Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Liisa Keltikangas-Järvinen: Kiintymysvanhemmuus viety Suomessa liian pitkälle
24.02.2017 |
-imetyksen jatkamisesta tai lopettamisesta ei hänen mielestään kuulu neuvotella lapsen kanssa. Sen asian päättää aikuinen.
-Se, että kielletään, on nimenomaan kasvatusta. Ei siinä lempeä ohjaus auta, viestin pitää olla selvä. Tälläkään ei ole mitään tekemistä alkuperäisen teorian kanssa. Arki menee monimutkaiseksi, jos lapsen kanssa ryhdytään analysoimaan asioita, koska niitä keskusteluja pitäisi käydä päivittäin kymmeniä.
Hän muistuttaa, että tämä tulee vastaan viimeistään koulussa.
– Opettaja ei enää lempeästi ohjaa, hän käskee. Se vaihe on sitten hyvin hankala, jos lapsi ei ole kotona oppinut käyttäytymään normien mukaan.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta olen miettinyt, että nukkuvatko perhepetiläiset aina myös päiväunet lapsensa vieressä, jos kerran lapselle on haitaksi joutua nukkumaan yksin? Vai onko sille jotain perustetta, miksi lapsi voi nukkua päivällä yksin, mutta yöllä ei?
Minä olen perhepetiläinen enkä pidä lapsen yksin nukkumista kehitykselle haitallisena, jos se sopii yhteen lapsen omien tarpeiden kanssa. Joku lapsi voi tarvita mieluummin tilaa ympärilleen ja nukkuu paremmin omassa sängyssä, kun taas toinen (kuten oma lapseni) nukkuu rauhaisammin ihan vanhemman kyljessä kiinni. Harmittaa kun asioista tehdään niin mustavalkoisia eikä ollenkaan ymmärretä, miten lapsen omat valmiudet, temperantti ja muut yksilölliset piirteet vaikuttavat kasvatusvalintoihin.
Mitä tulee noihin päiväuniin, meidän lapsemme nukkuu ne yleensä vaunuissa. Ehkä se on se suojaisa ja pieni tila, mikä luo turvallisuuden tunteen eikä hän siten tarvitse vamhempaa viereensä päikkäreillä. En tiedä, mutta olen tässäkin asiassa yrittänyt vain löytää meille parhaan tavan toimia, ja tällaiseen on päädytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.
Olen eri mieltä. Auktoriteettia kunnioittamaan opetetut eivät uskalla luottaa omaan järkeensä eikä arvostelukykyynsä. Auktoriteettia ei tule kunnioittaa vain siksi, että se on auktoriteetti. Tottelemaan opetetut taipuvat vaikka kiduttajiksi tai keskitysleirivartijoiksi, jos auktoriteetti niin käskee. Kuka haluaa, että omasta lapsesta tulee sellainen sätkynukke?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyllä käskyt ja kiellotkin pitää lapselle selittää, eikä haittaa yhtään vaikka kyseenalaistaisikin jotain opettajienkin käskyjä. Älykkäämpihän siitä sillä tavalla vain tulee, kun ymmärtää MIKSI lettuja ei saa heitellä lattialle, eikä jätä sitä tekemättä vain siksi kun äiti niin sanoo.
Samaa mieltä. Koska silloin lapsi heittelisi lettuja lattialle, kun äiti ei olisi paikalla sanomassa. Lasta pitää kohdella aina älyllisenä olentona. Toki siitäkin saattaa tulla vaikeuksia, jos lapsi on esim. älykkäämpi kuin joku opettajista. Opettajalla ei ole silloin auktoriteettia.
Auktoriteetti tulee viisaudesta ja elämänkokemuksesta. Älykkyydellä ei tee juuri mitään, jos ei osaa tulla muiden kanssa toimeen. Monet autistit ovat älykkäitä. Olen jokusen näitä älyllään pätemistä yrittäviä tavannut ja nähnyt heidän epäonnistuneita yrityksiään pärjätä ja itsekästä asennette. Ja olin itsekin sellainen nuorena. Mutta epäonnistuin elämässä aluksi todella pahoin, kun en omannut elämisen taitoja eivätkä ihmiset pitäneet minusta. Jos annatte lapsillenne sen kuvan, että äly riittää elämässä teette väärin heitä kohtaan. Äly ilman sydäntä on tuhoisaa niin ihmisille kuin maapallollekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.
