Liisa Keltikangas-Järvinen: Kiintymysvanhemmuus viety Suomessa liian pitkälle

Ohis: äidintahtinen imetys on ihan yleinen termi sille, ettei lapsi saa rintaa aina halutessaan. Eli imetys ei ole enää lapsentahtista, niin kuin vaikka vastasyntyneen imetys on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä (kolmen pikkuraivottaren kokemuksella) että monissa asioissa toimii selkeä kielto, esim "ulos EI lähdetä ilman pipoja"

jonka jälkeen lapselle kysymys:"Muistatko miksi kannattaa laittaa pipo pakkasella?"

Tällöin lapsella on tärkeissä asioissa selkeät rajat, mutta hän saa samalla itse selittää ja siten sisäistää miksi ne ovat. Samalla saadaan kiukku tyyntymään kun aivonystyröille tulee tehtävää.

Ei tulisi arjesta mitään jos alkaisin useamman lapsen kanssa neuvotella lempeästi että "voi kulta pieni etkö sinä haluaisi pipoa, annas kun äiti selittää..."

Tämä toimii. Meillä murkku uskoo just näin kun sanotaan suoraan. Muuten jäisin alakynteen nanosekunnissa.

Monimutkaiset asiat sitten keskustellaan.

Just näin. Ja sitten kun vaan kysytään että 'miksi miksi miksi? Niin ei se lapsi rikki mene jos sille sanoo että "koska äiti määrää näin ja tässä asiassa äiti on tyranni" ;) perhe EI ole demokratia.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.

Ihminen, joka ei osaa kyseenalaistaa auktoriteetteja, on kaikkein vaarallisin -> tällainen kyseenalaistamaton massa mahdollisti ja toteutti mm. natsi-saksan touhut. Tämä vain esimerkkinä. Ihan koulukiusaaminenkin lähtee samanlaisesta psykologiasta, että auktoriteettien hyväksyvän silmän alla on ok sortaa tiettyjä lapsia. Kouluissamme vallitsee lumekuri. Parhaiten luovii tekopyhä lapsi, joka opettajan edessä on mielin kielin ja välkällä haukkuu / vetää turpiin toisia tarpeen vaatiessa. Tällaisen maailmanko oikeasti haluatte? 

Auktoriteettien kunnioittaminen ei tule olla lähtökohtana, vaan oma sisäinen moraalin ja järjen kehitys -> silloin voimme kuvitella ja luoda parempia yhteisöjä ja työpaikkoja ja perheitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minunkin mielestä 7-vuotiaan imetys on liikaa..

Mutta aiheeseen liittyen, minä imetin 2-vuotiaaksi saakka koska se tuntui ihan luonnolliselta, eikä taapero tuntunut liian isolta siihen. Sekin on ilmeisesti monien mielestä väärin, mutta minusta vaan oli niin outoa, että oman maidon antaminen pitäisi lopettaa 1-vuotiaana ja korvata se toisen lajin "äidinmaidolla".

Mutta se taaperoimetys mitä itse harjoitin oli äidintahtista, ei lapsentahtista.

Eli imetit taaperoasi itsesi, etkä lapsesi vuoksi?

Viittaako tämä nyt sen yli 1-vuotiaan imetykseen vai äidintahtisuuteen? Nimittäin suurin osa suomalaisista on äidintahtisia imettäjiä, eli vieroitetaan vauva rinnalta n. 6kk:n iässä ja heti kun kiinteät tulee kehiin niin imetystä jatketaan enemmän "äidin ehdoilla". Se on ihan tervettä se, varsinkin jos päättää imettää pidempään.

