Kuinka monta päivää lasta (6v) saa pitää nälässä jos tämä ei ronkeliuttaan suostu syömään normaalia kotiruokaa?

Kyllä se parin päivän päästä syö ihan ite mitä vaan. Älä luovuta.

Kun vain onnistuisit säilyttämään malttisi näissä tilanteissa! Tiedän, se on tosi vaikeaa. Mutta jos oikein pakotat itsesi.

Sanot ystävällisesti että syö lautaselta se, mikä maistuu. Et uhkaile jälkiruoattomuudella etkä millään muullakaan. Laitat kaikille kokoaan vastaavat annokset ja istutte rauhassa syömään. Huonoa käytöstä ei hyväksytä mutta toisten ruokailuun ei muuten puututa. Jos kaikille on jälkiruokaa, sitä annetaan kokoa vastaava annos kaikille riippumatta siitä, mitä pääruoasta meni alas.

Jos lapsi pyytää kohta nälkäänsä jotakin, ollaan ystävällisiä eikä syytellä syömättömyydestä, muttei myöskään tarjoilla mitään. Nätisti näytetään kellosta, milloin on tulossa seuraava ruoka ja kehotetaan juomaan vettä sitä odotellessa. 6-vuotias on jo riittävän iso odottamaan seuraavaa ruokaa. Nälkäisenä on sitten mukava istua seuraavalle aterialle.

Niin kauan kun on tarvis. Et lyö laimin jos ruokaa on tarjolla. On jokaisen oma päätös syökö ja milloin.

Vierailija kirjoitti:

Kun vain onnistuisit säilyttämään malttisi näissä tilanteissa! Tiedän, se on tosi vaikeaa. Mutta jos oikein pakotat itsesi.

Sanot ystävällisesti että syö lautaselta se, mikä maistuu. Et uhkaile jälkiruoattomuudella etkä millään muullakaan. Laitat kaikille kokoaan vastaavat annokset ja istutte rauhassa syömään. Huonoa käytöstä ei hyväksytä mutta toisten ruokailuun ei muuten puututa. Jos kaikille on jälkiruokaa, sitä annetaan kokoa vastaava annos kaikille riippumatta siitä, mitä pääruoasta meni alas.

Jos lapsi pyytää kohta nälkäänsä jotakin, ollaan ystävällisiä eikä syytellä syömättömyydestä, muttei myöskään tarjoilla mitään. Nätisti näytetään kellosta, milloin on tulossa seuraava ruoka ja kehotetaan juomaan vettä sitä odotellessa. 6-vuotias on jo riittävän iso odottamaan seuraavaa ruokaa. Nälkäisenä on sitten mukava istua seuraavalle aterialle.

Tämä. Näin tulisi toimia päiväkodeissakin ruokailujen suhteen. Sen sijaan monissa päiväkodeissa ruokailutilanteet ovat ahdistavia ja painostavia, ja niissä kiristetään leivällä ym. - eli et saa leipää, jos et syö lautasta tyhjäksi tai riittävästi tarhantädin mielestä.

No meillä ei oppinut. Ei millään, ei nälälläkään.

Ei suostunut päiväkodissa syömään mitään omasta mielestään epämiellyttävää, ei kotona, eikä nykyään koulussakaan. Jää mielummin nälkäiseksi. Vaikka olisi maistanut jotain yli sata kertaa, ei edelleenkään tykkää siitä, eli maistattaminenkaan ei ole tuottanut tulosta.

En voi pitää päiväkausia nälässä, koska paino laskee liikaa. Saattaisi tulla jo lasu, jos niin tekisin. Poika on jo valmiiksi lyhyt ja hyvin hoikka. Onneksi syö kuitenkin sinänsä ihan monipuolisesti, vaikka niitä ruokainhokkeja onkin kyllä järkyttävä määrä muihin lapsiin verrattuna.

Rohkaisen silti edelleen maistelemaan, joku uusi makuelämys saattaakin jäädä vielä vakioruokavalioon.

Ruokaan liitetty pakottaminen ja kurittaminen ja ruoasta suuttuninen kaikki asioita jotka ovat huonoa vanhemmuutta.

