Te joilla vain yksi lapsi, onko kaduttanut jälkeenpäin, ettei tullut tehtyä useampaa lasta?

Leikkikaveria? Ainakin veljen kanssa tapeltiin verisesti täysi-ikäiseksi asti ja vanhemmilla oli siinä kestämistä. Välillä yrittivät selostaa jotain että "mutta kun te olette veljeksiä". Juu, ei tajuttu kuin vasta myöhemmällä iällä :D

Ei kaduta. Lapsi täyttää vajaan vuoden päästä 18 ja minä 39. Toivottavasti kuitenkin saan lapsenlapsia joskus.

En ole hetkeäkään katunut, lapsi nyt 9 -vuotias. Elämä on helppoa, myöskin kiireettömämpää ja rauhallisempaa kuin monessa niissä perheessä, joissa on useampia lapsia. Kauhulla välillä kuuntelen monilapsisten perheiden kiireitä, kun suhaavat kaikki illat viemässä lapsia harrastuksiin tarkoilla minuuttiaikatauluilla. Myöskin ne summat mitä esim. kolmen lapsen perheissä menee juuri harrastuksiin, lastenvaatteisiin ja vaikka matkusteluun ovat järjettömiä meihin verrattuna. Samoin olen sivusta seurannut, kuinka stressaavaa on esim. kun monilapsisessa perheessä sairastetaan ja vanhempien pitää olla pois työelämästä pahimmillaan viikkoja (esim. vesirokko tai influenssa).

Yksi lapsi oli meille tietoinen valinta ja oikea sellainen :)

Jossain muistelmateoksessa tai wikipediassa jotenkin  vain näyttää paljon arvokkaammalta ,tyylikkäämmältä  ja asiallisemmalta sanoa,että "pariskunta sai myöhemmin kaksi lasta" ,kuin että "pariskunta teki myöhemmin kaksi lasta"...

Minä aloin haaveilla jo  5-vuotiaana äidiksi ja mummiksi tulemisesta.  Mummini olikin minulle erityisen läheinen. Yksi lapsi on ja yritän toista. Yhden lapsen haluavat eivät tahdo yhtä usein isovanhemmiksi kuin useamman lapsen tahtovat?

Minusta olisi mukavaa, jos lapseni saisi lapsia joskus 20-25 vuotiaana. Tukisin! Ehtisi opiskelemaan yms. lapsenkin kanssa. Oma äitini synnytti minut iltatähdekseen 39 vuotiaana, mutta mummini oli nuori äiti, muistaakseni 20 v.  

Äitini ei ole jaksanut mummottaa nyt 1,5 vuotiasta lastamme!  Surullisen nopeasti ihminen tuleekin vanhaksi. Lohtua tuo, kun uusia ihmisiä syntyy myös tulevaisuudessa. Lapsi ei jää juuriltaan niin yksin, kun on sisaruksia ja muita sukulaisia.

27 v

Koira teki pentueen ja talon emäntäkin poiki kun tuli kantavaksi sen jälkeen kun isäntä oli hänet astunut. Sillaikaa talon nuoretkin parittelivat kiimassaan läheisessä metsikössä...

Vierailija kirjoitti:

En ole hetkeäkään katunut, lapsi nyt 9 -vuotias. Elämä on helppoa, myöskin kiireettömämpää ja rauhallisempaa kuin monessa niissä perheessä, joissa on useampia lapsia. Kauhulla välillä kuuntelen monilapsisten perheiden kiireitä, kun suhaavat kaikki illat viemässä lapsia harrastuksiin tarkoilla minuuttiaikatauluilla. Myöskin ne summat mitä esim. kolmen lapsen perheissä menee juuri harrastuksiin, lastenvaatteisiin ja vaikka matkusteluun ovat järjettömiä meihin verrattuna. Samoin olen sivusta seurannut, kuinka stressaavaa on esim. kun monilapsisessa perheessä sairastetaan ja vanhempien pitää olla pois työelämästä pahimmillaan viikkoja (esim. vesirokko tai influenssa).

Yksi lapsi oli meille tietoinen valinta ja oikea sellainen :)

Itse olen vähän jokaisessa elämänvaiheessa seurannut monilapsisia perheitä kauhunsekaisin tuntein. Pikkulapsiaikana kavereiden elämä oli yhtä kaaosta, kun aina jollain oli kakka housussa, mehut sylissä tai muuten vaan paska päivä. Harrastusikäisten lasten kanssa kaverit ovat todella ihan koko ajan kiinni kuljetuksissa. Rahaa palaa ihan järjettömiä summia eikä vanhemmilla ole ollenkaan omaa aikaa. Omista monilapsisista kavereista kenelläkään ei ole nyt lasten ollessa ala-asteikäisiä varaa matkustaa ruotsinristeilyä kummemmin, sillä kaikki raha menee asumiseen ja lasten harrastuksiin, sekä kahteen autoon, joilla lapsia niihin harrastuksiin suhataan. Edes viikonloppuisin ei olla koko perhe kasassa, vaan aina on jollain kisat tai peli toisella puolen suomea. Tuntuu, että moni kaveri on jumiutunut siihen futismutsin rooliin eikä osaa enää vaihtaa vapaalle perheestään, vaikka istuisimme iltaa porukalla vanhojen kavereiden kanssa. 

Sitä touhua katsellessa on hirveän vaikea katua omaa valintaansa. Omalla lapsella on kaksi kohtuullisen kallista harrastusta, mutta emme silti mene vararikkoon. Lapsen kisareissustakin saadaan perhepäivä helposti, vaikka välillä vain toinen vanhemmista lähtee mukaan. Ulkona syöminen, matkustelu, säästäminen sekä omaa eläkettä että lapsen tulevaisuutta varten, oma aika ja omat harrastukset onnistuvat kivuttomasti.

Itselleni ainakin se oman identiteetin säilyttäminen on ollut aina ensiarvoisen tärkeää. Näivettyisin hengiltä, jos elämäni tarkoitus olisi vain käydä töissä, kuljettaa laumaa lapsia harrastuksiin ja vielä maksaa tästä hyvästä tuhansia euroja.