Parisuhdehelvetti uusperhe, apuja asumuseron kestämiseen

Aika auttaa.

Ajatukset kypsyy pikku hiljaa, ja kun ne tulee valmiiksi pääset mulperosta eroon.

Jokainen yhteys miehen kanssa nostattaa myrskyn vesilasissa. Ainoa keino saada vesi pysymään vellomatta on katkaista yhteys kokonaan. Se veden asettuminen ottaa aikansa ja sitten se on tyyni eikä lähde kuohumaan jatkuvasti uudelleen.

Kaikki ahdistus ja suru ei ole mitään lääkietieteellisiä ongelmia vaan elämää vaikeine tunteineen ja ne helpottavat itsestäänkin ajan kanssa. Toki jos et pysty hoitamaan lapsia, olet itsetuhoinen tai elämänhallinta katoaa, mene lääkäriin.

Joo ei, ei ei ei.

Nyt nainen oikeasti, ota itseäsi niskasta kiinni. Voit velloa tuossa paskassa suhteessa loputtomiin, tilannehan on nyt mitä ihanteellisin miehelle: saa rusinat pullasta. Käyttää sinun rakkauttasi täysin hyväkseen, ei mies sinua rakasta. Jos rakastaisi, ei kohtelisi noin. Minun entinen aviomieheni ja lapseni isä oli vastaavanlainen. Halusi alkuun kovin lasta ja naimisiin, kun lapsi syntyi ja mies varmisti etten hevillä ole lähdössä, aloitti täysin oman elämänsä johon minä ja lapsi emme kuuluneet: osteli pleikkapelejä, kävi harrastusmatkoilla, oli monia päiviä välillä pois kotoa. Luuli, että olen niin rakastunut häneen etten lähtisi. Vuosia kärvistelin koska luulin etten kelpaisi kenellekään, en voisi löytää enää ketään jota voisin rakastaa yhtä paljon, kun luulin rakastavani tätä miestä.

LUOJAN KIITOS JÄTIN MIEHEN. Nyt, 5 vuotta eron jälkeen,olen onnellisesti naimisissa maailman mahtavimman miehen kanssa, joka hyväksyy minut ja 10 v tyttäreni täysin. Olemme perhe. Mies on minua nuorempi, muttei kahta sanaa että tarvitsisi viilettää yöelämässä ja elää sinkkuelämää: me olemme perhe, ja elämämme on ihanaa näin.

Mitä tulee exääni, niin voi että se jaksaa edelleen itkeä perääni, kuinka nyt tajuaa arvoni, kuinka nyt ymmärtää miten se perhe-elämä sittenkin on parasta maailmassa jne jne. Tuntuu edelleen (mies siis edelleen itkee perääni) mahtavalta vaaan todeta että se juna meni jo. En koskaan vaihtaisi nykyistä elämääni tuohon kynnysmattona pyörimiseen mitä exän kanssa harrastin.

Eroa ja hae apua. Luulet, että tämä mies on sinun elämäsi rakkaus mutta paskan vitut on. Se rakkaus on edessä, mutta voit jämähtämällä tähän surkeaan suhteeseen missata sen.

Vierailija kirjoitti:

Joo ei, ei ei ei.

Nyt nainen oikeasti, ota itseäsi niskasta kiinni. Voit velloa tuossa paskassa suhteessa loputtomiin, tilannehan on nyt mitä ihanteellisin miehelle: saa rusinat pullasta. Käyttää sinun rakkauttasi täysin hyväkseen, ei mies sinua rakasta. Jos rakastaisi, ei kohtelisi noin. Minun entinen aviomieheni ja lapseni isä oli vastaavanlainen. Halusi alkuun kovin lasta ja naimisiin, kun lapsi syntyi ja mies varmisti etten hevillä ole lähdössä, aloitti täysin oman elämänsä johon minä ja lapsi emme kuuluneet: osteli pleikkapelejä, kävi harrastusmatkoilla, oli monia päiviä välillä pois kotoa. Luuli, että olen niin rakastunut häneen etten lähtisi. Vuosia kärvistelin koska luulin etten kelpaisi kenellekään, en voisi löytää enää ketään jota voisin rakastaa yhtä paljon, kun luulin rakastavani tätä miestä.

LUOJAN KIITOS JÄTIN MIEHEN. Nyt, 5 vuotta eron jälkeen,olen onnellisesti naimisissa maailman mahtavimman miehen kanssa, joka hyväksyy minut ja 10 v tyttäreni täysin. Olemme perhe. Mies on minua nuorempi, muttei kahta sanaa että tarvitsisi viilettää yöelämässä ja elää sinkkuelämää: me olemme perhe, ja elämämme on ihanaa näin.

Mitä tulee exääni, niin voi että se jaksaa edelleen itkeä perääni, kuinka nyt tajuaa arvoni, kuinka nyt ymmärtää miten se perhe-elämä sittenkin on parasta maailmassa jne jne. Tuntuu edelleen (mies siis edelleen itkee perääni) mahtavalta vaaan todeta että se juna meni jo. En koskaan vaihtaisi nykyistä elämääni tuohon kynnysmattona pyörimiseen mitä exän kanssa harrastin.

Eroa ja hae apua. Luulet, että tämä mies on sinun elämäsi rakkaus mutta paskan vitut on. Se rakkaus on edessä, mutta voit jämähtämällä tähän surkeaan suhteeseen missata sen.

