Lue keskustelun säännöt.
Miehen arvostus minua kohtaan tippui nolliin, kun jäin kotiin.
24.02.2017 |
Jäin kotihoidontuelle. En enää jaksanut suorittaa kaikkea. Muita?
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApJa olen siis tehnyt iltoja töitä, en ole koskaan täysin kotona ollut. Aina olen kaiken kotona tehnyt, niin kauan kuin muutettiin tähän taloon. Ensin siksi että mies hoiti paljon remontteja ja autot myöhemmin siksi että meille tuli kummankin toiveesta neljä lasta ja mies käynyt töissä kun olen ollut ävapailla ja vvapailla ja ennen hoiti sentään taloa ja autoja. Nyt lopettanut senkin, vaikka kuinka teen kaiken muun valmiiksi.
Kaikki hommat on vähän rempallaan ja mies äkäinen ja masentunut ja minä yritän paikkailla tilannetta vaikka millä. Nyt minulla tuli kuitenkin seinä vastaan, ja jäin kotiin hetkeksi. Enempää en oikein voi tehdä..Kuka teidän lapsia sitten iltaisin hoitaa? Tajuatko yhtään, että mies elää tuota samaa arkea kuin sinäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kotiäidit ei kommentoi nuita tuoreita SUOMALAISTUTKIMUKSIA joiden mukaan lapselle edullisinta on lähteä hoitoon 1-3-vuotiaana??? Tiesittekö että kotona lorvailevien lapset todennäköisesti on matalapalkka-aloilla ja/tai kotona itsekkin aikoinaan. Malli elämästä ja päivän rytmittämisestä lähtee lapsuudesta. Älkää äidit jääkö kotiin homehtumaan kun teille on taisteltu mahdollisuus nousta miehen rinnalle. Älkää tehkä tyttärellenne karhunplavelusta hautautumalla homeisiin kotinurkkiin äkäisenä kuin ampiainen, ja paras osa elämää menee ohi murjottaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApMistä luulet teidän saavan apua?!
Emmätiä. Kai sitä jotain toimeentulotukea saa jos mies on kht.lla ja mun palkka jää alle rajojen.
En minä tiedä!!:D
En kai minä voi sitä kieltääkään, jos mies haluaa jäädä kotiin, enkä kyllä rahaksikaan muutu.Oletteko nyt haukanneet liian suurenpalan ja nyt teistä ole kantamaan siitä vastuuta? Haaveilette vielä elämästä, johon teillä ei varaa henkisesti, eikä fyysisestikään. Vastaa nyt rehellisesi luulitteko elämän olevan jotain romattisista elokuvaa, jossa kaikki on ikuista sunnutaita?
Kaikki perheet ja elämäntilanteet sekä taustat ovat erilaisia. Eli yleistämistä ei oikein voi tehdä, ja se mikä sopii yksille, ei sovi toisille. Itse olen nainen ja äiti, jolla on kaksi isoa lasta, vanhin on lähellä täysi-ikäisyyttä. Odotan vauvaa uudessa suhteessa, eikä vauva-arki pelota. Se vauvan ja pienen lapsen hoitaminen on pitkälti työtä, ja mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ei ole yhtään mistään. Ehkä pikemminkin inhorealismia. Isot lapset ovat toki helpompia, mutta omat ja paljon isommat juttunsa heilläkin. Miehellä on myös lapsia jo ennestään, joten hänkin tietää, mitä tuleman pitää.
Itse vaan unelmoisin, että saisin edes tämän pienimmän kanssa olla kotona hieman pidempään. Aikoinaan molemmat isommat lapseni menivät hoitoon jo heti äitiysloman päätyttyä, siis ihan vauvoina. Ex-mieheni ei antanut minun olla kotona, ei sitten millään. Ne seuraavat vuodet olivatkin semmoista puuroa ja helvetillistä kiirettä sitten työssä ja kotona. Ihan kamalaa.
Mutta ei näytä hyvältä. Tämä pienin on aika lailla yllätysvauva, ja miehelläni ei ole vakituista työtä. Yritystoimintaa on, mutta tulot ovat varsin pienet. Se olen minä, joka siis käy työssä ja tuo rahat. Tämä raskaus aika korkealla iällä ja muutamien perussairauksien kanssa ei ole ollut helppoa. En kuitenkaan ole uskaltanut olla pois työstä muuta kuin muutaman päivän influenssan takia. Pakko on jaksaa, vaikka terveysongelmia on ihan melkoisesti ja väsymys kova (on lisäksi myös raudanpuutosanemia, eikä lisärauta tunnu auttavan).
Näiltä näkymin siis palaan työhön kun äitiysrahakausi päättyy, eli vauvan ollessa vain 3-4 kk. Mies jää kotiin. Tämä surettaa kovasti. Mutta rahan takia on pakko.
Jos saisin olla kotona, olisin vain vauvan kanssa ja kotitöitä sen verran kun jaksaa. Isot lapset voisivat auttaa. Nukkuisin vauvan kanssa kun vauva nukkuu. Tässä iässä ei ole tarvetta tai kiirettä mennä minnekään. Nauttisin.
Mutta en tälläkään viimeisellä kerralla pääse nauttimaan vauva-ajasta tai lapsen hoidosta. :(
Voimia kaikille äideille. Elämä ei ole helppoa, sitä on turha kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Stop nyt naiset! Ette te ole mitään kotiorjia. Ei mies voi vaan ilmoittaa, että ystäviä tulee ja pitää siivota. Sanot seuraavan kerran, että herra on sitten hyvä ja siivoaa.