Minun mielestä Suomeen kyllä tarvittaisiin vähän enemmän suvaitsevaisuutta imetyksen suhteen. En nyt tarkoita että imetyssessiot eskarissa pitäisi olla normaali näky, vaan sitä että kyllä mun mielestä on ihan ok imettää vaikkapa 2-vuotiaaksi, mikä on myös WHO:n suositus. Itse olen imettänyt esikoista 7kk ja kuopusta 1v1kk. En varsinaisesti nauttinut imetyksestä, mutta juurikin vuoden tienoilla tuntui todella oudolta että yhtäkkiä se imetys olisi pitänyt lopettaa. Mutta lopetin kyllä, nyt jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jatkaa pidempään koska se tuntui lapselle tärkeältä (vaikka äidintahtisesti minäkin imetin, vieroitettiin yömaidosta joskus 8kk tienoilla), ja ei enää tuntunut siinä vaiheessa niin vaivalloiselta. Onhan äidinmaito kaiken lisäksi terveellisempää kuin lehmän maito, se on kuitenkin ihmislapselle "tarkoitettu". 

Mua jotenkin surettaa aina lukea näitä imetysvihamielisiä juttuja, vaikka kyllä mullakin menisi kahvit väärään kurkkuun, jos joku kaveri alkaisi kesken kahvipöytäilyn imettää vaikkapa 4-vuotiasta. Minä koen lopettaneeni imetykset juuri ympäristön (omat vanhemmat, appivanhemmat, ystävät) paineen vuoksi, ja sen on jälkikäteen jäänyt harmittamaan. Mitä haittaa siitäkin olisi ollut, jos olisi imettänyt vaikka puolitoistavuotiaaksi, päinvastoin, olisi ollut lapselle vain eduksi..

Vierailija kirjoitti:

Minusta kyllä käskyt ja kiellotkin pitää lapselle selittää, eikä haittaa yhtään vaikka kyseenalaistaisikin jotain opettajienkin käskyjä. Älykkäämpihän siitä sillä tavalla vain tulee, kun ymmärtää MIKSI lettuja ei saa heitellä lattialle, eikä jätä sitä tekemättä vain siksi kun äiti niin sanoo.

Pointti onkin ehkä juuri siinä että ensin kiellät lasta heittämästä lettuja lattialle ja sitten selität asian. Ei taapero vielä osaa oikeasti keskustella syistä ja seurauksista vaikka kuinka luulisit sitä omaa mussukkaa niin fiksuksi ja kehittyneeksi. Miksi kuormitat lasta asioilla jotka ovat hänelle vielä liian vaikeita? Miten luulet lapsen koskaan selviävän yhteiskunnassa joka on täynnä käskyjä ja kieltoja jos opetat että sinun mussukka saa tehdä miten itse haluaa?

Tiedän, että tämä on ohis, mutta nyt on aivan pakko avautua omasta lapsuudestani liittyen tähän neuvotteluasiaan. Mun vanhempani eivät siis edustaneet kiintymysvanhemmuutta, olivat päin vastoin hyvin tiukkoja  - joskin rakastavalla tavalla - ja vaativat meiltä lapsilta jo pienestä pitäen moitteettomia käytöstapoja.

Tästä huolimatta vanhempani noudattivat yllämainittua keskustelevaa ja neuvottelevaa vanhemmuutta. Minulle perusteltiin joka kerta tarkasti, miksi jokin asia oli järkevintä tehdä tietyllä tavalla - sain myös ilmaista oman mielipiteeni ja perusteluni asiaan. Vanhempani toki viime kädessä päättivät tapahtumien kulusta, mutta minulle tarjottiin ainakin näennäisesti mahdollisuus työstää kompromissia.

5-vuotiaana päiväkodissa jouduin parin lastenhoitajan silmätikuksi, en suinkaan tahallisen kurittomuuden tai ilkeän käytöksen vuoksi, vaan siksi, että kyseenalaistin rauhallisella sävyllä mielestäni kohtuuttomia tai epäreiluja käskyjä, joiden takana piileviä syitä en yksinkertaisesti tuolloin vielä ymmärtänyt. Jälkikäteen tajuan toki, että "vastahankainen" käytökseni oli epäilemättä työlästä ison lapsilauman kanssa kamppaileville hoitajille, eivätkä tuolloin kaipaamani neuvottelut ylipäänsä kuulu (varhais)kasvatusjärjestelmän säilöntäpaikka ja ruotuunkasvattamis -ideologiaan. Lopulta tilanne kärjistyi niin pahaksi, että minua yritettiin siirtää erityislapsille tarkoitettuun pienryhmään.

