ADD-diagnosoidut, miten olette selvinneet opinnoista, työelämästä ja elämästä ylipäätään?

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole edes diagnoosia eikä koulunkäynti ole sisällön suhteen vaikeaa, mutta mitään hommaa en jaksa tehdä niin hitaasti ja junnaten kuin pitäisi. Nyt on jäämässä toiset opinnot kesken, kun en vaan jaksa istua kuuntelemassa täysin irrelevanttia höpinää. Sellaista tuuria ei voi minulle sattua, että kohdalle osuisi johdonmukaisesti hyviä opettajia, jotka eivät tekisi omaa työtään ihan zombina. Ne eivät ymmärrä, että yleisöllä on vielä ihan helvetisti tylsempää kuin heillä itsellään.

Ja nämä opinnäytetyöt... itse haluaisin tehdä ne pois alta kuukaudessa, mutta aikaa on varattu taas 1,5 vuotta, joten minulla loppuu kiinnostus aiheeseen jo ennen kuin on edes suunnitelman saanut kirjoittaa.

Anteeksi vain mutta kuulostaa enemmän laiskuudelta, ainakin tuon perusteella. Add- ihmiset ovat usein onnistuneet luovimaan elämässään eteenpäin, koska ovat keksineet vaihtoehtoisia keinoja pärjätä elämässä. Luennoilla ei ole pakko istua ja opinnäytetyötä ei ole pakko tehdä 1,5 kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole diagnoosia mutta nykyään olo tuntuu siltä kuin olisi joku add. Ikää 44v ja koko elämänhallinta hukassa. Hukkaan tavarat, koti ja auto kaaoksessa, unohdan asioita, olen muissa maailmoissa, en saa mitään aikaiseksi.

Add ei ole mikään olo, se on neurologinen sairaus. Diagnosoituna vituttaa nämä jotka vitsailee "hehheh mulla on varmaan joku aadeehoodee kanssa kun unohdin hanskat tänään autoon" ja seuraavalla hengenvedolla ihmettelee miten sä et nyt vaan saa niitä opintojas loppuun ja miten sä taas unohdit mitä pitää ostaa kaupasta, ryhdistäydys nyt vähän.

Tajuan hyvin tuon. Mietin vain että

Mikä mun on kun lähes koko aikuisikäni ollut kuin add-ihminen vailla diagnoosia. Ehkä masennus, stressi tai sitten vain laiskuus.

Add ja adhd ilmenevät jo lapsuudessa, itse asiassa se on yksi diagnostisista kriteereistä. Eli jos aikuisena vasta hommat levällään, on syy joku muu, vaikka joku noista ehdostuksistasi tai kombo. Laiskuus tosin ei ehkä selitä elämän kaaosta.

Totta, mutta haluaisin kommentoida tuohon vielä sen että välillä se sairaus tulee lievissä tapauksissa esille vasta aikuisena. Ja sitten kun aletaan tutkimaan onko kyseinen henkilö ollut sellainen unohteleva sähläri jo lapsuudessa, huomataan että siellä onkin ollut oireilua mutta se on ollut niin pientä ettei siihen ole kiinnitetty sen suurempaa huomiota.

Ei, silloin diagnoosia ei voida asettaa, jos on lapsena ollut vaan pientä oireilua. Sitä paitsi monet aikuiset eivät olisi saaneet diagnoosia lapsena, kun näitä diagnooseja ei silloin annettu/ollut olemassa. Aikuinen voidaan siis diagnosoida, mutta vain jos oireilua on ollut selvästi jo lapsena.

Mulla ei ollut 13 vuotiaaksi mtn isompaa ongelmaa.. Vuoden 2003 autokolari muutti kaiken.. Nyt on vaikea keskittyä yhtään mihinkään pinna palaa vähemmästäkin..sain reilu 10 v kolarin jälkeen add diagnoosin.. Olin toki aikasemminkin vähän hömelö ja unohtelija mutta keskittymisessä ei ollut mtn vikaa.. Tuntuu kamalalta että se yks päivä pilas mun koko loppuelämän

Yhä useammalla on nykyään ADT, jonka voi helposti sekoittaa AD(H)D:hen. Google kertoo lisää.