Ei kaikkeen pidä suostu, sanokaa vastaan. Tai jättäkää pesemättä vaatteet jos mies jättää lojumaan.
Meillä minä teen päivittäiset askareet, pesen pyykit yms. Viikkosiivous yhdessä. Astianpesukoneen tyhjentää se kumpi sattuu paikalle. Vaadin jokaiselta, myös lapsilta, että jokainen siivoaa omat sotkunsa. Minä pidän yleissiistinä asunnon arkena ja se on helppoa kun tavarat omilla paikoillaan.
Miten sitten tuo tasa-arvon pätäkän tuomisesta taloon? Mies hoitaa sen yksin ja sen lisäksi kodinkin= tasa-arvoinen parisuhde?
Miehet ei pidä kaikkeen suostua!
Kuka on päättänyt, että rahan tuominen vastaa täysin lastenhoitoa ja kodinhoitoa? Eiköhän siinä vähän katsota sen työn kuormittavuus ja aika? Mies töissä 8h/päivä ei vastaa VÄLTTÄMÄTTÄ parin lapsen hoitoa ja kaikkia kotitöitä. Hyvin paljon kiinni miehen töistä. Naisen päivä kestää noin 12-13h tauotta.
Ja onko sinusta siis reilua, että miehen ei tarvitse tehdä mitään, siivota edes omia sotkuja? Hyi olkoon mikä itsekkyys paistaa sinusta.
Missä kohtaa on sanottu, että miehen pitää hoitaa yksin rahat ja koti? En minä ainakaan.
Taidankin tänään kiittää kunnolla miestä siitä, että osaa olla kunnon mies eikä mikään vikisijä. Arvostaa minua sen verran ettei halua, että väsytän itseni loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Savolainen vänkyrä kirjoitti:
Miehistä näkökulmaa välillä.
Olen siis mies. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta. Tehtiin päätös, että vaimo jäi kotiin, kunnes tuo pieninkin kasvaa sinne parivuotiaaksi.
Aluksi oli mukavaa, että kotona on joku lasten kanssa. Kuitenkin pian alkoi näkyä, että ei vaimostani oikein ole perinteiseksi kodinhengettäreksi. Tavaroita alkoi enemmän ja enemmän lojumaan ympäriinsä, tiskivuori kasvoi ja tunnelma oli kireä aina kotiin palatessani. Käytännössä minä olin päivän töissä, sen jälkeen vaimo tarvitsi omaa aikaa ja minä olin lasten kanssa ja koitin siinä samalla siivoilla. Illasta saatoimme olla samaan aikaan, yhdessä lasten kanssa. Mutta se oli käytännössä telkkarin katsomista ja (äidin) komentelua lasten liian riehakkaista/melukkaista yms. leikeistä.
Päivien edetessä kävi selväksi, että vaimoni kaikki aika ja tarmo meni "lasten kanssa olemiseen", eikä minulla ollut oikeutta vaatia mitään muuta kodinhoitoa. Ja lasten kanssakaan hän harvoin teki mitään erityistä. Ulkoilu oli sellainen erityinen juttu, mitä ei tietenkään joka päivä pystynyt suorittamaan. Sitten jos hän sattui saamaan idean (minun tultua kotiin), että tekee vaikka ruoat perheelle, niin sain kyllä kuulla kunniani, jos en pystynyt pitämään lapsia poissa keittiöstä häiritsemästä.
Sukulaiset ja tuttavat aina kehuivat, miten hienoa se on kun joku jaksaa kotona hoitaa lapsia ja pitää taloa pystyssä. Kehuivat siis vaimoani. Teki mieli sanoa, että tulkaapa katsomaan, miten hienosti se menee.
Miksi kaikki tämä vuodatus? No vietin hetki sitten itse isäkuukauden(vai mikä se on) + vuosilomia. Olin lasten kanssa kotona näkemässä, miten valtavan rankkaa ja työlästä se on. No, onhan siinä oma tekemisensä, mutta vaihtaisin työnteon tähän milloin tahansa. Lasten kanssa riittää, että on oma itsensä. länsä ja kiinnostunut heidän tekemisistään. Lapset voi ottaa mukaan kodin askareisiin ja näin lyö kärpäsiä paljon kerralla. Leikin jälkeen kerätään lelut. Päivässä kun on jonkinlainen rytmi (aamupala-ulkoilu-ruoka-lepo...), niin lapsetkin osaavat asennoitua aina tulevaan.
Päivän touhujen ohessa ehtii hyvin siivota syntyneen sotkun + tehdä aina jotain "ylimäräistä". Olen (en siis kerralla näitä kaikkia) muun muassa pessyt ikkunat, imuroinut, tomuttanut matot, pessyt saunan, pessyt jopa lattiat lasten kanssa kotona ollessa, eikä siinä mielestäni vaadita muuta kuin sopivaa pelisilmää ja pitkää pinnaa. Pyykkien pesu ja kuivumaan laitto nyt menee siinä sivussa lasten leikkiessä niitä näitä.
Ruoanlaitossa isompi/isommat lapset osaavat hyvin auttaa kykyjensä mukaan. Jos tulee sotkua, niin sitten tulee. Ne voi siivota.