Niin. Minä tietysti toivoisin että lapseni (ja myöhemmin ikuinen) motiivi olla lyömättä muita ei ole se, että poliisi kieltää sen vaan se, että hän tiedostaa mitä väkivalta tekee toiselle eikä halua niitä seurauksia aiheuttaa.
Ulkoinen auktoriteettien silmänpalvonta on epämiellyttävä ja joskus jopa vaarallinen piirre ihmisissä.
Toivon myös kääntäen että lapsi kasvaa miettimään absoluuttisten kieltojen tarkoitusperiä. Suurelta osin kieltojen syy on helppo ymmärtää ja noudattaa sitä. Jo pieni lapsi ymmärtää että ruokaa ei ainakaan meillä saa tuhlattavaksi asti, ja jos lätyn heittää lattialle, lattia sotkuu ja toisaalta jää nälkä koska ruokaa ei saa enempää. Virkamies-Suomessa on kuitenkin paljon kiellettyjä asioita, joiden kyseenalaistaminen ja nykyaikaisuus voi olla ihan tervettä.
http://www.vantaansanomat.fi/blogi/257939-kaupunki-kielsi-lasten-luisti…
Ovatko jääratahankkeen puolestapuhujat kuritta kasvaneita penskoja joilla on vaikeuksia totella auktoriteettia? Vai olisiko niin että auktoriteetti kannattaa joskus kyseenalaistaa, ja kiellon asettajakin voi joutua pohtimaan onko kielto syystä tai toisesta mielekäs sen sijaan että "minä nyt olen sanonut näin".
Tämä potenssiin sata. Onneksi kaikista lapsista ei kasvateta alistuvia pikku lampaita! Sisäinen, oikeasti ymmärretty moraalikoodisto kun pitää yksilön huomattavasti todennäköisemmin "kaidalla tiellä" kuin ulkoinen auktoriteetin pelko. Kiitos tästä tekstistä sinulle, kommentoija.
Kannattaisiko sun yrittää ymmärtää että esimerkiksi 3-vuotiaan kognitio ei ole riittävä jollekin neuvotteluille ja että lapsi oppisi että joskus on oikein olla tottelematta ja joskus pitää totella. Pienelle lapselle täytyy olla selkeää että äidin sana on laki, muuten lapsi voi hämmentyä. Saako autotien ylittää katsomatta? Saako naapurin koiraa käydä yksin silittämässä? Saako uunin laittaa päälle? Ei pieni lapsi pysty punnitsemaan milloin äidin sanaa tulee totella ja milloin ei. Alakoululainenkaan ei vielä ymmärrä moniakaan asioita niin että hän voisi itse puntaroida mitä käskyjä noudattaa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että lapsista kasvatettaisiin lampaita vaan että lapsia suojellaan.
Arvasin, että joku tarttuu tähän ja luulee minun tarkoittavan, ettei lapsi tarvitse auktoriteettia ollenkaan. Kyllä tarvitsee ihan jo turvallisuudenkin takia, mutta miten lapsi voisi oppia syyt rajojen asettamiselle, ellei hänelle selitettäisi myös seurauksia? Juuri tätä sillä sisäisellä moraalikoodistolla tarkoitin: kun lapsi ymmärtää seurauksen (esim. auton alle jäämisen), hän ymmärtää myös syy-yhteyden eikä siten ylitä tietä katsomatta ympärilleen. Lampaita lapsista kasvatetaan niin, ettei opeteta tätä syy-seuraussuhdetta vaan esitetään asia vain niin, että "äitin sana on laki ja pulinat pois".
Minkä ikäisistä lapsista sinä oikein puhut? Ei 3- tai 4-vuotiaskaan ymmärrä syy-seuraussuhteita tarpeeksi hyvin että hänen kanssaan voitaisiin neuvotella. Toki lapselle voi sano että älä juokse tielle koska voit jäädä auton alle, mutta ei se lapsi sitä oikeasti ymmärrä. Kannattaa tutustua kehityspsykologiaan ja siihen miten lapsen kognitio kehittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.
