Kuinka monta päivää lasta (6v) saa pitää nälässä jos tämä ei ronkeliuttaan suostu syömään normaalia kotiruokaa?

Meillä tehdään niin, että näitä inhokkiruokia tasaisin väliajoin, mutta siinä välissä sitten paremmin maistuvia. Minusta on normaalia, ettei tykkää kaikesta; eihän me aikuisetkaan tykätä.

Ruokailusta ei hössötetä meillä. Lapsi (4v) kyllä reippaasti maistaa kaikkea, mutta joidenkin ruokien kohdalla alkaa marista "en tykkää tästä, en syö". Ollaan sanottu, että ei ole pakko tykätä, mutta ääneen ei tarvitse sanoa että ruoka on pahaa. Kehutaan kun on maistanut ja muistutetaan, että nälkä ehtii tulla ennen seuraavaa ruokaa.

Leipä ei kuulu meillä aterioille automaattisesti. Keittojen kanssa kyllä, mutta muuten se on mielestäni turhaa vatsantäytettä ainakin näille nirsoilijoille. Kasviksia meillä on aina runsaasti tarjolla ja niitä lapsi on oppinut syömään tosi hienosti. Ehkä se nälkä on "auttanut" maistelemaan ihanan värikkäitä kasviksia?

Nirsoilupäivinä iltapala on melko varmasti puuroa, kananmunia tai jotain muuta arkista ja vaatimatonta. Ankeaa, mutta toisaalta ei täällä nälkää näe, jos vaan suostuu syömään.

Vierailija kirjoitti:

Anna ruokaa lapsiraukalle. Voi olla esim erityisherkkä makuaisti.

Antaahan se ap ruokaa, mutta tässä oli nyt se ongelma että lapsi ei syö. Eikä sitä väkisinkään voi syöttää. 

No eikö mene edes raakoina napostelupaloina kurkku, tomaatti, hedelmät , porkkana ym. Muut Juurekset? Sama kai se syökö kypsänä vai raakana kunhan jotain syö. Puurot/vellit? Minä antaisin sitä mitä syö mutta en herkkuja. Vaikka sitten joutuis tekee hieman myönnytystä. Aina tarjoisin myös sitä mitä muu perhe syö, vaikka ilman mausteita erilleen otettuna kypsennysvaiheessa. Tätä muuta tarjoisin vain ruokalusikallisen tai pari ja lisää saisi ottaa.

Hampurilaiset ja karjalanpiirakat usein maistuvat. Leipä ja ihan perunat sellaisenaan menevät myös monelle. Liikaa ei saisi sekoittaa keskenään eri ruoka-aineita. Tässä muutama neuvo aistiyliherkkyyksistä kärsivien vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

No meillä ei oppinut. Ei millään, ei nälälläkään.

Ei suostunut päiväkodissa syömään mitään omasta mielestään epämiellyttävää, ei kotona, eikä nykyään koulussakaan. Jää mielummin nälkäiseksi. Vaikka olisi maistanut jotain yli sata kertaa, ei edelleenkään tykkää siitä, eli maistattaminenkaan ei ole tuottanut tulosta.

En voi pitää päiväkausia nälässä, koska paino laskee liikaa. Saattaisi tulla jo lasu, jos niin tekisin. Poika on jo valmiiksi lyhyt ja hyvin hoikka. Onneksi syö kuitenkin sinänsä ihan monipuolisesti, vaikka niitä ruokainhokkeja onkin kyllä järkyttävä määrä muihin lapsiin verrattuna.

Rohkaisen silti edelleen maistelemaan, joku uusi makuelämys saattaakin jäädä vielä vakioruokavalioon.

Lyhyt poika, siihen ei kannata ruokaa tuhlata Kaikki alke 180 senttiset joko tapavat itsensä tai vaan uhkailevat äidilleen

Jälkkäri on täysin turhaa. Kun lapsi oppii siihen, ei sitä pääruokaa sitten syödä.

Hyvin näkyvät kasvavan ilmankin.

Ei yhtään päivää. Taustalla voi olla ties mitä syitä, joista yksikään ei katoa sillä että pakotetaan tai pidetään nälässä.