Keskeytin monet opinnot ennen kuin sain ADD- diagnoosin. Lääkityksen ja ohjatun läksyjenteon avulla sain opiskeltua itselleni ammatin, josta todella pidän. Sekin auttoi, että suuri osa opiskelusta oli työharjoittelua.

Olen aina ollut kova tekemään töitä mutta huono pysymään pitkään yhdessä paikassa. Mielenkiinto ei pysynyt yllä liian yksinkertaisissa hommissa mutta ilman koulutusta en päässyt älyllisesti tarpeeksi haastaviin töihin. Tosin monipuolinen työkokemus ja reipas luonne on auttanut siinä, että olen saanut aina jotain töitä helposti, enkä ole ollut työttömänä kuin omasta tahdostani.

Concertasta olen kahta mieltä. Lääkityksen aloittaminen muutti elämäni. Sain vihdoin sen ammatin, ajokortinkin, ja impulsiivisuus väheni. Jaksoin vihdoin opetella tekemään kotityöt. Elämänhallinnan opettelussa lääke oli tärkeä tuki.

Toisaalta, kuusi vuotta tuota lääkettä alkaa riittää. Se on ihan karmeaa tavaraa. Olen pitänyt siitä välillä pitkiäkin taukoja, koska kroppa ei vaan kestä. Hiki lentää, ruokahalu katoaa, etoo, puren hammasta, suuta kuivaa, unirytmi menee sekaisin, ahdistus pahenee. Lihasjännitys on niin paha että pitää syödä relaksantteja. Ennen niin hyvät hampaat ovat todellakin kärsineet. Annostus on jo pudotettu minimiin ja muutkin vaihtoehdot on kokeiltu.

Lääkärin mielestä tämä on normaalia, ja pienempi paha kuin entinen elämäntyyli.

Olen ajatellut lopettaa lääkkeet kokonaan, koska nykyinen elämäntilanne on vakaa, ja olen viime vuosina oppinut lääkkeettömiä keinoja selvitä kaaoksesta. Jooga ja ulkoilu toimivat nykyään paremmin kuin Concerta. Tosin ennen lääkitystä en olisi kyennyt aloittamaan kummankaan harrastamista, puuttui kaikki aloitteellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Keskeytin monet opinnot ennen kuin sain ADD- diagnoosin. Lääkityksen ja ohjatun läksyjenteon avulla sain opiskeltua itselleni ammatin, josta todella pidän. Sekin auttoi, että suuri osa opiskelusta oli työharjoittelua.

Olen aina ollut kova tekemään töitä mutta huono pysymään pitkään yhdessä paikassa. Mielenkiinto ei pysynyt yllä liian yksinkertaisissa hommissa mutta ilman koulutusta en päässyt älyllisesti tarpeeksi haastaviin töihin. Tosin monipuolinen työkokemus ja reipas luonne on auttanut siinä, että olen saanut aina jotain töitä helposti, enkä ole ollut työttömänä kuin omasta tahdostani.

Concertasta olen kahta mieltä. Lääkityksen aloittaminen muutti elämäni. Sain vihdoin sen ammatin, ajokortinkin, ja impulsiivisuus väheni. Jaksoin vihdoin opetella tekemään kotityöt. Elämänhallinnan opettelussa lääke oli tärkeä tuki.

Toisaalta, kuusi vuotta tuota lääkettä alkaa riittää. Se on ihan karmeaa tavaraa. Olen pitänyt siitä välillä pitkiäkin taukoja, koska kroppa ei vaan kestä. Hiki lentää, ruokahalu katoaa, etoo, puren hammasta, suuta kuivaa, unirytmi menee sekaisin, ahdistus pahenee. Lihasjännitys on niin paha että pitää syödä relaksantteja. Ennen niin hyvät hampaat ovat todellakin kärsineet. Annostus on jo pudotettu minimiin ja muutkin vaihtoehdot on kokeiltu.

