Oletko kohdellut lemmikkiäsi huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Ap, kerroppa nyt kun noin uhriudut, että mikä tän alotuksen idea oli? Sä selvästi haet ymmärtäjiä jostain kumman syystä. Sä olet kiusannut ja hakannut eläimiä! Jos sille täältä löytyy ymmärtäjä niin huhhuh. Sä myös itse sanoit, että sua kaduttaa ja on itsariajatuksia (liioiteltua, älä tee sitä) niin miksi samalla haluat jonkun puolustamaan?

Ikinä en niin kovaa lyönyt, että olisi vammoja tullut. Luovuin myös lemmikeistä kun havaitsin etten pysty olemaan hoitaja.

Haen tosiaan ymmärrystä. Olenko todella niin paha etten sitä ansaitse? Jos ihmiset pahoinpitelevät lapsiaankin niin onko tää niin uskomatonta? Mites ne kesäkissat? Itse en voisi taas ikinä hylätä lemmikkiäsken vaan olen antanut lemmikkini parempiin koteihin. Ruokaa ja juomaa niillä oli myös aina ja puhdasta...

Oon vain epätoivoinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kerroppa nyt kun noin uhriudut, että mikä tän alotuksen idea oli? Sä selvästi haet ymmärtäjiä jostain kumman syystä. Sä olet kiusannut ja hakannut eläimiä! Jos sille täältä löytyy ymmärtäjä niin huhhuh. Sä myös itse sanoit, että sua kaduttaa ja on itsariajatuksia (liioiteltua, älä tee sitä) niin miksi samalla haluat jonkun puolustamaan?

Ikinä en niin kovaa lyönyt, että olisi vammoja tullut. Luovuin myös lemmikeistä kun havaitsin etten pysty olemaan hoitaja.

Haen tosiaan ymmärrystä. Olenko todella niin paha etten sitä ansaitse? Jos ihmiset pahoinpitelevät lapsiaankin niin onko tää niin uskomatonta? Mites ne kesäkissat? Itse en voisi taas ikinä hylätä lemmikkiäsken vaan olen antanut lemmikkini parempiin koteihin. Ruokaa ja juomaa niillä oli myös aina ja puhdasta...

Oon vain epätoivoinen.

Ap

Sellaista tänään. Voisit mennä vaikka terapeutille purkamaan näitä tuntoja.

Olen näpännyt monesti näykkivää koiranpentua luunapilla nenälle. Eihän se mukavaa ollut mutta kun sadan "EIN!" jälkeenkään ei usko niin jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Olen myös kokenut huonoa omaatuntoa, että en jaksa koko aikaa leikkiä aktiivisen pentukoiran kanssa vaan päiväsä on lenkkien lisäksi 1 tai 2 lyhyttä leikkihetkeä.

Nanao kirjoitti:

Olen näpännyt monesti näykkivää koiranpentua luunapilla nenälle. Eihän se mukavaa ollut mutta kun sadan "EIN!" jälkeenkään ei usko niin jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Olen myös kokenut huonoa omaatuntoa, että en jaksa koko aikaa leikkiä aktiivisen pentukoiran kanssa vaan päiväsä on lenkkien lisäksi 1 tai 2 lyhyttä leikkihetkeä.

Sun kannattais opetella kouluttamaan koiria ni ei tartte käyttäytyä kuin idiootti.

Vierailija kirjoitti:

Nanao kirjoitti:

Olen näpännyt monesti näykkivää koiranpentua luunapilla nenälle. Eihän se mukavaa ollut mutta kun sadan "EIN!" jälkeenkään ei usko niin jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Olen myös kokenut huonoa omaatuntoa, että en jaksa koko aikaa leikkiä aktiivisen pentukoiran kanssa vaan päiväsä on lenkkien lisäksi 1 tai 2 lyhyttä leikkihetkeä.

Sun kannattais opetella kouluttamaan koiria ni ei tartte käyttäytyä kuin idiootti.

Aivan. Kaikilla muillahan tuo tiukka ei toimii paitsi minulla. Noh tämä on se mihin pystyn ja koirastakin on kasvanut ihan mallikelpoinen yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tää sitten kivitys? Voiko tätä saada anteeksi? 😢 ikinä? Luojalta? En tiedä...