Mutta yksi miinuspuoli tässä kaikessa on. Aikaa ei hirveästi ole sohvalla lojumiseen ja facebookin päivittämiseen. Päiväuniaikaan ei voikkaan vaan olla ja löhöillä, jos meinaa kaiken pitää tip-top -kunnossa. Silloin siivoillaan, valmistellaan ruokia, ollaan isomman lapsen kanssa ja jos aikaa jää, niin sitten vaikka itse pitää pienen kahvitauon. Tämä on varmaan se ongelmakohta vaimollani: Asennoituminen siihen, että ihan oikeasti tekemistä on muutakin kuin lasten komentaminen tietokoneen takaa. Kärjistetysti.
Sainpahan avautua.
Minusta lähdetään kyllä aika kaltevalle pinnalle, kun aletaan vaatimaan yhden ihmisen jaksamisen perusteella muitakin jaksamaan. Ihmiset kokevat lasten kanssa olemisen eri tavalla raskaana, jonkun mielestä ne menevät "siinä sivussa" kun taas toinen voi kokea jatkuvan puuhailun, melun ja keskeytykset hyvinkin stressaavana, ja koittaa vaan selviytyä päivästä päivään miten parhaiten taitaa. Lasten kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseksi on kriittisen tärkeää, että nimenomaan näitä lasten kanssa helposti väsyviä vanhempia tuetaan. Joko toisen vanhemman tai sitten jos hänelläkin jaksaminen loppuu niin vaikka yhteiskunnan tukipalveluiden puolesta. Pienen lapsen vanhemman väsyminen on viesti, joka pitää ottaa tosissaan, aina ja tuomitsematta. Muuten luetaan tulokset lööpeistä.
Näihin olisi tietysti helppo sanoa, että jos lasten kanssa on niin rankkaa niin kannattaa jättää ne hankkimatta. Kuitenkaan mikään ei muuta elämää ja ihmistä itseään niin paljon kuin lapset. Harva pystyy etukäteen ennustamaan miltä elämä lasten kanssa tuntuu. Moni sanoo jälkeenpäin, ettei olisi ikinä voinut kuvitella tällaista onnea ja rakkautta - ja sitten on se kääntöpuoli, ne jotka eivät voineet etukäteen kuvitella näin kovaa uupumusta, riittämättömyyden ja jopa katumuksen ja katkeruuden tunteita.
Se mitä näissä perheissä kannattaa kumminkin tehdä, on miettiä yhdessä kumman kannattaa oikeasti jäädä kotiin tai onko paras vaihtoehto kuitenkin viedä lapsi jo varhain päivähoitoon. Siis jos toinen kokee 8-10 h lastenhoidon aidosti niin uuvuttavaksi, ettei päivisin saa tehtyä mitään muuta eikä iltaisin tai viikonloppuisinkaan jaksaminen riitä kotihommiin. Sellaisen vanhemman paikka ei ehkä olekaan kotona vaan työelämässä.
Jännämiehen kanssa arki voi olla hyvinkin haastavaa. Jaksamista teille kaikille "sen oikean" löytäneille huonossa parisuhteessa jumissa oleville.
Voitte elää loppuelämänne peläten eroa ja elämänmuutosta tai voitte ottaa ohjat omiin käsiinne ja lähteä tulehtuneesta parisuhteesta.
Kaikki miehet eivät ole psykopaatteja, jotka antavat oman puolisonsa ja lapsensa kärsiä sen takia, että eivät saa näiltä kaikkea haluamaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kotiäidit ei kommentoi nuita tuoreita SUOMALAISTUTKIMUKSIA joiden mukaan lapselle edullisinta on lähteä hoitoon 1-3-vuotiaana??? Tiesittekö että kotona lorvailevien lapset todennäköisesti on matalapalkka-aloilla ja/tai kotona itsekkin aikoinaan. Malli elämästä ja päivän rytmittämisestä lähtee lapsuudesta. Älkää äidit jääkö kotiin homehtumaan kun teille on taisteltu mahdollisuus nousta miehen rinnalle. Älkää tehkä tyttärellenne karhunplavelusta hautautumalla homeisiin kotinurkkiin äkäisenä kuin ampiainen, ja paras osa elämää menee ohi murjottaessa.
Koska vuosikymmenten milloin minkin tahon propagandan tuloksena jotkut luulevat ihan oikeasti, että lapsen edun mukaista olisi pysyä kotona vähintään kolmivuotiaaksi. Mitään perusteluja tälle ei koskaan esitetä, se on vain uskonkappale, jonka kyseenalaistaminen on lähes henkilökohtainen loukkaus.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki perheet ja elämäntilanteet sekä taustat ovat erilaisia. Eli yleistämistä ei oikein voi tehdä, ja se mikä sopii yksille, ei sovi toisille. Itse olen nainen ja äiti, jolla on kaksi isoa lasta, vanhin on lähellä täysi-ikäisyyttä. Odotan vauvaa uudessa suhteessa, eikä vauva-arki pelota. Se vauvan ja pienen lapsen hoitaminen on pitkälti työtä, ja mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ei ole yhtään mistään. Ehkä pikemminkin inhorealismia. Isot lapset ovat toki helpompia, mutta omat ja paljon isommat juttunsa heilläkin. Miehellä on myös lapsia jo ennestään, joten hänkin tietää, mitä tuleman pitää.
Itse vaan unelmoisin, että saisin edes tämän pienimmän kanssa olla kotona hieman pidempään. Aikoinaan molemmat isommat lapseni menivät hoitoon jo heti äitiysloman päätyttyä, siis ihan vauvoina. Ex-mieheni ei antanut minun olla kotona, ei sitten millään. Ne seuraavat vuodet olivatkin semmoista puuroa ja helvetillistä kiirettä sitten työssä ja kotona. Ihan kamalaa.
