Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut vähättelevät toisten menkkakipuja?
10.03.2017 |
Vaikka ei itse kärsisi menkkakivuista, niin ei tarvitse vähätellä toisen kipuja.
Itsessäni ei esimerkiksi ole mitään vikaa lääkäreiden mukaan, mutta menkkakivut ovat välillä niin kovat, että multa menee taju tai oksennan siitä kivusta ja perus särkylääkkeet eivät auta. Suoraan sanottuna vituttaa, kun joku sitten tulee vähättelemään, että ei ne menkat voi niin paljoa sattua, ku ei hänellä oo nitään kipuja koskaan.
Kommentit (51)
Mulla on ollut vain kerran elämässäni niin kovat menkkakivut, että toivoin kuolevani. Ensimmäiset menkat. Makasin kalpeana sängyssä, tärisin kauttaaltaan ja ripuloin ja oksentelin hallitsemattomasti. Tajukin lähti pari kertaa. Ei tule nyt mieleen missä tilanteessa olisin kokenut yhtä pahaa kipua, oikeastaan en tiedä voiko sitä edes kivuksi enää sanoa, kun menee jotenkin shokkiin ja leijuu vaan. Tuntui, että kuolema tulee ja hyvä niin. Onneksi tuo kokemus jäi vain yhteen kertaan, ihme kyllä en ole sen jälkeen mainittavasti kärsinyt kuukautiskivuista tai edes lievistä pms-oireista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotku ihmiset elää sellaisissa näkymättömissä laatikoissa, joissa näkevät vain sen laatikon sisäpuolella olevat asiat. Toisinsanoen, eivät ymmärrä että joku toinen voi kokea jonkin asian eri tavalla kuin itse kokee.
Onhan täällä ketjuja siitäkin, miten synnytyksessä ei saisi huutaa vaan pitää olla ihan hiljaa, että ei se nyt niin kipeää käy että pitäis kiljua, hyshys nyt kaikki. Menkkakivut ehkä aika pientä tuohon verrattuna.
Laatikkoihmiset,raivostuttavan kiehtova ilmiö.Synnytyksissäkin on taas eroja :). Oma äitini kun synnytti, sanoi, että kovimmat menkkakivut meni ihan samaan kastiin sen synnytyksen kanssa, ei ollut kummoisempaa.
Ihmisillä on niin omituinen tarve tasapäistää kaikki kaikessa, ei tajuta, että me ollaan erilaisia ja koetaan ja tunnetaan asiat eri tavoin.
Nimenomaan, käsittämätöntä että jos joku pääsee synnytyksestä menkkakivuilla, niin ei voida tajuta ettei se ihan kaikkien kohdalla ole yhtä helpppoa ja toisiin voi sattua niin, että pistää huutamaan. Huutaa ihmiset vähemmästäkin esim. pottuvarpaan lyömisestä lähes poikkeuksetta jokainen älähtää (ja kiroaa).
Tai nimenomaan ne menkkakivut on niin kovia, että pistää huutamaan, kuten meidän suvussa on ollut tapana. :) Pointtini olikin se, että ollaan erilaisia ja meidän kivunsietokin on erilaista. Ei äitini esim vähättele synnytyskipuja laisinkaan, mutta koska menkkakivut ovat olleet niin helvetillisiä, kaikki on suhteellista. Mutta joo, tämä tuntuu monelle olevan vähän vaikeaa. Kun aina se oma kokemus on se oikea ja paras, muita on vaikea ymmärtää. Empatia ei ole mikään itsestäänselvyys.
Mulla ihan samanlainen kokemus, lääkärissäkään eivät ottaneet vakavasti runsaita ja niin kivuliaita kuukausia että taju lähti. Lisäksi hormonaalinen migreeni eli oksennuspäänsärky ja sahalaitadisko siihen päälle vielä.
Mulla alkoi menkat pari kuukautta ennen kuin täytin 12, olin tosi hoikka mutta terve. Tuntui että menkat romutti terveyden aina pariksi viikoksi kerrallaan. Vuoto kesti 8 päivää, joista viisi oli niin runsasvuotoisia, että täytyi pitää tamponia ja yösidettä ja silti vaihtaa koulupäivän aikana useita kertoja. Hemoglobiini laski 130 -> 90. Ainoa apu lääkäriltä oli kehoitus ostaa rautatabletteja. ''Kyllä tuo iän mukana tasoittuu''. Migreenilääkkeet sain myös, niistäkin jouduin useampaan kertaan käymään että sain suihkeena kun pahoinvoinnin vuoksi pillerit tulivat ylös. Mitään kipulääkereseptiä en saanut. Edelleen harmittaa, ettei äiti ymmärtänyt tuolloin jo viedä mua vaikka yksityiselle gynekologille, kun apu terkkarissa oli niin olematonta.
