Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Tottakai riskeistä voi puhua, mutta jos lapsen haluaa niin riskit on otettava. Se on sama kaikille ja turha pelätä etukäteen kun todennäköisesti kaikki menee hyvin kuitenkin. Eri asia joku muu leikkaus esim kauneusleikkaus johon ei ole pakko mennä. Kyllä Silloin riskejä kannattaa miettiä tosissaan. Mutta lapsen teko on kuitenkin ihan eri juttu. Todella typerää jättää lapset kokonaan tekemättä joidenkin riskien pelossa.

Koska nuo asiat eivät varmaan ole kovin yleisiä. Synnytys ja raskaus ovat luonnollisia asioita ja naisen kroppa on luotu sitä varten. Palautuminen synnytyksestä kestää aikansa, mutta yleensä nainen palautuu lähes tulkoon ennalleen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai riskeistä voi puhua, mutta jos lapsen haluaa niin riskit on otettava. Se on sama kaikille ja turha pelätä etukäteen kun todennäköisesti kaikki menee hyvin kuitenkin. Eri asia joku muu leikkaus esim kauneusleikkaus johon ei ole pakko mennä. Kyllä Silloin riskejä kannattaa miettiä tosissaan. Mutta lapsen teko on kuitenkin ihan eri juttu. Todella typerää jättää lapset kokonaan tekemättä joidenkin riskien pelossa.

En oikeasti usko että kovinkaan moni jättäisi lapsen tekemättä vain siksi että on olemassa marginaalinen riski saada jokin pysyvä vamma. Uskon kuitenkin siihen että vamma on helpompi kohdata ja hyväksyä (puhumattakaan siitä että on helpompi hakea ajoissa apua!) jos on etukäteen tiennyt että kyseinen vamma VOI tulla.

Suomessa apua on vaadittava voimakkaasti jos on olemassa jokin vaiva, joka haittaa arkea, muttei ole vaarallinen. Minulla on elinikäinen vamma siksi etten tiennyt että tutkimuksia olisi pitänyt vaatia heti.

Mä en kertakaikkiaan näe miksi riskejä pitää suorastaan salata. Monet täällä ovat kertoneet ettei kysymyksiin vastata eikä netistäkään löydy kuin keskustelupalstatietoa. Se, että kerrottaisiin kuinka todennäköisiä tai epätodennäköisiä tietyt riskit ovat luultavasti vain helpottaisivat pelkoja. Mitä pahaa varautumisessa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.

Synnyttäminen on täysin vapaaehtoista. Turha tulla ulisemaan siitä kuinka kroppa meni pilalle yhyy yhyy. itse otitte sen riskin synnyttäessänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun oliskin vaan kosmeettisia haittoja, kuten raskausarpia tai roikkuva mahanahka, mutta kun menee pidätyskyky tai jää kipuja loppuelämäksi, niin kyllä se aika kiva olis ollut näistä mahdollisista haitoista etukäteen tietää. Ei näistä ole missään julkaisuissakaan tarpeeksi tai jos on niin niissä annetaan ymmärtää, että kaikki on vaan tilapäistä ja kyllä se sitten siitä aikanaan.

Kysyin kerran työn puolesta tätä asiaa neuvolan perhevalmennuksia vetäviltä terkkareilta. Sain jokseenkin ympäripyöreän vastauksen, jossa lähinnä todettiin ettei niitä odottavia äitejä kannata pelotella. Sama juttu synnytyksen kulun kanssa - videolta katsotaan suht' "normaali" synnytys ja sektio käsitellään nopeasti. Käydään kattavasti läpi ns. synnytyksen kulku avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen ja vauvan syntymään, mutta harvemmin kerrotaan miten eri tavoilla ihan "normaali" synnytys voi edetä. Nykymuotoinen perhevalmennus ajatusharjoituksineen, toivelistoineen ja seesteisine tunnelmineen valmentaa perheitä aivan vääränlaiseen asenteeseen. Monet aivan normaalin synnytyksen kokeneet voivat olla hyvin pettyneitä, kun asiat eivät menneetkään niin kuin he olivat suunnitelleet. Tällöin aivan tavallinen synnytyskokemus voikin olla äidin mielestä pelkkä suuri epäonnistuminen.

