Lue keskustelun säännöt.
Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?
07.03.2017 |
Miksi alapään repeämisiä, kipua ym. asioita piilotellaan ja kaunistellaan?
Kommentit (407)
Vierailija kirjoitti:
Näitä kauhutarinoita lukiessa täytyy olla onnellinen kun lapset on jo tehty eikä synnytyksistä/raskauksista jäänyt oikein mitään merkkejä. Molemmat alatiesynnytyksiä, ei repeämiä eikä alapääkipuja synnytyksen jälkeen, vessareissut, istumimen ja kävely sujui heti. Kävelylenkillä käynyt n. 4-5 vrk synnytyksistä ja seksi on onnistunut parissa viikossa. Kotiuduttuani kurkkasin alapäätä peilillä, mutta näytti ihan samalta kuin aina ennenkin.
Eli näinkin voi käydä! Tosin rinnat oli kyllä aika riippuvat kun imetykset loppui eivätkä edelleenkään ole terhakat (5vuotta imetin yht.) eli enemmän se imetys teki mulla tuhojaan.
Näinhän se menee 99% synnyttäjistä. Jostain syystä se 1%, jolle käy huonommin, saa huomattavasti enemmän palstatilaa näissä keskusteluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?
Asiasta voisi puhua prosentein. Antaa vaikka a4 lappu asiasta. Täällä luettuna tulee olo, että joka toisella on pidätyskykyongelma, vaikka todellisuus on alle 10% synnyttäneistä. Ja sitten monissa palautumisissa myös lukemia, ja miten palautuu parhaiten.
Siitä en näe mitään hyötyä, että minulle kerrotaan "saattaa tulla sitä ja tätä ja voit ehkä kuolla blaablaa". Haluan faktuaalista tilastotietoa, enkä kauhuskenaarioita.
Näin suurin osa järjellä elämänsä päätöksiä tekevistä. Jätätkö ajamatta autolla kuolemanriskin takia? Et, mutta pelkäät alatiesynnytyksen riskejä, sen sijaan useat eivät ajattele ollenkaan riskiä minkä keholleen laittavat ylipainolla, tupakoinnilla tai runsaalla alkoholin käytöllä? Ilmeisesti se suurin syy alatiesynnytyksen pelkoon on kivun ja kontrollin menettämisen pelko? Mutta go ahead, vaikka kyllä viime aikoina oikeasti vaarallisia tauteja, niiden hoitoa ja sairaanhoidon resurssipulaa seuranneena en jaksaisi hirveästi innostua seksuaalisuutensa prioisoiva naisia jotka vaativat kallista hoitoa yhteiskunnan varoilla. Omilla kyllä (suunniteltu sektion HUSin privaattipuolella 9500 euroa v 2015).
Tähän autovertaukseen on nyt pakko puuttua. Noin 1 % synnyttäjistä saa niin pahan repeämän, että se vie pahimmillaan ulosteenpidätyskyvyn. Tämä tekee sen 500 synnyttävää naista per vuosi niin kuin joku aiemmin täällä totesi. Ja virtsanpidätysvaikeudet ovat monta kertaa yleisempiä. Jos minulla olisi 1% riski joutua käyttämään vaippoja joka kerta kun auton rattiin hyppään, voin kertoa että jäisi auto hankkimatta. Todennäköisesti myös autolla ajaminen olisi kielletty laissa tai ainakin todella tiukan valvonnan alla kun mietitään niiden automatkojen määrää mitä vuodessa tehdään.
Pian synnyttävänä (tavalla tai toisella) minua ei pelota pätkääkään kuoleminen tai kipu, minä pelkään sitä että vietän loppuikäni vaipat housussa, vaivani takia muusta maailmasta eristäytyneenä. Mitä elämäntapoihin tulee, ylipainoa ei koskaan ole ollut, tupakkaa ei ole sauhuteltu eikä viina maistunut. Myös kunnosta ja terveydestä on pidetty huolta. Minä olen valmis kantamaan sektion mukanaan tuomat riskit ja vaikka maksamaan siitä kunhan tämä vaan minulle suostuttaisiin antamaan.