Migreenin vuoksi siis e-pilleritkin olivat poissuljetut. Lukioon mennessä olin kahdesti pyörtynyt julkisella paikalla niin, että minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Ensimmäisellä kerralla paikattiin vain päässä oleva kolhu ja kehoitettiin syömään rautaa, kun hb oli taas 90. Toisella kerralla tehtiin kunnon tutkimus, ja todettiin endometrioosi. Sain tehokkaammat kipulääkkeet ja ajan naistentautien polille hoidon suunnitteluun. Yllättäen tulinkin viikkojen päästä raskaaksi, joka gynekologin mukaan oli endon kannalta hyvä juttu, koska raskaus useimmiten hoitaa endometrioosia. Lisäksi endo oli tehnyt jo tuhoja sen verran, että pidemmän ajan kuluessa olisi lapsettomuus ollut todennäköistä. Saimme pienen, terveen lapsen (ja kyllä, synnytyskipu ei ollut mitään verrattuna kuukautiskipuihin!) ja endometrioosi antoi mun olla rauhassa vuosia.
Synnytyksen jälkeen keltarauhashormoniehkäisy sopi, menkat tulivat harvemmin ja lyhytkestoisempina. Pikkuhiljaa kuitenkin menkat kävivät pidemmiksi ja runsaammiksi ja kovat kivut palasivat. Gyne määräsi vain kipulääkkeitä. Sitten kipu levisi myös kylkeen ja selkään. Nousi kova kuume ja kipu oli niin kova etten happea meinannut saada. Pika-crp näytti yli kahtasataa. Sairaalassa todettiin munuaisessa tulehdus ja etenemiseste virtsanjohtimessa. Endometrioosi oli levinnyt sinne asti! Munuaisarvot olivat myös nousseet korkeiksi. Onneksi pääsin sairaalaan, sain tujut kipulääkkeet ja leikkaussalissa virtsanjohtimeen saatiin ujutettua läpivientiletku jotta se pääsi tyhjenemään rakkoon. Jos sitä ei olisi saatu, vaihtoehtona olisi ollut laittaa kyljestä munuaiseen tyhjennysletku. Paranin parissa päivässä, ja kuukauden päästä gynekologi ja urologi leikkasivat yhdessä laparoskooppisesti endometrioosia lantion pohjasta ja virtsanjohtimesta. Mulle asetettiin hormonikierukka. Annoin luvat kohdun ja munasarjojen poistoon, mutta tilanne ei ollut kirurgien mielestä niin paha, näkyvät muutokset saatiin pois. Lupasivat, että jos näin kova vaiva uusii, voidaan silloin poistaa kohtu. Eivät halunneet näin nuorelta leikata kun se ei välttämätöntä ollut.
Leikkauksesta on nyt kuusi vuotta, ja endo on antanut olla rauhassa. Enää en stressaa uusimista, koska nyt minut ja kipuni otetaan lääkärissä vakavasti. Aiemmin sai joka puolella todistella kipujaan ja huonoa oloa.
Mun mielestä tämä ilmiö menee samaan kun kaikki toisten väheksyminen, nostetaan itseään sättimällä muita, saadaan hyvää oloa paremmuudestaan. Tuollainen hyvä olo ei tietenkään ole todellista, kestävää, todellinen onni saavutetaan tuntemalla empatiaa kaikkea elollista kohtaan.
Ap, oletko ajatellut että voisi olla endometriosia? Se aiheuttaa yleensä ihan hel-ve-til-li-set menkkaivut. Runsas vuoto on myös oire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko ajatellut että voisi olla endometriosia? Se aiheuttaa yleensä ihan hel-ve-til-li-set menkkaivut. Runsas vuoto on myös oire.
Ei ole endoa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos asettaisit kysymyksen näin: Miksi jotakuta kiinnostaisi toisen ihmisen menkkakivut?
Vaikea ymmärtää, miksi ketään kiinnostaisi toisen menkkakivut niin paljon että niitä kommentoi. Vaikea tosin ymmärtää sitäkään, miksi ketään kiinnostaa toisen mielipide niin paljon että miettii sitä miksi toinen kommentoi niitä menkkakipuja.
Suurin ongelmahan tässä on ne menkkakivut. Ne ei kuulu muille, mikä tarkoittaa myös sitä ettei niistä kannata avautua muille kuin silloin kun on välttämätön pakko. Esim. lekurille ennemmin kuin työpaikalla pomolle tms.