Meillä on ollut periaatteena se, että kaikkea maistetaan kerran jos vaan mitenkään mahdollista, se maistaminen voi olla vaikka lusikan kärjen nuolaisu. Tarjoilut pöydässä on kuitenkin aina sen verran monipuoliset, että mahansa saa täyteen vaikkei itse ruokaa söisikään. Nuorimmainen lapseni ei esim. suostu syömään kalaa muuten kuin kalapuikkoina ja asia olkoon näin, koska pakottamisen seurauksena todennäköisesti vihaisi kalaruokia lopun elämäänsä.

Jos lapsi ei syö, pitää syy tutkia. Ei hän piruuttaan jätä syömättä.

Meillä lapsi ei myöskään syönyt normaalia kotiruokaa. Epäterveellisiä ruokia kyllä syö, kuten ranskanperunat ja juustot. Ja jäätelö plus imeskeltävät herkut.

Saimme kauhean liudan neuvoja. Pidä nälässä, uhkaile, kiristä, lahjo. Yksi ravitsemusterapeutti sanoi suoraan, että olemme laiminlyöneet kurinpidon ja lapsi vie meitä kuin litran mittaa. Emme saa antaa hänelle tuumaakaan periksi, koska kohta olemme helisemässä. Lapsi oli tuolloin kaksivuotias.

Sitten pääsi tutkimuksiin. Löytyi makuaistin aistiyliherkkyys. Aspergerin piirteitä. Turruttaa suolalla suunsa, siksi suolaiset ja ylipäätään voimakkaasti maustetut ruuat maistuvat. Jäätelö on kylmää ja siksi sekin turruttaa yliherkät makunystyrät.

Ruuan koostumus on tärkeä, koska lapsi ei pysty pureksimaan sivusuuntaisesti. Peruskotiruoka maistuu hänen suussaan liian voimakkaalta ja on vaikeaa niellä. Lapsi haluaa myös haistaa ruokia eikä syö voimakkaan hajuisia ruokia.

Meillä lapsi syö nykyisin eri ruokaa kuin muu perhe. Siinä on eri koostumus ja sellaiset mausteet, joista hän pitää. Koulussa hän syö pelkkää näkkileipää ja maitoa.

Minulla nyt vain sattuu olemaan sellainen tapa että kokoan annokset valmiiksi kauniisti lautaselle keittiön puolella ja lapset usein kattavat ja tarjoilevat pöytään. Se on minusta mukavaa ja tekee ruokaherkestä jotenkin rauhallisemman. Salaatti on pöydässä ja sitä annostellaan itse. Makuasioitahan nämä.

Tunnen perheeni niin hyvin että osaan hyvin arvioida sopivan määrän. Eikä minua yhtään haittaa jos ruokaa jää tähteeksi - sitä nimenomaan ei meillä paheksuta!

Ymmärtääkseni koulussa lapset annostelevat ruokansa itse ja hyvin onnistuu. Näyttää onnistuvan myös seisovassa pöydässä, kun aika ajoin sellaisissa on ruokailtu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vain onnistuisit säilyttämään malttisi näissä tilanteissa! Tiedän, se on tosi vaikeaa. Mutta jos oikein pakotat itsesi.

Sanot ystävällisesti että syö lautaselta se, mikä maistuu. Et uhkaile jälkiruoattomuudella etkä millään muullakaan. Laitat kaikille kokoaan vastaavat annokset ja istutte rauhassa syömään. Huonoa käytöstä ei hyväksytä mutta toisten ruokailuun ei muuten puututa. Jos kaikille on jälkiruokaa, sitä annetaan kokoa vastaava annos kaikille riippumatta siitä, mitä pääruoasta meni alas.

Jos lapsi pyytää kohta nälkäänsä jotakin, ollaan ystävällisiä eikä syytellä syömättömyydestä, muttei myöskään tarjoilla mitään. Nätisti näytetään kellosta, milloin on tulossa seuraava ruoka ja kehotetaan juomaan vettä sitä odotellessa. 6-vuotias on jo riittävän iso odottamaan seuraavaa ruokaa. Nälkäisenä on sitten mukava istua seuraavalle aterialle.

