Lue keskustelun säännöt.
Perheen äidin yksinäisyys...
10.03.2017 |
Olen toki ollut yksinäinen pidempäänkin, mutta tänään tämä iski todella päin näköä!
Tultiin lomalta perheen kanssa takaisin kotiin. Jo viikko sitten olin sopinut alustavasti menoa viikonlopulle ainoan kaverini kanssa.
Tänään hän ilmoitti ettei olekkaan lähdössä, on tullut kivempaa menoa. On after partya ja vaikka mitä... Minua ei tietenkään kutsunut.
Lapset ja mies muualla viikonlopun ja minä yksin kotona :(
Koskaan ei ole oloni ollut näin kurja, tekisi mieli itkeä...
Olen ihan tavallinen 3 kymppinen nainen. Työssäkäyvä ja kunnollinen.
Ainoat sosiaaliset kontaktit ovat töissä ja tietysti perhe.
Miten saisin itselleni kavereita enää tässä iässä?
Kommentit (24)
Jos nuo after partyt eivät ole kaverisi järjestämät, niin tietenkään hän ei voi kutsua sinua mukaan. Se kutsuu, joka järjestääkin.
En tiedä, oletko Facebookissa, mutta mä olen saanut erilaisista harrastusryhmistä uusia kavereita ja ystäviä. Tutustuminen siis tapahtuu ryhmässä ja kun ollaan huomattu, että asutaan joidenkin kanssa samoilla alueilla, ollaan tavattu livenäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a, mitäköhän sitä neuvoisi. Kaverille olisi voinut vielä selkeämmin sanoa, että kaipaat jotain menoa ja kysyä, että voitko tulla mukaan. Jotkut myös ajattelevat, että perheelliset ovat mieluummin kotona kuin bilettämässä tms., eli aina kannattaa avata suu ja kertoa mitä oikeasti toivoo.
Onko teillä keitään perhetuttuja? Onko miehelläsi ystäväpiiriä? Onko teillä kontakteja lastenne kavereiden perheisiin? Kaikenlaista sosiaalista verkostoa kannattaa kerätä ja ylläpitää, pyytää vaikka "Mirkun kaveri Sinni ja sen vanhemmat" teille joku ilta kahville. Myös säännöllisten viikkoharrastusten kautta voi tutustua uusiin ihmisiin ja ylipäätään saada sitä kokemusta siitä, että saa olla muiden ihmisten kanssa pitämässä hauskaa. Ryhmäliikunta, käsityöt, vapaaehtoistyö, kaikenlaista on tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Minkä perheen? Perheen äidin?
+ otsikon mukaan sai sellaisen kuvan että yksinäisyys linkittyt äitiyteen. Teksti antoi kuitenkin kuvan että ap olisi yksinäinen vaikka elämäntilanne olisi toinen.
En osaa kuitenkaan auttaa. Itsellänikään ei liikaa kavereita ja sosiaalista elämää ole. Miten sukulaissuhteet? Löytyisikö serkusta tai vastaavasta seuraa? Mammakavereita perhekerhoista tai äiti-lapsi muskarista? Juttukaveria omasta jumpasta?
Aloita pienestä ja katso eteneekö kuulumisten vaihto harrastuksessa tai vastaavassa kaveruudeksi. Useinmiten ei, mutta koskaan ei tiedä.
"Yhyy minulla on mies ja lapsia enkä joudu asumaan taikka olemaan yksin mutta olen niin yksinäinen yhyy yhyy"
Olisipa hauska nähdä mitä ap sanoisi elämästä ilman miestä, lapsia, tai mitään sosiaalisia kontakteja jos tuo on yksinäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys on nyt pahentunut lapsen saamisen jälkeen. Elämä muuttui ja kaverit hävisi jotenkin... En itsekkään pitänyt yhteyttä entiseen tapaan.
