Lue keskustelun säännöt.
Miehen arvostus minua kohtaan tippui nolliin, kun jäin kotiin.
24.02.2017 |
Jäin kotihoidontuelle. En enää jaksanut suorittaa kaikkea. Muita?
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa
Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?
Eli mä harrastan töitä? Joo, onhan moni sanonut että kiva kun pääset välillä töihin lepäämään..
ApEpäilemättä tommonen nysväke enempi harrastaa töitä kuin tekee niitä.
Tarkotin sitä että kun tuossa luettelet mitä miehen pitää tehdä jos hän jää kotiin ja sinä meet töihin niin annat ymmärtää työnteon olevan jokailtaista. Kuten kaupassakäynninkin.
Näinhän se on. Käyn töissä nysväämässä muutaman tunnin viikossa ja kuluttelemassa aikaa. Onneksi se on nyt loppu ja mies saa tehdä sen minkä lupasi joskus, eli elättää perheensä. Joo ja kyllä neljä lasta ja ahne mies syövät sen verran, että olen jokaisen työnysväysvuoron jälkeen saanut käydä vielä yötämyöten kaupassakin.
Selkeää hallinnan puutetta tai marttyyriytta. Parista illasta ei ole muuta hyötyä kuin että pääset kotoa pois. Sehän ei riitä vaan sinun on pakko ryysätä kauppaan iltamyöhällä juuri niinä työiltoina kun muulloin et muka voi kauppaan mennä? Taidat tehdä asioista tahallasi vaikeita että pääset valittamaan.
Niin siis mun pitäisi lähteä kauppaan vielä niinä iltoina, kun on yhteistä vapaata? Mieshän olisi voinut käydä kaupassa tullessaan, mutta mulla on kuulemma aina ollut niin kiire saada hänet kotiin. Taidat omata täysin samat " tämä kaikki on loppuviimein sinun syytäsi"- jutut, kuin mieheni.
Ensin se järkkäilee asiat tietyllä tavalla ja syyllistää, sitten keksii vielä suojakseen jonkun selityksen, jota minun on hankala kieltää.
No eihän se nyt kaupassa ole voinut käydä kun minä olen ahdistellut ja kysynyt joskus, moneltako se tulee kotiin..
Sitten ollaan luisuttu siihen, että käyn työvuoron jälkeen kaupassa, mut eihän sekään ole hyvä, et oishan se käynyt, mut minä en ole antanut.. Et joopa joo.Ei herranjestas, oletko sä edes todellinen ihminen??? Kaikki sympatiat sun miehellesi jos teet ihan kaiken noin vaikeaksi
En ole tehnyt. Vaan mahdollisimman helpoksi. Mutta kyse oli siitä, mitä mieheni pitäisi tehdä, jos hän jäisi "vallan" kotiin ja minä menisin töihin. Eikö? Minä kerroin alunperin asian noin, koska tuo on se minun kokemukseni " kotona olemisesta"
Kuitenkin mies on se tienaaja ja minä käyn välillä töissä.
Minä olen koittanut tähän asti kaiken pedata miehelle valmiiksi ja tehdä helpoksi, ja silti, kun tulen kymmenen jälkeen töistä, ei täällä ole edes lapset syöneet iltapalaa tai käyneet pesulla, eikä töppösiin pistä miehellä illalla töpinää edes se, että koululaisen pitäisi päästä nukkumaan.Kätevästi taas tarina muuttui niin että sinä teet ja yrität kaikkesi mutta kukaan muu ei koskasn ikinä
Jaa. No ohi on. En tälläiseen savottaan enää lähde. Ihana kun sä noin symppaat mun miestä. Ei siinä, tosi kärsinyt se onkin. Sopisitte hyvin toisillenne.
Ei kannatakaan jos oot jo neljä kakaraa maailmaan pusertanut ja niistäkin kiistellään kuka ne JOUTUU hoitamaan
Ei kiitos, mulla on jo mies eikä mitään pilalle passattua vässykkää joka ei osaa persettään pyyhkiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa
Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?
Eli mä harrastan töitä? Joo, onhan moni sanonut että kiva kun pääset välillä töihin lepäämään..
ApEpäilemättä tommonen nysväke enempi harrastaa töitä kuin tekee niitä.