Minusta valmennuksen tulisi pohjautua todellisuuteen, eikä mielikuviin ja toiveisiin. Vedän itse työni puolesta perhevalmennuksen jatkokertoja vauvan synnyttyä ja vaikka synnytyksestä ja raskauden jälkeisestä ajasta kertominen on täysin vapaaehtoista, on joka ryhmässä useampi nainen, joille oman kehon kunto synnytyksen jälkeen on tullut ikävänä yllätyksenä. Joka ryhmässä on myös niitä naisia, joilla on edessä kehon korjailua tai kuntoutusta, samoin myös niitä, joille jää pysyviä vammoja. Väliaikainen virtsankarkailu on sieltä kesyimmästä päästä, siitä sentään puhutaan ja ohjeistetaan, mutta toinen hyvin yleinen ja paljon vähemmän puhuttu on vatsalihasten erkaantumasta johtuva kehon huono kunto. Esimerkiksi käynti fysioterapeutilla voisi pelasta monen äidin pitkältä vaivakierteeltä, epämääräisiltä selkäkivuilta sun muulta. Ja nämä ovat vain niitä yleisimpiä ja korjattavissa olevia asioita. Repeämät, arpeutumat, murtumat, komplikaatiot jne. voivat jättää pysyvän, kivuliaan jäljen. Miksi ihmeessä asioista ei voisi puhua? Miksi äidit jätetään yksin kokemustensa kanssa ja miksi odotetaan että vastasynnyttänyt äiti itse hakee apua? Miksi?

Mitä teille kerrottiin synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajasta perhevalmennuksessa ja miten hyvin se vastasi todellisuutta? Mistä olisitte ehdottomasti halunneet tietoa perhevalmennuksessa? Entä synnytyksen jälkeen?

Synnytyksestä kerrottiin totuudenmukaisen inhorealistisesti ja osittain siitä johtuen valitsinkin sektion. Synnytyksen jälkeisestä ajasta ei kerrottu oikeastaan mitään (paitsi että vauvaa pitää pitää paljon sylissä ja sille pitää lässyttää).

Perhevalmennuksessa/ synnytyksen jälkeen olisin toivonut miehelle jotain opetusta siitä, miten pian voi alkaa harrastaa seksiä (siis olla yhdynnässä)... Viikko lapsen syntymän jälkeen oli "anomassa" yhdyntää. En suostunut. Sain neuvottelemalla siirrettyä aktia jälkivuodon loppumiseen, n. 2vkon päähän lapsen syntymästä. Jälkitarkastukseen mennessä oltiin pantu varmaan 10krt.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun voisi siis kiteyttää niin, että on itsekästä haluta minimoida riskit alapäänsä pysyvälle vaurioitumiselle.

Lapsen aikaansaaman ilon tulee korvata mahdollinen tyytymättömyys mikäli seksuaalisuuttaan ei lapsen jälkeen ole mahdollista toteuttaa entisen kaltaisena ja hyväksi havaituilla tavoilla.

Jos virtsan- ja ulosteenpidätyksessä on ongelmia tai/ja arvet kiristävät, hiljainen kärsimys on ainoastaan todiste äidinrakkaudesta.

Kiitos. Olen entistä iloisempi siitä, ettei minun tarvitse käydä samanlaista keskusteluja hiekkalaatikolla tai neuvolassa. Lapsia en tälläiseen yhteiskuntaan halua.

Juuri näin, ainakin kun ei halua tilastoja uskoa. Ne hankalat repeämät, todennäköisyys 0.5% synnytyksistä, laskeumat, suurempi riski ylipainoisilla kuin synnyttäneillä jne. Mutta kukaanhan ei halua sinua käännyttää, miksi sinä haluat kaikkien uskovan, että alatiesynnytys on vaarallinen kun se ei tilastojen valossa ole? Keskity nyt niihin roikkuviin tisseihin, sen raskaus kyllä aiheuttaa.