Mutta ei näytä hyvältä. Tämä pienin on aika lailla yllätysvauva, ja miehelläni ei ole vakituista työtä. Yritystoimintaa on, mutta tulot ovat varsin pienet. Se olen minä, joka siis käy työssä ja tuo rahat. Tämä raskaus aika korkealla iällä ja muutamien perussairauksien kanssa ei ole ollut helppoa. En kuitenkaan ole uskaltanut olla pois työstä muuta kuin muutaman päivän influenssan takia. Pakko on jaksaa, vaikka terveysongelmia on ihan melkoisesti ja väsymys kova (on lisäksi myös raudanpuutosanemia, eikä lisärauta tunnu auttavan).
Näiltä näkymin siis palaan työhön kun äitiysrahakausi päättyy, eli vauvan ollessa vain 3-4 kk. Mies jää kotiin. Tämä surettaa kovasti. Mutta rahan takia on pakko.
Jos saisin olla kotona, olisin vain vauvan kanssa ja kotitöitä sen verran kun jaksaa. Isot lapset voisivat auttaa. Nukkuisin vauvan kanssa kun vauva nukkuu. Tässä iässä ei ole tarvetta tai kiirettä mennä minnekään. Nauttisin.
Mutta en tälläkään viimeisellä kerralla pääse nauttimaan vauva-ajasta tai lapsen hoidosta. :(
Voimia kaikille äideille. Elämä ei ole helppoa, sitä on turha kuvitella.
Miksi olisi pitänytkään antaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kotiäidit ei kommentoi nuita tuoreita SUOMALAISTUTKIMUKSIA joiden mukaan lapselle edullisinta on lähteä hoitoon 1-3-vuotiaana??? Tiesittekö että kotona lorvailevien lapset todennäköisesti on matalapalkka-aloilla ja/tai kotona itsekkin aikoinaan. Malli elämästä ja päivän rytmittämisestä lähtee lapsuudesta. Älkää äidit jääkö kotiin homehtumaan kun teille on taisteltu mahdollisuus nousta miehen rinnalle. Älkää tehkä tyttärellenne karhunplavelusta hautautumalla homeisiin kotinurkkiin äkäisenä kuin ampiainen, ja paras osa elämää menee ohi murjottaessa.
Koska vuosikymmenten milloin minkin tahon propagandan tuloksena jotkut luulevat ihan oikeasti, että lapsen edun mukaista olisi pysyä kotona vähintään kolmivuotiaaksi. Mitään perusteluja tälle ei koskaan esitetä, se on vain uskonkappale, jonka kyseenalaistaminen on lähes henkilökohtainen loukkaus.
Kyse on äidin edusta että saa laiskotella yhteiskunnan piikkiin.
Miksi jos lapsella vähänkään ongelmia suositellaan päivähoitoa? Miksi monet kotiäiditkin käyttää päivähoito-oikeutta ja leikkikouluja? Koska lapsen ei ole hyvä mädäntyä kotona katkeroitunut äiti seuranaan. On epäluonnollista olla äiti-lapsi-pari koko päivän. Ei lapsi saa siitä valmiuksia pärjätä tälläisessa yhteiskunnassa. Ennen kun elettiin maaseutuyhteisöissä lapset oli mukana maatilan töissä ja kasvoi sivussa sellaiseen elämäntyyliin kuin aikaan kuului. Nyt jotkut eristää lapset kotiin leikkimään äidin kanssa leegoilla vaikka lapsi kaipaa ikäseuraa, ryhmäleikkejä ja ryhmään sopeutumisen valmiuksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Mikä estää sinua hankkimasta itsellesi autoa?
Kotihoidontuki, ei pysäköintipaikkoja
Kai sinulla nyt selusta oli taloudellisesti turvattuna ennen tuelle jäämistä? Ja käytähän sinä oikein töissäkin.
Mulla ei ole varaa pitää autoa vaikka olen kokopäivä töissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApJa olen siis tehnyt iltoja töitä, en ole koskaan täysin kotona ollut. Aina olen kaiken kotona tehnyt, niin kauan kuin muutettiin tähän taloon. Ensin siksi että mies hoiti paljon remontteja ja autot myöhemmin siksi että meille tuli kummankin toiveesta neljä lasta ja mies käynyt töissä kun olen ollut ävapailla ja vvapailla ja ennen hoiti sentään taloa ja autoja. Nyt lopettanut senkin, vaikka kuinka teen kaiken muun valmiiksi.
Kaikki hommat on vähän rempallaan ja mies äkäinen ja masentunut ja minä yritän paikkailla tilannetta vaikka millä. Nyt minulla tuli kuitenkin seinä vastaan, ja jäin kotiin hetkeksi. Enempää en oikein voi tehdä..Kuka teidän lapsia sitten iltaisin hoitaa? Tajuatko yhtään, että mies elää tuota samaa arkea kuin sinäkin?
Niin. Kaikki on siivottuna ja ruoka laitettuna ja hoidan ne lapset. Miehen homma on olla ilta lasten kanssa, eikä sekään tyydytä.
Mitäköhän vittua mun sitten pitäisi tehdä???
Silotella isännän elämää jottei hän uuvu? Muuttua ajaksi ja rahaksi??
