Muita, jotka eivät jaksa lasten yökyläilyjä?

Lapselle yökyläily joskun parhaan ystävän luona on tärkeä kokemus.Siinä jo vähän harjoitellaan tulevaa itsenäistä elämää :) Itse muistan kuinka jännää ja mukavaa oli kun ystävälle pääsi yöksi.Meillä sai myös kyläillä yötä,mutta noin kerran kuussa ja silloinkin mentiin tavalliseen aikaan nukkumaan.Äiti piti siitä huolen.

Mutta tämä mielestäni kuuluu lasten kasvuun :)

T.38v aikuisten lasten äiti

Ihmettelen miten itsekkäitä äitejä onkaan olemassa kun ei halua lapselleen mukavia lapsuusmuistoja. Eikai niitä yökyläilijöitä tarvitse joka viikonloppu ottaa, mutta lapselle on iso asia saada kaveri yökylään tai päästä itse. Muistan omassa lapsuudessa että oli muutama kaveri ja serkku jonka kanssa yökyläitiin vuorotellen ja sitten oli kavereita joiden kanssa oltii päivisin.

Monia mukavia muistoja yökyläilyistä ja kun se tapahtui vuorotellen sai vanhemmat välillä vapaata tai keskittyä olemaan muiden sisarusten kanssa.

Mikä ihmeen pakko tämä yökyläily-juttu nyt oikein on? "Elämän tärkein kokemus"?!"Tunne lapsesi kaverit"?

Jostain jenkkileffasta omittua huttua, jossa kaikkien tyttöjen pitää pitää pyjamabileet tai olla yökylässä "kihertämässä tyttöjen juttuja ja lakkaamassa ftalaateilla ja tolueenilla kynsiä" tai on jäänyt paitsi jostain ihmeellisestä... eikä äiti varmastikaan tunne sun kavereitasi hyvin, ellei tämä ole yöpynyt hänen silmäinsä alla. Täh?

Itse olin 80-luvulla kaverillani yökylässä ja hän meillä ehkä kerran, pari ja eipä se nyt mikään ihmekokemus ollut. Lähinnä väsytti, kun meni myöhään. Ainoita lapsia olimme molemmat ja naapureita eli sopi kaiketi vanhemmille myös, saivat omaa aikaa.

Mutta ihan onnellinen ihminen olisin ollut ilman näitä Super-Ihmeellisiä Yökyläilyjäkin.

Niin ja ei meistä mitään ikuisia sydänystäviä tullut.

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt niin raskasta ole. Helpommalla pääsee, kun lapsella on kaveri.

...Eli teillä on vain yksi lapsi, jolle kaipaatte kaveria viihteeksi. Meillä on enemmän kuin yksi, joten lapsemme eivät tarvitse muita, heillä on kaveria jo sisaruksissaan.

Minä en halunnut mennä lapsena yökylään, koska tiesin, että tulee koti-ikävä. Omassa sängyssä nukkui parhaiten ja niin nukkuu edelleen. Inhoan vieraissa tai hotelleissa nukkumista.

Miten te saatte yökyläilevät lapset ajoissa nukkumaan. Itse olen omieni kanssa yrittänyt sopia, että tiettyyn aikaan laitetaan valot pois ja käydään nukkumaan. Käytännössä eivät kuitenkaan malta nukahtaa. Toiset lapset varmaan pärjäävät vähemmällä unella, mutta meillä menee siis ainakin seuraava päivä pilalle, jos lapsi on aivan poikki. Ymmärrän, että meillä eivät saa nukuttua aamullakaan, koska muut lapset heräävät ajoissa, mutta ihme kun kavereillakaan eivät malta nukkua klo 7 pidempään. Yöuni jää aina 6-7 tuntiin, pahimmillaan kaverilta on tultu kotiin 4 tunnin unien jälkeen.

Käyn toki useamman kerran sanomassa, että nyt nukkumaan.

Minua ei siis häiritse pyykki- tai ruokahuolto vaan se nukkumattomuus. Kestäisimme yökyläilyt, jos vaikka valot pois klo 22 ja unessa klo 22:30. Silloin unta tulisi 8,5h normaalin 10,5-11h sijaan.