Pelkäätkö yhtä paljon, että sairastut IBS:n tai Crohnin tautiin? Niihin sairastuminen on vielä todennäköisempää kuin alatiesynnytyksessä vaurioituminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kauhutarinoita lukiessa täytyy olla onnellinen kun lapset on jo tehty eikä synnytyksistä/raskauksista jäänyt oikein mitään merkkejä. Molemmat alatiesynnytyksiä, ei repeämiä eikä alapääkipuja synnytyksen jälkeen, vessareissut, istumimen ja kävely sujui heti. Kävelylenkillä käynyt n. 4-5 vrk synnytyksistä ja seksi on onnistunut parissa viikossa. Kotiuduttuani kurkkasin alapäätä peilillä, mutta näytti ihan samalta kuin aina ennenkin.
Eli näinkin voi käydä! Tosin rinnat oli kyllä aika riippuvat kun imetykset loppui eivätkä edelleenkään ole terhakat (5vuotta imetin yht.) eli enemmän se imetys teki mulla tuhojaan.
Näinhän se menee 99% synnyttäjistä. Jostain syystä se 1%, jolle käy huonommin, saa huomattavasti enemmän palstatilaa näissä keskusteluissa.
Luitkohan ollenkaan ajatuksella tätä ketjua? Kyse on juuri siitä, että joku haluaa ottaa mieluummin sektion riskit kuin riskin loppuelämää koskevista alatiesynnytyksen ongelmista kehossaan.
Ketjun alkuperäinen pointti tosin oli se, miksi naisten negatiivisia kokemuksia raskauden ja synnytyksen haitoista vähätellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?
Asiasta voisi puhua prosentein. Antaa vaikka a4 lappu asiasta. Täällä luettuna tulee olo, että joka toisella on pidätyskykyongelma, vaikka todellisuus on alle 10% synnyttäneistä. Ja sitten monissa palautumisissa myös lukemia, ja miten palautuu parhaiten.
Siitä en näe mitään hyötyä, että minulle kerrotaan "saattaa tulla sitä ja tätä ja voit ehkä kuolla blaablaa". Haluan faktuaalista tilastotietoa, enkä kauhuskenaarioita.
Näin suurin osa järjellä elämänsä päätöksiä tekevistä. Jätätkö ajamatta autolla kuolemanriskin takia? Et, mutta pelkäät alatiesynnytyksen riskejä, sen sijaan useat eivät ajattele ollenkaan riskiä minkä keholleen laittavat ylipainolla, tupakoinnilla tai runsaalla alkoholin käytöllä? Ilmeisesti se suurin syy alatiesynnytyksen pelkoon on kivun ja kontrollin menettämisen pelko? Mutta go ahead, vaikka kyllä viime aikoina oikeasti vaarallisia tauteja, niiden hoitoa ja sairaanhoidon resurssipulaa seuranneena en jaksaisi hirveästi innostua seksuaalisuutensa prioisoiva naisia jotka vaativat kallista hoitoa yhteiskunnan varoilla. Omilla kyllä (suunniteltu sektion HUSin privaattipuolella 9500 euroa v 2015).
Tähän autovertaukseen on nyt pakko puuttua. Noin 1 % synnyttäjistä saa niin pahan repeämän, että se vie pahimmillaan ulosteenpidätyskyvyn. Tämä tekee sen 500 synnyttävää naista per vuosi niin kuin joku aiemmin täällä totesi. Ja virtsanpidätysvaikeudet ovat monta kertaa yleisempiä. Jos minulla olisi 1% riski joutua käyttämään vaippoja joka kerta kun auton rattiin hyppään, voin kertoa että jäisi auto hankkimatta. Todennäköisesti myös autolla ajaminen olisi kielletty laissa tai ainakin todella tiukan valvonnan alla kun mietitään niiden automatkojen määrää mitä vuodessa tehdään.