Onneksi oma lastentarhanopettajani ryhtyi puolustajakseni ja ohjasi minut pienryhmän sijaan koulukypsyystesteihin. Aloitin 6-vuotiaana ensimmäisellä luokalla, jonka jälkeen olen pärjännyt elämässäni paremmin, saanut ystäviä ja kohtuullisia käytösnumeroitakin. :) Nykyään opiskelen analyyttistä ajattelua vaativaa alaa, jossa on onnekseni yllättävän paljon muitakin vastarannan kiiskiä. Siltikin vielä yli 20-vuotiaana itkettää ajatellessani miten hämmentävä ja kylmä päiväkotimaailma oli kaltaiselleni syitä ja perusteluja kaipaavalle lapselle.

Romaanin mittaisen tarinani opetus: vanhemmat, jotka opetatte jälkikasvuanne neuvottelemaan, saatatte tehdä lapsillenne karhunpalveluksen, ainakin mitä tulee koulujärjestelmään. Perinteinen käskytys ja autoritäärinen kuri valmentavat paremmin kohtaamaan koulumaailman arvot ja käyttäytymisnormit. Yliopistossa sitten helpottaa ja ehkä työelämässä tällaisesta taustasta voi olla hyötyäkin... mene ja tiedä. :)

Nykyään taitaa olla niin, että monille itsestäänselvyydet on uusia asioita ja hyvä niistä on muistuttaa. Kaveri kertoi jokin aika sitten yksinhuoltajasta jonka lapset riehuivat, huusivat, paiskoivat ovia ja haastoivat riitaa hänen kanssaan eli mitään käytöstapoja tai toisten kunnioitusta. Se harmitti kaveria sillä noiden lasten takia hyvin alkanut orastava suhde kaatui.

Ei se kantoliinailu, perhepeditys ym aina onnea tuo... lapseni luokan kaksi pahinta pissistä ja koulukiusaajaa (nyt yläkoulussa) ovat tämän kulmakunnan kiintymysvanhemmuus faceryhmän äitien "tekosia". Tai siis varmaan äidit ovat onnellisia lapsistaan ja osaavathan nuo ulkoisesti käyttäytyä, nättejä ovat ja mautoihin löytyy aina kuskattavia mutta sisäisesti eivät ole kauniita, ei.

Omat lapset ovat jo aikuisia. Onneksi silloin ei hömpötetty minkään kiintymysvanhemmuuden takia. Se oli ihan tavallista, että vauvat nukkui vieressä (ei se mikään perhepeti ollut. Vauva nyt vain nukkui vieressä). Isommat kömpi yöllä kainaloon, kun heräsivät.

Vauvaa kannettiin liinassa ja ei silloin ollut mitään kantoliinailua. Se nyt vain oli helpompaa kantaa liinassa (ei ollut edes valmiita liinoja. Ostin kaupasta joustavaa kangasta, mistä sidoin liina), kun isomman lapsen kanssa kuljettiin metsässä ja luonnossa.

Imetettiin, koska se oli helppoa. Ei mitään kiintymysvanhemmuusimetystä.

Asioita kiellettiin, mutta myös kuminauhaa annettiin sen mukaan, kun lapsi alkoi ymmärtää asioita.

Tuo sormiruokailu myös aiheuttaa joskus huvitusta. Ei silloin ollut sormiruokailua. Sitä vain laitettiin lautaselle leipää ja muuta palasina, kun lapsen oli helppo syödä siitä niitä.

Eli ihan tavallista lastenhoitoa, mutta on vain keksitty hienoja nimiä, joilla voi korostaa, että MINÄ olen kiintymysvanhempi ja meillä lapset nukkuu PERHEPEDISSÄ yms.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.

Olen hyvin paljon eri mieltä.

Kunnioitus pitää ansaita, ei se muuten synny.  Ilman kunnioitusta tottelevaisuudessa on vain kyse auktoriteettipelosta, tai siitä, että ihmistä ei ole koskaan opetettu kyseenalaistamaan mitään, ei edes niitä auktoriteetteja, vaan tottelemaan sokeasti.

Valtioiden hallituksille tällaiset auktoriteettiuskovaiset ovat parasta lammaskarjaa, joita voi ohjailla mielensä mukaan.

