Kosin avokkia, alkoi itkeä ja vastasi että ei voi mennä kanssani naimisiin koska on miettinyt jo vähän aikaa eroa ja että ei enää rakasta minua

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hurjalta. Sinun täytyy jossain vaiheessa keskustella asia avokin kanssa läpi. Totta tiedät mikä oli huonosti. Sillä muuten et tosiaan ikinä uskalla enää suhteeseen vaan pelkäät, että jotain on pielessä, vaikka kaikki näyttää olevan hyvin.

Niin kai täytyy. En tiedä miten se onnistuu. En tiedä mitä ajattelen hänestä juuri nyt. Samalla haluaisin anella häntä muuttamaan mielensä ja samalla haluaisin huutaa ja sanoa pahasti. Ei olla oikeastaan pahemmin juteltu vielä, hän vain pyysi anteeksi sata kertaa ja sitten mä lähdin pois.

En jotenkin jaksa edes miettiä syytä. Tällä hetkellä vain haluaisi nukahtaa eikä herätä. Tai että jotenkin kaikki olisi vain unta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Joo, älä päästä toista ilman keskustelua, hän on sen sinulle velkaa. Usein käy niin, että mies ei ole huomannut mitään ja nainen on ajatuksissaan jo ihan muualla. Voi tietysti olla, että mitään tiettyä syytä ei ole. Hän on ehkä vain kyllästynyt seurustelemaan.

Koita päästä ihmisten ilmoille, puhu äidillekin, koska hänelläkin on varmaan paha mieli. Ja lähde vaikka kävelylle. Kävele, kävele ja kävele. Suru helpottaa kävelemällä. Testattu.

Pitää keskustella joo mutta tällä hetkellä ajatuskin kammottaa jotenkin.

En tajua miten en ole mitään huomannut. Olenko tyhmä vai oliko kaikki feikkiä.

Tekisi kyllä mieli jäädä vain sohvalle makaamaan mutta huomenna pitäisi nähdä kavereita. He eivät tästä vielä tiedä ja en tiedä pystynkö asiasta kertomaan. Ehkä en menekään, en tiedä.

Ja äiti ehdotti jo että lähden hänen kanssa Tallinnaan. Kuulemma kun hän erosi isästä, hän kävi Tallinnassa lyhyillä reissuilla kun oli pakko päästä pois vähäksi aikaa. Ehkä pitäisi, en tiedä...

Ap

Tsemppiä

Jos toinen päättää salata ajatuksensa, niin ei niitä huomaa. Et ole tyhmä.

5 vuotta yhdessä joista kolme vuotta saman katon alla? Toihan on selvä juttu, kosit aivan liian myöhään kun kumppani oli  jo  luopunut toivosta ja ajatellut ettet halua naimisiin joten tunteet laimenivat kun et saanut aikaiseksi. Sori, noita sattuu.

Oletko töissä tai opiskeletko? Nyt sinulla olisi tarvetta psykologin juttusille akuutissa tilanteessa, joten jos olet työ- tai opiskelijaterveydenhuollon piirissä, ota pikaisesti sinne yhteyttä, kerro tilanteesi ja pyydä päästä lääkärin tai psykologin juttusille. Vieraan asiantuntijan kanssa juttelu, joka jäsentää ahdistuksesi teorian tasolla, on ainakin auttanut minua.

Voimia

Vierailija kirjoitti:

Nyt on mennyt pari päivää sumussa. Ei ollut mitään hajua että tunteet ei ole molemmin puoliset ja kun ollaan naimisiin menosta puhutukkin. Mitäs tässä nyt tekisi.

Sait nyt opin jota et toivottavasti unohda.

Nykypäivänä miehen pitää lähteä siitä että joka ikinen päivä on se jolloin nainen lähtee kävelemään. Näin ollen pitää sen mukaan toimia. Älä ikinä osta naiselle mitään, älä vie sitä minnekkään, äläkä tosiaan kosi sitä.

Kulutat vaan rahasi ja nolaat itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän sama tilanne. Ero tuli täysin puskista, tosin oltiin vasta muuttamassa yhteen, ei kihloihin menossa, mutta siitäkin oli kyllä ollut puhetta. Itse asiassa siitä oli puhetta neljä päivää ennen eroa, jolloin käytiin myös katsomassa tulevaa kotia. Seuraavalla viikolla mies jätti ja kuulemma jo pitkään miettinyt että suhde ei ole tasainen. Kuulemma parempi kaikille näin, yritä nyt ymmärtää. En ymmärrä ollenkaan. Enkä luota enää koskaan kenenkään sanoihin.

Ainoastaan tyhmä luottaa.