Pian synnyttävänä (tavalla tai toisella) minua ei pelota pätkääkään kuoleminen tai kipu, minä pelkään sitä että vietän loppuikäni vaipat housussa, vaivani takia muusta maailmasta eristäytyneenä. Mitä elämäntapoihin tulee, ylipainoa ei koskaan ole ollut, tupakkaa ei ole sauhuteltu eikä viina maistunut. Myös kunnosta ja terveydestä on pidetty huolta. Minä olen valmis kantamaan sektion mukanaan tuomat riskit ja vaikka maksamaan siitä kunhan tämä vaan minulle suostuttaisiin antamaan.
Pelkäätkö yhtä paljon, että sairastut IBS:n tai Crohnin tautiin? Niihin sairastuminen on vielä todennäköisempää kuin alatiesynnytyksessä vaurioituminen.
Etkö todellakaan tajua eroa mainitsemiesi sairauksien sekä synnytystavan valinnan välillä? Jos et, tuskin ymmärrät vaikka selittäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kauhutarinoita lukiessa täytyy olla onnellinen kun lapset on jo tehty eikä synnytyksistä/raskauksista jäänyt oikein mitään merkkejä. Molemmat alatiesynnytyksiä, ei repeämiä eikä alapääkipuja synnytyksen jälkeen, vessareissut, istumimen ja kävely sujui heti. Kävelylenkillä käynyt n. 4-5 vrk synnytyksistä ja seksi on onnistunut parissa viikossa. Kotiuduttuani kurkkasin alapäätä peilillä, mutta näytti ihan samalta kuin aina ennenkin.
Eli näinkin voi käydä! Tosin rinnat oli kyllä aika riippuvat kun imetykset loppui eivätkä edelleenkään ole terhakat (5vuotta imetin yht.) eli enemmän se imetys teki mulla tuhojaan.
Näinhän se menee 99% synnyttäjistä. Jostain syystä se 1%, jolle käy huonommin, saa huomattavasti enemmän palstatilaa näissä keskusteluissa.
Palstalle nyt kertyy yltiönegatiiviset ihmiset. Olisi kiva tietää ovatko samoja jotka valittavat miehistään, kilpirauhasen vajaatoiminnasta, homekouluista... Aika monta ulostusongelmasta kärsivää kertynyt palstalle, moniko niitä vaippoja oikeasti käyttää kirjoittajista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?
Asiasta voisi puhua prosentein. Antaa vaikka a4 lappu asiasta. Täällä luettuna tulee olo, että joka toisella on pidätyskykyongelma, vaikka todellisuus on alle 10% synnyttäneistä. Ja sitten monissa palautumisissa myös lukemia, ja miten palautuu parhaiten.
Siitä en näe mitään hyötyä, että minulle kerrotaan "saattaa tulla sitä ja tätä ja voit ehkä kuolla blaablaa". Haluan faktuaalista tilastotietoa, enkä kauhuskenaarioita.
Tätä koitin aikaisemmin sanoa. Jätin keskustelun pitkäksi aikaa kun meni ihan naurettavaksi. Monien pelkoa varmasti lievittäisi kunnolla kerrotut faktat kuin se eteidän tidä mitä on tulossa. Ja ne jotka saavat pysyviä vaurioita voisivat hyväksyä itsensä paremmin kun olisivat kulkee etukäteen, varmasti helpompi käsitellä asiaa, ja tietäisivät onko yleistä. Mitään kauhukertomuksista ei ole puhunut kuin ne joiden mielestä asiasta ei saa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisilla on niin hirvittävän kova tarve arvostella toisten tekemiä ratkaisuita?
Olen 100-prosenttisesti sektion kannalla, muuta en edes harkitse. Ulkomaille sitten jos Suomessa ei ole mahdollista. En silti koe tarpeelliseksi arvostella alatiesynnyttäjiä valinnastaan.