Käyttäydyin juuri noin lapsena. Sitten löytyikin keliakia, laktoosi-intoleranssi ja monta ruoka-aineallergiaa. Ei ihme ettei ruoka kelvannut, koska olin oppinut että ruoka = kipu. Kiitos vanhemmille painostamisesta, uhkailusta, kiristämisestä, luunapeista ja tukkapöllystä.

Minulla tuli ylös kesäkeitot, kalakeitot ja silakkalaatikot. Kaikki missä kalaa ja tai maitoa. Siinä sitten söin ja oksensin, söin ja oksensin. Jättää ei saanut ja syödä piti.

Ruokailutilanteita kammosin vielä aikuisenakin niin paljon että en edes lapsille aluksi kattanut perheaterioita. Niin syvä inho niihin oli.

Aikuisiällä todettu kala-allergia ja laktoosi-intoleranssi...

Meillä 5-vuotias joka syö mitä syö, yleensä syö peukalonpään kokoisen "annoksen" lämmintäruokaa. Ollaan annettu lupa hakea yhteisen ruoan jälkeen leipää jos on nälkä tms mutta tytön on se itse haettava/tehtävä.

Nälässä en viitsi tyttöä pitää, koska tämä on niin laiha. Isosisko oli aivan samanlainen ronkeli, mutta alkoi teini-iässä syömään.

Älä stressaa, kyllä se siitä muuttuu ajan kanssa.

N. 2 viikkoa

Meillä lapset saavat valita, mitä syövät. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Koska lapset tietävät, että ruoka on vain ruokaa, ei meillä ole mitään valtataisteluja ruokapöydässä enkä illitä, että jos ei syö niin kuolet nälkään. Pyrin siihen, että pöydästä löytyy jokaiselle jotakin, mitään ei ole pakko maistaa, mutta esimerkin voimalla näköjään lautaselle päätyy kaikenlaista.

Olen itse ruokavammainen eli kotona aikoinaan pakotettu syömään ja vielä oksentamisenkin jälkeen jatkamaan syömistä. Siksi meillä ruokailu on vain ruokailua, ei mitään muuta. Jokainen tietää, että nyt tätä on tarjolla, seuraavan aterian ajankohta on sekin tiedossa. Jos nyt ei maita, niin seuraavalla aterialla sitten syö enemmän.

Ruoka ei saisi olla valtaa, joka piilotetaan rakkauden nimen taakse. Jos ruokailutilanne ärsyttää, niin lopettaa hankalan ruuanlaiton ja siirtyy eineksiin. Nekin ovat turvallinen vaihtoehto.

Eihän se ole nälässä pitämistä jos ruokaa tarjotaan, mutta valitsee olla syömättä.

No en lähtisi tekemään eri ruokaa 6v:lle, mutta tietysti tarjoaisin normaalisti iltapalaa, aamupalaa jne. Ei näitä missä se ruoka mistä on kieltäydytty pitää väkisin syödä ennen kuin saa mitään muuta.

Mahdollisimman vähän huomiota koko juttuun ja tarjoa normaalisti ruokaa, älä pakota syömään. Kyllä se siitä.

Täällä ollut viisaita neuvoja, juurikin tuo että älä pakota syömään. Eihän aikuisetkaan syö inhokkiruokiaan, mikdi lapsen pitäisi? Yksi viisaimmista neuvoista/ohjeista annettiin lapsen ollessa pieni ja todella vähäruokainen, että ruokapatojen ääreennei ole kukasn kuollut nälkään.

Minä tarkkailisin, mitkä ruoka-aineet erityisesti näyttävät olevan vastenmielisiä ja mitkä uppoavat, ja huomiota herättämättä lisäisin niiden sopivalta tuntuvien tarjoamista. Nätisti voi jutellakin, tuntuuko että joku raaka-aine ei sovi itselle. Minun 7-vuotiaani esim. huomasi itse olevansa paprikalle allerginen. Pitää vain olla sopiva ilmapiiri että näistä voidaan jutella kauniisti ja hyväksyvästi.

Itse en ikinä patistele lapsia syömään tai kommentoi sitä mitä lautaselle jäi. Katan kaikille monipuoliset annokset ja siitä voi jättää huoletta syömättä sen mikä ei maistu. Ei se ole meillä paha asia jos jokin ei maistu, mutta se on opetettu pienestä pitäen että kohtelias ihminen ei sitä ääneen toitota. Vaivihkaa jätetään ne lautaselle eikä puolin ja toisin tartte kommentoida.