Tarkotin sitä että kun tuossa luettelet mitä miehen pitää tehdä jos hän jää kotiin ja sinä meet töihin niin annat ymmärtää työnteon olevan jokailtaista. Kuten kaupassakäynninkin.
Näinhän se on. Käyn töissä nysväämässä muutaman tunnin viikossa ja kuluttelemassa aikaa. Onneksi se on nyt loppu ja mies saa tehdä sen minkä lupasi joskus, eli elättää perheensä. Joo ja kyllä neljä lasta ja ahne mies syövät sen verran, että olen jokaisen työnysväysvuoron jälkeen saanut käydä vielä yötämyöten kaupassakin.
Selkeää hallinnan puutetta tai marttyyriytta. Parista illasta ei ole muuta hyötyä kuin että pääset kotoa pois. Sehän ei riitä vaan sinun on pakko ryysätä kauppaan iltamyöhällä juuri niinä työiltoina kun muulloin et muka voi kauppaan mennä? Taidat tehdä asioista tahallasi vaikeita että pääset valittamaan.
Niin siis mun pitäisi lähteä kauppaan vielä niinä iltoina, kun on yhteistä vapaata? Mieshän olisi voinut käydä kaupassa tullessaan, mutta mulla on kuulemma aina ollut niin kiire saada hänet kotiin. Taidat omata täysin samat " tämä kaikki on loppuviimein sinun syytäsi"- jutut, kuin mieheni.
Ensin se järkkäilee asiat tietyllä tavalla ja syyllistää, sitten keksii vielä suojakseen jonkun selityksen, jota minun on hankala kieltää.
No eihän se nyt kaupassa ole voinut käydä kun minä olen ahdistellut ja kysynyt joskus, moneltako se tulee kotiin..
Sitten ollaan luisuttu siihen, että käyn työvuoron jälkeen kaupassa, mut eihän sekään ole hyvä, et oishan se käynyt, mut minä en ole antanut.. Et joopa joo.Ei herranjestas, oletko sä edes todellinen ihminen??? Kaikki sympatiat sun miehellesi jos teet ihan kaiken noin vaikeaksi
En ole tehnyt. Vaan mahdollisimman helpoksi. Mutta kyse oli siitä, mitä mieheni pitäisi tehdä, jos hän jäisi "vallan" kotiin ja minä menisin töihin. Eikö? Minä kerroin alunperin asian noin, koska tuo on se minun kokemukseni " kotona olemisesta"
Kuitenkin mies on se tienaaja ja minä käyn välillä töissä.
Minä olen koittanut tähän asti kaiken pedata miehelle valmiiksi ja tehdä helpoksi, ja silti, kun tulen kymmenen jälkeen töistä, ei täällä ole edes lapset syöneet iltapalaa tai käyneet pesulla, eikä töppösiin pistä miehellä illalla töpinää edes se, että koululaisen pitäisi päästä nukkumaan.Kätevästi taas tarina muuttui niin että sinä teet ja yrität kaikkesi mutta kukaan muu ei koskasn ikinä
Jaa. No ohi on. En tälläiseen savottaan enää lähde. Ihana kun sä noin symppaat mun miestä. Ei siinä, tosi kärsinyt se onkin. Sopisitte hyvin toisillenne.
Ei kannatakaan jos oot jo neljä kakaraa maailmaan pusertanut ja niistäkin kiistellään kuka ne JOUTUU hoitamaan
Ei kiitos, mulla on jo mies eikä mitään pilalle passattua vässykkää joka ei osaa persettään pyyhkiä
Heh, kyllä mä olisin mielellään muksuni hoitanut jos mies olisi pitänyt joskus antamansa lupauksen, että hän tienaa ja hoitaa remontit ja autot. Nyt haluaa kaiken eikä mitään. Enkä mä voi kahtia repeemättä olla kahdessa paikkaa.
Säälin sun miestä, taidat olla melkoinen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa
Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?
Eli mä harrastan töitä? Joo, onhan moni sanonut että kiva kun pääset välillä töihin lepäämään..
ApEpäilemättä tommonen nysväke enempi harrastaa töitä kuin tekee niitä.
Tarkotin sitä että kun tuossa luettelet mitä miehen pitää tehdä jos hän jää kotiin ja sinä meet töihin niin annat ymmärtää työnteon olevan jokailtaista. Kuten kaupassakäynninkin.