Vertaistuesta voi saada tukea, mutta heiltä joilla ei ole omaa kokemusta ei kannata odottaa mitään tukea.
Tärkeintä on selvitä niistä kivuista siihen hetkeen kun ne eivät enää ole ongelma. Etsiä keinoja joilla ongelma helpottuu ja tarvittaessa luoda tukiverkosto joka auttaa silloin kun tilanne on päällä. Ei kannata uhriutua ja leimautua sairaaksi ja valittajaksi. Se leima jää loppuelämäksi ja se karkoittaa ihmiset ympäriltä tehokkaammin kuin mikään.
Ugh. Ei muuta. Sä selviät.
Se että sinä et osaa asettua toisen asemaan ei tarkoita ettei kukaan muukaan osaa. Empatiakyvyttömänä kuulut pienempään joukkoon.
Se että laajemmin osattaisiin ymmärtää mitä jotkut kokevat joka kuukausi sen sijaan auttaisi ettei kärsijöitä kutsuttaisi "uhriutujiksi" ja heittettäisi tyhjän päiväisiä "sä selviät" kommentteja. Se työpaikan pomo tai lääkärikin osasi helpommin ymmärtää mistä on kyse.
Aika tiukkaa tekstiä noin lämminsydämiseksi itsensä mieltävältä.
On sitä kuule muitakin tapoja rakastaa, tuntea ja tukea kuin silittää päätä ja myötätuntoa voi löytyä ja sitä voi osoittaa muutenkin kuin myötäilemällä. Erilaisuus on rikkaus.
Mulle kävi niin, että kärsimys alkoi helpottaa vasta kun yritin saada siitä niskaotteen ja selvittää sen. Nousta sen yläpuolelle. Ne vuodet jotka menetin ovat minulle nyt kadotettuja vuosia. Toivoisin että olisin silloin osannut nähdä sen hetken yli, ja siitä eteenpäin. Ilman vertaistukea en olisi ikinä selvinnyt ja sitä vertaistukea olen antanut ja saanutkin. Ilmeisesti kuitenkin lähestymistapani on enemmän ratkaisukeskeinen kuin sydämellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos asettaisit kysymyksen näin: Miksi jotakuta kiinnostaisi toisen ihmisen menkkakivut?
Vaikea ymmärtää, miksi ketään kiinnostaisi toisen menkkakivut niin paljon että niitä kommentoi. Vaikea tosin ymmärtää sitäkään, miksi ketään kiinnostaa toisen mielipide niin paljon että miettii sitä miksi toinen kommentoi niitä menkkakipuja.
Suurin ongelmahan tässä on ne menkkakivut. Ne ei kuulu muille, mikä tarkoittaa myös sitä ettei niistä kannata avautua muille kuin silloin kun on välttämätön pakko. Esim. lekurille ennemmin kuin työpaikalla pomolle tms.
Vertaistuesta voi saada tukea, mutta heiltä joilla ei ole omaa kokemusta ei kannata odottaa mitään tukea.
Tärkeintä on selvitä niistä kivuista siihen hetkeen kun ne eivät enää ole ongelma. Etsiä keinoja joilla ongelma helpottuu ja tarvittaessa luoda tukiverkosto joka auttaa silloin kun tilanne on päällä. Ei kannata uhriutua ja leimautua sairaaksi ja valittajaksi. Se leima jää loppuelämäksi ja se karkoittaa ihmiset ympäriltä tehokkaammin kuin mikään.
Ugh. Ei muuta. Sä selviät.
Se että sinä et osaa asettua toisen asemaan ei tarkoita ettei kukaan muukaan osaa. Empatiakyvyttömänä kuulut pienempään joukkoon.
Se että laajemmin osattaisiin ymmärtää mitä jotkut kokevat joka kuukausi sen sijaan auttaisi ettei kärsijöitä kutsuttaisi "uhriutujiksi" ja heittettäisi tyhjän päiväisiä "sä selviät" kommentteja. Se työpaikan pomo tai lääkärikin osasi helpommin ymmärtää mistä on kyse.Aika tiukkaa tekstiä noin lämminsydämiseksi itsensä mieltävältä.
On sitä kuule muitakin tapoja rakastaa, tuntea ja tukea kuin silittää päätä ja myötätuntoa voi löytyä ja sitä voi osoittaa muutenkin kuin myötäilemällä. Erilaisuus on rikkaus.