Ap

Eläin ei tunne anteeksiantoa tai muita inhimillisiä tunteita, eläin vain muistaa jatkossa että tämä ihminen satutti minua. Aina.

Ja mä tiedän satuttaneeni. Aina.

Ap

Valitettavasti olen, nuorena kun sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja masennukseen. Sitten kun masennus meni tosi syväksi, olin kyvytön enää edes raivoamaan, mutta siinä alussa olin aivan raivohullu. Ja mihinkä sitä helpompi purkaa kuin omaan koiraan :( Sain raivokohtauksia älyttömän pienestä. Niissä huusin kurkkuni käheäksi. Ja valitettavasti, kun arahko koira sitten pelkäsi ja väisti minua, minä usein nippasin kipeästi kiinni niskanahoista niin että koira kiljui, ja huusin päin näköä että "vihaatko sinäkin minua, perkele, vihaatko vielä, tapan sut rakki". Ja päälle itkin. 

Koira eli tuon jälkeen vielä 12 vuotta, mutta koskaan suhteemme ei palannut ennalleen vaikka paranin masennuksesta ja kaikenlaiset julmuudet loppui. parissa vuodessa koira oppi luottamaan etten enää ole niin raivohullu että täytyisi koko ajan pelätä, mutta hieman epäilevästi ja viileästi suhtautui minuun loppuikänsä. Tästä seurasi vielä sellainen ikävä kierre, että sitten kun otin koiraa piristääkseni sille kaveriksi toisen koiran, niin siitäpä tulikin mustasukkaisuuden aihe. Tämä nuorempi koira, joka ei ollut nähnyt koskaan hirviöminää, kun rakasti minua yli kaiken, halusi olla lähellä jne, ja taisi vanha koira tuntea itsensä entistä yksinäisemmäksi :( 

Tulee paha mieli jo siitä jos koira tulee jalkoihin kun on kiire enkä silitä sitä vaan sanon "menee nyt hei edestä." :( hyvää hän vain tarkoittaa..

Nanao kirjoitti:

Olen näpännyt monesti näykkivää koiranpentua luunapilla nenälle. Eihän se mukavaa ollut mutta kun sadan "EIN!" jälkeenkään ei usko niin jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Olen myös kokenut huonoa omaatuntoa, että en jaksa koko aikaa leikkiä aktiivisen pentukoiran kanssa vaan päiväsä on lenkkien lisäksi 1 tai 2 lyhyttä leikkihetkeä.

Tuollaisilla ei kyllä pitäisi olla minkään valtakunnan pentua. Ensinnäkin: pentukoira tarvitsee paljon enemmän huomiota kuin lenkit + 1-2 lyhyttä leikkihetkeä. Tämä on ymmärrettävä kun pennun ottaa, että ainakin vuoden ikäiseksi se vaatii paljon. 

Toinen juttu on se tunnettu fakta, että kun järki ja taito loppuu, niin alkaa voimankäyttö. Itse annan pentujen ennen hampaiden vaihtumista rauhassa näykkiä, ovat ihan vauvoja vielä eivätkä osaa muuta kuin suullaan kommunikoida ja leikkiä. Sen jälkeen koulutan positiivisen vahvistamisen keinoin että ihminen ei ole purulelu. Annan suuhun lelun jos meinaa mennä käsi tai varvas suuhun, ja palkkaan heti kun pentu on hetkenkin purematta. Ja ymmärrän että se on vielä pentu, eli ei ole hätää jos se joskus hepulikohtauksessa vähän tarraakin lahkeeseen tai muuta - niitä on ikävä sitten kun se on rauhallinen aikuinen.

Se on kyllä ihan totta että ei ole mitään järkeä hokea EI:tä sataa eikä viittäkymmentä kertaakaan, mutta ei se tarkoita että pitäisi alkaa väkivaltaan. Oletko muuten edes opettanut sille koiralle selkeästi, mitä EI tarkoittaa? Monet eivät ole, ja sitten ihmettelevät kun pentu ei usko. Meillä se tarkoittaa: "lopeta heti se mitä olet tekemässä ja ota kontakti emäntään". Se on opetettu ihan palkkioiden avulla.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti olen, nuorena kun sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja masennukseen. Sitten kun masennus meni tosi syväksi, olin kyvytön enää edes raivoamaan, mutta siinä alussa olin aivan raivohullu. Ja mihinkä sitä helpompi purkaa kuin omaan koiraan :( Sain raivokohtauksia älyttömän pienestä. Niissä huusin kurkkuni käheäksi. Ja valitettavasti, kun arahko koira sitten pelkäsi ja väisti minua, minä usein nippasin kipeästi kiinni niskanahoista niin että koira kiljui, ja huusin päin näköä että "vihaatko sinäkin minua, perkele, vihaatko vielä, tapan sut rakki". Ja päälle itkin. 