Lääkärin mielestä tämä on normaalia, ja pienempi paha kuin entinen elämäntyyli.

Olen ajatellut lopettaa lääkkeet kokonaan, koska nykyinen elämäntilanne on vakaa, ja olen viime vuosina oppinut lääkkeettömiä keinoja selvitä kaaoksesta. Jooga ja ulkoilu toimivat nykyään paremmin kuin Concerta. Tosin ennen lääkitystä en olisi kyennyt aloittamaan kummankaan harrastamista, puuttui kaikki aloitteellisuus.

Oletko silti tyytyväinen, että alunperin aloitetit lääkkeen? Itse olen vähän kahden vaiheilla tällä hetkellä. Haluaisin elämässäni eteenpäin mutta, jos hinta on tuo..

Mä käytän Medikinetiä ja oon siihen todella tyytyväinen. Paljon "pehmeämpi" vaikutukseltaan kuin Concerta ja en ole saanut koko aikana mitään sivuvaikutuksia annoksella 30+10(tarpeen vaatiessa siis iltapäivällä 10mg lisää)

Vierailija kirjoitti:

Mä käytän Medikinetiä ja oon siihen todella tyytyväinen. Paljon "pehmeämpi" vaikutukseltaan kuin Concerta ja en ole saanut koko aikana mitään sivuvaikutuksia annoksella 30+10(tarpeen vaatiessa siis iltapäivällä 10mg lisää)

Miten lääke vaikuttaa suhun ja miten elämänlaatusi on muuttunut lääkkeen myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä käytän Medikinetiä ja oon siihen todella tyytyväinen. Paljon "pehmeämpi" vaikutukseltaan kuin Concerta ja en ole saanut koko aikana mitään sivuvaikutuksia annoksella 30+10(tarpeen vaatiessa siis iltapäivällä 10mg lisää)

Miten lääke vaikuttaa suhun ja miten elämänlaatusi on muuttunut lääkkeen myötä?

Kirjotin viestin 22.

"Ennen diagnoosia oli ihme että sain mitään tehtyä ja rämmittyä lukion läpi, luin ja luin, muttei mitään jäänyt päähän ja olin niin hirveän levoton. Amk:n keskeytin ja menin töihin.

Diagnoosin jälkeen ja lääkityksellä amk:ssa keskiarvo on nyt häkellyttävän pienellä vaivalla 4,5 ja ajattelin jatkaa yliopistoon kun voisin vaatia itseltäni enemmänkin."

Muutti koko elämän ja mikä parasta, muutokset jäivät pysyviksi kun oppi oikeat toimintatavat ja kai jotenkin pääkoppakin on muuttunut kun pärjään ilman lääkkeitäkin nykyään todella paljon paremmin kuin ennen. Parasta on kun en ole väsynyt, ennen lääkitystä en ollut ikinä virkeä ja mieliala on todella hyvä ja olen se iloinen ja aurinkoinen ihminen joka minun on aina pitänytkin olla. Ei se 24/7 kuolemanväsynyt ja lannistunut alisuoriutuja, jolta elämän suunta oli aivan hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ok. En käytä lääkitystä. Suosittelen rutiineja elämänhallinnan tukena. Kannattaa myös opiskella jotain mikä kiinnostaa oikeasti, ja etsiä omat tapansa omaksua uusia asioita.