Mulle kävi niin, että kärsimys alkoi helpottaa vasta kun yritin saada siitä niskaotteen ja selvittää sen. Nousta sen yläpuolelle. Ne vuodet jotka menetin ovat minulle nyt kadotettuja vuosia. Toivoisin että olisin silloin osannut nähdä sen hetken yli, ja siitä eteenpäin. Ilman vertaistukea en olisi ikinä selvinnyt ja sitä vertaistukea olen antanut ja saanutkin. Ilmeisesti kuitenkin lähestymistapani on enemmän ratkaisukeskeinen kuin sydämellinen.
Miten kipujen niskan päälle pääsee, kun lääkkeetkään eivät aina auta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos asettaisit kysymyksen näin: Miksi jotakuta kiinnostaisi toisen ihmisen menkkakivut?
Vaikea ymmärtää, miksi ketään kiinnostaisi toisen menkkakivut niin paljon että niitä kommentoi. Vaikea tosin ymmärtää sitäkään, miksi ketään kiinnostaa toisen mielipide niin paljon että miettii sitä miksi toinen kommentoi niitä menkkakipuja.
Suurin ongelmahan tässä on ne menkkakivut. Ne ei kuulu muille, mikä tarkoittaa myös sitä ettei niistä kannata avautua muille kuin silloin kun on välttämätön pakko. Esim. lekurille ennemmin kuin työpaikalla pomolle tms.
Vertaistuesta voi saada tukea, mutta heiltä joilla ei ole omaa kokemusta ei kannata odottaa mitään tukea.
Tärkeintä on selvitä niistä kivuista siihen hetkeen kun ne eivät enää ole ongelma. Etsiä keinoja joilla ongelma helpottuu ja tarvittaessa luoda tukiverkosto joka auttaa silloin kun tilanne on päällä. Ei kannata uhriutua ja leimautua sairaaksi ja valittajaksi. Se leima jää loppuelämäksi ja se karkoittaa ihmiset ympäriltä tehokkaammin kuin mikään.
Ugh. Ei muuta. Sä selviät.
Se että sinä et osaa asettua toisen asemaan ei tarkoita ettei kukaan muukaan osaa. Empatiakyvyttömänä kuulut pienempään joukkoon.
Se että laajemmin osattaisiin ymmärtää mitä jotkut kokevat joka kuukausi sen sijaan auttaisi ettei kärsijöitä kutsuttaisi "uhriutujiksi" ja heittettäisi tyhjän päiväisiä "sä selviät" kommentteja. Se työpaikan pomo tai lääkärikin osasi helpommin ymmärtää mistä on kyse.Aika tiukkaa tekstiä noin lämminsydämiseksi itsensä mieltävältä.
On sitä kuule muitakin tapoja rakastaa, tuntea ja tukea kuin silittää päätä ja myötätuntoa voi löytyä ja sitä voi osoittaa muutenkin kuin myötäilemällä. Erilaisuus on rikkaus.
Mulle kävi niin, että kärsimys alkoi helpottaa vasta kun yritin saada siitä niskaotteen ja selvittää sen. Nousta sen yläpuolelle. Ne vuodet jotka menetin ovat minulle nyt kadotettuja vuosia. Toivoisin että olisin silloin osannut nähdä sen hetken yli, ja siitä eteenpäin. Ilman vertaistukea en olisi ikinä selvinnyt ja sitä vertaistukea olen antanut ja saanutkin. Ilmeisesti kuitenkin lähestymistapani on enemmän ratkaisukeskeinen kuin sydämellinen.
Tiukkaa tekstiä? En väittänyt olevani lämminsydäminen mutta osaan ymmärtää muita. Annoit vaan itsestäsi tosi kylmän kuvan. Kai tiedät että ihmiset toimii eri tavalla? Se mikä sinulla auttoi ei auta muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan kommentoida tähän, että endometrioosi on hyvin alidiagnosoitu edelleen. Se ei välttämättä näy ultrassa ollenkaan vaan vasta laparoskopia antaa luotettavan vastauksen. Näin kävi itselleni. Aina gynekologilla sanottiin, että kaikki kunnossa, vaikka oli hirveät kivut ja jouduin olemaan paljon pois töistäkin. Yli 10 vuotta meni, kunnes lopulta pääsin laparoskopiaan, jossa siis todettiin endometrioosi kuitenkin.
Se että sinä et osaa asettua toisen asemaan ei tarkoita ettei kukaan muukaan osaa. Empatiakyvyttömänä kuulut pienempään joukkoon.
Se että laajemmin osattaisiin ymmärtää mitä jotkut kokevat joka kuukausi sen sijaan auttaisi ettei kärsijöitä kutsuttaisi "uhriutujiksi" ja heittettäisi tyhjän päiväisiä "sä selviät" kommentteja. Se työpaikan pomo tai lääkärikin osasi helpommin ymmärtää mistä on kyse.