Siksi että toiset ovat päässeet vähemmällä kärsimyksellä ja se tekee alatiesynnyttäjät katkeriksi.
Katkeruus ei kaunista ketään.
Ehkä tässä on sama ilmiö kuin imetyskeskusteluissa. Meille sanotaan että lapsesta tulee viallinen jos et toimi tällä ikiaikaisella tavalla. Sitten joku kertoo lapsen olevan terve vaikka ei imettänyt. Ja imettäjät suuttuvat. Olisi hauska käsittää miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kauhutarinoita lukiessa täytyy olla onnellinen kun lapset on jo tehty eikä synnytyksistä/raskauksista jäänyt oikein mitään merkkejä. Molemmat alatiesynnytyksiä, ei repeämiä eikä alapääkipuja synnytyksen jälkeen, vessareissut, istumimen ja kävely sujui heti. Kävelylenkillä käynyt n. 4-5 vrk synnytyksistä ja seksi on onnistunut parissa viikossa. Kotiuduttuani kurkkasin alapäätä peilillä, mutta näytti ihan samalta kuin aina ennenkin.
Eli näinkin voi käydä! Tosin rinnat oli kyllä aika riippuvat kun imetykset loppui eivätkä edelleenkään ole terhakat (5vuotta imetin yht.) eli enemmän se imetys teki mulla tuhojaan.
Näinhän se menee 99% synnyttäjistä. Jostain syystä se 1%, jolle käy huonommin, saa huomattavasti enemmän palstatilaa näissä keskusteluissa.
Luitkohan ollenkaan ajatuksella tätä ketjua? Kyse on juuri siitä, että joku haluaa ottaa mieluummin sektion riskit kuin riskin loppuelämää koskevista alatiesynnytyksen ongelmista kehossaan.
Ketjun alkuperäinen pointti tosin oli se, miksi naisten negatiivisia kokemuksia raskauden ja synnytyksen haitoista vähätellään.
Hauskasti nuo muutamat käyvät vielä vähättelyllään alleviivaamassa alkuperäistä pointtia.
Koska se on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö että tulee invalidisoitumiseen verrattavia ongelmia kuten häntäluun murtumat tai siirtymät, hermovauriot, lihasrikkoamiset tms.
Itsellä kolme lasta enkä koskaan ole saanut tikkejä synnytyksessä, en raskausarpia ainakaan mahaan, rinnat toki valahtaneet :) Ja koen että synnytys on ollut kaikesta kivustaan huolimatta mahtavaa enkä puhuisi brutaaliudesta vaan kauneudesta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?
Niin, mutta mihin sävyyn leikkauspotilaille riskeistä kerrotaan? Sanooko joku muka (toivottavasti ei), että tämä on tallainen rutiinileikkaus, mutta se sattuu ihan hemmetisti, kaikki menee väistämättä pieleen koska naapurin muijallakin meni, kadut jälkikäteen ja traumatisoidut operaatiosta koko loppuiäksesi? Ei, tavallisten rutiinileikkausten riskeistä keskustellaan kai enimmäkseen melko asiallisesti eikä potilasta pyritä pelottelemaan kauhutarinoilla. Tosin isoäitini jätti menemättä leikkaukseen, kun avulias hoitaja "valisti", että leikkauksesta toipuminen on niin kivuliasta puuhaa, että jotkut sen läpikäyneet potilaat vilpittömästi toivoivat kuolevansa... Ammattitaito kohdillaan, hyvä hyvä.
Ei kyse ole pelottelusta vaan faktojen kertomisesta, ihan samaan tapaan kuin leikkauksessakin. Ero on se että synnättäjälle kysymyksiin ei mitä ilmeisimmin haluta vastata lainkaan vaan sanotaan tyyliin hyvin se menee.