Vanhempi ansaitsee kunnioituksen olemalla johdonmukainen kasvatuksessaan ja säilyttämällä malttinsa tilanteessa kuin tilanteessa. Sama pätee opettajiin. Lasten kannattaa antaa oppia asioita yrityksen ja erehdyksen kautta, ei siten, että vanhempi rientää aina välittömästi apuun. Säännöt puolestaan ovat turvallisuutta.

Lain kunnioittaminen toki tulee opettaa - mutta ei poliisilla uhkailemalla. Poliisi on lainkuuliaisen ystävä, johon turvaudutaan tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minunkin mielestä 7-vuotiaan imetys on liikaa..

Mutta aiheeseen liittyen, minä imetin 2-vuotiaaksi saakka koska se tuntui ihan luonnolliselta, eikä taapero tuntunut liian isolta siihen. Sekin on ilmeisesti monien mielestä väärin, mutta minusta vaan oli niin outoa, että oman maidon antaminen pitäisi lopettaa 1-vuotiaana ja korvata se toisen lajin "äidinmaidolla".

Mutta se taaperoimetys mitä itse harjoitin oli äidintahtista, ei lapsentahtista.

Eli imetit taaperoasi itsesi, etkä lapsesi vuoksi?

Ei, minusta olisi ollut kovin vaikeaa imettää lasta, joka ei halua imeä.

Äidintahtisuudella tarkoitan, etten imettänyt esim kauppakeskuksissa ja vieroitin yörinnasta.

Imettävätkö sitten esim. 9kk vauva yörinnalta vieroittaneet myös vain omia tarpeitaan varten? Vai ajatteletko siis ettei imetyksestä ole hyötyä 1v:n jälkeen?

No kenen tarpeita varten se imetys lopetetaan, jos ei omia tarpeita? Jos lapsi tuossa iässä vielä yörintaa haluaa, niin lopettaminenhan lähtee silloin vanhemman tarpeesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, mutta olen miettinyt, että nukkuvatko perhepetiläiset aina myös päiväunet lapsensa vieressä, jos kerran lapselle on haitaksi joutua nukkumaan yksin? Vai onko sille jotain perustetta, miksi lapsi voi nukkua päivällä yksin, mutta yöllä ei?

No itse en nuku päiväunia vieressä, ellei huvita nukkua. Käyn kyllä vieressä jos herää. Kyllä se mun mielestä on eri asia nukkua päivällä pari tuntia yksin kuin koko yö. Mutta minä olen perhepeteillyt kyllä enimmäkseen oman mukavuuden vuoksi. Olen antanut esikoisen isompanakin tulla viereen jos on pelottanut, päivähoidon aloitus ollut raskasta jne. Mutta näin kyllä toimii suurin osa mun ystävistäkin, ihan ilman mitään termejä.

Millä tavalla se on päivällä eri asia kuin yöllä? Eihän vauva ymmärrä kellonaikoja, että nyt oli ihan ok nukkua pari tuntia yksin, mutta jos joudun yöllä nukkumaan kahdeksan tuntia yksin niin sitten kyllä koen itseni hylätyksi. Ei vauvoilla ole vielä ajantajua. Ja jos perhepedissä nukutaan kätkytkuoleman välttämiseksi, niin kätkytkuolema voi kyllä tapahtua päiväunienkin aikana.

No, tämä ei ehkä ollut suoraan sinulle enää osoitettu, koska ilmeisesti sinun motiivinasi perhepetiin ei ollut olla tiedostava vanhempi, jonka motiivi lähtee oppikirjoista "koska tutkimustenkin mukaan..."

muistan olleeni viiden, kun lähdin omatoimisesti ensi kertaa matkustamaan linja-autolla 200km. tuntuu hullulta, että neljävuotias lutkuttaisi tissiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.

Niin. Minä tietysti toivoisin että lapseni (ja myöhemmin ikuinen) motiivi olla lyömättä  muita ei ole se, että poliisi kieltää sen vaan se, että hän tiedostaa mitä väkivalta tekee toiselle eikä halua niitä seurauksia aiheuttaa.