Kauheaa, olen todella pahoillani! Keskity nyt selviämiseen ja omaan hyvinvointiisi äläkä anna synkille ajatuksille valtaa. Näe ystäviä, pura tilannetta heille, urheile, tee asioita jotka tuottavat mielihyvää. Sinussa ei varmasti ole mitään vikaa!

Olen pahoillani. Onneksi hän oli kuitenkin rehellinen, on myös niitä joilla ei kosintatilanteessa ole pokkaa sanoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Sinusta tuntuu nyt tosi pahalta. Mutta oon aivan varma, ettei avokkisikaan mitenkään riemuissaan ole.

Tietenkin se avokki on riemuissaan kun se itse on tätä suunnitellut ties kuinka kauan

Täähän on selvä provo. Joku tarinoi taas täällä.

Kuinka niin provo? Tällastahan sattuu jatkuvasti ja toivoo vaan ettei osuis omalle kohdalle. Mut mies jätti sunnuntaina tylyllä viestillä yli 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Mentiin naimisiin 16 vuoden yhdessäolon jälkeen mun aloitteesta. Mut irtisanottiin vakityöstä 3 vuotta sitten ja suunniteltiin sitä myöten että voitas muuttaa elämää muutenkin ja muuttaa ulkomaille jotta mieskin pääsis pois 3-vuorotyöstään missä ollut 20 vuotta. Lähdin suunnitelman mukaisesti toteuttaan tätä opiskelun ja työnetsinnän merkeissä ja onnistuin saamaan vakityön ulkomailta. Nyt kun kaikki olis ollut valmista miehen tuloon, vielä vähän aika sitten oli kovasti tulossa, ilmotti että vie eropaperit ja se olis sit 6kk ja tää oli tässä. Keskittyy mieluummin crossfittiin. Oon todella myrtynyt tästä että 20 vuotta voidaan vaan vetää viemäristä tosta noin vaan. Ihan sama vaikka joku tunnistaa. Jaan ap:n tunnelmat ihan täysin, sumuista on.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Onneksi hän oli kuitenkin rehellinen, on myös niitä joilla ei kosintatilanteessa ole pokkaa sanoa ei.

Mä olen aivan samaa mieltä tästä. Olen itse ollut se, joka suostui kihloihin ja purki sen muutaman viikon kuluttua. Kosinta tuli täysin puskista puolen vuoden seurustelun jälkeen ja tilanteessa, jossa olisi ollut hyvin hankala sanoa ei (ravintolassa ihmisten töllätessä). Olin jo miettinyt eroa siinä vaiheessa, koska mies oli aika erilainen kuin minä, ja melkoinen päällepäsmäri. Tarina siitä on nyt liian pitkä tähän, mutta sanotaanko että varoituskelloni kilisi.  Ehkä tuo kosintapaikkakin oli valittu sen mukaan, että en voi sanoa ei. Mutta jälkikäteen ajatellen oli parempi olla rehellinen myöhään kuin ei milloinkaan ja olisi ehkä ollut viisainta kieltäytyä jo siinä.

Vaikka sinusta nyt tuntuu ihan hirveältä, niin on sinullekin parempi että päästää sinut pois, kuin että roikottaisi tilanteessa, jossa ei rakasta sinua. Kamalinta on olla parisuhteessa, jossa ei saa vastarakkautta.

Ehkä sen voi kysyä, miksi rakkaus loppui. Että olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin, onko vika minussa vai mikä meni pieleen. Mutta ketään ei voi omistaa tai pakottaa rakastamaan itseään, rakkaus ja onnellisuus ei vain toimi niin.

Sitten on sellaisiakin ihmisiä, joille vain se alkuhuuma on rakkautta, ja se arki sen jälkeen on "kuollut suhde". Eli he rakastuvat siihen huumaan ja sen jälkeen "tunteet on kuolleet". Semmoiset ihmiset eivät ikinä tule onnellisiksi kenenkään kanssa, kun eivät ymmärrä, että elämä on aaltoliikettä ja huuma ei ole ikuista, vaan muuttuu joksikin syvemmäksi. Heille sinusta tulee sohvakoriste, kun huuma on ohi.

Toiset menee naimisiin, kun ei ole ketään muutakaan löytäneet.....

Eräs mieheni ystävä meni naimisiin. Me ihmettelimme mieheni kanssa kuviota muutamasta syystä. No, tehtiin lapsi ja kriisi tuli lapsen ollessa n. 3 v. Mies ei olisi halunnut erota, vaimo halusi, koska liitto ei toiminut ollenkaan. Mentiin sitten terapiaan. Vaimo yritti kyllä, mutta . Pariterapiassa selvisi, että mies ei rakastanut vaimoaan, mutta naimisissa kun oltiin, niin oltiin. Vaimo kysyi, että "miksi menit sitten kanssani naimisiin?