Minulla opiskelu oli todella vaikeaa koska häiriinnyn hälinästä. Valitsin ehkä väärät oppilaitokset kun peruskoulu, lukio ja ammattikorkeakoulu olivat hirveän hälyisiä paikkoja. Aina oli luokassa joku jonka oli aina aivan pakko päästä keskeyttämään ja viedä teemasta toiseen teemaan vaikka väkisin. Koen myös radion soimisen aulassa häiritsevänä. Kotona en soita ikinä mitään vaikka pidän osasta musiikista. Olen sen verran vanha etten ehtinyt saamaan lääkkeitä opiskeluaikanani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä käytän Medikinetiä ja oon siihen todella tyytyväinen. Paljon "pehmeämpi" vaikutukseltaan kuin Concerta ja en ole saanut koko aikana mitään sivuvaikutuksia annoksella 30+10(tarpeen vaatiessa siis iltapäivällä 10mg lisää)

Miten lääke vaikuttaa suhun ja miten elämänlaatusi on muuttunut lääkkeen myötä?

Kirjotin viestin 22.

"Ennen diagnoosia oli ihme että sain mitään tehtyä ja rämmittyä lukion läpi, luin ja luin, muttei mitään jäänyt päähän ja olin niin hirveän levoton. Amk:n keskeytin ja menin töihin.

Diagnoosin jälkeen ja lääkityksellä amk:ssa keskiarvo on nyt häkellyttävän pienellä vaivalla 4,5 ja ajattelin jatkaa yliopistoon kun voisin vaatia itseltäni enemmänkin."

Muutti koko elämän ja mikä parasta, muutokset jäivät pysyviksi kun oppi oikeat toimintatavat ja kai jotenkin pääkoppakin on muuttunut kun pärjään ilman lääkkeitäkin nykyään todella paljon paremmin kuin ennen. Parasta on kun en ole väsynyt, ennen lääkitystä en ollut ikinä virkeä ja mieliala on todella hyvä ja olen se iloinen ja aurinkoinen ihminen joka minun on aina pitänytkin olla. Ei se 24/7 kuolemanväsynyt ja lannistunut alisuoriutuja, jolta elämän suunta oli aivan hukassa.

Todella hyvältä kuulostaa! Tsemppiä jatkoon!

Ei ole diagnoosia, mutta en tehnyt ala-asteen jälkeen läksyjä, ja melkein jätin kirjoitukset neljänteen vuoteen, mutta sitten ryömin ne läpi minimisuorituksella. Amk-opinnot jätin kesken viidennen vuoden jälkeen.

Koko tähänastinen elämä on ollut yhtä alisuoriutumisen ihmettelyä: tuntuu siltä että paukkuja olisi paljon enempäänkin, mutta yksinkertaisten rutiinijuttujen hoitaminen on aivan kiven takana, ollut.

En tiedä tarvitseeko tähän sen kummempia diagnooseja kuin täydet pisteet kaikista vastaantulleista nettitesteistä. Ainakin tilasin ADHD-aikuisen selviytymisoppaan. Jos siitä ei ole apua kyllin niin sit täytynee harkita ihan lääkäriltä asian kyselemistä.

Voi tietysti olla että tämä on jotain täysin muutakin, mutta ainakin mitä olen lehdistä lukenut, niin ADD/ADHD-ihmisille suunnatut neuvot tepsivät ongelmiini.

Miten toi ADD oikein ilmenee?

Mulla on ollut viimeiset kymmenen vuotta (=työurani) vaikeuksia suoriutua keskittymistä vaativista töistä, ja kouluaikana myös: lykkään asioita viime tinkaan kunnes on niin myöhä ja olen niin väsynyt että "surina" vaimenee ja saan tehtyä jotain. Toi surina on sellainen itsekritiikin ja tehtävästä pois poukkoilevan huomion sekoitusta.

Voisko tällainen olla jotain ADD-tyyppistä?

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole edes diagnoosia eikä koulunkäynti ole sisällön suhteen vaikeaa, mutta mitään hommaa en jaksa tehdä niin hitaasti ja junnaten kuin pitäisi. Nyt on jäämässä toiset opinnot kesken, kun en vaan jaksa istua kuuntelemassa täysin irrelevanttia höpinää. Sellaista tuuria ei voi minulle sattua, että kohdalle osuisi johdonmukaisesti hyviä opettajia, jotka eivät tekisi omaa työtään ihan zombina. Ne eivät ymmärrä, että yleisöllä on vielä ihan helvetisti tylsempää kuin heillä itsellään.