Häpeän yksinäisyyttäni ja tuntuu, että sosiaaliset taitoni ovat ruostuneet tässä 4 vuoden aikana aika hyvin. Tunnen itseni hyvin uökopuoliseksi harrastusporukoissa ja etenkin niissä mammakerhoissa.
Pelkään myös että lapsesta tulee yksinäinen minun yksinäisyyden takia :( ihan hirveää edes sanoa tätä "ääneen"... Hän on 4, eikä yhtään leikkikaveria.
Tulipas paska ihminen olo...
Vierailija kirjoitti:
"Yhyy minulla on mies ja lapsia enkä joudu asumaan taikka olemaan yksin mutta olen niin yksinäinen yhyy yhyy"
Olisipa hauska nähdä mitä ap sanoisi elämästä ilman miestä, lapsia, tai mitään sosiaalisia kontakteja jos tuo on yksinäisyyttä.
Juu, yksinäisyyden kokeminen on tietenkin jokaiselle yksilöllistä... Ja ihan varmasti löytyy aina ihminen jolla asiat on vielä huonommin kun minulla.
Mutta tämä yksinäisyys on minun elämässä totta ja tuntuu pahalle :(
Missä asut? Tulisiko meistä kavereita? :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Yhyy minulla on mies ja lapsia enkä joudu asumaan taikka olemaan yksin mutta olen niin yksinäinen yhyy yhyy"
Olisipa hauska nähdä mitä ap sanoisi elämästä ilman miestä, lapsia, tai mitään sosiaalisia kontakteja jos tuo on yksinäisyyttä.
Ensinnäkin, yksinäisyys ja yksinolo ovat eri asioita. Voi olla yksinäinen, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Toisekseen,ihmisillä on erilaiset tarpeet sosiaalisuuden suhteen. Toinen haluaa ympärille paljon ihmisiä,toinen yhden tai kaksi.
Minä en ajautuisi tilanteeseen,jossa ei ole ainuttakaan kaveria tai mitään sosiaalisia suhteita. Täyserakoituminen on kyllä pitkälti oma valinta mistä ei voi muita syyttää.
Missä ap asut? Täälläkin kolmekymppinen perheellinen ja yksinäinen äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on nyt pahentunut lapsen saamisen jälkeen. Elämä muuttui ja kaverit hävisi jotenkin... En itsekkään pitänyt yhteyttä entiseen tapaan.
Häpeän yksinäisyyttäni ja tuntuu, että sosiaaliset taitoni ovat ruostuneet tässä 4 vuoden aikana aika hyvin. Tunnen itseni hyvin uökopuoliseksi harrastusporukoissa ja etenkin niissä mammakerhoissa.
Pelkään myös että lapsesta tulee yksinäinen minun yksinäisyyden takia :( ihan hirveää edes sanoa tätä "ääneen"... Hän on 4, eikä yhtään leikkikaveria.
Tulipas paska ihminen olo...
Eikö 4 v ole kerhossa/päivähoidossa?
Mitä tykkäät tehdä? Mihin tahansa voi mennä yksin ja katsoa löytyykö yhteisen miellenkiinnon kautta kavereita. On myös hyvääntekeväisyystoiminta, kummitoimintaa, yms joiden kautta niitä kavereita saattaa löytyä, jos on itse aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama tilanne vielä vuosi sitten. Aloitin uuden harrastuksen ja sitä kautta tapaan ihmisiä. Ei sieltä nyt mitään biletysseuraa saanut, mutta mukavaa tekemistä kodin ulkopuolella kuitenkin.
Juu, samat on mietteet täälläkin. Vauvavuosi oli yksinäistäkin yksinäisempi, kun juttukaverina suurimman osan päivästä oli vauva. Jumpassa kävin viime syksyn ja tunsin sielläkin itseni ulkopuoliseksi, kun en osannut mennä muiden keskusteluihin mukaan.
Tänä vuonna aloitin koulun ja se onkin ainoa sosiaalinen kontakti kodin ulkopuolella. Sielläkin välillä tunnen olevani sosiaalisesti tosi kömpelö, vaikka juttukaveria löytyykin.