341/341 Aivan. Olen saanut seikkaperäisen selvityksen muutaman sinänsä melko vähäpätöisen kirurgisen toimenpiteen ynnä tavanomaisen lääkityksen riskeistä. Esimerkiksi lääkkeen kenties aiheuttama tilapäinen pahoinvointi tai  ummetus...äsh, ei edes viitsi jatkaa.

Eturauhasen liikakasvun höyläykseen mennyttä isääni varoiteltiin, että toimenpide voi vaikuttaa potenssiin. Hän oli liki seitsemänkymppinen tuolloin ja naisseura aika harvinaista.

Silloinkin kun itse synnytin ei ollut nettiä eivätkä ne harvat ystävät, jotka olivat jo äidiksi tulleet halunneet sen enempää  aiheesta avautua. Myöhemmin eräs kertoi, että emätin on pari vuotta synnytyksen jälkeen väljä kuin pohjaton kaivo ja että virtsaa karkailee. Hän oli silloin 28 -vuotias ja tehnyt lp-jumppaa säännöllisesti.

Synnytysvalmennuksessa tällaisista puhuttu. Koko valmennus oli jotain aivan absurdia: rentoutumalla ja hengittämällä tietyllä tavalla (hy-hyy) kivut katoavat...Muutoin annettiin sellainen kuva, että synnytyskanava laajenee synnytyksen aikana, mutta palautuu entiselleen synnytyksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.

Oletko tuon itse kokenut? Kyllä ainakin minulle neuvolassa jaettiin ihan asiallista neuvontaa, samoin opastettiin sivut joilta lisätietoa saada. Käytiin jopa synnytysosastolla tutustumassa ja siellä sai kysellä lisää. Kummallista, että palstalla taas velat ovat niitä asiantuntijoita asiassa joka heitä luulisi vähiten koskettavan ja kiinnostavan. Miksi se kiinnostaa kun se ei omaan elämään kuulu?

,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.

Oletko tuon itse kokenut? Kyllä ainakin minulle neuvolassa jaettiin ihan asiallista neuvontaa, samoin opastettiin sivut joilta lisätietoa saada. Käytiin jopa synnytysosastolla tutustumassa ja siellä sai kysellä lisää. Kummallista, että palstalla taas velat ovat niitä asiantuntijoita asiassa joka heitä luulisi vähiten koskettavan ja kiinnostavan. Miksi se kiinnostaa kun se ei omaan elämään kuulu?

Mistä kummasta päättelet että olisin vela? Olen kyllä lapseton, myönnän sen, mutta kovasti suunnittelen lapsen tekoa. Haluaisin jo tässä vaiheessa tietää mitä riskejä on.

Voisitko sinä kertoa minulle mitä ne sivut ovat joilta saan ihan faktatietoa erilaisista synnytyskomplikaatioista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.

Oletko tuon itse kokenut? Kyllä ainakin minulle neuvolassa jaettiin ihan asiallista neuvontaa, samoin opastettiin sivut joilta lisätietoa saada. Käytiin jopa synnytysosastolla tutustumassa ja siellä sai kysellä lisää. Kummallista, että palstalla taas velat ovat niitä asiantuntijoita asiassa joka heitä luulisi vähiten koskettavan ja kiinnostavan. Miksi se kiinnostaa kun se ei omaan elämään kuulu?

Mistä kummasta päättelet että olisin vela? Olen kyllä lapseton, myönnän sen, mutta kovasti suunnittelen lapsen tekoa. Haluaisin jo tässä vaiheessa tietää mitä riskejä on.

Voisitko sinä kertoa minulle mitä ne sivut ovat joilta saan ihan faktatietoa erilaisista synnytyskomplikaatioista?

Ohis, mutta googlettamalla "synnytyskomplikaatiot Suomessa" tuli heti ensimmäisenä hakutuloksena tällainen:

https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Si…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.

Oletko tuon itse kokenut? Kyllä ainakin minulle neuvolassa jaettiin ihan asiallista neuvontaa, samoin opastettiin sivut joilta lisätietoa saada. Käytiin jopa synnytysosastolla tutustumassa ja siellä sai kysellä lisää. Kummallista, että palstalla taas velat ovat niitä asiantuntijoita asiassa joka heitä luulisi vähiten koskettavan ja kiinnostavan. Miksi se kiinnostaa kun se ei omaan elämään kuulu?