Ulkoinen auktoriteettien silmänpalvonta on epämiellyttävä ja joskus jopa vaarallinen piirre ihmisissä.

Toivon myös kääntäen että lapsi kasvaa miettimään absoluuttisten kieltojen tarkoitusperiä. Suurelta osin kieltojen syy on helppo ymmärtää ja  noudattaa sitä. Jo pieni lapsi ymmärtää että ruokaa ei ainakaan meillä saa tuhlattavaksi asti, ja jos lätyn heittää lattialle, lattia sotkuu ja toisaalta jää nälkä koska ruokaa ei saa enempää.  Virkamies-Suomessa on kuitenkin paljon kiellettyjä asioita, joiden kyseenalaistaminen ja nykyaikaisuus voi olla ihan tervettä.

http://www.vantaansanomat.fi/blogi/257939-kaupunki-kielsi-lasten-luisti…

Ovatko jääratahankkeen puolestapuhujat kuritta kasvaneita penskoja joilla on vaikeuksia totella auktoriteettia? Vai olisiko niin että auktoriteetti kannattaa joskus kyseenalaistaa, ja kiellon asettajakin voi joutua pohtimaan onko kielto syystä tai toisesta mielekäs sen sijaan että "minä nyt olen sanonut näin".

Tämä potenssiin sata. Onneksi kaikista lapsista ei kasvateta alistuvia pikku lampaita! Sisäinen, oikeasti ymmärretty moraalikoodisto kun pitää yksilön huomattavasti todennäköisemmin "kaidalla tiellä" kuin ulkoinen auktoriteetin pelko. Kiitos tästä tekstistä sinulle, kommentoija.

Kannattaisiko sun yrittää ymmärtää että esimerkiksi 3-vuotiaan kognitio ei ole riittävä jollekin neuvotteluille ja että lapsi oppisi että joskus on oikein olla tottelematta ja joskus pitää totella. Pienelle lapselle täytyy olla selkeää että äidin sana on laki, muuten lapsi voi hämmentyä. Saako autotien ylittää katsomatta? Saako naapurin koiraa käydä yksin silittämässä? Saako uunin laittaa päälle? Ei pieni lapsi pysty punnitsemaan milloin äidin sanaa tulee totella ja milloin ei. Alakoululainenkaan ei vielä ymmärrä moniakaan asioita niin että hän voisi itse puntaroida mitä käskyjä noudattaa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että lapsista kasvatettaisiin lampaita vaan että lapsia suojellaan.

Älä vääristele kommentteja joihin vastaat. Ei lapsen kanssa neuvotella saako tielle juosta tai saako ruokaa heitellä,. Mutta kiellon lisäksi hänelle selitetään miksi näin tehdään/ei tehdä. Näin hänen on helpompi ymmärtää miksi asiat ovat kiellettyjä, ja hänellä on myös (ikätasostaan riippuen) motivaatio toimia järkevällä tavalla vaikka vanhempi ei ole vieressä kieltämässä.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten kiva kun nämä lässynlässynlapset tulee päiväkotiin, eikä riitäkkään enää aika lässyttää ja neuvotella jokaisen lapsen kanssa. Kiitos vanhemmat, ihanaa kun pääsette helpolla ja pehmeällä metodilla lastenkasvatuksesta <3 Kova koulu sille lapsellekkin, kun muu maailma ei lässytäkkään niinkuin äiti ja isi.

Ja arvatkaapa kun armeija aika koittaa ja jäädään jan kkaamaan :)?

Toisaalta hyvä oppia neuvottelemaan pienestä saakka.