Ap

Yökyläilystä tulee mieleen ne lastensynttärijuhlat, joissa pari vanhempaa tuli tuomaan omia lapsiaan juhlimaan. Oven suussa sen juhliintulevan lapsen kanssa oli sitten yksi tai pari nuorempaa sisarusta, jotka vanhempi olisi mielellään tyrkännyt myös synttäreille. Olipa yksi äiti, joka tuli myös itse ja toi nuoremman sisaruksen, kun se isompi "ei jäänyt juhlimaan ilman äitiä". Kyse oli kuusivuotiaasta. No mitä tapahtui tämän silloisen kuusivuotiaan kanssa, kun hänet 10-vuotiaana kutsuttiin meille iltapäiväksi koulun jälkeen. Ei sopinut tulla, koska oma kymmenvuotiaani oli kutsunut toisenkin koulukaverinsa samaan aikaan. Tämä "ujo" tyttönen pomotti, ettei muita saa kutsua samaan aikaan.

En jaksa järjestää pieneen asuntoon näitä yökyläilijöitä, joitten pillin mukaan pitää tanssia. Tai vähintään äiti antaa ohjeita mitä saa syödä ja mitä saa tehdä.

Ei nuo minusta niin rasittavia olleet. Paljon kikatusta tyttöporukassa, pojilla hurjia tyynysotia yöllä. Tietenkin nukkuivat kehnommin, tuo kai kuuluu asiaan. Meillä on iso talo ja paljon tilaa, kyllä sinne sopi lisälapsiakin temmeltämään. Oppi tuntemaan hyvin lasten kaverit, tuosta hyötyä murrosiässä. Nyt molemmat jo nuoria aikuisia, ja kumpikin jatkaa yökyläilyjä, tytär omalla asunnollaan, kerääntyvät parhaiden kavereiden kanssa viettämään iltaa yhdessä, ja poika kaveripiirissä mökkeillen jne. Osa sosiaalisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei myöskään harrasteta yökyläilyä. Teini-ikäiset siskokset ovat keskenään kavereita, eikä kumpikaan pahemmin käy kylässä tai pyydä meille kavereita. Toki asutaan sen verran syrjässä, että aina tarvitaan kuskia suuntaan tai toiseen. Lähinnä tyttöjen serkku on välillä kylässä ja on ollut myös mukana reissuilla. Toinen tytöistä käy välillä kaverinsa mukana laivalla tms. yönyli kestävillä reissuilla. On heillä kuitenkin paljon kavereita, eivätkä koulussa vietä aikaa keskenään ja aina olen kuljettanut kavereille kun pyyntö on tullut.

Mä olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen, en jotenkin osaa ollenkaan rentoutua jos paikalla on perheen ulkopuolisia, paitsi tuo sukulaistyttö on jo kuin yksi omista lapsista. Itse olen ainoa lapsi ja olin paljon lapsena yökyläilemässä tai mun luona oli joku yökylässä. Jälkeenpäin olen tajunnut, että ne lapset joiden kanssa tätä kyläilyjä harrastettiin olivat joko myös ainoita lapsia tai perheen hiukan yksinäisiä iltatähtiä. Ne kaverit, joilla oli suurinpiirtein samanikäinen sisko, ei pahemmin yökyläilleet. Olisiko niin, että kun sisko on tarpeeksi läheinen, sen kanssa voi jutella ja kihertää ne kaikki tyttöjen jutut...?

No, meillä on kaksi teinipoikaa, 17v, kaksoset. Hyvin läheiset ja samankaltaiset tekemisistään, viihtyvät hyvin kahdestaan ja aina ovat keksineet tekemiset ja puhumisen itse. Silti heillä on paljon kavereita, uudempia ja vanhempia, omia ja yhteisiä. Ja yökyläkavereita meillä on tosi paljon, ei joka viikonloppu mutta melkein. Kaupungilla eivät hirveästi notku, täällä meillä eniten ja toki välillä kavereiden luona, siis viikonloppuisin, arkena vähemmän. Minua kaksosten äitinä hirvittäisi, jos pojat eivät olisi lapsesta saakka oppineet luomaan läheisiä kaverisuhteita veljeä pidemmälle. Teini-iässä kuitenkin käy niin, että kavereiden kanssa ollaan mieluummin kuin vanhempien, ja jos silloin ei ole luontevaa tuoda niitä kavereita (yökylään) kotiin, niin sitten häipyvät teinit omille menoilleen.