Ja nämä opinnäytetyöt... itse haluaisin tehdä ne pois alta kuukaudessa, mutta aikaa on varattu taas 1,5 vuotta, joten minulla loppuu kiinnostus aiheeseen jo ennen kuin on edes suunnitelman saanut kirjoittaa.

Vika taitaakin olla siinä, että koulutus ei ole tarpeeksi haastavaa sinulle. Voisit käydä juttelemassa opinto-ohjaajan kanssa. Voisitte yhdessä keksiä keinon, miten saisitte joudutettua valmistumistasi. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että opiskelet asioita omatoimisesti. 

Aloittaisin lääkityksen kaikista haitoista huolimatta, mutta en söisi sitä jatkuvasti tai enkä ehkä näin montaa vuotta. Aluksi mulla ei ollut Concertasta oikein mitään sivuvaikutuksia hikoilua lukuunottamatta, Ritalinista sitäkin enemmän. Concerta oli hyvä apu noin kolme vuotta, sitten haitat alkoi olla suurempia kuin hyödyt. Silti... Vaikka lopettaisin lääkkeet, pitäisin auki sen option että tarvittaessa niitä olisi saatavilla. On ne olleet sellainen pelastus.

Jos en olisi aloittanut lääkitystä, en olisi pystynyt opiskelemaan enää. Olin jo niin lannistunut useista keskeyttämisistä ja niskassa roikkuvista melkein 20 000€ opintolainoista (tästä voit päätellä, montako kertaa yritin opiskella...), että olin pyrkinyt velkajärjestelyyn ja sairauslomalle mt-syistä. Nyt velkaa on jäljellä 6000€ ja minulla on pysyvä koulutusta vastaava työpaikka. Luulin ennen lääkitystä, että normaalien ihmisten elämä ei ole mua varten mutta kyllä se sittenkin onnistui :)

Ap, ennen kaikkea neuvoisin sua hakeutumaan heti opintojen alussa ryhmänohjaajan, opon tai tutorin tms juttusille. Kaikilla on oikeus saada apua opintojen suorittamiseen. Vaikka kuinka uskoisit itseesi tällä kertaa, saatat tarvita tsemppiä. Concerta itsessään ei auta tekemään tehtäviä. Pahimmillaan se saa vaan välttelemään läksyjä ja opiskelua entistä tehokkaammin, kun keskityt johonkin kiinnostavampaan. Itse kävin kerran viikossa ohjatussa läksyryhmässä.

T.25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole diagnoosia mutta nykyään olo tuntuu siltä kuin olisi joku add. Ikää 44v ja koko elämänhallinta hukassa. Hukkaan tavarat, koti ja auto kaaoksessa, unohdan asioita, olen muissa maailmoissa, en saa mitään aikaiseksi.

Add ei ole mikään olo, se on neurologinen sairaus. Diagnosoituna vituttaa nämä jotka vitsailee "hehheh mulla on varmaan joku aadeehoodee kanssa kun unohdin hanskat tänään autoon" ja seuraavalla hengenvedolla ihmettelee miten sä et nyt vaan saa niitä opintojas loppuun ja miten sä taas unohdit mitä pitää ostaa kaupasta, ryhdistäydys nyt vähän.

Tajuan hyvin tuon. Mietin vain että

Mikä mun on kun lähes koko aikuisikäni ollut kuin add-ihminen vailla diagnoosia. Ehkä masennus, stressi tai sitten vain laiskuus.

Add ja adhd ilmenevät jo lapsuudessa, itse asiassa se on yksi diagnostisista kriteereistä. Eli jos aikuisena vasta hommat levällään, on syy joku muu, vaikka joku noista ehdostuksistasi tai kombo. Laiskuus tosin ei ehkä selitä elämän kaaosta.