Koira eli tuon jälkeen vielä 12 vuotta, mutta koskaan suhteemme ei palannut ennalleen vaikka paranin masennuksesta ja kaikenlaiset julmuudet loppui. parissa vuodessa koira oppi luottamaan etten enää ole niin raivohullu että täytyisi koko ajan pelätä, mutta hieman epäilevästi ja viileästi suhtautui minuun loppuikänsä. Tästä seurasi vielä sellainen ikävä kierre, että sitten kun otin koiraa piristääkseni sille kaveriksi toisen koiran, niin siitäpä tulikin mustasukkaisuuden aihe. Tämä nuorempi koira, joka ei ollut nähnyt koskaan hirviöminää, kun rakasti minua yli kaiken, halusi olla lähellä jne, ja taisi vanha koira tuntea itsensä entistä yksinäisemmäksi :( 

Olet ihan hirveä ihminen ollut.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti olen, nuorena kun sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja masennukseen. Sitten kun masennus meni tosi syväksi, olin kyvytön enää edes raivoamaan, mutta siinä alussa olin aivan raivohullu. Ja mihinkä sitä helpompi purkaa kuin omaan koiraan :( Sain raivokohtauksia älyttömän pienestä. Niissä huusin kurkkuni käheäksi. Ja valitettavasti, kun arahko koira sitten pelkäsi ja väisti minua, minä usein nippasin kipeästi kiinni niskanahoista niin että koira kiljui, ja huusin päin näköä että "vihaatko sinäkin minua, perkele, vihaatko vielä, tapan sut rakki". Ja päälle itkin. 

Koira eli tuon jälkeen vielä 12 vuotta, mutta koskaan suhteemme ei palannut ennalleen vaikka paranin masennuksesta ja kaikenlaiset julmuudet loppui. parissa vuodessa koira oppi luottamaan etten enää ole niin raivohullu että täytyisi koko ajan pelätä, mutta hieman epäilevästi ja viileästi suhtautui minuun loppuikänsä. Tästä seurasi vielä sellainen ikävä kierre, että sitten kun otin koiraa piristääkseni sille kaveriksi toisen koiran, niin siitäpä tulikin mustasukkaisuuden aihe. Tämä nuorempi koira, joka ei ollut nähnyt koskaan hirviöminää, kun rakasti minua yli kaiken, halusi olla lähellä jne, ja taisi vanha koira tuntea itsensä entistä yksinäisemmäksi :( 

Oletko päässyt jotenkin asian yli?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tää sitten kivitys? Voiko tätä saada anteeksi? 😢 ikinä? Luojalta? En tiedä...

Ap

Eläin ei tunne anteeksiantoa tai muita inhimillisiä tunteita, eläin vain muistaa jatkossa että tämä ihminen satutti minua. Aina.

Ihan päinvastoin minusta. Eläin elää hetkessä, eikä muistele menneitä eikä kanna kaunoja. Toki sillä on vaistot välttää vaaraa, ja muisti, joten jos se on oppinut että omistaja voi olla vaara, niin riippuen luonteensa kovuudesta tai pehmeydestä se vähemmän tai enemmän varoo jatkossa omistajaansa. Usein ei koko ajan, vaan oppii "vaaranmerkit", esim. alkoholistin koira voi rakastaa isäntäänsä yli kaiken kun tämä on ok kunnossa, mutta uskomattoman herkästi tuntee rähinäviinan merkit ja pysyttelee kauempana.