Niin. Minä tietysti toivoisin että lapseni (ja myöhemmin ikuinen) motiivi olla lyömättä muita ei ole se, että poliisi kieltää sen vaan se, että hän tiedostaa mitä väkivalta tekee toiselle eikä halua niitä seurauksia aiheuttaa.
Ulkoinen auktoriteettien silmänpalvonta on epämiellyttävä ja joskus jopa vaarallinen piirre ihmisissä.
Toivon myös kääntäen että lapsi kasvaa miettimään absoluuttisten kieltojen tarkoitusperiä. Suurelta osin kieltojen syy on helppo ymmärtää ja noudattaa sitä. Jo pieni lapsi ymmärtää että ruokaa ei ainakaan meillä saa tuhlattavaksi asti, ja jos lätyn heittää lattialle, lattia sotkuu ja toisaalta jää nälkä koska ruokaa ei saa enempää. Virkamies-Suomessa on kuitenkin paljon kiellettyjä asioita, joiden kyseenalaistaminen ja nykyaikaisuus voi olla ihan tervettä.
http://www.vantaansanomat.fi/blogi/257939-kaupunki-kielsi-lasten-luisti…
Ovatko jääratahankkeen puolestapuhujat kuritta kasvaneita penskoja joilla on vaikeuksia totella auktoriteettia? Vai olisiko niin että auktoriteetti kannattaa joskus kyseenalaistaa, ja kiellon asettajakin voi joutua pohtimaan onko kielto syystä tai toisesta mielekäs sen sijaan että "minä nyt olen sanonut näin".
Tämä potenssiin sata. Onneksi kaikista lapsista ei kasvateta alistuvia pikku lampaita! Sisäinen, oikeasti ymmärretty moraalikoodisto kun pitää yksilön huomattavasti todennäköisemmin "kaidalla tiellä" kuin ulkoinen auktoriteetin pelko. Kiitos tästä tekstistä sinulle, kommentoija.
Kannattaisiko sun yrittää ymmärtää että esimerkiksi 3-vuotiaan kognitio ei ole riittävä jollekin neuvotteluille ja että lapsi oppisi että joskus on oikein olla tottelematta ja joskus pitää totella. Pienelle lapselle täytyy olla selkeää että äidin sana on laki, muuten lapsi voi hämmentyä. Saako autotien ylittää katsomatta? Saako naapurin koiraa käydä yksin silittämässä? Saako uunin laittaa päälle? Ei pieni lapsi pysty punnitsemaan milloin äidin sanaa tulee totella ja milloin ei. Alakoululainenkaan ei vielä ymmärrä moniakaan asioita niin että hän voisi itse puntaroida mitä käskyjä noudattaa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että lapsista kasvatettaisiin lampaita vaan että lapsia suojellaan.
Arvasin, että joku tarttuu tähän ja luulee minun tarkoittavan, ettei lapsi tarvitse auktoriteettia ollenkaan. Kyllä tarvitsee ihan jo turvallisuudenkin takia, mutta miten lapsi voisi oppia syyt rajojen asettamiselle, ellei hänelle selitettäisi myös seurauksia? Juuri tätä sillä sisäisellä moraalikoodistolla tarkoitin: kun lapsi ymmärtää seurauksen (esim. auton alle jäämisen), hän ymmärtää myös syy-yhteyden eikä siten ylitä tietä katsomatta ympärilleen. Lampaita lapsista kasvatetaan niin, ettei opeteta tätä syy-seuraussuhdetta vaan esitetään asia vain niin, että "äitin sana on laki ja pulinat pois".
Minkä ikäisistä lapsista sinä oikein puhut? Ei 3- tai 4-vuotiaskaan ymmärrä syy-seuraussuhteita tarpeeksi hyvin että hänen kanssaan voitaisiin neuvotella. Toki lapselle voi sano että älä juokse tielle koska voit jäädä auton alle, mutta ei se lapsi sitä oikeasti ymmärrä. Kannattaa tutustua kehityspsykologiaan ja siihen miten lapsen kognitio kehittyy.