Ohis täällä hei. Niinhän ne ilmenevät jo lapsuudessa, mutta jos piirteet eivät ole kovin silmiinpistäviä tai ympäristössä ei osata tulkita oireita oikein, diagnoosin saaminen voi viivästyä tai ei edes osaa hakeutua tutkimuksiin. Älykkäimmät pystyvät myös kompensoimaan ad(h)d-oireitaan eri tavoin ja saattavat pärjätä pitkälle aikuisuuteen. Mitä monimutkaisemmaksi sosiaaliset ym. kuviot käyvät, sitä selkeämmin ongelmia ilmaantuu. Olen yli 50-vuotias ja heräsin siihen todellisuuteen, että myös minulla voi olla neurologisia ongelmia kuten lapsillanikin. Nyt pitäisi vaan olla lujana ja hakeutua tutkimuksiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Lasteni suhteen olen periksiantamaton, mutta omista asioistani en osaa pitää kovin hyvää huolta. Tarvitsisin henkilökohtaisen avustajan, joka sanoisi, että nyt soitat, nyt hoidat asiat kuntoon. 

 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ollut 13 vuotiaaksi mtn isompaa ongelmaa.. Vuoden 2003 autokolari muutti kaiken.. Nyt on vaikea keskittyä yhtään mihinkään pinna palaa vähemmästäkin..sain reilu 10 v kolarin jälkeen add diagnoosin.. Olin toki aikasemminkin vähän hömelö ja unohtelija mutta keskittymisessä ei ollut mtn vikaa.. Tuntuu kamalalta että se yks päivä pilas mun koko loppuelämän

Sinulla voi olla myös aivovamma liikenneonnettomuuden vuoksi. Siksi myös aikaisemmin lievinä pysyneet add-piirteet korostuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Miten toi ADD oikein ilmenee?

Mulla on ollut viimeiset kymmenen vuotta (=työurani) vaikeuksia suoriutua keskittymistä vaativista töistä, ja kouluaikana myös: lykkään asioita viime tinkaan kunnes on niin myöhä ja olen niin väsynyt että "surina" vaimenee ja saan tehtyä jotain. Toi surina on sellainen itsekritiikin ja tehtävästä pois poukkoilevan huomion sekoitusta.

Voisko tällainen olla jotain ADD-tyyppistä?

Riippuu minkälaisia muita ongelmia sulla on ollut lapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

^^ Voi olla myös ihan esim. stressiä, ahdistusta, masennusta tai liikunnan puutetta. Tietysti voihan ihminen klaarata läpi elämän ilman diagnoosia ja lääkitystä, mutta mikäli sinulla ei aiemmin ole ollut ongelmia noiden asioiden suhteen niin en sanoisi että kyseessä on ADD.  t.AP

On ollut aina ongelmia noiden asioiden suhteen :) mutta nyt on ollut tosi paljon huolia ja huolimaton käytös aina silloin lisääntyy. Pitäis muistaa hiljentää tahtia eikä sinkoilla ympäriinsä silloin kun huom, että aivot ei jaksa kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ennen kaikkea neuvoisin sua hakeutumaan heti opintojen alussa ryhmänohjaajan, opon tai tutorin tms juttusille. Kaikilla on oikeus saada apua opintojen suorittamiseen. Vaikka kuinka uskoisit itseesi tällä kertaa, saatat tarvita tsemppiä. Concerta itsessään ei auta tekemään tehtäviä. Pahimmillaan se saa vaan välttelemään läksyjä ja opiskelua entistä tehokkaammin, kun keskityt johonkin kiinnostavampaan. Itse kävin kerran viikossa ohjatussa läksyryhmässä.

T.25

Joo näin aion tehdä =). Ensin on päästävä sisälle sinne kouluun. Mietin vaan että miten selitän aiemmat keskeytykset soveltuvuustestissä haastattelevalle psykologille. Ilmottauduin myös nuorten aikuisten ADD-vertaistukiryhmään. En ole koskaan jutellut kenenkään ADD:n kanssa livenä niin odotan mielenkiinnolla millaista porukkaa siellä on.

t.AP