" No menin kun niin kuuluu tehdä, eikö kaikki tee niin?"  Vaimo otti sen eron, ja on onnellinen. Tiedän, koska ollaan yhteyksissä.

Anelemaan älä rupea, turha nöyryyttää itseäsi tai yrittää muuttua muuksi, mitä et ole. Säilytä itsekunnioituksesi. Tarvitset ihmisen, joka rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Omista virheistä voi ottaa oppia, opetella keräämään ne paskaiset sukkansa pyykkikoriin, ja käyttäytyä kuuntelevammin ja kiltimmin, mutta kenenkään kynnysmatoksi ei pidä ruveta.

Minä olen ollut 20 vuotta nyt onnellisesti naimisissa. Usko pois, parempi näin kuin sohvakoristeiden huoneessa, vaikka nyt vihlookin. Hyväksi tämä vielä kääntynee.

Voi kamala Ap :( sulla on varmasti nyt aivan hirveä olo, mutta kliseinen sanonta ''aika auttaa'' pitää ihan oikeasti paikkansa. Niin se vaan aina auttaa. Löydät vielä joskus uuden naisen, kaikella on tarkoituksensa, ajattele se niin.

Tsemppiä sulle Ap nyt paljon, anna aikaa itsellesi, tee asioita joista pidät, keskity nyt itseesi ja omaan hyvinvointiinsi.

Tsemppihali <3

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia naiset nykyään ovat. Pohtivat omassa yksinäisyydessään asiat ja sitten pudottavat pommin. Ei siinä enää mitään sovintoa tai muutosta pysty parisuhteeseen tekemään. Puhuisivat ajatuksistaan aiemmin.

Ap, raaka tilanne. Olet jo saanut hyviä neuvoja. Tärkeimmät niistä on, että keksi järkevää tekemistä äläkä hukkaa korkkia. Elämä jatkuu tavalla tai toisella. Kivutonta se ei tule olemaan, mutta kannattaa vaan puskea eteenpäin.

Miinuspisteet seksismistä. Moni mies on yhtälailla sellainen miellyttäjä, että kaikki tunnelmat ja mielipiteet pullotetaan ja niitä saa suunnilleen korkkiruuvilla kaivaa. Näin, vaikka mitään uhkaavaa ei siinä suhteen keskusteluyhteydessä ole. Ghostaajaeksäni oli tällainen, myönsi kuitenkin, ettei ollut ollut onnellinen, kun soitin kysyäkseni, että ilmeisesti me ei enää olla.

Joissain suhteissa dynamiikka menee myös niin, että keskustelua suhteen kipukohdista ei synny, koska toinen ottaa kaiken henkilökohtaisena kritiikkinä ja menee suunniltaan, jos jokin toimimaton asia nostetaan esiin. Ongelmat lohkotaan pois, eikä niiden käsittely etene. Sitten eron koittaessa yllätytään. Tällöin kyse on usein pakonomaisesta suorittamisesta ja lapsuudessa syntyneistä tunne-elämän ongelmista.

Sitten jotkut ihmiset vain eivät ole tottuneita puhumalla selvittelemään ristiriitoja, ei ole taitoja eikä aina motivaatiotakaan. Oletetaan, että kaikki sujuu omalla painollaan.

Vierailija kirjoitti:

En huomannut mainituksi kumpi teistä on mies ja kumpi nainen, vai oletteko samaa sukupuolta? Ehkä asialla ei ole suurta väliä, mutta yritän välttää tekemästä oletuksia.

Ei kai nainen nyt kosi? 👀

Eroat ja lähdet eteenpäin.

Hyvähän se on että ilmaisi tunteensa (tai siis niiden puuttumisen) nyt eikä kymmenen aviovuoden päästä. Eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Onneksi hän oli kuitenkin rehellinen, on myös niitä joilla ei kosintatilanteessa ole pokkaa sanoa ei.

Mä olen aivan samaa mieltä tästä. Olen itse ollut se, joka suostui kihloihin ja purki sen muutaman viikon kuluttua. Kosinta tuli täysin puskista puolen vuoden seurustelun jälkeen ja tilanteessa, jossa olisi ollut hyvin hankala sanoa ei (ravintolassa ihmisten töllätessä). Olin jo miettinyt eroa siinä vaiheessa, koska mies oli aika erilainen kuin minä, ja melkoinen päällepäsmäri. Tarina siitä on nyt liian pitkä tähän, mutta sanotaanko että varoituskelloni kilisi.  Ehkä tuo kosintapaikkakin oli valittu sen mukaan, että en voi sanoa ei. Mutta jälkikäteen ajatellen oli parempi olla rehellinen myöhään kuin ei milloinkaan ja olisi ehkä ollut viisainta kieltäytyä jo siinä.