Meilläkin on pojilla käytössään talon yläkerta, joten häiriötä ei ole musiikista, pelaamisesta tai muistakaan äänistä. Enkä itse kyllä häiriinny mitenkään näistä vieraista, nukun kun nukuttaa, ei tarvi olla siistiä jne. Toki ruokaa saa välillä kantaa ihan urakalla, mutta sitten taas ajattelen, että muutama vuosi ja jäädään miehen kanssa kaksin, ja nautin taas tästä ihan täysi sydämin😁

Ymmärrän aloittajaa, kun on monta lasta perheessä ja tuntuu raskaalta. Itsellä yksi koululainen ja kaverit tärkeitä ja on yökylässä ollut meillä melko useinkin. Ei tunnu kovin raskaalta, kun viihtyvät hyvin keskenään ja on kiva, kun lapsella on kavereita.

Minä mielelläni mahdollisten yökyläilyn puolin ja toisin. Ei rasita mitenkään koska ei ole joka viikkoista, ei edes joka kuukausi. Yhdet ekstra lakanat pesee pesukone ja ruokaa on kiva laittaa isommalle porukalle. Ihana seurata lapsukaisten iloa ja touhuja. Usein oma lapsikin käyttäytyy fiksummin kun on kaveri kylässä. Yökyläilyyn liittyy myös valvominen tavallista myöhempään. Toisinaan olemme ottaneet lapsen kaverin mukaan mökille viikonlopuksi.

En haluaisi yökyläilijöitä joka viikonloppu, mutta silloin tällöin ihan ok. Nuorempi lapsi tykkää yökyläilystä, vanhempi ei niin välitä. Oli kerran kaverillaan yökylässä, mutta kaveri ei antanut nukkua. Sitten vielä aamulla piti kuunnella haukkumista, miten oli pilannut koko jutun, kun ei ollut kahdelta yöllä halunnut leikkiä tyynysotaa. Ilmeisesti kaverilla oli ollut joku mielikuva yökyläilystä, joka ei sitten toteutunut.

Varmaa lapset pärjää ilmankin yökyläilyä. Kyllähän elämän läpi pärjää ilman kaikennäköistä hauskaa, "pakko ei ole kuin kuolla". Ei ole pakko harrastaa, ei matkustella, ei opiskella, ei käydä leffassa, ei telttailla, ei käydä kalassa, ei hiihtää, ei luistella, ei ole pakko edes käydä töissä eikä mennä naimisiin, ei rakastella, ei käydä katsomassa omia vanhempiaan vanhainkodissa jne jne. 

Mutta: muistan kyllä omasta lapsuudesta ihan parhaana juuri yökylät ja kesät, kun sai ottaa mökille kaverin viikoksi tai mennä kaverin mökille. Välillä oli vain yksi kaveri, välillä 2-5 kaverin porukka. Teineinä taas saatiin jäädä kaupunkiin keskenämme, kun vanhemmat meni mökille. Vietin myös vaihto-oppilasvuoden 16-17-vuotiaana rapakon takana, ja kyllä sielläkin oli perheissä normaalia tuoda kavereita yöksi ja mennä kavereille.

En todella ymmärrä elämän ankeuttaja vanhempia ja näitä ketjun perusteluja:

a) lakanapyykki ? Eikö näillä ihmisillä ole pesukonetta? Pari lakanaa silloin tällöin on raskasta? Miten vähästä ihminen ylikuormittuu?

b)perheen yhteinen aika? Siis, jos meidän lapsilla käy vaikka 1-2krt kk yökyläkavereita, siihen jää 29 iltaa perheaikaa. Se riittää meille hyvin :) Normiarkena siis kavereilta tullaan kotiin/kaverit lähtee meiltä n. 19-20 mennessä, jonka jälkeen ehdimme vallan mainiosti katsella yhdessä tv:tä, jutella tai saunoa, syödä iltapalaa jne. Joka pv ei edes ole kyläilyjä sentään, niin ehdimme välillä viettää jo alkuillan yhdessä ja käymme vaikka uimassa, pyöräilemässä, ravintolassa, luistelemassa, kävelyllä tms. Näihinkin kyllä välillä kaverit pääsee mukaan ja silti se on ihan mukavaa perheaikaa, ei kaveri sitä meiltä pilaa tai ota pois (?)

c)  ruokkiminen tulee kalliiksi? Todellako? En tiedä, emme ole rikkaita, vaan ehkä jopa mediaanin alle tulot, perhe 2 aik.+2 alakoululaista. Silti on varaa kyllä välillä pariin ylimääräiseen pasta bologneesen syöjään tai ylimääräiseen välipalajugurttiin (jota teillä osalla ei tietenkään syödä, koska siinä on myrkyllistä sokeria)

d) unet jää pienemmälle? No meillä ei jää, koska jos ne valvoo yhteen kahteen, ne nukkuu vähintään kymmeneen. Mutta vaikka jäiskin kerran kuussa unet vähemmälle niin so? Elämässä pitää välillä nauttia ja lastenkin pitää saada nauttia elämästä, syödä yöllä karkkia ja jutella kavereitten kanssa, se on melko turvallista hauskanpitoa mun mielestä. Yhden päivän väsymys on aika pieni hinta kuitenkin (?) 