Synnytys koskettaa ihan jokaista ihmistä jollain tapaa.

T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun voisi siis kiteyttää niin, että on itsekästä haluta minimoida riskit alapäänsä pysyvälle vaurioitumiselle.

Lapsen aikaansaaman ilon tulee korvata mahdollinen tyytymättömyys mikäli seksuaalisuuttaan ei lapsen jälkeen ole mahdollista toteuttaa entisen kaltaisena ja hyväksi havaituilla tavoilla.

Jos virtsan- ja ulosteenpidätyksessä on ongelmia tai/ja arvet kiristävät, hiljainen kärsimys on ainoastaan todiste äidinrakkaudesta.

Kiitos. Olen entistä iloisempi siitä, ettei minun tarvitse käydä samanlaista keskusteluja hiekkalaatikolla tai neuvolassa. Lapsia en tälläiseen yhteiskuntaan halua.

Juuri näin, ainakin kun ei halua tilastoja uskoa. Ne hankalat repeämät, todennäköisyys 0.5% synnytyksistä, laskeumat, suurempi riski ylipainoisilla kuin synnyttäneillä jne. Mutta kukaanhan ei halua sinua käännyttää, miksi sinä haluat kaikkien uskovan, että alatiesynnytys on vaarallinen kun se ei tilastojen valossa ole? Keskity nyt niihin roikkuviin tisseihin, sen raskaus kyllä aiheuttaa.

Eihän todennäköisyyksillä ole mitään merkitystä, koska synnytys on aina yksilöllinen.

ikuisesti lapseton kirjoitti:

Synnyttäminen on täysin vapaaehtoista. Turha tulla ulisemaan siitä kuinka kroppa meni pilalle yhyy yhyy. itse otitte sen riskin synnyttäessänne.

Ihan noin se ei ole.

Miten muuten äitisi synnytys meni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun oliskin vaan kosmeettisia haittoja, kuten raskausarpia tai roikkuva mahanahka, mutta kun menee pidätyskyky tai jää kipuja loppuelämäksi, niin kyllä se aika kiva olis ollut näistä mahdollisista haitoista etukäteen tietää. Ei näistä ole missään julkaisuissakaan tarpeeksi tai jos on niin niissä annetaan ymmärtää, että kaikki on vaan tilapäistä ja kyllä se sitten siitä aikanaan.

Kysyin kerran työn puolesta tätä asiaa neuvolan perhevalmennuksia vetäviltä terkkareilta. Sain jokseenkin ympäripyöreän vastauksen, jossa lähinnä todettiin ettei niitä odottavia äitejä kannata pelotella. Sama juttu synnytyksen kulun kanssa - videolta katsotaan suht' "normaali" synnytys ja sektio käsitellään nopeasti. Käydään kattavasti läpi ns. synnytyksen kulku avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen ja vauvan syntymään, mutta harvemmin kerrotaan miten eri tavoilla ihan "normaali" synnytys voi edetä. Nykymuotoinen perhevalmennus ajatusharjoituksineen, toivelistoineen ja seesteisine tunnelmineen valmentaa perheitä aivan vääränlaiseen asenteeseen. Monet aivan normaalin synnytyksen kokeneet voivat olla hyvin pettyneitä, kun asiat eivät menneetkään niin kuin he olivat suunnitelleet. Tällöin aivan tavallinen synnytyskokemus voikin olla äidin mielestä pelkkä suuri epäonnistuminen.