Vierailija kirjoitti:

Näin yläasteen opettajana olen kyllä uupunut näihin auktoriteetin kyseenalaistajiin. Olen siinä mielessä moderni opettaja, että ohjaan mieluummin kuin komennan ja käsken, mutta jos luokassa on (ja nykyään näitä on) yksikin kyseenalaistaja, ei siihen auta ohjaaminen, kun koko tunti menee pilalle näistä näsäviisaista kysymyksistä. Esim. kerron, että teemme ryhmätyötä, jolloin kyseenalaistaja julistaa, ettei halua tehdä sitä enkä voi pakottaa häntä siihen. Hän haluaa tehdä jotain muuta. Yleensä en ala vängätä vaan keksin jotain niin puuduttavaa ja tylsää hommaa, että kaveri tyytyy ryhmätyöhön mutta kyseenalaistaja ei kestä "olla väärässä" vaan jatkaa vänkäämistä tyyliin, miksi pitää olla hiljaa, miksi pitää tehdä juuri tästä aiheesta (vaikka aiheen olisikin saanut valita listalta), miksi me opiskelemme juuri tällaista, mitä hyötyä hänelle on tästä tulevaisuudessa jne. Ja näihin vastaaminen vie aikaa ja vie huomion pois itse aiheesta eivätkä ne heikommat ehdi oppia kaikkea hetkessä. Kyseenalaistajan ei useinkaan ole vaikea itse oppia asioita, joten hänen ymmärryksensä ei riitä siihen, että muut saattavat tarvita enemmän tukea ja apua opettajalta kuin hän. Hän on itsekeskeinen ja toimii vain itselleen parhaalla tavalla ja kotoa tulee parhaimmillaan kymmeniä viestejä opastamaan, miten juuri tätä herranterttua pitäisi kohdella. Tyypillisin vastaus vanhemmilta on tuo kyseenalaistamisen hienous. Lapsella on oikeus kuulla joka tunti, miksi hänen on nyt opiskeltava tätä juuri tällä metodilla. Viisi siitä, että se tekee oppitunneista erittäin raskaat.

Kyseenalaistaminen on ihan ok, kun sille on oikea hetki ja paikka. Joskus tunneilla on aikaa keskustella jonkun aiheen mielekkyydestä mutta turha vänkäys ja asioiden tahallinen vatvominen onkin sitten ihan toinen juttu. Miksi kotona ei voida opettaa, että koulussa totellaan opettajaa ja kotona pohditaan, voisiko asioita tehdä toisinkin ja sen jälkeen sovitaan opettajan kanssa aiheesta palaveri? Ai niin, tämähän veisi niiden herranterttujen vanhempien aikaa eivätkä he nyt sentään voi viettää päiviään koululla selittämässä lapselleen, miksi mitäkin ainetta on opittava juuri nyt ja tällä tavalla. Heillä kun on muutakin elämää.

Meillä yläasteella yksi opettaja menetti hermonsa yhteen kyseenalaistajaan, juoksi tämän pulpetille ja karjui oppilaalle naaman edessä että "Pidä se ruma turpas ummessa, saatana!" Väärin joo, mutta siihen loppui vittuilu (tapahtui v.2005). Lukiossa myös yksi poika yritti testailla matikanmaikkaa joka myös käski tätä pitämään turpansa kiinni. Ei uskonut, niin ope lopetti opettamisen ja lähetti viestiä pojan kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että tämä on ohis, mutta nyt on aivan pakko avautua omasta lapsuudestani liittyen tähän neuvotteluasiaan. Mun vanhempani eivät siis edustaneet kiintymysvanhemmuutta, olivat päin vastoin hyvin tiukkoja  - joskin rakastavalla tavalla - ja vaativat meiltä lapsilta jo pienestä pitäen moitteettomia käytöstapoja.

Tästä huolimatta vanhempani noudattivat yllämainittua keskustelevaa ja neuvottelevaa vanhemmuutta. Minulle perusteltiin joka kerta tarkasti, miksi jokin asia oli järkevintä tehdä tietyllä tavalla - sain myös ilmaista oman mielipiteeni ja perusteluni asiaan. Vanhempani toki viime kädessä päättivät tapahtumien kulusta, mutta minulle tarjottiin ainakin näennäisesti mahdollisuus työstää kompromissia.