e) pedofiilien pelko ? Tämä oli kauhein ketjun perusteluista. Tuntuu hirveeltä elämän tuhlaukselta olla näin vainoharhainen ja kyyninen, että joka puolella näkee mustaa ja pelkoja ja uhkaa.  

Mietin, että näillä, joita lasten kaverikylät ahdistaa, niin onko teillä itsellä ystäviä? Minä ainakin ihan itsekin tykkään omista kavereistani ja ystävieni tai esim. omien tai appivanhempien seura ei pilaa meidän perheaikaa, vaan tuo siihen iloa ja sisältöä.  

Tää pedofiilipelko kyllä kiinnitti huomion. Saako teidän lapset tehdä yhtään mitään? Se tekijä kun voi olla lapsen äiti, isä, isäpuoli, veli, setä, vaari, mummo, opettaja, päiväkodin hoitaja tai vaikka bussikuski. Että kotiinko ne lapset pitää lukita tai päästää vaan koteihin, joissa ei ole poikia/miehiä? Tosin tekijä voi olla nainenkin, että parempi ehkä pysyä kotona...

Mietin vähän toiselta kantilta tuon yökyläilyn ideaa. Sehän on erinomaista kasvatusta ja oppimista tulevaisuuden varalle. Opitaan, miten ollaan vieraassa paikassa ja miten pitää ottaa vieraat ihmiset huomioon. Eihän kaverin vanhemmille voi kiukutella samalla tavalla kuin omille vanhemmille. On hyvä oppia pienestä pitäen olemaan joskus poissa vanhempien helmoista. Silloin esim. koulun luokkaretket ja leirikoulut sujuvat paljon paremmin, kun ei heti tule ikävä vanhempia, kun valot sammutetaan. On suorastaan säälittävää, jos nuoren ensi kokemus poissa kotoa on rippileirillä, armeijassa tai opiskelemaan lähdettyä. Yökyläilyä voisi tietysti harjoitella ensin lapsille läheisten sukulaisten luona (isovanhemmat, serkut jne.).

Se minua noissa viesteissä ihmetyttää, miten saamattomia monet mammat ovat. Valitetaan, että lapset valvovat myöhään. Ettekö saa suutanne auki? Sanokaa niille omille ja vieraille tenaville, että nyt pää tyynyyn, silmät kiinni ja pulinat pois. Pelkäättekö niin paljon, mitä omat lapset sanovat, kun vieraat ovat poistuneet? Että muka häpäisitte itsenne ja lapsenne vieraiden silmissä. Vai sitä, että vieraat kertovat kotona, että teillä on kova kuri. Höpöhöpö! Vieraitten lasten vanhemmat ovat vain kiitollisia, että pidätte kurin ja järjestyksen. Omat ruikuttakoot turhasta!

Ja toinen tilanne, jolloin suu pitää osata avata. Kun yövieraita on tulossa, niin jo etukäteen ilmoitatte, että oma makuupussi tai lakanat ja pyyhe mukaan. Ja samat vermeet mukaan omalle lapselle, kun hän lähtee kyläilemään. Ja miksi niitä karkkeja ja sipsejä pitää mussuttaa? Eikö kyläpaikka voi tarjota kunnon iltapalan? Ei siitä kenenkään talous nurin mene, jos tarjoaa kupillisen teetä tai kaakaota ja pari kunnon voileipää. Vieras voisi tuoda mukanaan pussillisen hedelmiä, joista riittäisi myös isäntäväellekin.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kaverin vanhemmille voi kiukutella samalla tavalla kuin omille vanhemmille.