A) Minä en maininnut neuvottelua kertaakaan, vaan teit itse sen päätelmän, että kyse olisi siitä. Ei ollut, vaan nimenomaan alkuperäisen kirjoittajan mainitsemista motiiveista toimia "oikein": siis onko se sisäinen moraalikoodisto vai ulkoinen auktoriteetin (ja rangaistuksen) pelko, joka siihen ohjaa.
B) Opiskelen sivuaineena psykologiaa, joten lapsen kognition kehitys on varsin tuttua asiaa. Tiedätkin varmaan, että se kognitio kehittyy myös ympäristön vaikutuksesta. Kumman siis luulet olevan lapsen ajattelulle kehittävämpää: ulkoisella auktoriteetilla (ja rangaistuksella) uhkailun vai syy-seuraussuhteiden opettamisen pienestä pitäen? Luulenpa, että tiedätkin jo vastauksen tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyllä käskyt ja kiellotkin pitää lapselle selittää, eikä haittaa yhtään vaikka kyseenalaistaisikin jotain opettajienkin käskyjä. LÄlykkäämpihän siitä sillä tavalla vain tulee, kun ymmärtää MIKSI lettuja ei saa heitellä lattialle, eikä jätä sitä tekemättä vain siksi kun äiti niin sanoo.
Samaa mieltä. Koska silloin lapsi heittelisi lettuja lattialle, kun äiti ei olisi paikalla sanomassa. Lasta pitää kohdella aina älyllisenä olentona. Toki siitäkin saattaa tulla vaikeuksia, jos lapsi on esim. älykkäämpi kuin joku opettajista. Opettajalla ei ole silloin auktoriteettia.
Auktoriteetti tulee viisaudesta ja elämänkokemuksesta. Älykkyydellä ei tee juuri mitään, jos ei osaa tulla muiden kanssa toimeen. Monet autistit ovat älykkäitä. Olen jokusen näitä älyllään pätemistä yrittäviä tavannut ja nähnyt heidän epäonnistuneita yrityksiään pärjätä ja itsekästä asennette. Ja olin itsekin sellainen nuorena. Mutta epäonnistuin elämässä aluksi todella pahoin, kun en omannut elämisen taitoja eivätkä ihmiset pitäneet minusta. Jos annatte lapsillenne sen kuvan, että äly riittää elämässä teette väärin heitä kohtaan. Äly ilman sydäntä on tuhoisaa niin ihmisille kuin maapallollekin.
Jep. Näinpä. Mielestäni monet perinteiset auktoriteetit on lähinnä kuvottavia kuten poliisit ja vartijat. Auktoriteetti on minusta vahvasti henkilön ominaisuus, joka rakentuu viisauden, arvokkaan käytöksen ja elämänkokemuksen varaan. Esim. poliisi ei välttämättä ole auktoriteetti, joku vain on antanut hänelle aseen ja oikeuden käyttää sitä. Lasta hakkaamalla ja nöyryttämällä aikuisesta ei tule auktoriteettia. Itse olen elämäni aikana tavannut yhden ainoan oikean auktoriteetin ja hän opetti yläasteella historiaa. Hänen oppitunneillaan ei tarvittu kurinpitoa ja oppilaat, joita muut opettajat eivät suostuneet opettamaan saivat tämän opettajan tunneilla käytöksestä kiitettäviä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyllä käskyt ja kiellotkin pitää lapselle selittää, eikä haittaa yhtään vaikka kyseenalaistaisikin jotain opettajienkin käskyjä. Älykkäämpihän siitä sillä tavalla vain tulee, kun ymmärtää MIKSI lettuja ei saa heitellä lattialle, eikä jätä sitä tekemättä vain siksi kun äiti niin sanoo.
Samaa mieltä. Koska silloin lapsi heittelisi lettuja lattialle, kun äiti ei olisi paikalla sanomassa. Lasta pitää kohdella aina älyllisenä olentona. Toki siitäkin saattaa tulla vaikeuksia, jos lapsi on esim. älykkäämpi kuin joku opettajista. Opettajalla ei ole silloin auktoriteettia.