Niin se elää joo, mutta siltä puuttuu täysin vielä illalta ne kotihommat.
Minä olen tullut kotiin niin täällä odottaa minua iltahommat.. Ja kello on tuossa vaiheessa lähempänä kymmentä!!
Luuletko että koululainen herää aamulla kello 8.30 virkeänä kun pääsee nukkumaan kello 23.00?? Ja kaikki tämä paska koska minun PITÄÄ tehdä iltahommia.
Ja sitten pitäisi totta vitussa päästää mies viettämään kht.ta ja kesälomaa kesäksi, tehdä kesä töitä ja jatkaa tätä syksyllä????
Ei jumalauta se nyt ihan niin voi mennä.Mut tottakai, miehen kotona oleminen on tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApJa olen siis tehnyt iltoja töitä, en ole koskaan täysin kotona ollut. Aina olen kaiken kotona tehnyt, niin kauan kuin muutettiin tähän taloon. Ensin siksi että mies hoiti paljon remontteja ja autot myöhemmin siksi että meille tuli kummankin toiveesta neljä lasta ja mies käynyt töissä kun olen ollut ävapailla ja vvapailla ja ennen hoiti sentään taloa ja autoja. Nyt lopettanut senkin, vaikka kuinka teen kaiken muun valmiiksi.
Kaikki hommat on vähän rempallaan ja mies äkäinen ja masentunut ja minä yritän paikkailla tilannetta vaikka millä. Nyt minulla tuli kuitenkin seinä vastaan, ja jäin kotiin hetkeksi. Enempää en oikein voi tehdä..Sori mutta ei löydy sympatiaa. Sinä olet saanut neljän lapsen äitiyslomat ja varmaan (mielestäsi itsestäänselvästi, tottakai) pitänyt myös kaikki vanhempainvapaat, ja nyt kun uupunut ja masentunut (!) miehesi olisi vihdoin halunnut vuorostaan jäädä kotiin niin se oli "mahdotonta" koska sinäkin halusit jäädä.
Ensinnäkin, miten niin on muka olosuhteiden pakko että nimenomaan mies joustaa - TAAS? Eikö teillä ole kahta tasa-arvoista aikuista taloudessa, joista kummankin toive painaa yhtä paljon vaakakupissa? Ja koska sinä olet jo ollut vuosia lasten kanssa kotona, niin eikö tässä tilanteessa olisi vihdoin aika laittaa miehen toive vaihteeksi etusijalle?
Ja jos tuota kesäloma-asiaa ajattelee, niin eikös se ratkea sillä, että sinä olet kht:lla sen kuukauden kun mies on kesälomalla, ja mies on kht:lla loppukesän? Esim. kesäkuu molemmat kotona ja heinäkuusta lähtien mies jää kotiin?
Eiköhän se miehesi ole kumminkin viettänyt useamman kesäkuukauden töissä kuin sinä, jos teillä on kerran neljä lasta. Ellet nyt ole synnyttänyt joka ikistä elo-syyskuun vaihteessa ja palannut töihin seuraavan kesäkuun alussa.
Minä kht.lla kun mies kesälomalla? Mites luulet onnistuuko??
Ja töistä ilmoitettiin nimenomaan, että vapaita ei kesällä saa, ne oli varattu muille.( töissäkin minä olen kakkosluokan työntekijä jota käytetään tietty kesätyöntekijänä)
Juu ja ne kesät jotka olen ollut kotona ( harvemmin) on mies ollut kk kesälomalla ja kk vanhempainvapaillaan. Yleensä olen ne ajat ollut töissä. Meillä osunut vaan noin.
Jääköön syksyllä ihan rauhassa, mutta kesällä minäkin haluan nähdä koululaistani. Jos olisin töissä koko kesän, se ei onnistuisi.
Täytyy ensi kesälle tiukasti jo joko hankkia toinen työmaa tai vaatia omia kesälomiaankin koululaisten loma- aikaan.
Täytyy myöntää, että minä en tiedä kotihoidontuen myöntämisperusteita, niin en osaa täysin varmaksi ottaa kantaa, mutta etkös sinä noissa molemmissa tapauksissa ole kotihoidontuella silloin kun mies on kesälomalla? Vai meinasitko, että jos olet koko kesän kotihoidontuella, niin mies ei pidä kesälomaa ollenkaan? Sekö sitten on reilua? Miksi sanot että sinullaKIN on oikeus olla kesälomalla lasten kanssa, jos oikeasti meinaat sitä että VAIN sinulla on oikeus kesälomaan lasten kanssa?
Jos ymmärsin suunnitelmasi jotenkin väärin niin pahoittelut siitä. Nyt vaan kuulostaa siltä, että tasa-arvoisen neuvottelun sijaan sinä sanelet ja mies pitkin hampain suostuu kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole. Siinä tapauksessa en yhtään ihmettele jos miestä ottaa aivoon. Ja se, että sinun sanelemasi malli vastaa sinun omaa subjektiivista käsitystäsi reiluudesta ei tee siitä reilua. Aidosti reilua on se, että molempien mielipiteellä ja molempien käsityksellä reiluudesta on sama painoarvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Stop nyt naiset! Ette te ole mitään kotiorjia. Ei mies voi vaan ilmoittaa, että ystäviä tulee ja pitää siivota. Sanot seuraavan kerran, että herra on sitten hyvä ja siivoaa.
Ei kaikkeen pidä suostu, sanokaa vastaan. Tai jättäkää pesemättä vaatteet jos mies jättää lojumaan.