Muuten asiaa, mutta miksi ihmeessä 6-vuotiaalle annosteltaisiin pääruoka-annos valmiiksi aikuisen toimesta? Ihan turhaa heittää ruokaa hukkaan jos lapsi maistaakin yhden lusikallisen valmiiksi laitetusta annoksesta ja päättää ettei maistu. Tai vaihtoehtoisesti lapsi kyllä aistii sen vanhemman paheksunnan kun "voi voi kun nyt taas pitää heittää ruokaa näin paljon pois kun et syönyt juuri mitään" - lapsi rupeaa syömään pakolla vanhempaa miellyttääkseen vaikka ei ole nälkä tai ruoka ei ole mieluista.

Samoin myös kyllä jälkkärin kanssa, jos yhdessä syödään samaan aikaan niin myös jälkkäriä otetaan itse jos sitä on tarjolla. Pikku hiljaa opitaan ohjattuna siihin että vaikka herkkua on tarjolla, pitää sitä osata ottaa niin että muillekin tulee suhteessa saman verran kuin itselle. Miten tuollaiset oppii muuten jos annokset tulee aina valmiiksi eteen?

Aikanaan jos ei ruoka maittanut niin se oli siinä. Pöydä puhdistettiin ja seuraava ateria sitten kun oli sen aika. 

Minusta kaikenlainen syömisen kyttääminen ja pakottaminen pitäisi kieltää lailla... On, on se ymmärrettävää ja inhimillistä, että vanhempaa ahdistaa, kun lapsi ei syö, mutta se vanhemman ahdistus vain pahentaa asiaa!

Toisaalta lapsen toiveitakin VOI ottaa huomioon. Enkä nyt tarkoita mitään einespitsojen päivittäistä mässäämistä, mutta jos lapsi oikeasti ei voi sietää vaikkapa kaalia, niin maailmassa on paljon muutakin syötävää. Totutelkoon kaaliin vähitellen ja vapaaehtoisesti, jos haluaa, mutta ei pakolla.

Meillä tykätään kovasti ruuanlaitosta ja kokeilemisesta. Teemme etnistä ruokaa, maustamme reippaasti, kokeilemme kaikenlaisia reseptejä. Lapset saavat esittää toiveita ruokalistasta, ja niitä toteutetaankin - terveellisissä puitteissa. Lapsista on tällä filosofialla kasvanut kaikkiruokaisia. Kaikki ei aina maistu yhtä hyvin, mutta ei-suosikkejakin syödään ja jos joku todetaan ei kauhean maistuvaksi, teen sen seuraavalla kerralla toisin tai keksin tilalle muuta. 

PS: sitten on olemassa ruoka-aineallergiat, joita kannattaa tutkia, jos lapsi systemaattisesti tuntuu välttelevän jotain ruoka-ainetta. Ja on neofoobikkoja, joilla uusien makujen oppiminen on hyvin haastava ja pitkä prosessi. Edellä mainittu koskeekin lähinnä normaaleja lapsia.

Me taas pidämme jälkiruoista. Myös pääruokia syödään silti normaalisti. Meillä on lähes aina päivällisellä jokin pieni makea jälkiruoka. Jos ei muuta niin pala suklaata.

Eikä olla tippaakaan lihavia kukaan. Kaikki kolme lasta jo nuorena reippaita kilpaurheilijoita.

Vierailija kirjoitti:

Jälkkäri on täysin turhaa. Kun lapsi oppii siihen, ei sitä pääruokaa sitten syödä.

Hyvin näkyvät kasvavan ilmankin.

Trötöllä kurkusta alas,eiköhä ala syömään.

iha vitun ärsyttävää ku ruuasta vingutaan ja eikä syödä ees sitä lusikallisen kokosta kasaa loppuun.

Säännölliset ruoka-ajat, syö tai on syömättä, mutta aterioilla ollaan läsnä. Ruuasta keskustellaan, miksi ei kelpaa, mitä haluaisi ja samalla mietin mitä voisi muuttaa. Jos asiassa löytyisi johdonmukaisuuksia, niin veisin allergiatesteihin. Saattaa olla myös aistiyliherkkyttä. Pyrkisin etsimään ongelmaan ratkaisua sen sijaan, että tekisin ruuasta valtataistelua. Jos tilanne olisi epätoivoinen ja paino vaan laskisi, niin syöttäisin sitten vaikka vain sitä mikä menee alas (poislukien herkut ja pikaruuat).

