Lue keskustelun säännöt.
Miksi en muista pikkusiskoni vauva-aikaa?
10.03.2017 |
Olin silloin teini-ikäinen, ja muistan kyllä kaikkea muuta tuolta ajalta. Aikaisimmat muistot pikkusiskostani on kun hän on noin 2-v. Ihan kuin muistissani olisi jokin aukko pikkusiskon kohdalla. Tosi outoa...
N23
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että siskosi on adoptoitu.
No ei ole...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ollut kiinnostunut vauvasta.
Ajattelitko jotenkin negatiiviseti vauvasta? mustasukkaisuutta?
Katsele valokuvia siltä ajalta. Ehkä se palauttaa muistoja mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelitko jotenkin negatiiviseti vauvasta? mustasukkaisuutta?
Ajattelin kyllä. Suutuin äidille tosi kovasti kun hän kertoi olevansa raskaana. En puhunut äidille varmaan viikkoihin. Äidillä oli siis pahoja ongelmia alkoholin kanssa ja lapsen isä on täysi kusipää, oli silloin ja on edelleen. (Ei siis oma isäni.) Äidin alkoholismin takia oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli melko kaoottista. Varmaan liittyy jotenkin näihin juttuihin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-ikä on sellaista aikaa, että silloin on oman elämänsä keskipiste ja ajattelee lähinnä itseään. Muu jää vähälle huomiolle.
Itselläni kuoli isä, kun olin 14-vuotias. Muistan tarkasti oman suruni ja tekemiseni, mitä mulla oli hautajaisissa päällä, millaisia kukkia vein haudalle, mitä ajattelin.
Hämäriä mielikuvia on äidin käytöksestä ja tekemisistä, mutta pikkusisaruksistani en muista yhtään mitään. En muista, kuinka he reagoivat, mitä sanoivat, mitä heillä oli päällään jne. Heidän surunsa on ollut aivan yhtä katkera, mutta silti muistan vain itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oot varmaan yrittänyt kieltää koko asian ja siksi et muista siitä mitään.
Aika outoa. Oletko kysynyt muilta tapahtumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikä on sellaista aikaa, että silloin on oman elämänsä keskipiste ja ajattelee lähinnä itseään. Muu jää vähälle huomiolle.
Itselläni kuoli isä, kun olin 14-vuotias. Muistan tarkasti oman suruni ja tekemiseni, mitä mulla oli hautajaisissa päällä, millaisia kukkia vein haudalle, mitä ajattelin.
Hämäriä mielikuvia on äidin käytöksestä ja tekemisistä, mutta pikkusisaruksistani en muista yhtään mitään. En muista, kuinka he reagoivat, mitä sanoivat, mitä heillä oli päällään jne. Heidän surunsa on ollut aivan yhtä katkera, mutta silti muistan vain itseni.
Voisi varmaan olla jotain tuollaistakin. Mielestäni vain niin outoa kun ei ole mitään muistikuvia hänestä vauvana. En muista edes miltä hän näytti. En muista yhtäkään itkua. Ihan kuin olisi se osa pyyhkiytynyt muistista kokonaan. Olin kyllä silloin aika ahdistunut ja stressaantunut ja mietin että voiko sellainen aiheuttaa jonkin valikoivan muistinmenetyksen?
Ap
Pikkusisaruksen syntymä on lapselle usein niin perustavanlaatuinen järkytys, ettei siitä kauheasti muista. Varmasti se voi päteä teini-ikäiseenkin.
En minä itsekään kauhean paljoa muista omien lasteni vauva-ajoista, vaikka lapset olivat toivottuja. Jossain päiväkirjassa kirjoitan, että vaikka vauva on ihana, vastuu uuvuttaa jollakin oudolla tavalla. Ei tunnista itseään, ei enää osaa sanoa missä itse loppuu ja missä vauva alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole ollut kiinnostunut vauvasta.
No en kyllä ollutkaan. Lähinnä olin aika katkera koko tilanteesta, kun äiti ei osannut huolehtia edes minusta ja muista sisaruksistani kunnolla ja sitten piti mennä tekemään vielä yksi lapsi lisää jonkin idiootin kanssa.