Miksi niille omille vanhemmille sitten pitäisi? Olen tosin samaa mieltä kanssasi, että ihan hyvä oppia olemaan ilman vanhempia, jne. Muta mitä jos ne pennut ei vain yksinkertaisesti tuo niitä omia lakanoita ja vaikka sitä pussillista omenoita mukanaan. Ihmettelit, miksei valvomishaluisia lapsia voi käskyttää, että menevät ihmisten aikoihin petiin ja pulinat pois. No, voihan niitä, mutta ei se aina ensimmäisestä kerrasta tehoa, joten olisi vain niin paljon helpompi, jos mukulat menisi omaan kotiin nukkumaan. Eikä sitä voi tietää, miltä toisesta perheestä oikeasti tuntuu, onko se oikeasti täysin ok, että tulee yövieraita. En sano, että yökyläilyt pitäisi kokonaan kieltää, varmaan etenkin pienille tytöille voi olla arvokkaita kokemuksia, mutta ei niihin mielestäni pitäisi erityisesti kannustaakaan. Jokaisella perheellä omat kasvatusperiaatteensa, eikä muiden välttämättä vastaa omia ja helposti vääristyy lapsen kuva siitä, millaista muilla on ja pitäisi olla, tulee kyseenalaistamista, että miksi pitää pestä hampaat, kun ei Liisankaan luona pestä, tms. Ei me aikuisetkaan käydä yökylässä muuten kuin erityisestä syystä, kuten oleskelu toisella paikkakunnalla.

En ole kokenut yökyläilyjä hankalaksi. Meillä 4 lasta ja vieraita on riittänyt.

Lasten kaverit oppi äkkiä siihen, että kaivoivat itse patjan lattialle ja petasivat sänkynsä. Eipä niitä sieltä huoneesta näkynyt paljoa yön aikana ja illallakaan. Aamulla nakkasivat vuodevaatteet pyykkikoriin, kun lähtivät ja keräsivät patjan pois.

Nyt kun ovat aikuisia, on kiva, kun käyvät moikkaamassa ja kun tulivat tutuksi, monesti istuvat minun kanssa kahvilla keittiössä kertomassa kuulumisia. Moni on sanonut, että meille oli aina niin kiva tulla, kun sai oli niin hyvä tunnelma.

Ihanin oli poika, kenellä oli kotona aika vaikeaa ja yhden kesän melkein asui meillä. Pääsi ammattikouluun ja kun tuli eka kertaa käymään, otti kaulasta kiinni ja sanoi, että kiitos sulle, nyt mulla menee hyvin.

Joten en kokenut ongelmaksi.

Vierailija kirjoitti:

En ole kokenut yökyläilyjä hankalaksi. Meillä 4 lasta ja vieraita on riittänyt.

Lasten kaverit oppi äkkiä siihen, että kaivoivat itse patjan lattialle ja petasivat sänkynsä. Eipä niitä sieltä huoneesta näkynyt paljoa yön aikana ja illallakaan. Aamulla nakkasivat vuodevaatteet pyykkikoriin, kun lähtivät ja keräsivät patjan pois.

Nyt kun ovat aikuisia, on kiva, kun käyvät moikkaamassa ja kun tulivat tutuksi, monesti istuvat minun kanssa kahvilla keittiössä kertomassa kuulumisia. Moni on sanonut, että meille oli aina niin kiva tulla, kun sai oli niin hyvä tunnelma.

Ihanin oli poika, kenellä oli kotona aika vaikeaa ja yhden kesän melkein asui meillä. Pääsi ammattikouluun ja kun tuli eka kertaa käymään, otti kaulasta kiinni ja sanoi, että kiitos sulle, nyt mulla menee hyvin.

Joten en kokenut ongelmaksi.

Katsoitko inhimillisen tekijän viimeksi, siinä huostaanotetuista lapsista. Sekä aikuiseksi kasvaneet onnistujat, että tutkimukset osoittavat, että yksittäisetkin hyvät aikuiskontaktit auttavat, että tulee jossain vaiheessa elämäänsä nähdyksi ja kuulluksi. Olit varmaan hyvin tärkeä ihminen tuon pojan kannalta, hienoa!

Mulla oli kaverin tykönä maalarinteipillä kiepautettu petivaaterulla vaatehuoneen ylähyllyllä. Siinä tussilla nimi, ja pari muuta rullaa majaili vieressä. Se oli jotenkin ylpeyttä tuottava asia. Koin olevani tärkeä ja arvostettu.

Olen todella kiitollinen nyt aikuisena kaverin äidille, joka ei ollut välttämättä niitä helpoimpia ihmisiä, mutta selvästi oli kuitenkin päättänyt, että yövieraat ovat iloinen asia. Koskaan en tuntenut, että minusta ei pidetä, vaikka tarkemmin ajatellen hän ei ehkä ollut ykkösfanini. Olisi ollut vaikea vierailla, jos hän olisi kokenut sen rasitteeksi.