Näinhän se on. Käyn töissä nysväämässä muutaman tunnin viikossa ja kuluttelemassa aikaa. Onneksi se on nyt loppu ja mies saa tehdä sen minkä lupasi joskus, eli elättää perheensä. Joo ja kyllä neljä lasta ja ahne mies syövät sen verran, että olen jokaisen työnysväysvuoron jälkeen saanut käydä vielä yötämyöten kaupassakin.
Selkeää hallinnan puutetta tai marttyyriytta. Parista illasta ei ole muuta hyötyä kuin että pääset kotoa pois. Sehän ei riitä vaan sinun on pakko ryysätä kauppaan iltamyöhällä juuri niinä työiltoina kun muulloin et muka voi kauppaan mennä? Taidat tehdä asioista tahallasi vaikeita että pääset valittamaan.
Niin siis mun pitäisi lähteä kauppaan vielä niinä iltoina, kun on yhteistä vapaata? Mieshän olisi voinut käydä kaupassa tullessaan, mutta mulla on kuulemma aina ollut niin kiire saada hänet kotiin. Taidat omata täysin samat " tämä kaikki on loppuviimein sinun syytäsi"- jutut, kuin mieheni.
Ensin se järkkäilee asiat tietyllä tavalla ja syyllistää, sitten keksii vielä suojakseen jonkun selityksen, jota minun on hankala kieltää.
No eihän se nyt kaupassa ole voinut käydä kun minä olen ahdistellut ja kysynyt joskus, moneltako se tulee kotiin..
Sitten ollaan luisuttu siihen, että käyn työvuoron jälkeen kaupassa, mut eihän sekään ole hyvä, et oishan se käynyt, mut minä en ole antanut.. Et joopa joo.Ei herranjestas, oletko sä edes todellinen ihminen??? Kaikki sympatiat sun miehellesi jos teet ihan kaiken noin vaikeaksi
En ole tehnyt. Vaan mahdollisimman helpoksi. Mutta kyse oli siitä, mitä mieheni pitäisi tehdä, jos hän jäisi "vallan" kotiin ja minä menisin töihin. Eikö? Minä kerroin alunperin asian noin, koska tuo on se minun kokemukseni " kotona olemisesta"
Kuitenkin mies on se tienaaja ja minä käyn välillä töissä.
Minä olen koittanut tähän asti kaiken pedata miehelle valmiiksi ja tehdä helpoksi, ja silti, kun tulen kymmenen jälkeen töistä, ei täällä ole edes lapset syöneet iltapalaa tai käyneet pesulla, eikä töppösiin pistä miehellä illalla töpinää edes se, että koululaisen pitäisi päästä nukkumaan.Kätevästi taas tarina muuttui niin että sinä teet ja yrität kaikkesi mutta kukaan muu ei koskasn ikinä
Jaa. No ohi on. En tälläiseen savottaan enää lähde. Ihana kun sä noin symppaat mun miestä. Ei siinä, tosi kärsinyt se onkin. Sopisitte hyvin toisillenne.
Ei kannatakaan jos oot jo neljä kakaraa maailmaan pusertanut ja niistäkin kiistellään kuka ne JOUTUU hoitamaan
Ei kiitos, mulla on jo mies eikä mitään pilalle passattua vässykkää joka ei osaa persettään pyyhkiä
Heh, kyllä mä olisin mielellään muksuni hoitanut jos mies olisi pitänyt joskus antamansa lupauksen, että hän tienaa ja hoitaa remontit ja autot. Nyt haluaa kaiken eikä mitään. Enkä mä voi kahtia repeemättä olla kahdessa paikkaa.
Säälin sun miestä, taidat olla melkoinen tapaus.
Öö..eikös hän hoidakin? Sinähän nillität siitä että kotihommat ja lapset jää sulle. Kumpi teistä haluaa kaiken...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApOnhan mies töissä? Miten te olette jakaneet raha-asiat?
On töissä. Kaikki menee mitä tulee, niin on jaettu. Minulta menee kaikki, itselle en mitään ostele. Pakollinen puuteri töihin on minun ostokseni.