Meillä minä teen päivittäiset askareet, pesen pyykit yms. Viikkosiivous yhdessä. Astianpesukoneen tyhjentää se kumpi sattuu paikalle. Vaadin jokaiselta, myös lapsilta, että jokainen siivoaa omat sotkunsa. Minä pidän yleissiistinä asunnon arkena ja se on helppoa kun tavarat omilla paikoillaan.
Miten sitten tuo tasa-arvon pätäkän tuomisesta taloon? Mies hoitaa sen yksin ja sen lisäksi kodinkin= tasa-arvoinen parisuhde?
Miehet ei pidä kaikkeen suostua!
Kuka on päättänyt, että rahan tuominen vastaa täysin lastenhoitoa ja kodinhoitoa? Eiköhän siinä vähän katsota sen työn kuormittavuus ja aika? Mies töissä 8h/päivä ei vastaa VÄLTTÄMÄTTÄ parin lapsen hoitoa ja kaikkia kotitöitä. Hyvin paljon kiinni miehen töistä. Naisen päivä kestää noin 12-13h tauotta.
Ja onko sinusta siis reilua, että miehen ei tarvitse tehdä mitään, siivota edes omia sotkuja? Hyi olkoon mikä itsekkyys paistaa sinusta.Missä kohtaa on sanottu, että miehen pitää hoitaa yksin rahat ja koti? En minä ainakaan.
Taidankin tänään kiittää kunnolla miestä siitä, että osaa olla kunnon mies eikä mikään vikisijä. Arvostaa minua sen verran ettei halua, että väsytän itseni loppuun.
Mieheni on suoraan sanonut, että pääsee töissä helpommalla kuin kolmen alle kouluikäisen kanssa kotona. Tekee asiantuntijatyötä alalla, joka on hänestä todella mielenkiintoinen. Omien sanojensa mukaan "pääsee" myös tarpeeksi usein työmatkoille (kokonaisuudessa n.2kk/vuosi) lepäämään. Hän ymmärtää todella hyvin ne päivät, kun koti on kaaoksessa ja itse vain torkun puolihorteessa sohvalla. Ei koskaan, ei siis ikinä sano mitään pahaa sotkusta tai jos en ole jaksanut laittaa ruokaa tai ulkoiluttaa lapsia. Tarttuu vaan hommiin, vaikka varmasti sitäkin väsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kotiäidit ei kommentoi nuita tuoreita SUOMALAISTUTKIMUKSIA joiden mukaan lapselle edullisinta on lähteä hoitoon 1-3-vuotiaana??? Tiesittekö että kotona lorvailevien lapset todennäköisesti on matalapalkka-aloilla ja/tai kotona itsekkin aikoinaan. Malli elämästä ja päivän rytmittämisestä lähtee lapsuudesta. Älkää äidit jääkö kotiin homehtumaan kun teille on taisteltu mahdollisuus nousta miehen rinnalle. Älkää tehkä tyttärellenne karhunplavelusta hautautumalla homeisiin kotinurkkiin äkäisenä kuin ampiainen, ja paras osa elämää menee ohi murjottaessa.
Sinäpä sen sanoit: SUOMALAISTUTKIMUS. Kas mistä yhtäkkiä tällainen tutkimus juuri näinä aikoina ilmestyikään?! Suomessa on enemmän lapsettomia kuin koskaan. Kenenkähän tilaama ja minkähänlaisen tyypin tekemä? Ettei vain selliasen, jonka perheessä kukaan ei pysty/ehdi/jaksa/halua hoitaa lapsia kotona kuin korkeintaan 1/2 vuotiaaksi? Ehkä tutkija itse on jo jäänyt vaille äidin lämpöä ja rakkautta vauvana ja nyt kaikki kotiäidit kokevat sen piiloutuneen kaunan? Uravanhemman tekemä tutkimus. Jos hyvinvoivien perheiden lapset ovat kotona, lapset voivat hyvin. Tottakai perheet, joilla on ongelmia, esim. masennutsa ja muuta moniongelmaisuutta ja kouluttamattomuudesta johtuvaa työttömyyttä, eivät omaa aina resursseja sellaiseen kotihoitoon, josta syntyy hyvinvoivia lapsia.
Mutta tutkimuksessa taidettiin myös painottaa muunlaista "tuottavuutta". Hyvän ihmisen mitta taitaa tutkimuksen mukaan olla se, kuinka hyvä koulutus ja työstatus tulee lapsille, kuinka korkea asema yhteiskunnassa. Eihän se kuitenkaan kerro vielä mitään mielenterveydestä ja ihmissuhdetaidoista. Professuurin ja human uran saanut ihminen voi voida huonosti ja suoriutua masennusklääkkeiden ja rauhoittavien avulla. Avioliitot ja uusioperheet kukoistavat, kuten myös työpaikkojen henkinen väkivalta. Mutta sitä ei haluta nähdä, eikä varsinkaan tunntstaa, että se kumpuaa laitoshoidettujen silloisten lasten pahoinvoinnista ja kyvyttömyydestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApJa olen siis tehnyt iltoja töitä, en ole koskaan täysin kotona ollut. Aina olen kaiken kotona tehnyt, niin kauan kuin muutettiin tähän taloon. Ensin siksi että mies hoiti paljon remontteja ja autot myöhemmin siksi että meille tuli kummankin toiveesta neljä lasta ja mies käynyt töissä kun olen ollut ävapailla ja vvapailla ja ennen hoiti sentään taloa ja autoja. Nyt lopettanut senkin, vaikka kuinka teen kaiken muun valmiiksi.
