2-vuotiaan "nukkuminen" yhtä h*lvettiä
Ollut aina huono nukkuja, ihan synnäriltä asti. Nyt lähestyy 3 ikävuotta jo, mutta ei toivoakaan paremmasta. Herää joka aamu klo 5.30-6.30, ihan sana onko nukkumaan laitettu illalla klo 19.30 vai 22.30. Yöllä herää monta kertaa lauleskelemaan, saa kauhukohtauksia, haluaa jo mennä kattomaan piirrettyjä, vaatii vettä, pissalle jne. Meillä siis myös vastasyntynyt vauva ja hän luojan kiitos nukkuu hyvin, mutta tämä esikoinen :`( Päiväunet tarvitaisi joka päivä, koska herää niin aikaisin. Jos hänet saa päiväunille niin se vaatii kamalan tahtojen taistelun, jossa ensin huudetaan, potkitaan ja lyödään ja lopuksi sammutaan väkisin. Kun vihdoin nukahtaa, on kello lähemmäs yhtä-kahta ja se tietää sitä, että illalla nukahtaminen kestää 1-1,5h. Joskus en ole nukuttanut päiväunille, silloin sammuu klo 15-16 maissa missä ikinä sattuukaan olemaan, ei vain kestä olla hereillä. Kun huomaan, että.on nukahtanut, herättelen ja loppuilta menee silmät punaisina ja mitkään normaalit päivätoiminnot eivät onnistu.
Eli periaatteessa haluaisin kokonaan jättää päikkärinukuttamuset, koska vihaan sitä taistelua sekä ikuisuuden kestävää iltanukuttamista, mutta ei se ole mahdollista kun ei 2-3-vuotias pysty olemaan koko päivää aamusta iltaan hereillä jos herää esim sen 5.30 :( Apua äidit, alan olla ihan täysin neuvoton!!
Kommentit (28)
Auttaisko jos menis päiväkotiin? Saisi siellä leikkiä ja väsyttää itseään. Ja päiväunet myös. Toki en nyt muista tuliko se laki, että ei pääse hoitoon, jos äiti vauvan kanssa kotona.
Voi että, tunnen sympatiaa.
Meillä kuopus oli tosi huono nukkuja ja vasta 3 vuotiaana alkoi nukkumaan täysiä öitä säännöllisesti.
Nyt täyttää keväällä 7-vuotta ja herää edelleen joka aamu klo 6.00. Arkena se on ihan mukavaa, kun on aina pirteä aamuisin, mutta viikonloppuna olisi joskus kiva nukkua myöhempään. Edes lomalla ei rytmi juurikaan muutu, saattaa korkeintaan joskus ottaa pidemmät unet klo 8 saakka, mutta tämä on poikkeuksellista. Iltaisin ei pysty valvottamaan, koska haluaa itse nukkumaan jo reilusti ennen klo 21.
Näillä mennään.
Yöherääminen todennäköisesti teilläkin loppuu vain iän myötä. Mitään palveluja eipidä tarjota keskellä yötä. Vessassakäynti korkeintaan.
Nukkuisiko lapsi paremmin vieressä? Meillä sekin auttoi jonkun verran.
Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Auttaisko jos menis päiväkotiin? Saisi siellä leikkiä ja väsyttää itseään. Ja päiväunet myös. Toki en nyt muista tuliko se laki, että ei pääse hoitoon, jos äiti vauvan kanssa kotona.
'
Päiväkotiin sen takia että nukkuu huonosti ?? Oikeesti ??
Meillä tuohon ei auttanut muu kuin aika. Joskus 5-vuotiaana alkoi yöt sujumaan paremmin ja päiväunetkin pystyi jättämään pois vaikka aamulla heräsikin aina viimeistään klo 6. Jotkut ihmiset on vaan luonnostaan aamuvirkkuja. Rankkaahan tuo on jos perheessä muilla on erilainen rytmi. Meillä auttoi se, että itsekin olen ollut aina aamuvirkku. Toisaalta muut ovat iltavirkkuja niin aamut on edelleen tuskaisia kun 8-vuotias herää ennen kuutta ja isommat nukkuisivat vaikka miten pitkään. Pahinta kuitenkin oli silloin kun aamuvirkku oli vauva ja heräsi puoliviideltä ja silloin 3-vuotias sisarus taas nukahti usein vasta puoliltaöin jos oli nukkunut päiväunet. Siihen vielä risaiset yöunet kun ollaan kaikki enemmän ja vähemmän levottomia nukkujia + unissakävelijöitäkin löytyy. Jaksamista!