Oon myös aika huono solmimaan pysyviä kaverisuhteita... Tuntuu että kaikki taidot olis hävinnyt mystisesti kotona vietetyn ajan jälkeen:o kaikki mammakerhot jne. oon kiertäny kaukaa, kun oon ajatellu niillä olevan siellä omat jutut enkä muutenkaan halua jutella vauvoista ja niiden vaivoista vielä "vapaallakin"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on nyt pahentunut lapsen saamisen jälkeen. Elämä muuttui ja kaverit hävisi jotenkin... En itsekkään pitänyt yhteyttä entiseen tapaan.
Häpeän yksinäisyyttäni ja tuntuu, että sosiaaliset taitoni ovat ruostuneet tässä 4 vuoden aikana aika hyvin. Tunnen itseni hyvin uökopuoliseksi harrastusporukoissa ja etenkin niissä mammakerhoissa.
Pelkään myös että lapsesta tulee yksinäinen minun yksinäisyyden takia :( ihan hirveää edes sanoa tätä "ääneen"... Hän on 4, eikä yhtään leikkikaveria.
Tulipas paska ihminen olo...
Mammakerhoissa voi nimenomaan harjoitella sitä muiden kanssa olemista ja solmia tuttavuuksia. Ei tarvitse löytyä sielunystävää hamaan hautaan asti, vaan riittää että on toinen samassa elämäntilanteessa oleva ihminen, jonka kanssa about natsaa. Kysele sieltä mammakerhosta seuraa leikkipuistoon tai pyydä teille kahville, siitä se lähtee. Kerhoissa käymällä se nelivuotiaskin saa olla muiden lasten kanssa, eikä tuon ikäisellä vielä tarvitsekaan olla sydänystäviä.
Ei sinun tarvitse hävetä. On hyvin yleistä tässä maassa, että etenkin lasten tultua sitä jotenkin jäädään kotiin ja unohdetaan kuka on. Etelämmässä lapsiperheellä on se suku ja ystäväpiiri arjessa läsnä ihan jatkuvasti ja ongelmana on ennemmin se oman rauhan saaminen. :) Ei voi sanoa kumpi tapa on varmasti parempi tai oikea kenellekin, mutta kannattaa huomata että Suomessa perheiden eristyminen ja pienten lasten vanhempien kokema yksinäisyys on ihan todellisuutta. Voi olla, että sosiaalisen elämän käynnistäminen uudelleen tuntuu vaikealta tai oudolta, mutta ota rennosti. Sinä olet tosi hyvä ihminen sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse ollenkaan hävetä itseäsi tai perhettäsi. Voit miettiä miten kuvaisit tilannettasi, jos joku kysyy. Voit vaikka sanoa, että "lapsen myötä sitä jotenkin jumahti kotiin, nyt kyllä olisi tarvetta aikuisille juttelukavereille tai seuraksi pihalle". Sano se vaikka seuraavalla kerralla siellä perhekahvilassa, jos käytte jotain kuulumiskierrosta. Tai kysy siinä kahvikupin äärellä, että miten lapsen tulo on niillä muilla vaikuttanut kaveripiiriin ja tuntuuko välillä mökkihöperöltä. Siitä voi lähteä käyntiin tosi hyvä keskustelu.
Niistä vanhoista ystävistä kannattaa myös pitää kiinni, jos siis ystävyys on ollut vankkaa tekoa. Laita ystävillesi viestiä ja kerro, että pikkulapsiarki vei mennessään ja sinua harmittaa, että yhteydenpito väheni. Kerro myös, että kaipaat ystäviäsi ja haluaisit että järjestätte taas yhteistä aikaa. Kaikesta voi puhua ja parempi sanoa ääneen, kuin surkutella yksinään kotona.
Vierailija kirjoitti:
Juu, samat on mietteet täälläkin. Vauvavuosi oli yksinäistäkin yksinäisempi, kun juttukaverina suurimman osan päivästä oli vauva. Jumpassa kävin viime syksyn ja tunsin sielläkin itseni ulkopuoliseksi, kun en osannut mennä muiden keskusteluihin mukaan.