Kaikki hommat on vähän rempallaan ja mies äkäinen ja masentunut ja minä yritän paikkailla tilannetta vaikka millä. Nyt minulla tuli kuitenkin seinä vastaan, ja jäin kotiin hetkeksi. Enempää en oikein voi tehdä..Kuka teidän lapsia sitten iltaisin hoitaa? Tajuatko yhtään, että mies elää tuota samaa arkea kuin sinäkin?
Niin. Kaikki on siivottuna ja ruoka laitettuna ja hoidan ne lapset. Miehen homma on olla ilta lasten kanssa, eikä sekään tyydytä.
Mitäköhän vittua mun sitten pitäisi tehdä???
Silotella isännän elämää jottei hän uuvu? Muuttua ajaksi ja rahaksi??
Niin se elää joo, mutta siltä puuttuu täysin vielä illalta ne kotihommat.
Minä olen tullut kotiin niin täällä odottaa minua iltahommat.. Ja kello on tuossa vaiheessa lähempänä kymmentä!!
Luuletko että koululainen herää aamulla kello 8.30 virkeänä kun pääsee nukkumaan kello 23.00?? Ja kaikki tämä paska koska minun PITÄÄ tehdä iltahommia.
Ja sitten pitäisi totta vitussa päästää mies viettämään kht.ta ja kesälomaa kesäksi, tehdä kesä töitä ja jatkaa tätä syksyllä????
Ei jumalauta se nyt ihan niin voi mennä.Mut tottakai, miehen kotona oleminen on tärkeämpää.
LOPETA SE ILTATYÖ JA LOPETA MYÖS VÄÄRINJOHDETUN OTSIKKOSI MUKAINEN OIKEIDEN KOTIÄITIEN MUSTAMAALAAMINEN. SINÄ ET OLE KOTIÄITI. SINÄ KÄYT ILTATYÖSSÄ JA MIEHESI ON TYYTYMÄTÖN, KUN ON ILTAISIN YKSIN KOTONA LASTEN KANSSA, EIKÄ NÄE SINUA JUURI KOSKAAN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki perheet ja elämäntilanteet sekä taustat ovat erilaisia. Eli yleistämistä ei oikein voi tehdä, ja se mikä sopii yksille, ei sovi toisille. Itse olen nainen ja äiti, jolla on kaksi isoa lasta, vanhin on lähellä täysi-ikäisyyttä. Odotan vauvaa uudessa suhteessa, eikä vauva-arki pelota. Se vauvan ja pienen lapsen hoitaminen on pitkälti työtä, ja mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ei ole yhtään mistään. Ehkä pikemminkin inhorealismia. Isot lapset ovat toki helpompia, mutta omat ja paljon isommat juttunsa heilläkin. Miehellä on myös lapsia jo ennestään, joten hänkin tietää, mitä tuleman pitää.
Itse vaan unelmoisin, että saisin edes tämän pienimmän kanssa olla kotona hieman pidempään. Aikoinaan molemmat isommat lapseni menivät hoitoon jo heti äitiysloman päätyttyä, siis ihan vauvoina. Ex-mieheni ei antanut minun olla kotona, ei sitten millään. Ne seuraavat vuodet olivatkin semmoista puuroa ja helvetillistä kiirettä sitten työssä ja kotona. Ihan kamalaa.
Mutta ei näytä hyvältä. Tämä pienin on aika lailla yllätysvauva, ja miehelläni ei ole vakituista työtä. Yritystoimintaa on, mutta tulot ovat varsin pienet. Se olen minä, joka siis käy työssä ja tuo rahat. Tämä raskaus aika korkealla iällä ja muutamien perussairauksien kanssa ei ole ollut helppoa. En kuitenkaan ole uskaltanut olla pois työstä muuta kuin muutaman päivän influenssan takia. Pakko on jaksaa, vaikka terveysongelmia on ihan melkoisesti ja väsymys kova (on lisäksi myös raudanpuutosanemia, eikä lisärauta tunnu auttavan).
Näiltä näkymin siis palaan työhön kun äitiysrahakausi päättyy, eli vauvan ollessa vain 3-4 kk. Mies jää kotiin. Tämä surettaa kovasti. Mutta rahan takia on pakko.
Jos saisin olla kotona, olisin vain vauvan kanssa ja kotitöitä sen verran kun jaksaa. Isot lapset voisivat auttaa. Nukkuisin vauvan kanssa kun vauva nukkuu. Tässä iässä ei ole tarvetta tai kiirettä mennä minnekään. Nauttisin.
Mutta en tälläkään viimeisellä kerralla pääse nauttimaan vauva-ajasta tai lapsen hoidosta. :(
Voimia kaikille äideille. Elämä ei ole helppoa, sitä on turha kuvitella.
Miksi olisi pitänytkään antaa?