Auktoriteetti tulee viisaudesta ja elämänkokemuksesta. Älykkyydellä ei tee juuri mitään, jos ei osaa tulla muiden kanssa toimeen. Monet autistit ovat älykkäitä. Olen jokusen näitä älyllään pätemistä yrittäviä tavannut ja nähnyt heidän epäonnistuneita yrityksiään pärjätä ja itsekästä asennette. Ja olin itsekin sellainen nuorena. Mutta epäonnistuin elämässä aluksi todella pahoin, kun en omannut elämisen taitoja eivätkä ihmiset pitäneet minusta. Jos annatte lapsillenne sen kuvan, että äly riittää elämässä teette väärin heitä kohtaan. Äly ilman sydäntä on tuhoisaa niin ihmisille kuin maapallollekin.
Näin. Älykkyys ei riitä määrittämään osapuolten asemaa.
Auktoriteetti on oltava opettajalla myös yksinkertaisesti siksi, että hän toimii siinä virassa. Vaikka oppilas kokisi opettajan olevan vähemmän älykäs kuin hän itse, hänen täytyy kuitenkin käyttäytyä sen mukaan, että opettaja on auktoriteetti.
En pidä hyvänä tätä nykyistä (siis jo vuosikymmeniä länsimaissa eräänlaisena ihanteena nähtyä) demokraattista auktoriteettimallia, jossa "opetustilanteet" ovat pelkkää vuorovaikutusta tiedollisen auktoriteetin, eli opettajan, ja oppilaiden välillä. Kahdenkeskisessä oppilaan ja opettajan välisessä suhteessa sen sijaan voi vuorovaikutusmalli, eli sellainen sokraattinen dialogi, olla hedelmällinen, mutta ryhmätilanteessa se ei voi mielestäni olla standardi, johon pyritään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen melko ahdistunut tästä aiheesta. Meillä on uusperheessä pari puolison alakouluikäistä lasta joiden kanssa käydään jatkuvasti "neuvotteluja" asioista, jotka heidän tulisi vain tehdä. Aamulla ei mitenkään suostuta pestä hampaita, roskia ja likaisia astioita huoneen lattialla, kaikki koulutarvikkeet ja kirjat hujan hajan huoneen lattialla jne jne. Tämäntyyppisistä asioista joutuu sanomaan ihan koko ajan joka päivä. Sitten pitäisi vielä alkaa neuvottelemaan siitä onko näistä asioista huomauttaminen tärkeä asia elämässä vai vain aiheesta huomauttavan pikkumaisuutta.
Keltikankaan kirjojakin lukeneena näen vain yhden tien: nämä asiat toteutetaan "käskyinä" ja yksiselitteisesti näin, koska neuvotteluiden tie ei vain johda mihinkään hyvään. Se opettaa lapset ja nuoret miettimään vastuistaan laistamista yhä monimutkaisemmin, kun aina voi keksiä neuvotteluvaltin jonka nojalla asioita ei tarvitse tehdä.
Elämä muuttuu kovin raskaaksi jos jokaista 30 sekunnin askaretta kohden joutuu kaksi tai kolme ihmistä käyttämään 5-10 minuuttia asian tekemisen mielekkyydestä väittelemiseen.
Tää on niin tämän päivän paskaa, että kaikesta tehdään joku -ismi ja elämäntapa. Mitä ihmettä, noi kiintymysvanhemmuuteen kuuluvat jutut on minusta niin itsestään selvyyksiä että miten siitä on tehty tämmönen numero? Ärsyttävä termi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En heti keksi raskaampia sanoja kun tissittely/tissuttelu, liinailu, perhepeteily... yök. Ja kaikki kiintymysvanhemmuustermistöä. Siis joo, fiksuja juttujahan tuo kiintymysvanhemmuus pitää sisällään ja uskon itsekin pitkälle juuri vaistonvaraisuuteen äitiydessä. Mutta tämäkin pitänyt mennä pilaamaan tolla kamalalla lässytyskielellä ja hysterisoinnilla ja egoilulla ja itsestäänselvyyksien käyttämisellä itsensä korottamiseen. Hyi.
No kyllä minunkin mielestä 7-vuotiaan imetys on liikaa..
