimetyksestä tms. (Kuulin vasta kun lapsi oli noin 8kk). Vauva imi heti tissiä, maidon nousu kesti 3pv, jouduttiin antamaan korviketta sairaalassa. Kotona meni jo hyvin ja ilman korviketta. Onneksi yksi ystävistäni antoi hyviä neuvoja, mm. Että varaudu, että nännit kipeenä ekat 2 viikkoa, sitten helpottaa. Juuri niin se meni. Ikävää oli, että sukulaisnaiset yrittivät painostaa korvikkeen käyttöön. Koska vauva oli heidän mielestään niin paljon tissillä ja iltaisin kiukkuinen. Vauva ei kuitenkaan huolinut korviketta. Ystävän kannustuksesta vain imetin ja hyvä niin. Maito aina mukana (esim. Automatkojen tauoilla, asioilla käydessä tms. Helppo imettää), ei tarvitse pulloja keitellä ja maitoa lämmittää. Helpompi imettää yöllä kun lähteä alakertaan lämmittämään maitoa. Imetyksen tuki ry:n facebook sivuilta saa hyviä neuvoja imetysasioissa, kannattaa liittyä!

Vierailija kirjoitti:

Lopetin imettämisen ,että alkaisin nopeampaa odottamaan uutta vauvaa.

Olisitko lopettanut jos olisi tullut kaksoset?

Oli selvää. Tosin mun maito ei sitten riittänytkään vauvalle joten imetin puoli vuotta ja annoin pari kertaa päivässä korviketta lisäksi. 

Oli selvää. Onneksi sujui ongelmitta, joten tuskalta vältyin.

Vierailija kirjoitti:

Isommat sairaalat muuten eivät kannusta imettämiseen kiireen takia. Täytyy itse olla aktiivinen.

Naistenklinikalla ainakin kannustettiin ja neuvottiin. Onneksi myös tuettiin siinä vaiheessa kun selvisi, että täysimetys ei tule onnistumaan.

Myös itselle imetys ei tuntunut luontevalta raskauden aikana. Ja sitten kun se olisi ollut ajankohtaista, homma ei toiminut.

Joidenkin mielestä en tietty ole äiti kun synnytin sektiolla ja ruokin korvikkeella, kumpikaan ei ollut oma valinta.

Joo. Olin nuori enkä tiennyt vauvoista mitään, en ollut koskaan ennen edes pitänyt vauvaa sylissä. Luulin että kaikki vauvat saavat pienenä tissiä ja isompana pulloa, siis ettei ihan pieni edes voisi syödä pullosta :D

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olin nuori enkä tiennyt vauvoista mitään, en ollut koskaan ennen edes pitänyt vauvaa sylissä. Luulin että kaikki vauvat saavat pienenä tissiä ja isompana pulloa, siis ettei ihan pieni edes voisi syödä pullosta :D

Niin ja toisen lapsen kohdalla oli selvää myös vaikka tiesin jo paremmin. Ehdottomasti pidin imetystä helpompana kuin pullojen kanssa läträämistä.

Joo! Otin jo etukäteen selvää imetyksestä ja siitä, että maito harvemmin "ei vaan riitä". Tottakai se myös on sitovaa puuhaa, mutta helpottuu koko ajan ja haluan tarjota lapselle parasta ravintoa.

Tällä hetkellä lapsi on 1v4kk ja muutamia kertoja käy vielä päivässä rinnalla.

Ei ollut selvää. Äidilläni ei riittänyt maito ja ajattelin että voi olla suku vika.

Minulla pienet nännit joten ilman rintakumia ei olisi onnistunut. Maitoa oli myös vähän mutta noin puolivuotiaaksi riitti ja loppui kuin seinään. Mutta puoli vuotta oli enemmän kuin uskalsin ajatella ja lapsen kannalta just oikea aika.

äidinmaito rules kirjoitti:

Oli selvää että imetän jo ennen kun lapset syntyivät. Tiesin, että luontoäiti on tarkoittanut äidinmaidon vauvan parhaaksi ravinnoksi. Otin imetyksestä selvää kaiken mahdollisen ja tiesin, että maito ei lopu, jos hoitaa homman oikein! Ei mitään muuta kuin äidinmaitoa ja maito tulee riittämään jos siihen ei sotke epävarmuuksissaan korviketta. Vain erittäin pienellä prosentilla voi olla elimellinen vika, ettei imetys onnistu, muuten on vain kyse tiedon ja ohjauksen puutteesta ja ennenkaikkea itsevarmuudesta!

No jopas siinä tuli sontaa kommentin täydeltä. Minulle oli ihan selvää, että imetän, otin siitä selvää kaiken ja paskat, maitoa ei tullut edes lääkkeillä. Mitään elimellistä vikaa ei taida olla, kun ei tutkittu, mutta maitoa ei tullut. Kukaan ei voi väittää, ettenkö yrittänyt tarpeeksi.

Siinä vaiheessa, kun vauvan paino laskee vaikka sen pitäisi nousta onkin hyvä aika miettiä, annanko lapsen kärsiä nälkää vai annanko lapselle ravintoa. Mutta hei, hienoa, että sinä tuonkin tilanteen olisit hoitanut itsevarmuudella.

Itsestäänselvää oli, että yrittäisin. Tiesin kuitenkin, ettei aina onnistu ja ennakkoon olin henkisesti myös varautunut siihen, ettei pakosti onnistu. Onnistui kuitenkin eikä lapsi sitten enää huolinut pullosta ollenkaan edes pumpattua maitoa.