5-vuotiaana päiväkodissa jouduin parin lastenhoitajan silmätikuksi, en suinkaan tahallisen kurittomuuden tai ilkeän käytöksen vuoksi, vaan siksi, että kyseenalaistin rauhallisella sävyllä mielestäni kohtuuttomia tai epäreiluja käskyjä, joiden takana piileviä syitä en yksinkertaisesti tuolloin vielä ymmärtänyt. Jälkikäteen tajuan toki, että "vastahankainen" käytökseni oli epäilemättä työlästä ison lapsilauman kanssa kamppaileville hoitajille, eivätkä tuolloin kaipaamani neuvottelut ylipäänsä kuulu (varhais)kasvatusjärjestelmän säilöntäpaikka ja ruotuunkasvattamis -ideologiaan. Lopulta tilanne kärjistyi niin pahaksi, että minua yritettiin siirtää erityislapsille tarkoitettuun pienryhmään.

Onneksi oma lastentarhanopettajani ryhtyi puolustajakseni ja ohjasi minut pienryhmän sijaan koulukypsyystesteihin. Aloitin 6-vuotiaana ensimmäisellä luokalla, jonka jälkeen olen pärjännyt elämässäni paremmin, saanut ystäviä ja kohtuullisia käytösnumeroitakin. :) Nykyään opiskelen analyyttistä ajattelua vaativaa alaa, jossa on onnekseni yllättävän paljon muitakin vastarannan kiiskiä. Siltikin vielä yli 20-vuotiaana itkettää ajatellessani miten hämmentävä ja kylmä päiväkotimaailma oli kaltaiselleni syitä ja perusteluja kaipaavalle lapselle.

Romaanin mittaisen tarinani opetus: vanhemmat, jotka opetatte jälkikasvuanne neuvottelemaan, saatatte tehdä lapsillenne karhunpalveluksen, ainakin mitä tulee koulujärjestelmään. Perinteinen käskytys ja autoritäärinen kuri valmentavat paremmin kohtaamaan koulumaailman arvot ja käyttäytymisnormit. Yliopistossa sitten helpottaa ja ehkä työelämässä tällaisesta taustasta voi olla hyötyäkin... mene ja tiedä. :)

Kaikki lasten käytös ei kuitenkaan johdu ainoastaan vanhempien kasvatuksesta. Myös autoritäärisen kasvatuksen saanut lapsi voi olla superärsyttävä besserwisser. Jos tarinasi on tosi, ja vanhempasi perustelivat sinulle paljon asioita (ja sinä tämän hyvin ymmärsit) niin sinulle olisi voinut selittää myös että isossa ryhmässä asiat tehdään ryhmän ehdoilla ja että päiväkodissa on arjen sujuvuuden kannalta noudatettava kerran valittuja rutiineja.

Kieltojen syiden pohtiminen ei myöskään ole sama asia kuin periaatteesta suuna päänä vastaan vänkääminen. Täällä oli hyvä kommentti siitä yhdestä stereotyypistä joka tulee aina luennolle/koulutukseen vänkäämään ainoana tavoitteena todistaa olevansa oikeassa ja luennoitsija väärässä. Ei näin, lapselle opetetaan siinä sivussa myös käytöstapoja ja tilannetajua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, mutta olen miettinyt, että nukkuvatko perhepetiläiset aina myös päiväunet lapsensa vieressä, jos kerran lapselle on haitaksi joutua nukkumaan yksin? Vai onko sille jotain perustetta, miksi lapsi voi nukkua päivällä yksin, mutta yöllä ei?

No itse en nuku päiväunia vieressä, ellei huvita nukkua. Käyn kyllä vieressä jos herää. Kyllä se mun mielestä on eri asia nukkua päivällä pari tuntia yksin kuin koko yö. Mutta minä olen perhepeteillyt kyllä enimmäkseen oman mukavuuden vuoksi. Olen antanut esikoisen isompanakin tulla viereen jos on pelottanut, päivähoidon aloitus ollut raskasta jne. Mutta näin kyllä toimii suurin osa mun ystävistäkin, ihan ilman mitään termejä.

Millä tavalla se on päivällä eri asia kuin yöllä? Eihän vauva ymmärrä kellonaikoja, että nyt oli ihan ok nukkua pari tuntia yksin, mutta jos joudun yöllä nukkumaan kahdeksan tuntia yksin niin sitten kyllä koen itseni hylätyksi. Ei vauvoilla ole vielä ajantajua. Ja jos perhepedissä nukutaan kätkytkuoleman välttämiseksi, niin kätkytkuolema voi kyllä tapahtua päiväunienkin aikana.