Mutta aiheeseen liittyen, minä imetin 2-vuotiaaksi saakka koska se tuntui ihan luonnolliselta, eikä taapero tuntunut liian isolta siihen. Sekin on ilmeisesti monien mielestä väärin, mutta minusta vaan oli niin outoa, että oman maidon antaminen pitäisi lopettaa 1-vuotiaana ja korvata se toisen lajin "äidinmaidolla".
Mutta se taaperoimetys mitä itse harjoitin oli äidintahtista, ei lapsentahtista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En heti keksi raskaampia sanoja kun tissittely/tissuttelu, liinailu, perhepeteily... yök. Ja kaikki kiintymysvanhemmuustermistöä. Siis joo, fiksuja juttujahan tuo kiintymysvanhemmuus pitää sisällään ja uskon itsekin pitkälle juuri vaistonvaraisuuteen äitiydessä. Mutta tämäkin pitänyt mennä pilaamaan tolla kamalalla lässytyskielellä ja hysterisoinnilla ja egoilulla ja itsestäänselvyyksien käyttämisellä itsensä korottamiseen. Hyi.
En mäkään noita sanoja rakasta. Mutta hiffaan kyllä, miten koomista on syyttää toisia itsensä korottamisesta ja samalla korottaa itseään.
http://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=807
Tässä on kiintymysvanhemmuusperheiden kirjoittama vastine juttuun :). Tuo artikkeli on kirjoitettu hyvin sensaatiohakuisesti, toimittaja tuntui lähteneen kirjoittamaan juttua ajatuksenaan lytätä koko kasvatussuuntaus, mikä näkyy hyvin muun muassa Keltikangas-Järviselle esitetyistä kysymyksistä. Keltikangas-Järvinen on kommentoinut, että häneltä kysyttiin useaan kertaan, "voiko kiintymysvanhemmuudesta olla haittaa lapselle?" ja että tämä vastasi "ei, mutta vanhemmille se voi olla hyvin kuormittavaa".
Otan nyt kantaa tuohon kuormittavuuteen. Kiintymysvanhemmuuden idea ei ole, että kaikkien pitäisi noudattaa sitä väkisin, ja että tietyt "tekniikat" olisivat mitenkään avainasemassa. Kiintymysvanhempi voi olla aivan hyvin, vaikka ei kantaisi liinassa tai nukkuisi lapsen kanssa perhepedissä. Kokonaisuus on se, mikä ratkaisee. Kiintymysvanhemmuuden ideana on nimenomaan tehdä lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksesta luonnollista ja helppoa, molempien tarpeita kunnioittavaa.
Harva vanhempi mitenkään päättää ruveta kiintymysvanhemmaksi. Moni kuitenkin varmasti ajattelee, että tahtoo olla lapsilähtöinen vanhempi ja seurata lapsen tarpeita. No, meillä lapsi ei halunnut alle puolivuotiaana olla hetkeäkään erossa meistä, joten ainoa, millä perheessämme nukuttiin, oli perhepedissä ja vauva kantoliinassa. Tämä helpotti vauva-arkea aivan tavattomasti. Ei olisi tullut mieleenikään huudattaa lasta pinnasängyssä, kun hän selvästi kaipasi läheisyyttä. Uskon, että koska tarjosimme vauvalle mitä hän luonnollisesti tarvitsi, hänelle ei tullut hylkäämisen kokemusta ja hän sai muodostettua hyvän perusturvallisuuden tunteen, joka mahdollistaa myöhemmän itsenäistymisen ja vanhemmista erossa olon. Nyt noin vuoden ikäisenä lapsi nukkuu tyytyväisenä myös yksin.
Samalla tavalla muun muassa sormiruokailu sopi periaatteeseemme lapsilähtöisyydestä. Miksi syöttäisimme lasta, kun hän hienosti osaa syödä itse? Nämä kaikki tavat olivat meille arkea helpottavia, luonnollisia, omia vaistoja seuraamalla toteutettuja - emme me tehneet niitä sen takia, että ne vain kuuluvat johonkin "ismiin", että niin jotenkin kuuluisi tehdä. Kiintymysvanhemmuudesta kuulimme vasta myöhemmin, ja huomasimme, että se käy hyvin yksiin kasvatustapojemme kanssa - juuri siksi, että lähtökohta ja perusta on sama: lapsilähtöisyys. Tämä ottaa huomioon myös sen, että lapset ovat erilaisia: kaikki eivät viihdy perhepedissä, vaan nukkuvat rauhallisemmin yksin.
