Kuinka pariutumisesta on nyt tullut niin iso puheenaihe?

Naiset eivät löydä mistään niitä vapaita runoilija-miljonääri-chris-hemswortheja niin tietenkin palstatilaa asian äimistelylle käytetään.

Sinkkuus on käsittääkseni yleistynyt roimasti ja myös yhden hengen taloudet. Lisäksi täysin syrjäytyneitähän on myös ennätysmäärä.

näistä asioista ei puhuttu nykyiselle 20-40 vuotiaiden ikäluokille , koska edelliset vain naivat naapurin plikan.  seuraava sukupolvi jo osaa varautua kun ovat netistä lukeneet todellisuutta ja tuttavapiirissä on monenlaisia tilanteita. kasvukipuja

Lassukkahuutelun jälkeen ongelman vakavuus on tunnustettu. Jossain vaiheessa aina ymmärretään, että ongelmia ei voi vaieta pois

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät löydä mistään niitä vapaita runoilija-miljonääri-chris-hemswortheja niin tietenkin palstatilaa asian äimistelylle käytetään.

Musta tuntuu, että suurin osa sinkkuuden äimistelijöistä on miehiä :D

Olen huomannut saman - kiinnostava aloitus! Kai se on jossain määrin ajan henki, mutta silti moni tuntuu haaveilevan todella perinteisestä, "tavallisen hyvästä" parisuhteesta ja perheestäkin. Samalla ihmiset tuntuu olevan todella hukassa itsensä kanssa ja parinmuodostukseen on osilla todella erikoisia kriteerejä (sellaisia, jotka ei mielestäni kanna pitkälle)

Hyvä kysymys. Väitän, että eroaminen on pienen syntyvyyden todellinen syy. Ne, jotka lapsia haluaisivat, eroavat ja lisääntyminen jää kesken. Eron jälkeen keskitytään selviämiseen. 

Miehet on liian nirsoja, siitä se johtuu.

Naisille on tarjolla paljon miehiä Tinderissä, joten kukaan ei kelpaa heille pitkäaikaiseen suhteeseen. He eivät enää tutustu miehiin ihmisinä, vaan hylkäävät miehen mitä pienimmistä syistä. Koska ainahan on uutta ukkoa tarjolla.

Eka somesukupolvi on tullut nyt kolmenkympin kriisiin, jolloin paljastuu se ettei kaikille riitäkään niitä 187 cm+ ex-lätkäjätkiä nyk. miljonäärilakimiestaidemuseon hallituksen pj.:ia. Muutenkin tuossa iässä elämät lähtee menemään todella eri suuntiin. Tuohon asti voi teeskennellä että ollaan kaikki samassa veneessä. Mutta yhtäkkiä toisilla on ura, perhe, talo ja rahaa ja toisilla ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman - kiinnostava aloitus! Kai se on jossain määrin ajan henki, mutta silti moni tuntuu haaveilevan todella perinteisestä, "tavallisen hyvästä" parisuhteesta ja perheestäkin. Samalla ihmiset tuntuu olevan todella hukassa itsensä kanssa ja parinmuodostukseen on osilla todella erikoisia kriteerejä (sellaisia, jotka ei mielestäni kanna pitkälle)

Enää kun ei ole pakko pariutua, joten jos ei saa sitä liki täydellistä, niin miksi pariutuisi...

Vierailija kirjoitti:

Olette varmasti huomanneet ilmiön. Ihan joka puolella internetiä – niin keskustelupalstoilla kuin lehtien, jopa Helsingin Sanomien, verkkoversioissa – on jatkuvaa puhetta pariutumisesta, erityisesti sen ongelmallisuudesta. Kysymys kuuluu: miksi? Onko kyseisen teeman ympärillä todella tapahtunut niin suuri muutos, että siihen on kohdistettava näin paljon huomiota? Jos, millaisesta muutoksesta on täsmälleen kyse? Koskeeko se vain Suomea vai peräti kaikkia länsimaita? Pitäisikö sille tehdä jotakin?

Ainoa tutkittu, jokseenkin radikaali muutos lienee vain se, että syntyvyys on laskenut. Koska lisääntyminen ja pariutuminen eivät yhteydestään huolimatta ole sama asia, tuo fakta ei selitä keskustelun määrää. Mikä selittää?