Mutta minua on aina liikuttanut se miten paljon eläin rakastaa isäntäänsä tai emäntäänsä silti, vaikka sitä olisi oikeasti varsin kaltoinkin kohdeltu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti olen, nuorena kun sairastuin ahdistuneisuushäiriöön ja masennukseen. Sitten kun masennus meni tosi syväksi, olin kyvytön enää edes raivoamaan, mutta siinä alussa olin aivan raivohullu. Ja mihinkä sitä helpompi purkaa kuin omaan koiraan :( Sain raivokohtauksia älyttömän pienestä. Niissä huusin kurkkuni käheäksi. Ja valitettavasti, kun arahko koira sitten pelkäsi ja väisti minua, minä usein nippasin kipeästi kiinni niskanahoista niin että koira kiljui, ja huusin päin näköä että "vihaatko sinäkin minua, perkele, vihaatko vielä, tapan sut rakki". Ja päälle itkin. 

Koira eli tuon jälkeen vielä 12 vuotta, mutta koskaan suhteemme ei palannut ennalleen vaikka paranin masennuksesta ja kaikenlaiset julmuudet loppui. parissa vuodessa koira oppi luottamaan etten enää ole niin raivohullu että täytyisi koko ajan pelätä, mutta hieman epäilevästi ja viileästi suhtautui minuun loppuikänsä. Tästä seurasi vielä sellainen ikävä kierre, että sitten kun otin koiraa piristääkseni sille kaveriksi toisen koiran, niin siitäpä tulikin mustasukkaisuuden aihe. Tämä nuorempi koira, joka ei ollut nähnyt koskaan hirviöminää, kun rakasti minua yli kaiken, halusi olla lähellä jne, ja taisi vanha koira tuntea itsensä entistä yksinäisemmäksi :( 

Oletko päässyt jotenkin asian yli?

Ap

Olen. Ihan sillä, että ymmärrän pohjia myöten että sen asian vatvominen ja sureminen ei hyödytä mitään eikä ketään, joten en vaan ajattele sitä. Tiedän että teot olivat pahoja, olen katunut niitä ja jos ne millään saisi tekemättömäksi, tekisin sen mitä vaaditaan. Mutta ei saa, joten parempi elää tässä hetkessä ja katsoa tulevaisuuteen, ei menneeseen. On minulla masennusajalta paljon muutakin pahaa tekoa ja laiminlyöntiä joita voisin katua elämäni loppuun jos niin valitsisin.

Ei täällä pidäkään antaa minkäänlaista sympatiaa. Muutenhan asia ei olisi niin paha, jos se hyväksyttäisiin. Puolustuskyvyttömien eläinten tai lapsien kiusaaminen on julmaa, eikä sitä pidä millään muotoa hyväksyä.

Et voi teoillesi enää mitään, ota niistä opiksi äläkä enää toista virheitäsi.

Hyi saatana 😢

Joopati joo, masentuneet ja "masentuneet". Oma äitini oli masentunut, pisti ittensä kaulakiikkuun, muttei ikinä vahingoittanut lemmikkiään tai muitakaan..

Rankimpina pentuaikoina monen yön valvomisen jälkeen olen kyllä huutanut koiralle ja pari kertaa läpsäissyt kun koira on toistuvasti purrut ja hyökkäillyt päälle ilman järjenhäivää. Onneksi nuo ajat on takana päin.

Tässä vielä nro 36.. Toivon todella masentuneille apua, ja etteivät päätyisi siihen mihin äitini. Mutta mikään ei oikeuta vahingoittamaan muita luontokappaleita!

Vierailija kirjoitti:

Ei täällä pidäkään antaa minkäänlaista sympatiaa. Muutenhan asia ei olisi niin paha, jos se hyväksyttäisiin. Puolustuskyvyttömien eläinten tai lapsien kiusaaminen on julmaa, eikä sitä pidä millään muotoa hyväksyä.

Et voi teoillesi enää mitään, ota niistä opiksi äläkä enää toista virheitäsi.

Hyi, mitään hyväksyntää en halua vaan ymmärrystä. En itsekään hyväksy julmuutta eläimiä kohtaan. Mulla on vain ollut todella todella paha olo tän asian kanssa varsinkin kun vanhemmiten on saanut perspektiiviä asioihin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Rankimpina pentuaikoina monen yön valvomisen jälkeen olen kyllä huutanut koiralle ja pari kertaa läpsäissyt kun koira on toistuvasti purrut ja hyökkäillyt päälle ilman järjenhäivää. Onneksi nuo ajat on takana päin.

Ihan käsittämätöntä paskaa!