Koska pienen lapsen olisi ollut hyvä olla edes vuoden ikäiseksi kanssani. En koskaan nähnyt lasten ensiaskeleita, en kuulut ensimmäisiä sanoja. Varsinkin nyt kun lapset ovat isoja, tunnen, että vuodet ovat vierineet ilman että olen ehtinyt olla heidän kanssaan. On pitänyt panostaa vaativaan työhön, jossa työmatkat ja pitkät poissaolot arkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kotiäidit ei kommentoi nuita tuoreita SUOMALAISTUTKIMUKSIA joiden mukaan lapselle edullisinta on lähteä hoitoon 1-3-vuotiaana??? Tiesittekö että kotona lorvailevien lapset todennäköisesti on matalapalkka-aloilla ja/tai kotona itsekkin aikoinaan. Malli elämästä ja päivän rytmittämisestä lähtee lapsuudesta. Älkää äidit jääkö kotiin homehtumaan kun teille on taisteltu mahdollisuus nousta miehen rinnalle. Älkää tehkä tyttärellenne karhunplavelusta hautautumalla homeisiin kotinurkkiin äkäisenä kuin ampiainen, ja paras osa elämää menee ohi murjottaessa.
Koska vuosikymmenten milloin minkin tahon propagandan tuloksena jotkut luulevat ihan oikeasti, että lapsen edun mukaista olisi pysyä kotona vähintään kolmivuotiaaksi. Mitään perusteluja tälle ei koskaan esitetä, se on vain uskonkappale, jonka kyseenalaistaminen on lähes henkilökohtainen loukkaus.
Kyse on äidin edusta että saa laiskotella yhteiskunnan piikkiin.
Miksi jos lapsella vähänkään ongelmia suositellaan päivähoitoa? Miksi monet kotiäiditkin käyttää päivähoito-oikeutta ja leikkikouluja? Koska lapsen ei ole hyvä mädäntyä kotona katkeroitunut äiti seuranaan. On epäluonnollista olla äiti-lapsi-pari koko päivän. Ei lapsi saa siitä valmiuksia pärjätä tälläisessa yhteiskunnassa. Ennen kun elettiin maaseutuyhteisöissä lapset oli mukana maatilan töissä ja kasvoi sivussa sellaiseen elämäntyyliin kuin aikaan kuului. Nyt jotkut eristää lapset kotiin leikkimään äidin kanssa leegoilla vaikka lapsi kaipaa ikäseuraa, ryhmäleikkejä ja ryhmään sopeutumisen valmiuksia
Ei kotiäidin ole tarkoitus mädäntyä lapsen kanssa kotona. Lasta on tarkoitus käyttää pusitoissa leikkimässä muiden lasten kanssa, sekä päiväkerhoissa ja perhekerhoissa. On muskaria, uimakoulua, vanhempi-lapsi -jumppaa. On sisarukset ja mahtavat rauhalliset hetket kotona. Ulkoilut, retket, onnea. Lapsi saa ikäseuraa, ryhmäleikkejä ym, mutta ei liikaa. Lisäksi lapsi saa öidin sylin. Kuulostat joltakin jo aikoja sitten vanhemmuuden suorittaneelta 40-50 luvulla syntyneeltä, joka vei lapsen hoitoon heti 2kk täytettyään, ja joka itse oli siellä maatilalla. Teillä oli kuitenkin se äityi ja isä siellä läsnä. Vain sinunlaisesi kuvittelevat, että kotona hoidettu lapsi ei saa sosiaalisuutta. Ei, vaikka sinulle se kerrottaisiin kymmeniä kertoja ja näkisit iloisen, onnellisen ja hyvinvoivan lapsenlapsen miniäsi sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kotiäidit ei kommentoi nuita tuoreita SUOMALAISTUTKIMUKSIA joiden mukaan lapselle edullisinta on lähteä hoitoon 1-3-vuotiaana??? Tiesittekö että kotona lorvailevien lapset todennäköisesti on matalapalkka-aloilla ja/tai kotona itsekkin aikoinaan. Malli elämästä ja päivän rytmittämisestä lähtee lapsuudesta. Älkää äidit jääkö kotiin homehtumaan kun teille on taisteltu mahdollisuus nousta miehen rinnalle. Älkää tehkä tyttärellenne karhunplavelusta hautautumalla homeisiin kotinurkkiin äkäisenä kuin ampiainen, ja paras osa elämää menee ohi murjottaessa.
Yhteiskunnallisesti se olisi kestämätön tilanne, jos kaikki alle 3-vuotiaat vietäisiin päiväkotiin, sillä mitä pienempi lapsi, sen kalliimmat kustannukset.
Päivähoidon kustannukset alle 3 vuotiaalta on n. 1600-2600€/kk/lapsi, iästä ja paikkakunnasta riippuen.
Samoin se aiheuttaisi tuntuvia lisäkustannuksia työnantajille, sillä ihan tutkitusta alle 3v. lapsi on altis sairauksilla jne. koska vastustuskykyä ei juuri olen, joka taas tietäisi toisen vanhemman poissa oloja töistä ja lisäkustannuksia työnantajille.
Samoin lisääntyviä terveydenhoidonkustannuksia kun tarvitaan lääkäritodistuksia ja sairaan lapsen hoitoa, sillä päiväkodit lisäävät altistumista flunssiin, mahatauteihin jne.
Ja löydät paljon tietoa ja tutkimustuloksia, mitkä puoltavat alle 3-vuotiaiden kotihoitoa ja nykyisellä systeemillä se on edullinen veronmaksajille.
Näinhän sen voisi kuvitella menevän, mutta kai sitäkin sitten tuo menetetty raha harmittaa. Täytyy koittaa karsia lisää menoja ja koittaa saada mies piristymään.
Kiitos.
Eipä siinä, täytyy lähteä nyt kyllä siivoilemaan ja mennä lasten kanssa ulos. Ylös ja ulos.