Minusta valmennuksen tulisi pohjautua todellisuuteen, eikä mielikuviin ja toiveisiin. Vedän itse työni puolesta perhevalmennuksen jatkokertoja vauvan synnyttyä ja vaikka synnytyksestä ja raskauden jälkeisestä ajasta kertominen on täysin vapaaehtoista, on joka ryhmässä useampi nainen, joille oman kehon kunto synnytyksen jälkeen on tullut ikävänä yllätyksenä. Joka ryhmässä on myös niitä naisia, joilla on edessä kehon korjailua tai kuntoutusta, samoin myös niitä, joille jää pysyviä vammoja. Väliaikainen virtsankarkailu on sieltä kesyimmästä päästä, siitä sentään puhutaan ja ohjeistetaan, mutta toinen hyvin yleinen ja paljon vähemmän puhuttu on vatsalihasten erkaantumasta johtuva kehon huono kunto. Esimerkiksi käynti fysioterapeutilla voisi pelasta monen äidin pitkältä vaivakierteeltä, epämääräisiltä selkäkivuilta sun muulta. Ja nämä ovat vain niitä yleisimpiä ja korjattavissa olevia asioita. Repeämät, arpeutumat, murtumat, komplikaatiot jne. voivat jättää pysyvän, kivuliaan jäljen. Miksi ihmeessä asioista ei voisi puhua? Miksi äidit jätetään yksin kokemustensa kanssa ja miksi odotetaan että vastasynnyttänyt äiti itse hakee apua? Miksi?

Mitä teille kerrottiin synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajasta perhevalmennuksessa ja miten hyvin se vastasi todellisuutta? Mistä olisitte ehdottomasti halunneet tietoa perhevalmennuksessa? Entä synnytyksen jälkeen?

Synnytyksestä kerrottiin totuudenmukaisen inhorealistisesti ja osittain siitä johtuen valitsinkin sektion. Synnytyksen jälkeisestä ajasta ei kerrottu oikeastaan mitään (paitsi että vauvaa pitää pitää paljon sylissä ja sille pitää lässyttää).

Perhevalmennuksessa/ synnytyksen jälkeen olisin toivonut miehelle jotain opetusta siitä, miten pian voi alkaa harrastaa seksiä (siis olla yhdynnässä)... Viikko lapsen syntymän jälkeen oli "anomassa" yhdyntää. En suostunut. Sain neuvottelemalla siirrettyä aktia jälkivuodon loppumiseen, n. 2vkon päähän lapsen syntymästä. Jälkitarkastukseen mennessä oltiin pantu varmaan 10krt.

Älä miestäsi syytä, olet toinen osapuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?

Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä  pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.

Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.

Oletko tuon itse kokenut? Kyllä ainakin minulle neuvolassa jaettiin ihan asiallista neuvontaa, samoin opastettiin sivut joilta lisätietoa saada. Käytiin jopa synnytysosastolla tutustumassa ja siellä sai kysellä lisää. Kummallista, että palstalla taas velat ovat niitä asiantuntijoita asiassa joka heitä luulisi vähiten koskettavan ja kiinnostavan. Miksi se kiinnostaa kun se ei omaan elämään kuulu?

Mistä kummasta päättelet että olisin vela? Olen kyllä lapseton, myönnän sen, mutta kovasti suunnittelen lapsen tekoa. Haluaisin jo tässä vaiheessa tietää mitä riskejä on.

Voisitko sinä kertoa minulle mitä ne sivut ovat joilta saan ihan faktatietoa erilaisista synnytyskomplikaatioista?

Ohis, mutta googlettamalla "synnytyskomplikaatiot Suomessa" tuli heti ensimmäisenä hakutuloksena tällainen:

https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Si…

Tämä olikin yksi niitä harvoja artikkeleita joita löysin. Ongelma on se, että artikelissa puhutaan yleisesti synnytyskomplikaatioista, mutta niiden tyyppejä ei avata. Olisin lukenut väitöskirjaa, mutta se on kirjoitettu englanniksi, enkä oikein tunne lääketieteen ammattisanastoa.

Kiitos kuitenkin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun oliskin vaan kosmeettisia haittoja, kuten raskausarpia tai roikkuva mahanahka, mutta kun menee pidätyskyky tai jää kipuja loppuelämäksi, niin kyllä se aika kiva olis ollut näistä mahdollisista haitoista etukäteen tietää. Ei näistä ole missään julkaisuissakaan tarpeeksi tai jos on niin niissä annetaan ymmärtää, että kaikki on vaan tilapäistä ja kyllä se sitten siitä aikanaan.