Teorioita, teorioita... Ensimmäinen lapsi vasta tulossa. Mutta toisaalta olen aina elänyt ratkaisukeskeisesti, joten miksi asia muuttuisi lapsen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Me taas pidämme jälkiruoista. Myös pääruokia syödään silti normaalisti. Meillä on lähes aina päivällisellä jokin pieni makea jälkiruoka. Jos ei muuta niin pala suklaata.

Eikä olla tippaakaan lihavia kukaan. Kaikki kolme lasta jo nuorena reippaita kilpaurheilijoita.

Kannattaa muistaa sokerikoukku. Itse taistelen nyt nuorena aikuisena päivittäistä makean himoa vastaan, lapsena kun sai useemman kerran viikossa pullaa yms.

Olen itse toinen perheen aikuisista, mies toinen, ja jos meillä on sokerikoukku niin olkoon ja tulkoon lapsillemmekin. Meistä aterian kruunaa pieni makea, emmekä voi tai halua sitä lapsiltakaan kieltää. Karkkia ei syödä juuri lainkaan, jospa se kompensoi?

Ranskassa on jo päiväkoti-ikäisillä lounaallakin jälkiruoka koululaisista puhumattakaan. Monilla on silti hyvä suhde syömiseen eikä ylipainoa.

Ruoan pitää olla hyvää, aina syödään rauhassa koko perheellä kun vain voidaan, ja nauttia saa - mutta saa myös jättää tähteitä eikä se haittaa. Hyvä käytös ja ruoanlaittajan arvostus on tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me taas pidämme jälkiruoista. Myös pääruokia syödään silti normaalisti. Meillä on lähes aina päivällisellä jokin pieni makea jälkiruoka. Jos ei muuta niin pala suklaata.

Eikä olla tippaakaan lihavia kukaan. Kaikki kolme lasta jo nuorena reippaita kilpaurheilijoita.

Kannattaa muistaa sokerikoukku. Itse taistelen nyt nuorena aikuisena päivittäistä makean himoa vastaan, lapsena kun sai useemman kerran viikossa pullaa yms.

Omat vanhempani ehtivät kuolla ennen kuin ehdin aikuisikään, enkä ehtinyt kysyä, että kenen kasvatusidea oli tehdä ruokahetkistä säännöllisiä taisteluhetkiä. En ollut mielestäni kovin nirso, mutta esim. kolmen päivän nakkikeitto oli ihan kamalaa. Kaikki ainesosat olivat harmaita ja mössöisiä ja nihkeänahkeita kolmantena päivänä. Rasvaklimppi lillui liemessä. Hyi. Ja ne kaalikääryleet. Äidillä meni niissä varmasti Kauan tehdä, ja vanhemmat niistä pitivät, minä en. Itku kurkussa sitten äidin huutaessa ja kaiketi tämän itsekin itkiessä istuin pöydässä muiden poistuttua tuntitolkulla (ainakin se siltä tuntui), kun ennen ei saanut poistua kun lautanen on tyhjä. Oksetti. Tarpeeksi kauan kun istui, äiti suuttui tarpeeksi ja lähetti huoneeseen tai ulos häpeämään. Isältä sai huudot juomalasin "pitelemisestä" tai jostain yhtä kauheasa rikoksesta.tukkapöllyä. Kaikilla oli niin mukavaa? Tervettä suhdetta ruokaan kaipaava...

Iän mukaan menee kuusivuotiasta saa pitää nälässä 6vrk. ja 9v. 9vrk.

Sama homma kun vanhentuneen elintarvikkeen syömisessä. Ikä vastaa päiviä.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole nälässä pitämistä jos ruokaa tarjotaan, mutta valitsee olla syömättä.

Näinhän se on, ja monen syömishäiriön taustalla on ruokailupakko. Seuraa lapsesi inhokkiruokia. Onko niillä jotain yhteistä? Maistuuko esimerkiksi kala jossakin muodossa, vai tekeekö jo kalan haju pahaa = ehkä allergiaa?

Turha uhkailla jälkiruuatta jättämisellä, kun ei kaikissa perheissä ole joka arkipäivä jälkiruokaa. Kannattaa vaan pitää huolta siitä, että joka aterialla olisi jotain "tavallista" ruokaa, jota tämä nirsokin syö.