Se on totta, mutta ei mulle kerrottu mitään riskeistä myöskään ennen isoa leikkausta, jossa koko maha leikattiin auki. Just jotain tyyliin "hyvin se menee", no veritulpasta taidettiin varottaa. Sekin vasta jälkikäteen. Ilman tuota leikkausta olisin tosin kuollut, oliko se sitten syynä siihen, ettei leikkauksen riskeistä kerrottu?! Ennen synnytystä taas olin itse etsinyt tietoa riskeistä, ja sitä ainakin tuntui löytyvän aika hyvin. Pelkäsinkin sitten kaikkea mahdollista, pahimpana vauvan vammautuminen. No, mikään riskeistä ei onneksi toteutunut.
En ole tavannut yhtään naista joka ei olisi säästynyt raskausarvilta. Synnytys aiheuttaa väkisin muutoksia kehoon ja osa muutoksista jää. Itselläni kengän koko kasvoi yhdellä ja lantio leveni.
Kengän kokoon kasvattaminen harmittaa koska jouduin ostamaan uusia kengiä.
Valitettavasti ulkonäköpaineet ja todellisuus eivät kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tavannut yhtään naista joka ei olisi säästynyt raskausarvilta. Synnytys aiheuttaa väkisin muutoksia kehoon ja osa muutoksista jää. Itselläni kengän koko kasvoi yhdellä ja lantio leveni.
Kengän kokoon kasvattaminen harmittaa koska jouduin ostamaan uusia kengiä.
Valitettavasti ulkonäköpaineet ja todellisuus eivät kohtaa.
Niinpä ja silti naisten ulkonäköä haukutaan ja kritisoidaan paljon enemmän kuin miesten, joilla ei ole Mitään selitystä sille, mikseivät panosta kroppaansa ja naamaansa. Enemmän vapaa-aikaakin miehillä on keskimäärin.
No eipä siitä viitsi hyvillekään kavereille hirveästi huudella, että kengänkoko kasvaa ja mahassa on tunnoton alue sektioarven ympärillä ja iskiahermo vittuilee koko loppuelämän ajan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni aikuisten oikeasti on jutellut toisten läheistensä kanssa siitä, että mitä vaurioita synnytyksessä on tullut? Siis muuta kuin kahvipöydässä, eihän kukaan haluaisi kertoa mitään itseään nöyryyttävää.
Kun kerroin omista vaurioistani (muutakin kuin raskausarvet ja roikkuvat paikat), kertoivat muutkin omista ongelmistaan. Sanoisin että virtsankarkailusta ja ulostamisongelmista ei mielellään kerrota, etenkään siksi koska terveydenhoitohenkilökunta suhtautuu näihin niin vähätellen. Korjauksia ei mielellään julkisella tehdä, saa kyllä melkoisen sodan käydä läpi. Itselläni korjattiin sisäiset repeämät, mutta esim. auenneille tikeille ei tehty mitään. Olemattoman välilihan vuoksi saan paljon tulehduksia. Ja tämä on se pienin ongelma.
Kiva että joillekin ei ole tullut arven rapea. Älkää silti vähätelkö muiden kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta - te jotka olette sitä mieltä että riskeistä puhuminen on turhaa pelottelua, oletteko myös sitä mieltä ettei esim. leikkaukseen menevälle ihmiselle tule kertoa leikkaukseen liittyvistä riskeistä?
Asiasta voisi puhua prosentein. Antaa vaikka a4 lappu asiasta. Täällä luettuna tulee olo, että joka toisella on pidätyskykyongelma, vaikka todellisuus on alle 10% synnyttäneistä. Ja sitten monissa palautumisissa myös lukemia, ja miten palautuu parhaiten.
Siitä en näe mitään hyötyä, että minulle kerrotaan "saattaa tulla sitä ja tätä ja voit ehkä kuolla blaablaa". Haluan faktuaalista tilastotietoa, enkä kauhuskenaarioita.