Kysyin kerran työn puolesta tätä asiaa neuvolan perhevalmennuksia vetäviltä terkkareilta. Sain jokseenkin ympäripyöreän vastauksen, jossa lähinnä todettiin ettei niitä odottavia äitejä kannata pelotella. Sama juttu synnytyksen kulun kanssa - videolta katsotaan suht' "normaali" synnytys ja sektio käsitellään nopeasti. Käydään kattavasti läpi ns. synnytyksen kulku avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen ja vauvan syntymään, mutta harvemmin kerrotaan miten eri tavoilla ihan "normaali" synnytys voi edetä. Nykymuotoinen perhevalmennus ajatusharjoituksineen, toivelistoineen ja seesteisine tunnelmineen valmentaa perheitä aivan vääränlaiseen asenteeseen. Monet aivan normaalin synnytyksen kokeneet voivat olla hyvin pettyneitä, kun asiat eivät menneetkään niin kuin he olivat suunnitelleet. Tällöin aivan tavallinen synnytyskokemus voikin olla äidin mielestä pelkkä suuri epäonnistuminen.

Minusta valmennuksen tulisi pohjautua todellisuuteen, eikä mielikuviin ja toiveisiin. Vedän itse työni puolesta perhevalmennuksen jatkokertoja vauvan synnyttyä ja vaikka synnytyksestä ja raskauden jälkeisestä ajasta kertominen on täysin vapaaehtoista, on joka ryhmässä useampi nainen, joille oman kehon kunto synnytyksen jälkeen on tullut ikävänä yllätyksenä. Joka ryhmässä on myös niitä naisia, joilla on edessä kehon korjailua tai kuntoutusta, samoin myös niitä, joille jää pysyviä vammoja. Väliaikainen virtsankarkailu on sieltä kesyimmästä päästä, siitä sentään puhutaan ja ohjeistetaan, mutta toinen hyvin yleinen ja paljon vähemmän puhuttu on vatsalihasten erkaantumasta johtuva kehon huono kunto. Esimerkiksi käynti fysioterapeutilla voisi pelasta monen äidin pitkältä vaivakierteeltä, epämääräisiltä selkäkivuilta sun muulta. Ja nämä ovat vain niitä yleisimpiä ja korjattavissa olevia asioita. Repeämät, arpeutumat, murtumat, komplikaatiot jne. voivat jättää pysyvän, kivuliaan jäljen. Miksi ihmeessä asioista ei voisi puhua? Miksi äidit jätetään yksin kokemustensa kanssa ja miksi odotetaan että vastasynnyttänyt äiti itse hakee apua? Miksi?

Mitä teille kerrottiin synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajasta perhevalmennuksessa ja miten hyvin se vastasi todellisuutta? Mistä olisitte ehdottomasti halunneet tietoa perhevalmennuksessa? Entä synnytyksen jälkeen?

Synnytyksestä kerrottiin totuudenmukaisen inhorealistisesti ja osittain siitä johtuen valitsinkin sektion. Synnytyksen jälkeisestä ajasta ei kerrottu oikeastaan mitään (paitsi että vauvaa pitää pitää paljon sylissä ja sille pitää lässyttää).

Perhevalmennuksessa/ synnytyksen jälkeen olisin toivonut miehelle jotain opetusta siitä, miten pian voi alkaa harrastaa seksiä (siis olla yhdynnässä)... Viikko lapsen syntymän jälkeen oli "anomassa" yhdyntää. En suostunut. Sain neuvottelemalla siirrettyä aktia jälkivuodon loppumiseen, n. 2vkon päähän lapsen syntymästä. Jälkitarkastukseen mennessä oltiin pantu varmaan 10krt.

No miksi ette ihan vaan kysyneet jos kaipaatte tietoa? Kyllä minulle sairaalassa ennen kotiutumista sanottiin muiden ohjeiden lomassa että seksiä vasta jälkitarkastuksen jälkeen. Oli siis sektio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun oliskin vaan kosmeettisia haittoja, kuten raskausarpia tai roikkuva mahanahka, mutta kun menee pidätyskyky tai jää kipuja loppuelämäksi, niin kyllä se aika kiva olis ollut näistä mahdollisista haitoista etukäteen tietää. Ei näistä ole missään julkaisuissakaan tarpeeksi tai jos on niin niissä annetaan ymmärtää, että kaikki on vaan tilapäistä ja kyllä se sitten siitä aikanaan.