Koska epätoivo myy.

Pariutuminen on kallis harrastus lapsineen päivineen.

Uskoisin, että syy on sosiaalistaloudellispoliittinen. Koko sotien jälkeisen ajan Suomea on rakennettu keskiluokan varaan. Näiden ihmisten, jotka opiskelivat, menivät naimisiin, rakensivat talon, tekivät lapsia ja kävivät töissä. Ei tarvittu akateemisesti koulutettuja tulevaisuudentutkijoita kertomaan, mitä nämä ihmiset nyt ja seuraavan 20 vuoden aikana tekisivät tai haluaisivat tehdä. Nämä ihmiset muodostivat vakaan ja pysyvän pohjan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle. Lentohiekallehan ei kannata mitään rakentaa. 

Viimeisen 10 vuoden aikana yhteiskunnassa on tapahtunut ja tehty asioita, joilla yksilön kannalta elämästä on tullut epävakaampaa ja epävarmempaa. Mistään pysyvästä ei ole tietoakaan. Muutoksia on perusteltu globalisaatiolla, elinkeinoelämän tarpeilla sekä valtion ja kuntien taloudella. On kuitenkin kokonaan unohdettu, että koko ihmiskunnan selviäminen historian alusta tähän päivään on perustunut sopeutumiseen. Hengissä ovat selvinneet ne yksilöt, jotka tekivät olosuhteisiin nähden järkeviä valintoja. Nyt on havahduttu siihen, että ihmiset toimivat edelleen aivan samalla tavalla: tekevät olosuhteisiin nähden järkeviä valintoja. 

Kun yhteiskunta ei tarjoa enää yksilölle mitään pysyvää vaan ainoastaan epävakautta ja epävarmuutta, on käynyt niin, ettei yksilökään enää tarjoa yhteiskunnalle mitään pysyvää vaan ainoastaan epävakautta ja epävarmuutta. Ei mennäkään enää naimisiin, rakenneta taloa, hankita lapsia ja käydä töissä. Vakautta ja pysyvyyttä edustavan keskiluokan koko pienenee. Yhä suuremmasta osasta kansaa on tullut hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kannalta lentohiekkaa. Ihmisiä, joiden tekemisiä ja toiveita on vaikea ennustaa. Ihmisiä, jotka tekevät olosuhteisiin nähden järkeviä valintoja sen mukaan, mikä juuri sillä hetkellä on järkevää. Vaikkapa ulkomaille muutto, kansainvälisiin vapaaehtoistehtäviin lähteminen, mummonmökki ja omavaraistalous tai ekoyhteisössä asuminen. Tai jotain muuta. Tänään yhtä, huomenna jo jotain toista. 

Pariutumisesta puhutaan yhä enemmän, koska se on esiaste perheelle, talolle ja työssäkäynnille. Suomessa pysymiselle. Keskiluokalle. Vakaudelle ja pysyvyydelle. Näin saadaan kivamukavasti kipattua yhteiskunnassa tehtyjen epävarmuutta ja epävakautta aiheuttaneiden asioiden seuraukset yksilöiden syyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman - kiinnostava aloitus! Kai se on jossain määrin ajan henki, mutta silti moni tuntuu haaveilevan todella perinteisestä, "tavallisen hyvästä" parisuhteesta ja perheestäkin. Samalla ihmiset tuntuu olevan todella hukassa itsensä kanssa ja parinmuodostukseen on osilla todella erikoisia kriteerejä (sellaisia, jotka ei mielestäni kanna pitkälle)

Ajan henki on myös taloudellinen epävarmuus, joka varmasti vaikuttaa pariutumiseen. Juuri oli uutisissa juttua siitä miten 70% työpaikkailmoituksista ovat nykyään määrä- tai osa-aikaisia. Koita siinä rakentaa tulevaisuutta ja kiikaroida kumppaneita, jos työpaikan saamiseksi ja uran rakentamiseksi muutat ympäri maata työn perässä.

Minä olen eri mieltä. Minusta pariutumisesta on aina puhuttu, viime vuosituhannellakin naistenlehdet eivät muusta puhuneetkaan.