Monet noudattavat kiintymysvanhemmuuden periaatteita ihan vain vaistonvaraisesti, kuten mekin, ja on totta, ettei hyvä kasvatus tarvitse taustalleen jotakin tiettyä teoriaa tai "ismiä". Ei kiintymysvanhemmuus ole mikään kultti. Yhdistys on kuitenkin perustettu vertaistueksi vanhemmille. On ihanaa, että on joku kanava, mitä kautta voi keskustella kasvatuksesta samanmielisten ihmisten kanssa. Kiintymysvanhemmilla on aktiivinen Facebook-ryhmä ja monia perhekahviloita, joissa on paljon arvokasta kokemusten jakamista. Jos haluan vaikka apua lapseni uniongelmiin, jollain satunnaisella foorumilla minulle luultavasti vastattaisiin, että anna sen lapsen vain huutaa itsensä uneen, kyllä se siitä lopulta nukahtaa ja oppii nukahtamaan itse, tai jotakin vastaavaa. Kiintymysvanhempien ryhmässä voin saada apua, kannustusta ja kokemuksia muilta lempeämmin kasvattavilta. Kiintymysvanhemmuuteen kuuluu myös muiden ihmisten kunnioitus, eikä ihmisiä ole tapana tuomita toistensa kasvatustavoista: jokainen perhe tekee omat valintansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta olen miettinyt, että nukkuvatko perhepetiläiset aina myös päiväunet lapsensa vieressä, jos kerran lapselle on haitaksi joutua nukkumaan yksin? Vai onko sille jotain perustetta, miksi lapsi voi nukkua päivällä yksin, mutta yöllä ei?
No itse en nuku päiväunia vieressä, ellei huvita nukkua. Käyn kyllä vieressä jos herää. Kyllä se mun mielestä on eri asia nukkua päivällä pari tuntia yksin kuin koko yö. Mutta minä olen perhepeteillyt kyllä enimmäkseen oman mukavuuden vuoksi. Olen antanut esikoisen isompanakin tulla viereen jos on pelottanut, päivähoidon aloitus ollut raskasta jne. Mutta näin kyllä toimii suurin osa mun ystävistäkin, ihan ilman mitään termejä.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minunkin mielestä 7-vuotiaan imetys on liikaa..
Mutta aiheeseen liittyen, minä imetin 2-vuotiaaksi saakka koska se tuntui ihan luonnolliselta, eikä taapero tuntunut liian isolta siihen. Sekin on ilmeisesti monien mielestä väärin, mutta minusta vaan oli niin outoa, että oman maidon antaminen pitäisi lopettaa 1-vuotiaana ja korvata se toisen lajin "äidinmaidolla".
Mutta se taaperoimetys mitä itse harjoitin oli äidintahtista, ei lapsentahtista.
Eli imetit taaperoasi itsesi, etkä lapsesi vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En heti keksi raskaampia sanoja kun tissittely/tissuttelu, liinailu, perhepeteily... yök. Ja kaikki kiintymysvanhemmuustermistöä. Siis joo, fiksuja juttujahan tuo kiintymysvanhemmuus pitää sisällään ja uskon itsekin pitkälle juuri vaistonvaraisuuteen äitiydessä. Mutta tämäkin pitänyt mennä pilaamaan tolla kamalalla lässytyskielellä ja hysterisoinnilla ja egoilulla ja itsestäänselvyyksien käyttämisellä itsensä korottamiseen. Hyi.
En mäkään noita sanoja rakasta. Mutta hiffaan kyllä, miten koomista on syyttää toisia itsensä korottamisesta ja samalla korottaa itseään.
Älä viitti! Pitikö silti päästä sivaltamaan vaikka varmaan ymmärsit pointin?
Ja joo, ei kai me kukaan täällä kirjoteltais jos ei vähän haluttais tuoda itseämme ja näkemyksiämme esille, hyvässä ja pahassa!