No, tämä ei ehkä ollut suoraan sinulle enää osoitettu, koska ilmeisesti sinun motiivinasi perhepetiin ei ollut olla tiedostava vanhempi, jonka motiivi lähtee oppikirjoista "koska tutkimustenkin mukaan..."

No yössä ja päivässä on eriä valonmäärä, ja onhan nyt vauvaikäiselle, joka on ollut olemassa vasta kuukausia, kahdessa tunnissa ja kahdeksassa tunnissa iso ero.

Iso osa suomalaisista nukkuu perhepedissä, vierihoitoon kannustetaan jo synnärillä koska se edistää imetystä.

En ole aiemmin kiintymysvanhemmuudesta lukenut, mutta mä en nyt ymmärrä tätä sun juttua että jos nukut perhepedissä muuten vaan se on ok, mutta jos nukut periaatteen vuoksi niin se on typerää? Mitä väliä sillä on? Suurimmalle osalle vanhemmista perhepeti on luonnollinen ratkaisu koska vauva haluaa nukkua ihmisen lähellä..

Vai onko se niin sitten, että perhepeti on turhaa jos ei nuku päivälläkin niin? Mä en vaan tajua, anteeksi. Minun mielestä suurin osa nukkuu perhepedissä siksi koska vauvat usein kaipaavat sitä, päivällä ei nukuta koska se olisi liian vaikeaa ja useista on kiva silloin tehdä esim kotitöitä. En usko että "periaatteesta" perhepedissä nukkuvat eroavat tässä: yöllä nukutaan yhdessä koska niin voi tehdä, päivällä elämä tulee vastaan ja silloin tehdään erilainen ratkaisu. Sitähän se vanhemnuus yhtä kaikki on, puntarointia arkielämän, oman hyvinvoinnin ja lapsen tarpeiden ympärillä.

Jotkut nukuttavat vauvan päivällä lähelle: kantoliinaan, reppuun, "pesään" sohvalle. Näin minäkin tein vuonna 2000, vaikken kiintymysvanhemmuudesta ollut kuullutkaan.

Ainoastaan Suomessa osataan tehdä ongelma siitä että joku haluaa kasvattaa lapsensa lempeästi ja rakkaudella. Tukkapöllyä vaan, niin oppivat olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minunkin mielestä 7-vuotiaan imetys on liikaa..

Mutta aiheeseen liittyen, minä imetin 2-vuotiaaksi saakka koska se tuntui ihan luonnolliselta, eikä taapero tuntunut liian isolta siihen. Sekin on ilmeisesti monien mielestä väärin, mutta minusta vaan oli niin outoa, että oman maidon antaminen pitäisi lopettaa 1-vuotiaana ja korvata se toisen lajin "äidinmaidolla".

Mutta se taaperoimetys mitä itse harjoitin oli äidintahtista, ei lapsentahtista.

Eli imetit taaperoasi itsesi, etkä lapsesi vuoksi?

Ei, minusta olisi ollut kovin vaikeaa imettää lasta, joka ei halua imeä.

Äidintahtisuudella tarkoitan, etten imettänyt esim kauppakeskuksissa ja vieroitin yörinnasta.

Imettävätkö sitten esim. 9kk vauva yörinnalta vieroittaneet myös vain omia tarpeitaan varten? Vai ajatteletko siis ettei imetyksestä ole hyötyä 1v:n jälkeen?

No kenen tarpeita varten se imetys lopetetaan, jos ei omia tarpeita? Jos lapsi tuossa iässä vielä yörintaa haluaa, niin lopettaminenhan lähtee silloin vanhemman tarpeesta.

Sä käänsit tän nyt ihan päälaelleen. Kumpi nyt on väärin, se että lapsi saa tissiä vai se että ei saa?

Jos en halua imettää lasta öisin, niin mun pitää lopettaa kokonaan imetys? Se on sit vaan mun tarpeita varten jos jatkan 6kk vauvan päiväimetystä? Eiku se lopetus siis oli? Eiku hei siis mitä, mä en ihan oikeasti tajua sun pointtia.