Tuossa vaiheessa meillä tehtiin niin, että mahdollisuuksien mukaan käytiin ulkona päivällä ja lapsi sai nukkua pikkutorkut takaisintullessa. Eli klo 15 maissa vaikka 30 min.
Huonot nukkujat on huonoja nukkujia, teit niin tai näin. Meillä lapsi jätti päiväunia pois jo 2-vuotiaana, mutta edelleen 4-vuotiaana meinaa nukahtaa joskus klo 17 aikaan. Ei puhettakaan, että katsoisi mitään Pikku kakkosta, koska nukahtaa siihen. Pakko sitten ulkoilla säällä kuin säällä.
Kuulostaa tutulta. Koita kestää. Päiväkoti ei ole ratkaisu,samat huudot siellä.. kaksi vaihtoehtoa antaa nukkua kun nukuttaa iltapäivällä tai nukuttaa väkisin aiemmin.
Meillä lapsi nukahti hyvin. Autoon, vaunuun tms vielä alle 3 veenä, sänkyyn ei millään.. tarvitsi kuitenkin unet.
Auttaisiko palkinto tarra tms kun menee nätisti nukkumaan. Muista että tuo on vain vaihe joka menee ohi.. nukahtaako rattaisiin??
Kamalalta kuulostaa nuo nukuttamiset. Miksi tilanne vaatii potkimista ja lyömistä? Miten nukuttamistilanteet käytännössä menee?
Mitä jos pitäisitte vaan lepäilyhetken? Kirjojen lukemista ja hellittelyä? Jotenkin tulee tunne, että esikoinen varastaa huomiosi vauvalta riehumalla.
Jätä valkoinensokeri kokonaan pois, ei sokerijugurtteja, mehuja, herkkuja yms.. Vain hedelmiä makeannälkään. Jotkut lapet reagoi herkästi sokeriin ja eivät saa nukuttua kunnolla sen takia.
Meillä neljä lasta, joista jokainen on lopettanut päiväunien nukkumisen 2-vuotiaana (kuten minä itse aikanaan). Kaikki olivat jopa päiväkodissa siihen aikaan, mutta päiväunien tarve vaan lakkasi siinä iässä.
Kannattaa jättää päiväunet pois ja katsoa miten tilanne kehittyy. Uuden rytmin hakemiseen voi mennä viikkoja, mutta takaan että tulee lopulta helpottamaan ja rytmi loksahtaa paikalleen. Meillä aamuvirkku (8v. herää edelleen joka päivä kuuden jälkeen) vaan meni aikaisemmin yöunille (aluksi jopa 19 aikaan).
Ulkoiletteko ja leikitte aamupäivällä, jonka jälkeen lounas ja satu, jonka jälkeen lapsi simahtaa?
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta kuulostaa nuo nukuttamiset. Miksi tilanne vaatii potkimista ja lyömistä? Miten nukuttamistilanteet käytännössä menee?
Mitä jos pitäisitte vaan lepäilyhetken? Kirjojen lukemista ja hellittelyä? Jotenkin tulee tunne, että esikoinen varastaa huomiosi vauvalta riehumalla.
Samaa mieltä. Jos väkisin nukuttaa niin niistä nukkumaanmenohetkistä tulee helposti "kammo" ja negatiivinen tilanne. Selkeästi tarvitsee vielä päiväunia jos kerta meinaa väkisin nukahtaa kesken päivän. Kokeile viedä aikaisemmin päiväunille jos nukahtaminen kerta kestää? jotain palkintojärjestelyä jos on mennyt kiltisti nukkumaan, kirjojen lukua, silittelyä yms. Sano määrätietoisesti milloin nukutaan ja silloin ei tulla pois sängystä ja kitistä. Mutta yritä silti saada tuosta nukkumaanmenosta enemmän positiivinen juttu juurikin niillä palkinnoilla, haleilla yms.
Joku tuolla ehdottikin sokerin pois jättämistä, ja olen ihan samaa mieltä! Ehdottomasti sokeri vähäksi aikaa kokonaan pois. Lapset saavat sitä ihan älyttömiä määriä mehuista, muroista, jogurteista yms yms. Jatkuva sokerihumala taattu ja rauhoittuminen on vaikeaa. Vasta oli joku tutkimuskin, jossa lapset selvästi rauhoittuvat kun sokeri jätettiin pois. Kannattaa kokeilla.
