Miten kolmannen lapsen syntymä muutti lapsiperhe-elämäänne?

Muutti toki. Auto vaihdettiin isompaan korimallin että turvaistuimet mahtui kyytiin.

Ja oli raskasta kun suht pienellä ikäerolla lapset tehtiin. Pahimmillaan oli kolme alle 6 vuotiasta joista nuorin ei nukkunut öitään ja vanhemmat lapset heräsi jo kuudelta aamulla.

Nyt on helppoa kun lapset koululaisia ja viihtyy toistensa seurassa.

Nyt odotan neljättä ja tämä muuttaa vielä enemmän varmasti arkea. Ei tosin huonompaan. Saan olla kotona monta vuotta kun koululaiset kaipaa kuitenkin aikuista vielä kotiin ja näin ollen arjesta tulee tasaisempaa.

Auto toki vaihtuu tila-autoon ja asunto vaihtuu myös vuoden parin päästä isompaan. Nekin ihan kivoja juttuja.

Ei muutettu, kaikki mahtuu vielä samaan autoon, mutta jostain syystä seksi loppui kuin seinään.

Elämästämme tuli lapsiperhe-elämää.

Rankempaa? Ei erityisesti.

Väsyttävämpää? Ihan helvetisti.

Isompaa asuntoa tai isompaa autoa emme hankkineet.

Lapset nyt 2v, 9v ja 16v.

Kyllä ja ei. Kolmas muutti mielestäni vähemmän kuin toinen. Lapset on syntynyt neljän vuoden sisällä joten arki ei varsinaisesti muuttunut, pikkulapsiaika vain venyi pidemmäksi. Toki välillä tuntui alussa ettei kaksi kättä riitä mihinkään mutta äkkiäkös sitä sihen tottui. Auto oli vaihdettava isompaan ja muutimmekin vaikkei vielä olisikaan ollut välttämätöntä. Kolmen lapsen perhe tuntuu olevan jo suurperhe, esim. hotellien perhehuoneet saattavat olla liian pieniä. Mielestäni kuitenkin kolmannen lapsen tuomat muutokset ovat olleet aika triviaaleja, se jokapäiväinen oleminen ja eläminen ei jurikaan kolmannen myötä muttunut.

Meille syntyi kolmas kun ensimmäinen oli 3v ja toinen 2v. Elämä muuttui tietenkin aluksi melko hankalaksi kun oli kaksi mustasukkaista lasta ja yöunet jäivät vähäisiksi mutta nyt perhe tuntuu taas entistä kokonaisemmalta, uusin tulokas on kaikille niin rakas. Suosittelen!!

Up

Asunto vaihdettiin isompaan, olisi kyllä vaihdettu muutenkin.

Muuten en kokenut elämän muuttuneen ainakaan rasittavampaan suuntaan. Kolmannen kanssa sitä oli jo niin itsevarma, tiesi, miten lasta hoidetaan, että minä ainakin vaan nautin elämästäni. En ottanut turhaa stressiä siitä, miten asiat PITÄÄ tehdä, tein omalla tavallani.

Kun kahta vanhempaa piti lähteä viemään srk:n päiväkerhoon, ellei vauva ollut herännyt, siirsin vauvan nukkuvana yöpuvussa vaunuihin ja menoksi, siinä tuli samalla muutaman kilometrin lenkki, isommat pyöräilivät ja seisoivat vaunun telineellä. Vaipan sai sitten vaihdettua päiväkerhon tiloissa, jos heräsi. Ja sama uudelleen puolen päivän aikaan.

Muutenkin säännöllinen rytmi auttoi paljon. Aamulla ylös ja ulos, sitä ennen ruoka uuniin ja perunakattila hellalle ykköselle, kypsyivät siiheksi, kun palasimme kotiin ja söimme lounaan. Sitten vauva päiväunille, isommat leikkivät keskenään, illan ruoan esivalmistelin siinä samalla, pyykit koneeseen tai sieltä kuivumaan jne. Sitten luettiin ja leikittiin, kunnes tuli äidin kahvitauko, jolloin äitiä ei saanut "häiritä". Iltapäivällä taas ulos pariksi tunniksi, vauva vaunuissa ja myöhemmin rattaissa. Ulkona sai riehua ja juosta, yhdessä tehtiin lumiukkoja talvella, kesällä metsäretkiä eväiden kanssa, leikkipuistossa tavattiin muita jne.

Pari kertaa viikossa teimme toisen äidin kanssa niin, että toinen laittoi ruoan koko katraalle (molemmilla 3 lasta) ja toinen ulkoili katraan kanssa ja toisena päivänä osat vaihtuivat.