Vaikka sinusta nyt tuntuu ihan hirveältä, niin on sinullekin parempi että päästää sinut pois, kuin että roikottaisi tilanteessa, jossa ei rakasta sinua. Kamalinta on olla parisuhteessa, jossa ei saa vastarakkautta.

Ehkä sen voi kysyä, miksi rakkaus loppui. Että olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin, onko vika minussa vai mikä meni pieleen. Mutta ketään ei voi omistaa tai pakottaa rakastamaan itseään, rakkaus ja onnellisuus ei vain toimi niin.

Sitten on sellaisiakin ihmisiä, joille vain se alkuhuuma on rakkautta, ja se arki sen jälkeen on "kuollut suhde". Eli he rakastuvat siihen huumaan ja sen jälkeen "tunteet on kuolleet". Semmoiset ihmiset eivät ikinä tule onnellisiksi kenenkään kanssa, kun eivät ymmärrä, että elämä on aaltoliikettä ja huuma ei ole ikuista, vaan muuttuu joksikin syvemmäksi. Heille sinusta tulee sohvakoriste, kun huuma on ohi.

Toiset menee naimisiin, kun ei ole ketään muutakaan löytäneet.....

Eräs mieheni ystävä meni naimisiin. Me ihmettelimme mieheni kanssa kuviota muutamasta syystä. No, tehtiin lapsi ja kriisi tuli lapsen ollessa n. 3 v. Mies ei olisi halunnut erota, vaimo halusi, koska liitto ei toiminut ollenkaan. Mentiin sitten terapiaan. Vaimo yritti kyllä, mutta . Pariterapiassa selvisi, että mies ei rakastanut vaimoaan, mutta naimisissa kun oltiin, niin oltiin. Vaimo kysyi, että "miksi menit sitten kanssani naimisiin?

" No menin kun niin kuuluu tehdä, eikö kaikki tee niin?"  Vaimo otti sen eron, ja on onnellinen. Tiedän, koska ollaan yhteyksissä.

Anelemaan älä rupea, turha nöyryyttää itseäsi tai yrittää muuttua muuksi, mitä et ole. Säilytä itsekunnioituksesi. Tarvitset ihmisen, joka rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Omista virheistä voi ottaa oppia, opetella keräämään ne paskaiset sukkansa pyykkikoriin, ja käyttäytyä kuuntelevammin ja kiltimmin, mutta kenenkään kynnysmatoksi ei pidä ruveta.

Minä olen ollut 20 vuotta nyt onnellisesti naimisissa. Usko pois, parempi näin kuin sohvakoristeiden huoneessa, vaikka nyt vihlookin. Hyväksi tämä vielä kääntynee.

Isälleni kävi samalla lailla: hän meni naimisiin nuorena, koska niin vaan kuului tehdä. Tuli lapsia, viikot meni keikkatöissä, sitten isäni tapasi äitini ja he rakastuivat toisiinsa. Isää vieläkin harmittaa, että että tuhlasi 20 vuotta elämästään ihmisen kanssa jota ei rakastanut ja hankki lapsia, joihin ei kiintynyt. Lapselle on tärkeää tietää olevansa haluttu ja rakastettu. Ei kannata lähteä uhrautumaan sellaisessa suhteessa, joka ei toimi sen takia, että ajattelee että niin kuuluu tehdä, tai että on tehty lapsia ja heidän takiaan pitäisi jatkaa onnettomassa tilanteessa.

Hän laittoi mulle viime yönä pitkän viestin jota en pystynyt vielä lukemaan loppuun, mutta siinä oli jotain että tietää tehneensä väärin ja että on satuttanut ja että olisi pitänyt sanoa aiemmin. Mutta että siksi ei saanut sanottua kun meillä oli kuitenkin ihan hyvä suhde ja että olen hyvä ihminen ja vika on enemmän hänessä jne jne... Enpä tiedä eikös tuo ole juuri sitä bullshittiä mitä aina sanotaan. En vaan pysty koko juttua ymmärtämään vielä. Siis että kaikki on ohi. Tekisi kyllä mieli vetää pää täyteen, mutta isäni on alkoholisti ja tiedän että se ei auta pitemmän päälle, vaan mutkistaa vaan asioita. 

Miten kauan kestää, että tästä pääsee yli? Tuntuu fyysisesti pahalta. Oksettaa ja heikottaa. Onko normaalia että haluaa että tämä sohva nielaisisi ja katoaisin vaan. 

Ap