Tänä vuonna aloitin koulun ja se onkin ainoa sosiaalinen kontakti kodin ulkopuolella. Sielläkin välillä tunnen olevani sosiaalisesti tosi kömpelö, vaikka juttukaveria löytyykin.
Oon myös aika huono solmimaan pysyviä kaverisuhteita... Tuntuu että kaikki taidot olis hävinnyt mystisesti kotona vietetyn ajan jälkeen:o kaikki mammakerhot jne. oon kiertäny kaukaa, kun oon ajatellu niillä olevan siellä omat jutut enkä muutenkaan halua jutella vauvoista ja niiden vaivoista vielä "vapaallakin"
Kuule, ne joilla on jo omasta takaa valmiit piirit eivät välttämättä edes mene niihin mammakerhoihin. Mammakerhot ovat meille muille ihan mahtavia kohtaamispaikkoja, eikä siellä tosiaan tarvitse etsiä sydänystävää. Aina mukaan mahtuu vähintään yksi lapsielämään hurahtanut, jolla ei ole ajatuksissa tilaa muulle kuin oman lapsen kehitysvaiheelle ja lapsiperheen arjelle. Sitten on meitä muita, joilla on tarvetta myös ihan normaalille keskustelulle ja seuralle, sekä pienelle juttelulle lapsiperheen arjesta. Viimeksi taaperokerhossa juteltiin päivähoitoon hakemisesta, sukulaisilta saadusta lastenhoitoavusta ja siitä mitä kaikkea ollaan tehty kun on saatu lastenhoitoapua. Jaettiin toiveita matkustelusta, harrastamisesta ja puhuttiin myös työelämästä ja opiskelusta. Naurettiin päivän sanomalehden jutuille ja puhuttiin valvomisesta, kun lapsilla pukkaa hampaita. Puhuttiin vaatteista, kampaamossa käymisestä ja paikkakunnalla järjestettävistä tapahtumista. Siellä kun voi puhua ihan mistä vaan. Yhdellä mammalla aihe kuin aihe johtaa aina häneen ja lapseen, tyyliin "viikonloppuna ois harrastemessut -> minusta siellä on vaikea liikkua rattaiden kanssa", "mie varasin mulle ja parhaalle ystävälle risteilyn toukokuulle -> minä en ole ollut vielä yhtään yötä pois lapseni luota", "vitsi että sulla on hyvän näköinen mekko -> tää on sieltä lastenvaatekutsuilta, jotka pidettiin mun luona, ostin lapselleni samanlaisen".
Mutta siis, riittää että löytyy jotain yhteisiä puheenaiheita ja ainakin minä olen niin juttelun tarpeessa, että pakko on päästä johonkin porukkaan höpöttämään. Ei niihin keskusteluihin osallistumista tarvitse sen kummemmin jännittää, mene mukaan vain. Aluksi voi vaikka kysellä muiden lapsista tai perhetilanteesta, harrastuksista ja muusta, mutta kun on muutaman viikon ajan kokoonnuttu samalla ryhmällä, niin tavatessa käydään läpi perusjutut "mites ootte nukkuneet, ootteko terveinä olleet" ja sitten jutut voivat lähteä ihan uusille urille. Mammaryhmä ei tarkoita sitä, että kaikki paikalle kokoontuneet haluavat puhua vain ja ainoastaan lapsistaan. Herramunjee, ei todellakaan. :) Ja kun sanoo itse ääneen, että "tuntuu oudolta kun kaveripiiri on muuttunut ja mie aattelin että tämmöisessä mammaryhmässä puhutaan vain lapsista", niin voipi tulla avanneeksi aika hyvän portin. Sitäpaitsi joskus se lapsista puhuminenkin on tosi hyvä juttu, etenkin jos itsellään on tiukka paikka vaikka lapsen valvomisen tai temperamentin kanssa, on toiselta saman kokeneelta kiva saada tukea ja tietoa siitä, että muuallakin kärvistellään ihan samojen asioiden kanssa. Sitäpaitsi se oma ihan paska aamu voikin yhtäkkiä muuttua ihan kivaksi, kun toinen mamma kertoo että aamu alkoi sillä että siivottiin paskaa kumpparista, litra mehukeittoa lattialta ja purukumia tukasta. :) Jee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, samat on mietteet täälläkin. Vauvavuosi oli yksinäistäkin yksinäisempi, kun juttukaverina suurimman osan päivästä oli vauva. Jumpassa kävin viime syksyn ja tunsin sielläkin itseni ulkopuoliseksi, kun en osannut mennä muiden keskusteluihin mukaan.