Kysyin kerran työn puolesta tätä asiaa neuvolan perhevalmennuksia vetäviltä terkkareilta. Sain jokseenkin ympäripyöreän vastauksen, jossa lähinnä todettiin ettei niitä odottavia äitejä kannata pelotella. Sama juttu synnytyksen kulun kanssa - videolta katsotaan suht' "normaali" synnytys ja sektio käsitellään nopeasti. Käydään kattavasti läpi ns. synnytyksen kulku avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen ja vauvan syntymään, mutta harvemmin kerrotaan miten eri tavoilla ihan "normaali" synnytys voi edetä. Nykymuotoinen perhevalmennus ajatusharjoituksineen, toivelistoineen ja seesteisine tunnelmineen valmentaa perheitä aivan vääränlaiseen asenteeseen. Monet aivan normaalin synnytyksen kokeneet voivat olla hyvin pettyneitä, kun asiat eivät menneetkään niin kuin he olivat suunnitelleet. Tällöin aivan tavallinen synnytyskokemus voikin olla äidin mielestä pelkkä suuri epäonnistuminen.

Minusta valmennuksen tulisi pohjautua todellisuuteen, eikä mielikuviin ja toiveisiin. Vedän itse työni puolesta perhevalmennuksen jatkokertoja vauvan synnyttyä ja vaikka synnytyksestä ja raskauden jälkeisestä ajasta kertominen on täysin vapaaehtoista, on joka ryhmässä useampi nainen, joille oman kehon kunto synnytyksen jälkeen on tullut ikävänä yllätyksenä. Joka ryhmässä on myös niitä naisia, joilla on edessä kehon korjailua tai kuntoutusta, samoin myös niitä, joille jää pysyviä vammoja. Väliaikainen virtsankarkailu on sieltä kesyimmästä päästä, siitä sentään puhutaan ja ohjeistetaan, mutta toinen hyvin yleinen ja paljon vähemmän puhuttu on vatsalihasten erkaantumasta johtuva kehon huono kunto. Esimerkiksi käynti fysioterapeutilla voisi pelasta monen äidin pitkältä vaivakierteeltä, epämääräisiltä selkäkivuilta sun muulta. Ja nämä ovat vain niitä yleisimpiä ja korjattavissa olevia asioita. Repeämät, arpeutumat, murtumat, komplikaatiot jne. voivat jättää pysyvän, kivuliaan jäljen. Miksi ihmeessä asioista ei voisi puhua? Miksi äidit jätetään yksin kokemustensa kanssa ja miksi odotetaan että vastasynnyttänyt äiti itse hakee apua? Miksi?

Mitä teille kerrottiin synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä ajasta perhevalmennuksessa ja miten hyvin se vastasi todellisuutta? Mistä olisitte ehdottomasti halunneet tietoa perhevalmennuksessa? Entä synnytyksen jälkeen?

Synnytyksestä kerrottiin totuudenmukaisen inhorealistisesti ja osittain siitä johtuen valitsinkin sektion. Synnytyksen jälkeisestä ajasta ei kerrottu oikeastaan mitään (paitsi että vauvaa pitää pitää paljon sylissä ja sille pitää lässyttää).

Perhevalmennuksessa/ synnytyksen jälkeen olisin toivonut miehelle jotain opetusta siitä, miten pian voi alkaa harrastaa seksiä (siis olla yhdynnässä)... Viikko lapsen syntymän jälkeen oli "anomassa" yhdyntää. En suostunut. Sain neuvottelemalla siirrettyä aktia jälkivuodon loppumiseen, n. 2vkon päähän lapsen syntymästä. Jälkitarkastukseen mennessä oltiin pantu varmaan 10krt.

Älä miestäsi syytä, olet toinen osapuoli.

Miten niin toinen osapuoli? Vai "toinen sukupuoli"? Sivusuhteen mieheni aloitti vasta lapsen ollessa 1-vuotias. Mutta en syytä miestä.