Se mikä ON muuttunut, on journalismi. Journalismi on viihteellistynyt ja perinteinen uutismedia on ominut aiheita aikakauslehdiltä. 

Olen itsekin toimittajana valtakunnallisessa uutismediassa, ja meillä on tietoisesti pyritty lisäämään tiettyihin päivän aikoihin ns. lifestyle aineistoa, koska se kiinnostaa lukijoita. Ja lifestylella tarkoitan laajasti kaikenlaisia parisuhteeseen, kasvatukseen, terveyteen ja elämäntyyleihin liittyvää aineistoa.

Toisin sanoen: parisuhdepähkäily myy ja siksi sitä tehdään mediaan.

Todella hupaisaa ajatella, että medioilla - keskenään kilpailevilla ja erilaisilla - olisi kaikilla joku helve..in masterplan takana...

t. 32 vuotta toimittajana työskennellyt

Up vielä!

Mitä muuta lopulta on kuin pariutuminen?

Vierailija kirjoitti:

Lassukkahuutelun jälkeen ongelman vakavuus on tunnustettu. Jossain vaiheessa aina ymmärretään, että ongelmia ei voi vaieta pois

Mikä se ongelma on? Ihmiset vain ovat tajunneet ettei se parin etsintä ole elämän tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että syy on sosiaalistaloudellispoliittinen. Koko sotien jälkeisen ajan Suomea on rakennettu keskiluokan varaan. Näiden ihmisten, jotka opiskelivat, menivät naimisiin, rakensivat talon, tekivät lapsia ja kävivät töissä. Ei tarvittu akateemisesti koulutettuja tulevaisuudentutkijoita kertomaan, mitä nämä ihmiset nyt ja seuraavan 20 vuoden aikana tekisivät tai haluaisivat tehdä. Nämä ihmiset muodostivat vakaan ja pysyvän pohjan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle. Lentohiekallehan ei kannata mitään rakentaa. 

Viimeisen 10 vuoden aikana yhteiskunnassa on tapahtunut ja tehty asioita, joilla yksilön kannalta elämästä on tullut epävakaampaa ja epävarmempaa. Mistään pysyvästä ei ole tietoakaan. Muutoksia on perusteltu globalisaatiolla, elinkeinoelämän tarpeilla sekä valtion ja kuntien taloudella. On kuitenkin kokonaan unohdettu, että koko ihmiskunnan selviäminen historian alusta tähän päivään on perustunut sopeutumiseen. Hengissä ovat selvinneet ne yksilöt, jotka tekivät olosuhteisiin nähden järkeviä valintoja. Nyt on havahduttu siihen, että ihmiset toimivat edelleen aivan samalla tavalla: tekevät olosuhteisiin nähden järkeviä valintoja. 

Kun yhteiskunta ei tarjoa enää yksilölle mitään pysyvää vaan ainoastaan epävakautta ja epävarmuutta, on käynyt niin, ettei yksilökään enää tarjoa yhteiskunnalle mitään pysyvää vaan ainoastaan epävakautta ja epävarmuutta. Ei mennäkään enää naimisiin, rakenneta taloa, hankita lapsia ja käydä töissä. Vakautta ja pysyvyyttä edustavan keskiluokan koko pienenee. Yhä suuremmasta osasta kansaa on tullut hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kannalta lentohiekkaa. Ihmisiä, joiden tekemisiä ja toiveita on vaikea ennustaa. Ihmisiä, jotka tekevät olosuhteisiin nähden järkeviä valintoja sen mukaan, mikä juuri sillä hetkellä on järkevää. Vaikkapa ulkomaille muutto, kansainvälisiin vapaaehtoistehtäviin lähteminen, mummonmökki ja omavaraistalous tai ekoyhteisössä asuminen. Tai jotain muuta. Tänään yhtä, huomenna jo jotain toista. 

Pariutumisesta puhutaan yhä enemmän, koska se on esiaste perheelle, talolle ja työssäkäynnille. Suomessa pysymiselle. Keskiluokalle. Vakaudelle ja pysyvyydelle. Näin saadaan kivamukavasti kipattua yhteiskunnassa tehtyjen epävarmuutta ja epävakautta aiheuttaneiden asioiden seuraukset yksilöiden syyksi. 

Luinko juuri JÄRKEVÄN kommenti?