Tätä koitin aikaisemmin sanoa. Jätin keskustelun pitkäksi aikaa kun meni ihan naurettavaksi. Monien pelkoa varmasti lievittäisi kunnolla kerrotut faktat kuin se eteidän tidä mitä on tulossa. Ja ne jotka saavat pysyviä vaurioita voisivat hyväksyä itsensä paremmin kun olisivat kulkee etukäteen, varmasti helpompi käsitellä asiaa, ja tietäisivät onko yleistä. Mitään kauhukertomuksista ei ole puhunut kuin ne joiden mielestä asiasta ei saa puhua.
Näissä keskusteluissa kärjistetään niin helposti: vaivoja kokenut tuntee tulevansa mitätöidyksi jos joku toinen kertoo ettei synnytyksestä jäänyt traumoja eikä ongelmia, kummankin kokemukset yhtä tosia ja vaikka Suomen tasolla noita ongelmia hyvin vähän on noiden kärsineiden kivut tosia. Samanlaisiin keskusteluihin törmätään monissa muissakin terveydenhuollon asioissa, esim rokotuksissa, suurimalle osalle vaivattomia ja erittäin hyödyllisiä, joillekin haitallisia - pitäisikö lapsensa rokotusta miettiessä keskittyä niihin harvoihin ongelmatapauksiin vai suurimpaan osaan joka siitä hyötyy ilman haittoja. Kun näissä lapsi/perhe/parisuhdeasioissa palstailee vielä aiheeseen jo periaatteessa hyvin negatiivisesti ja ihmeellisen agressiivisesti suhtautuvia ihmisiä (nämä hirveää kasvattaa loista sisällään/ synnytys, lapset ja mies vievät naiselta elämästä kaiken vapauden ja onnen) eipä voi kovin järkevää keskustelua odottaakaan.
Synnyttäminen ja lapsen saaminen on myös asiana niin syvältä tuleva juttu johon liittyy paljon tunteita jo etukäteen ja erityisen paljon tunteita raskauden ja synnytyksen aikana ja vielä jälkeen hormonimyrskyjen vuoksi, tuo varmaan lisää niiden mielipiteiden ja kokemusten voimakkuutta, moneen muuhun itseen kohdistuvaan operaatioon voi suhtautua paljon neutraalimmin ja analyyttisemmin pohtia haittoja ja hyötyjä ilman suuria tunteita. Itse olen synnytykseni alateitse kokenut ilman komplikaatioita, tutustuin etukäteen rauhallisesti vaihtoehtoihin ja mietin riskejä. Vaikka kaikki meni hyvin silti ihan pienet jutut synnytyksen aikana pääsivät nahan alle juuri tilanteen outouden ja hormonimyrskyn aiheuttaman epätasappainon vuoksi. Ponnistusvaiheessa epduraalipuudutus haittasi alapään tuntua ja ponnistus venähti pitkäksi, tuolloin väsynyt kätilö huokaisi toiselle ettei nämä nykynaiset enää osaa ponnistaa... Jälkikäteen olen huvittuneena miettnyt miten niin loukkaannuin tuosta heitosta, mutta sitä vaan oli niin herkkänä. Saman jutun huomasi muutama toinenkin ystäväni. Esimerkiksi kehon muutokset myönsi yksi nainen terapian jälkeen olleen enemmän yläpään ongelma: koki itsensä oudoksi synnytyksen jälkeen, lisäkilot ahdistivat, vastuu vauvasta oli uutta, oli hukassa tilanteessa, mutta kun puhui asiat läpi pystyi hyväksymään kehonsa ja itsensä paremmin kuin ennen synnytystä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni aikuisten oikeasti on jutellut toisten läheistensä kanssa siitä, että mitä vaurioita synnytyksessä on tullut? Siis muuta kuin kahvipöydässä, eihän kukaan haluaisi kertoa mitään itseään nöyryyttävää.