Meillä kuopus nukkui huonosti. Oli synnäriltä asti vähäuninen ja heräsi 3v. asti aina 5.30 joka hemmetin aamu. Sitten, kun ensimmäisen kerran nukkui klo 6 asti ja havahduin siihen, niin olin sata varma, että se on todennäköisesti kuollut sänkyynsä. Ei ollut, mutta sairautta sitten epäilin sen koko puoli tuntia. Heräsi terveenä ja virkeänä sängystään ja oli, kuin ei mitään ihmeellistä. Ainoa hyvä puoli oli, että vastasyntyneenä nukkui aina klo 23-5:30 heräämättä yöllä, mutta sitten päikkäreitä ei juuri nukuttu. Hän myös oli aina todella iloinen ja hyväntuulinen, vaikka herätti kesken unien. Syötöt oli yhtä helvettiä, kun kesti ja kesti. Minitorkut välillä ja jos yritit siirtää sänkyyn, niin jatkoi heti syömistä, etten vaan päästäisi hänestä irti. Keksin jossain vaiheessa kantoliinan, johon sidoin tissi suuhun, että saan tehtyä muuta kotihommaa. Kroppa oli aika romuna siitä kantamisesta, kun imetys loppui. Meillä myös oli melkoinen nukutusrumba ja yksi kerta palo pinna ja annoin sen illan olla tekemättä mitään. Hän sitten nukahti lattialle, josta siirsin sänkyyn. Mutta joo se kesti sinne 3v. asti ja hiljalleen alkoi aikaisemmin mennä nukkumaan. Ja juuri siten, etten tehnyt mitään vaan vaihdoin yöasun ja syötin iltapalan ja sitten vain annoin olla ja tehdä mitä huvittaa. Yleensä nukahti aina sängyn viereen, josta nostin omaan.
Mulla on 15 vuotias huono nukkuja täällä kotona, ollut koko ikänsä, synnäriltä saakka. Ei ole muuta neuvoa kuin pikkuhiljaa vaan ne päikkärit pois, vaikka vaan sellainen pikkulepo siihen 12-13 välille, ei ei yritetäkään nukkua vaan kuuntelee vaikka satukasettia itsekseen (siis ei tietenkään fyysistä c-kasettia vaan you know, vaikka sporifyistä tms). Kun ei pakotettu nukkumaan se tappeleminenkin sen nukkumisen kanssa loppui ja kaikilla oli kivempaa, myös lapsella ja nukkumaanmenot tasoittui myös illalla. Meillä poika oli tuon ikäisenä pkodissa ja oli todellinen taistelu saada heidät uskomaan, että päiväunia ei enää tarvita. Kotona lopetti päiväunet just 2v täytettyään. Ainoa lohtu tuossa on, että homma helpottaa kun koulu alkaa, kun toi pakkonukuttaminen loppuu. Nykyään nukkuu edeleen huonosti, mutta nyt jo itse tajuaa, että edes lepää. Lueskelee sitten kirjaa tms. Joskus nukahtaa 22, joskus 03. Kouluun herätään klo 7 joka arkiaamu.
Meillä on pojalla vaihe että ainoastaan äidin vieressä tulee uni. Oletko kokeillut rauhoittuisiko teillä yöt jos nukutte samassa sängyssä?
Voisiko lapsen sängyn siirtää teidän huoneeseen, jos ei ole jo siellä? Missä vauva nukkuu?
Niin ja meillä siis ulkoillaan joka päivä, tehdään kaikkea "väsyttävää" kuten käydään metsäretkillä, luistelemassa, uimassa, sisä-ja ulkoleikkipuistoissa, suunnistamassa, peuhuissa jne eli unta todellakin luulisi riittävän yöllä pidemmäksi aikaa (jos nukkuisi EDES kahdeksaan, jättäisin heti päikkärit pois, mutta ei). Eikä lapsi tuijota padia/kännykkää minuuttiakaan päivässä ja ainut ruutu on telkkari, mitä katsotaan aamulla heti herättyä ja iltapäivän pikku kakkosta jos satutaan siihen aikaan olemaan kotona. Ap