No niin, vitsi mikä kirjoitus!!

Kiitos!

Kävispä mulle yhtä onnekkaasti kuin sulle, onnea oikeista valinnoista :)

AP

Vierailija kirjoitti:

Jokainen yhteys miehen kanssa nostattaa myrskyn vesilasissa. Ainoa keino saada vesi pysymään vellomatta on katkaista yhteys kokonaan. Se veden asettuminen ottaa aikansa ja sitten se on tyyni eikä lähde kuohumaan jatkuvasti uudelleen.

Kaikki ahdistus ja suru ei ole mitään lääkietieteellisiä ongelmia vaan elämää vaikeine tunteineen ja ne helpottavat itsestäänkin ajan kanssa. Toki jos et pysty hoitamaan lapsia, olet itsetuhoinen tai elämänhallinta katoaa, mene lääkäriin.

Niin aloittaa, en meinannut sitä ensin itse tajutakaan. 

Miehen ihmeelliset viestit, ja miten jään niitä sitten pohtimaan, jos tilanne on jo seesteinen sekä hallussa, tulee joku viesti, joka repii kaiken ja taas lähtee mopedi käsistä sitten jotenkin itsellä. Esim joku, ootko töissä, niinku mikse kysyy sitä, vastaan, sit ei vastaakaan takaisin mitään, jään odottamaan että niin että mitä sitten,, niin ei siis mitään, kysyi muuten vaan. Että niinku wtf. Sit taas seuraavat tunnit muistan kaiken. Niin öö, pakko kai estää se kokonaan :)

AP

Vierailija kirjoitti:

Aika auttaa.

Ajatukset kypsyy pikku hiljaa, ja kun ne tulee valmiiksi pääset mulperosta eroon.

Tiedän, sitä nimenomaista odotan nyt voimalla.

Eka ero oli ihan helppo, olin täysin valmistautunut siihen, toki olinkin itse se joka suhteen päätti, jätetyllä aina tieto tulee jäljessä niin on paljon vaikeampi sisäistää asiaa varsinkin jos asiasta ei ole ollut epäilystäkään. 

AP

Ja siis, olenhan mä edennyt tässä järkytyksessä jo paljonkin.

Ensimmäiset kaksi viikkoa muutoilmoituksen jälkeen oli aivan järkyttäviä. Kipu oli kokoaikaista ja tunne uskomaton. En tiennyt mitä tapahtuu, luulin eläväni unessa, välillä aina unohdin koko asian. 

Nyt menee jo päiviä että ei tuskaa tule lainkaan.

AP 

Hä? Jos nyt jo menee päiviä ettet muista asiaa, niin mitäs nyt sitten enää itket? Johan pahin alkaa olla ohi. Varmaan hätkähdyttää se, että kipu on edelleen yhtä suurta tullessaan, mutta sulla on tapana muutenkin takertua siihen kipuun ja kuvitella sen viestivän jotain nykyhetkessä tosi syvällistä ja tärkeää salatietoa. Jonkinlainen itsetehostus haisee aina kun kerrot kivun fyysisistä ulottuvuuksista, ihan kuin me epäiltäisiin sitä. Ei epäillä, on koettu se itsekin. Siltikin, se on lopulta vain kipua. Kestät sen aallon, ja se menee taas menojaan. Seuraava aalto tulee aina hiukan enemmän myöhässä. Et ole kaatunut tähän asti, miksi kaatuisit tästä eteenpäinkään?

Sitä kosmisen vääryyden tunnetta taas voit hoitaa ihan alkuperäisessä yhteydessä. Sinua kohdeltiin lapsena väärin. Vanhemmat olisi varmaan kohdelleet paremmin, jos olisivat osanneet. Tämä mieskään ei voi sitä oikeutta sinulle jakaa.

Ajatteles nyt. Se mieskö tosiaan ajattelee käyvänsä kylässä poikaystävänäsi? Mitä se tekee lapsillesi? Sinä tajuat, että mies ei ole lasten isä, joten kuvio ei ole ihan niin häiriintynyt, kuin jos olisi. Mutta lapsillesi tilanne on kertomasi perusteella paljon epäselvempi. Jokainen kerta kun sinä koet maailmasi menevän sekaisin miehen käytyä saat edes hyvitykseksi miehestä pienen palan, ja epämääräisen lupauksen siitä, että jonkinlainen lämpimän tunteen poikanen saattaisi riittävästi ruikutettaessasi almukippoosi tipahtaa. Lapset eivät saa mitään. Vain ihmetystä siitä, miksi tuota lusmua pitää koko ajan muistella ja miettiä, ettei se kestä meitä. Vaikka on ollut elämässämme meidän mittapuulla aina. Ihan sama, vaikka lapset eivät tyypistä pitäisi. Hänen jatkuva läsnä- ja poissaolon vuorottelunsa pilaa heidän rauhansa. Jos vielä joutuu katselemaan sivusta sinun kärsimystäsi huonosti kohdeltuna, ei se voi ainakaan auttaa.

Miksi tässä keskustelussa puhutaan sinusta ja parisuhdenälästäsi, eikä lasten menetyksistä? Pahoittelen jos kuulostaa tiukalta, ehkä siksi koska itse huomaan miten kehnosti meidän uusperheessä olisi voinut käydä, jos asiat olisivat menneet vielä hiukan enemmän vinoon. Eli saarnaan säikähdyksestä. Mutta kai sua pitää vähän ravistella.