Kun kerroin omista vaurioistani (muutakin kuin raskausarvet ja roikkuvat paikat), kertoivat muutkin omista ongelmistaan. Sanoisin että virtsankarkailusta ja ulostamisongelmista ei mielellään kerrota, etenkään siksi koska terveydenhoitohenkilökunta suhtautuu näihin niin vähätellen. Korjauksia ei mielellään julkisella tehdä, saa kyllä melkoisen sodan käydä läpi. Itselläni korjattiin sisäiset repeämät, mutta esim. auenneille tikeille ei tehty mitään. Olemattoman välilihan vuoksi saan paljon tulehduksia. Ja tämä on se pienin ongelma.
Kiva että joillekin ei ole tullut arven rapea. Älkää silti vähätelkö muiden kokemuksia.
Meillä parin hyvän ystävän kanssa on aiheesta tullut naisten saunakeskustelu. Jokainen myöntää vaikka omasta synnytyksestä olisi jo useampi vuosi on helpottavaa päästä puhumaan aiheesta. Oli kyse sitten vain arvista tai niistä pidätyskykyongelmista.
Kun synnytin toisen lapseni ja olin hoitajalta hakemassa kipulääkkeitä jälkisupistuksiin puhui se siinä kuinka käy sääliksi, että uudelleen synnyttäjille pitäisi antaa jo jotain paljon vahvempaa kun kivut kovenee mitä useamman tekee.
Kauhuissani menin huoneeseen odottamaan mitä infernaalisia kipuja on tulossa. Selvänä oli vielä mielessä ensimmäisen jälkeen kun monta yötä makasin sängyssä sikiöasennossa itkien, en pystynyt itse vastasyntynyttä hoitamaan.
Mutta kas nämä uudet kivut oli ihan leikkiä edelliseen kertaan. Ennen kotiutumista puhuin aiheesta, ensimmäisellä kerralla oli siis ollut kohtutulehdus jonka vuoksi normaalia kovemmat kivut supistellessa. Tätä ei minulle kerrottu, annettiin perussärkylääkkeet ja minä luulin sen tuskan olevan normaalia.
Hieman harmittaa kun en ensimmäistä lastani pystynyt imettämään tai hoitamaan kunnolla sen viikon aikana mitä oltiin sairaalassa niiden kipujen takia ja olin tähän asti elänyt uskossa että minä vaan olen heikompi kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
No eipä siitä viitsi hyvillekään kavereille hirveästi huudella, että kengänkoko kasvaa ja mahassa on tunnoton alue sektioarven ympärillä ja iskiahermo vittuilee koko loppuelämän ajan..
Ööö, miksi ei viitsi?
Vierailija kirjoitti:
No eipä siitä viitsi hyvillekään kavereille hirveästi huudella, että kengänkoko kasvaa ja mahassa on tunnoton alue sektioarven ympärillä ja iskiahermo vittuilee koko loppuelämän ajan..
Miksi ei voisi kertoa? Mä olen kertonut kaikille ketkä ovat kysyneet palautumisesta ja voinnista että että alamaha osin tunnoton, maha pömpöttää ja alhaalla pieni uimarengas... kengänkoosta en ole muistanut mainita mutta kerroin kyllä että vikat 6kg raskauspläskit istuu tiukassa. Raskaana olevalle kaverille kerroin koko sektiostoorin ja voin kertoa kaikille joita kiinnostaa.
En tunne että tässä on mitään noloa tai salaista mutta pääsin itse ilmeisen vähällä ja lapsi on ihana ja terve, mikä on tärkeintä.
Ai kun kiva että minullakaan ei mennyt puoltatoista vuotta raskaudesta toipumiseen, enkä tarvinnut lääkkeitä ja fysioterapiaa. Oikein kiva ettei minullekaan tullut 3. asteen repeämiä, eikä tikattu ilman puudutusta. Ja se vasta mukavaa olikin, ettei episiotomia-arpi jäänyt kiristämään ja haittaamaan seksiä.