Tänä vuonna aloitin koulun ja se onkin ainoa sosiaalinen kontakti kodin ulkopuolella. Sielläkin välillä tunnen olevani sosiaalisesti tosi kömpelö, vaikka juttukaveria löytyykin.
Oon myös aika huono solmimaan pysyviä kaverisuhteita... Tuntuu että kaikki taidot olis hävinnyt mystisesti kotona vietetyn ajan jälkeen:o kaikki mammakerhot jne. oon kiertäny kaukaa, kun oon ajatellu niillä olevan siellä omat jutut enkä muutenkaan halua jutella vauvoista ja niiden vaivoista vielä "vapaallakin"
Yhdellä mammalla aihe kuin aihe johtaa aina häneen ja lapseen, tyyliin "viikonloppuna ois harrastemessut -> minusta siellä on vaikea liikkua rattaiden kanssa", "mie varasin mulle ja parhaalle ystävälle risteilyn toukokuulle -> minä en ole ollut vielä yhtään yötä pois lapseni luota", "vitsi että sulla on hyvän näköinen mekko -> tää on sieltä lastenvaatekutsuilta, jotka pidettiin mun luona, ostin lapselleni samanlaisen.
Eikö tuo nyt vaikuta ihan tavalliselta jutustelulta? Tai sitten voisi ajatella sinusta samanlailla myös, että kaikki jutun aiheesi koskevat joko omia viikonloppumenojasi tai lomasuunnitelmiasi? Joskus saatat kehua jonkun asua ja jos hän vastaa siihen jotain, on sekin väärin...
Missä asut ap? Täältä sulle löytyy varmasti kavereita!
Äläkä hätäile lapsen kaveriasioissa. Meidän esikoinen on kohta 5 eikä ole yhtään leikkikaveria, asutaan sen verran korvessa. Kerhossa on käynyt nyt muutaman kuukauden. Pienempänä ei edes halunnut leikkiä muiden kanssa, nyt haluaa. Muutama ikätoveri on mutta asuvat sen verran kaukana että nähdään ehkä kerran kuussa jos silloinkaan. Toinen eri paikkakunnalla ja toinen yli 40 km päässä.
Mammakerhoissa pyöri vain ne bestikset joiden lapset leikkii vain toistensa kanssa. Tosi tylsää!
Täälläkin yksi vähän yksinäinen kolmekymppinen nainen. Tosin sillä erolla että lapsia ei vielä ole vaan kova yritys päällä, mutta kukaan kavereista ei ole samassa elämäntilanteessa joten huomaan jo nyt että elämäntilanteemme ovat niin erilaiset että tiemme ovat erkanemassa. Tähän elämäntilanteeseen ei ole mammakerhojakaan joista hakea samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä. Huomasin että naapuri on viimeisillään raskaana mutta häneen en oikein saa kontaktia, taitaa olla tosi ujo, enkä viitsi tungetella.
Kyllä sitä voi olla mieskin yksinäinen. Itse lasten kanssa kaikki päivät kotona kun jäin työttömäksi. Suurinosa kavereista vielä niin kaukana että ei niin vain lähdetäkkään näkemään. Kaipaan usein aikuista seuraa.
Up