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/mita-oikein-on-kiintymysvanhemmuus-suom…
Tässä aivan toisenlainen kommentti kiintymysvanhemmuudesta Keltikangas-Järviseltä:
"Professorin mukaan Suomessa näkyvät vahvasti kylmän, kovan behavioristisen kasvatuksen jäljet. Tyylisuunta otettiin innostuneina vastaan 1940-luvulla. Siitä on luovuttu, kun tietoa lapsen psykologisesta kehityksestä on saatu lisää.
– Yleinen kasvatusilmapiiri on jäänyt lapsen itsenäisyyttä ja pärjäävyyttä korostavaksi, ikään kuin Siperia opettaa -ajatuksella. Suomessa ovatkin tervetulleita kasvatusmallit, jotka antavat tilaa lapsen riippuvuudelle."
Taisi Ylen toimittaja haluta kerätä klikkauksia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman pitää olla lapselle auktoriteetti. Auktoriteettien kunnioitus pitää opettaa kotoa lähtien. Siis se, että kunnioittaa ja tottelee opettajaa, poliisia ym. Tällä tavoin kasvaa sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole tuolla anarkisteina kaduilla heittelemässä poliiseja pulloilla. Kun poliisi kieltää sinulta jonkin asian, ei hän ala sinun kanssasi neuvottelemaan asiasta.
Näin kasvatetaan lampaita, jotka kyseenalaistamatta mitään ottavat valtiolta käskyjä vastaan. Mitä luulet, tulisiko sellaisesta lapsesta, joka ei koskaan ole oppinut kyseenalaistamaan auktoriteettia ja sääntöjä, hyvä tutkija tai poliitikko?
No tuollainen terve kyseenalaistaminen opitaan joko itse tai ei ollenkaan. Minulla oli kotona kova kuri, ja olen aina käyttäytynyt todella hyvin esim. koulussa, mutta siitä huolimatta opin kyllä ajattelemaan omilla aivoillani ja kritisoimaan vallitsevia käsityksiä. Homman ydin on siinä, että vaikka minulta odotettiin hyvää käytöstä, minua myös kannustettiin uteliaaksi ympäröivästä maailmasta. Jos haluaa tietää, miten asiat toimivat, siinä oppii väkisinkin kriittiseen ajatteluun.
Kriittinen ajattely ei tarkoita sitä, että oikeuttaa itselleen kaikenlaisen perseilyn, koska niin sattuu haluamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minunkin mielestä 7-vuotiaan imetys on liikaa..
Mutta aiheeseen liittyen, minä imetin 2-vuotiaaksi saakka koska se tuntui ihan luonnolliselta, eikä taapero tuntunut liian isolta siihen. Sekin on ilmeisesti monien mielestä väärin, mutta minusta vaan oli niin outoa, että oman maidon antaminen pitäisi lopettaa 1-vuotiaana ja korvata se toisen lajin "äidinmaidolla".
Mutta se taaperoimetys mitä itse harjoitin oli äidintahtista, ei lapsentahtista.
Eli imetit taaperoasi itsesi, etkä lapsesi vuoksi?
Ei, minusta olisi ollut kovin vaikeaa imettää lasta, joka ei halua imeä.
Äidintahtisuudella tarkoitan, etten imettänyt esim kauppakeskuksissa ja vieroitin yörinnasta.
Imettävätkö sitten esim. 9kk vauva yörinnalta vieroittaneet myös vain omia tarpeitaan varten? Vai ajatteletko siis ettei imetyksestä ole hyötyä 1v:n jälkeen?
Alue: Aihe vapaa
Arvasin, että joku tarttuu tähän ja luulee minun tarkoittavan, ettei lapsi tarvitse auktoriteettia ollenkaan. Kyllä tarvitsee ihan jo turvallisuudenkin takia, mutta miten lapsi voisi oppia syyt rajojen asettamiselle, ellei hänelle selitettäisi myös seurauksia? Juuri tätä sillä sisäisellä moraalikoodistolla tarkoitin: kun lapsi ymmärtää seurauksen (esim. auton alle jäämisen), hän ymmärtää myös syy-yhteyden eikä siten ylitä tietä katsomatta ympärilleen. Lampaita lapsista kasvatetaan niin, ettei opeteta tätä syy-seuraussuhdetta vaan esitetään asia vain niin, että "äitin sana on laki ja pulinat pois".