Ap
Hei ap! Minkälaiset välit sinulla on pikkusiskoosi nykyään, kun olette molemmat aikuisia? Itsekin olin aikanaan teini-ikäinen kun sisarukseni syntyi, inhosin "isäpuolta", alkoholin kanssa oli perheessämme ongelmaa. Itsekään en sisarukseni vauva- tai pikkulapsiajansta muista oikein mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika outoa. Oletko kysynyt muilta tapahtumista?
En... Enpä tiedä miten asian ottaisi edes puheeksi.
Ap
Mä olim 12v kun pikkuveli syntyi...nyt kun luin viestisi, tajusin, etten mäkään kyllä muista mitään hänen vauva ajastaan!! enkä oikeastaan koko pikkulapsiajasta...joitain yksittäisiä asioita esim. valokuvista, mutta en muuta...
Ja ihan normaali perhe meilla oli, en ollut itse mitrnkään teiniangstissa tai muutakaan
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Minkälaiset välit sinulla on pikkusiskoosi nykyään, kun olette molemmat aikuisia? Itsekin olin aikanaan teini-ikäinen kun sisarukseni syntyi, inhosin "isäpuolta", alkoholin kanssa oli perheessämme ongelmaa. Itsekään en sisarukseni vauva- tai pikkulapsiajansta muista oikein mitään.
Pikkusisko on nyt vasta kouluikäinen siis, mutta hyvät välit on nykyään.
Aika samankaltainen tarina sinulla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikä on sellaista aikaa, että silloin on oman elämänsä keskipiste ja ajattelee lähinnä itseään. Muu jää vähälle huomiolle.
Itselläni kuoli isä, kun olin 14-vuotias. Muistan tarkasti oman suruni ja tekemiseni, mitä mulla oli hautajaisissa päällä, millaisia kukkia vein haudalle, mitä ajattelin.
Hämäriä mielikuvia on äidin käytöksestä ja tekemisistä, mutta pikkusisaruksistani en muista yhtään mitään. En muista, kuinka he reagoivat, mitä sanoivat, mitä heillä oli päällään jne. Heidän surunsa on ollut aivan yhtä katkera, mutta silti muistan vain itseni.
Voisi varmaan olla jotain tuollaistakin. Mielestäni vain niin outoa kun ei ole mitään muistikuvia hänestä vauvana. En muista edes miltä hän näytti. En muista yhtäkään itkua. Ihan kuin olisi se osa pyyhkiytynyt muistista kokonaan. Olin kyllä silloin aika ahdistunut ja stressaantunut ja mietin että voiko sellainen aiheuttaa jonkin valikoivan muistinmenetyksen?
Ap
Ei se ole muistinmenetys. Ylipäätään ihmisen muisti on valikoiva.
Mikään mitä muistamme, ei ole totuus vaan oman mielen kuvia. Mieli rakentaa nämä muistot.
Samasta tilanteesta eri ihmiset muistavat ihan erilaisia asioita
Ei sitä kovin paljoa teiniajalta muista kotiasioita. Enemmän muuta.
Eikä niistäkään kuin valikoituja paloja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Minkälaiset välit sinulla on pikkusiskoosi nykyään, kun olette molemmat aikuisia? Itsekin olin aikanaan teini-ikäinen kun sisarukseni syntyi, inhosin "isäpuolta", alkoholin kanssa oli perheessämme ongelmaa. Itsekään en sisarukseni vauva- tai pikkulapsiajansta muista oikein mitään.
Pikkusisko on nyt vasta kouluikäinen siis, mutta hyvät välit on nykyään.
Aika samankaltainen tarina sinulla.
Ap
Omalta kohdaltani lisäisin, että meillä molemmat olemme jo aikuisia, mutta välit pikkusiskoon ovat jääneet kovin etäisiksi. Voisin sanoa, etten tunne häntä ollenkaan, ja välilä kohtaan itseni ajattelemasta edelleen perheen anoaksi lapseksi, jota toki 12 vuotta olinkin. Tuo ikäero on tehnyt sen, että elämäntilanteet ovat koko ajan hyvin erilaiset, myös nyt aikuisena. Toinen meistä kouluttautui ja perusti perheen ja elämä muutenkin vakiintui, toinen elää vieläkin "teini-ikää" ja elämän ajelehtimana vaikka ikävuosiltaan jo aikuinen onkin.
Veikkaan, että siskosi on adoptoitu.