Sanomattakin lienee selvää että meillä ei oteta ylimääräisiä välipaloja vaikka kuinka huonosti olisi syönyt ruoalla. "Nälkä on ihan hyvä tunne aina välillä", sanotaan ja kehotetaan odottamaan seuraavaa ateriaa.

On hyvä pitää mielessä että kaikki nirsoilu ei ole vallankäyttöä (tai seurausta vanhempien hankalasta asenteesta syömiseen) vaikka osa ihan selvästi onkin. On erilaisia vaiheita ja niistä päästään yhdessä yli kun ei hiillytä.

Ruualla voi olla perunan kanssa esim sekä lihaa että munaa, sama se, mistä ne proteiininsa ottaa. Minä en pidä järkevänä, että esim pakotettaisiin syömään kalaa tai tiettyjä mausteita.

En tee numeroa 4-vuotiaani nirsoilusta. Jos ruokana on esim. kanawokkia ja riisiä, tämä syö riisin. Muikkuja ja muussia = muussi kelpaa. Jne. Hoikka ja lyhyehkö mutta noin muuten terve tyttö. Ruokailutilanteet ovat hänelle joskus ahdistavia, alkaa melkein vääntämään itkua epätoivoisena ettei tykkää, ei tahdo syödä jne. mutta sitten totean vaan että ei ole pakko syödä, mutta hetki on istuttava muiden seurana pöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Kun vain onnistuisit säilyttämään malttisi näissä tilanteissa! Tiedän, se on tosi vaikeaa. Mutta jos oikein pakotat itsesi.

Sanot ystävällisesti että syö lautaselta se, mikä maistuu. Et uhkaile jälkiruoattomuudella etkä millään muullakaan. Laitat kaikille kokoaan vastaavat annokset ja istutte rauhassa syömään. Huonoa käytöstä ei hyväksytä mutta toisten ruokailuun ei muuten puututa. Jos kaikille on jälkiruokaa, sitä annetaan kokoa vastaava annos kaikille riippumatta siitä, mitä pääruoasta meni alas.

Jos lapsi pyytää kohta nälkäänsä jotakin, ollaan ystävällisiä eikä syytellä syömättömyydestä, muttei myöskään tarjoilla mitään. Nätisti näytetään kellosta, milloin on tulossa seuraava ruoka ja kehotetaan juomaan vettä sitä odotellessa. 6-vuotias on jo riittävän iso odottamaan seuraavaa ruokaa. Nälkäisenä on sitten mukava istua seuraavalle aterialle.

Muuten asiaa, mutta miksi ihmeessä 6-vuotiaalle annosteltaisiin pääruoka-annos valmiiksi aikuisen toimesta? Ihan turhaa heittää ruokaa hukkaan jos lapsi maistaakin yhden lusikallisen valmiiksi laitetusta annoksesta ja päättää ettei maistu. Tai vaihtoehtoisesti lapsi kyllä aistii sen vanhemman paheksunnan kun "voi voi kun nyt taas pitää heittää ruokaa näin paljon pois kun et syönyt juuri mitään" - lapsi rupeaa syömään pakolla vanhempaa miellyttääkseen vaikka ei ole nälkä tai ruoka ei ole mieluista.

Samoin myös kyllä jälkkärin kanssa, jos yhdessä syödään samaan aikaan niin myös jälkkäriä otetaan itse jos sitä on tarjolla. Pikku hiljaa opitaan ohjattuna siihin että vaikka herkkua on tarjolla, pitää sitä osata ottaa niin että muillekin tulee suhteessa saman verran kuin itselle. Miten tuollaiset oppii muuten jos annokset tulee aina valmiiksi eteen?

Anna ruokaa lapsiraukalle. Voi olla esim erityisherkkä makuaisti.

Tuo ronkeli on sanana ruokailunatsien erityinen lemmikki. Kauhulla muistelen lapsuuden sipulipakkosyöttöä: aterian keralla n.litra maitoa, että sai edes jotekin sen pakkosyöttöannoksen alas. Loppupäivä menikin sitten sydämen hakatessa kahtasataa, hikoillessa ja voimattomana sängyllä maatessa.