Miehelle tulee hyvät kesälomatilit ja palkkiot, joista käytetään yhteiseen hyvään mutta kyllä mies siitä sitten käyttää paljon ihan omiin harrastuksiinsa.
Kun minä olin töissä, kävin tietty kaupassa töistä päästyäni niin kyllä minulla meni tili tyhjäksi kuussa ihan lasten vaatteisiin ja ruokaan, usein tankkasin autonkin. Mies maksoi laskut ja siirsi loput jemmaan tilille jonne minulla ei mitään asiaa mennä sorkkimaan ( kuin lapselle sormea heristellen kielletty).. Koska täytyyhän miehellä olla kontrolli siitä rahasta.
Katsoo nyt sitten, miten käy ja pärjätäänkö.. Ei mua kyllä kauheasti kiinnostakaan enää.
Teillä on siis rahallinen puoli ihan päin persettä. Naisen ei ikinä kuulu maksaa juoksevia menoja samaan aikaan kun paremmin tienaava mies kasvattaa omaisuuttaan. Nyt mies ottaa sen tilin ja korjaa teidän taloudellisen tilanteen ja lakkaa pihistelemästä. Muuten ottaisin eron ja saisin sitä kautta tasoitusta, koska tolla menolla ette tule toimeen pidemmän päälle. En ihmettele jollet jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.
Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.
Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.
Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä
Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin
Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?
Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?
Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?
Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.
Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.
Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.
T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt
Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.
Mönkään meni veikkauksesi.
Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.
Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.
Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.
Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.
MOT. Itse olet roolisi ottanut ja siihen alistunut.
Sutkin kannattaa passittaa takaisin koulun penkille, kun et lukemaasi ymmärrä.
Minäkö olen estänyt miestä tekemästä ja toimimasta? Aikuista ihmistä kieltänyt hoitamasta lapsia?
Mä koen, että aikuinen tasa-arvoinen mies ymmärtää jopa sanomattakin, että kun vaimo palaa hoitovapaalta töihin, työnjaon on mentävä tasan. Ei voi paeta sen mussun-mussun-paskan taakse, että "se tekee, joka ehtii, mä en vaan ehdi koskaan..."
Ja meillä siis todella ON asiasta sanottu ja mieskin aina vakuuttaa ymmärtävänsä. Se ei vaan johda mihinkään käytännössä, kuin ehkä korkeintaan päivän pari.
Minähän en ole asiaan alistunut, kuten sanoin ero tulee varmasti parin vuoden päästä. Siihen asti sinnittelen.
No jos mies ei vaikka osallistu siivoukseen, niin jätä hänen jälkensä korjaamatta ja hänen puolensa imuroimatta. Samoin jos astiat eivät mene koneeseen niin pese vain omat käytössä olevat. Jos mies ottaa aina vain uutta, hommaa lukollinen kaappi ja jätä miehelle paperilautaset jos ei sitä vaivaa viitsi nähdä, että korjaa jälkensä.
Tai älä ainakaan pese ja viikkaa toisen pyykkiä.
Tämähän on loputon suo jos viikkaa koko ajan toisen vaatteita . Eihän se mies ikinä tule tekemään mitään kun kaikki tehdään valmiiksi.
Meilläkin hirveä keko pyykkiä, mutta miehenkin on hyvä oppia siihen , että pyykätä ehkä täytyt ellei halua likaisissa kalsareissa töihin ja kyllä, siihen on varattava aikaa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.
Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.
Taidatte vain tykätä itkemisestä.
Otapa pää perseestäsi nyt.
Se, ettei elämä ole fyysisesti raskasta ei tee siitä psyykkisesti helppoa. Useimmille raskainta kotona olossa on se, että kontaktit loppuvat aikuisiin ihmisiin. Neljän seinän syndrooma, siis.
Toisekseenkin se, että on valmisruoat, siirtää paineita muuhun. Juttelin jokunen aika sitten oman äitini kanssa, joka on siis saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla. Hänellä ei ollut urapaineita lainkaan. Palaili töihin, kun lapset olivat isoja, miehen palkalla kun siihen aikaan eli koko perhe ihan hyvin, yhteisen verotuksen ansiosta.
Lapsen kasvatuksen avaimia olivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja se, että lapset tottelivat kuria. Kukaan ei edes tuntenut sanaa virikkeet tai lapsilähtöisyys. Lapset eivät harrastaneet, ennen kuin kouluikäisinä ja sittenkin vain sellaisia harrastuksia, mihin saattoivat kulkea omin neuvoin.
Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.
Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.
Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.
Joten VAIKKA kaupasta saakin valmisruokia, niiden syöttämistä lapsille paheksutaan, ja se ei millään tasolla riitä äitiyden mittariksi.
Ps. Mitä apua muuten kuvittelet neuvolasta olevan? Hoidetaanko siellä lapset, jos äiti haluaa levätä...? Vai mitä oikein kuvittelit?
Jos koko elämä on tommosta suorittamista ja psyykkisesti raskasta, kannattaa harkita lisääntymistä pariinkin kertaan
Niin, senpä tähden syntyvyys onkin laskussa.
Mikset antanut sen miehen jäädä vanhempainvapaalle? Sitte tietäis että mitä se arki kotona on. Ite oot soppas keittäny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko ainoa, jolle tulee surullinen olo tästä ketjusta? Tuntuu, että tässä vain korostuu itsekkyys, ahneus ja kateus.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jolle tulee surullinen olo tästä ketjusta? Tuntuu, että tässä vain korostuu itsekkyys, ahneus ja kateus.
Minua ihmetyttää se, että naiset suostuvat miestensä kodinhoitajiksi, vaikka meinaavat musertua työtaakkansa alle. Siis jos mies ei osallistu kodin- ja lastenhoitoon mitenkään, niin onko sille miehelle pakko tehdä kaikki valmiiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Miten olisi huostaanotto!? Jos aikuinen ihminen ei normi arjesta selviinny onko hänestä riittävän hyvään vanhenmuuteenkaa?!
Saitko nyt pahan olon purettua
Kyllä sillä on ihan pointti.
Yhyy, koko päivä aikaa mutta en saa siivottua tai kaupassa käytyä, koska vauva. Yksi vauva.
Vähän reippautta nyt sinne, ja tuumasta toimeksi!
Ihmettelen kanssa, jos on vain yksi lapsi eikä saa mitään tehtyä. Ja jos se lapsi on jo 10 kk, niin sen voi kyllä jättää lattialle lelujen kanssa ja alkaa opettaa että aina ei roikuta sylissä. Mulla on neljä lasta, 6 vuoden sisään syntyneitä. Mä jäin yhteisestä päätöksestä kotiin lasten kanssa. Aina oli miehelle lämmin ruoka odottamassa, kun tuli töistä, minä siivosin, tiskasin, pyykkäsin, leivoin, hoidin lapset, lasten harratukset, koulujutut, terveysjutut. Lämmitin uunin, kävin kaupassa, leikkasin nurmikot, kolasin lumet. Mies kävi töissä, kalasti, metsästi ja hoiti sellaiset perinteiset miesten työt, kuten kodin kunnostukset, autorempat jne. Ikinä en valittanut, että kun minä teen kaikki kotityöt, koska sen tein mielelläni että mies mahdollisti minun jäämiseni kotiin.
Siinä näkee kuinka mies arvosti "sinua". Miehet haluavat että nainen on samanarvoinen. Tulevat vihaisiksi kun joutuvat elättämään vaikka ensin välttää että kaikki on hyvin ja ei huolta. Mustasukkaisia kun haluaisivat olla kotona myös :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä vaan käsitä miten helvetissä mä saan itseni koottua. On tasan selvä että olen nyt hetken kotona. Mies jääköön syksyllä kotiin, mutta en minä rupea kesää TAAS töissä viettämään. Kuuluu se kesäloma ja aika koululaisen kanssa minullekin. Syksyllä saattaa tiukkaa tehdä että minun palkalla pärjätään, mut sitten haetaan apua.
Nyt kun vaan jaksaisin tuon miehen hapanta naamaa ja lievältä masennukselta vaikuttavaa tilaa.
En tiedä miten tähän on tultu, mutta jotenkin kaikki on päin persettä. Miestä ei tunnu huvittavan mikään eikä mikään hänelle ennen kuulunut tunnu kiinnostavan. Autot ja remontit on hoitamatta ja jotenkin koko mies on kuin löysä mato. Tiedän että hän olisi halunnut jäädä kesäksi kotiin, mutta hänellä on sentään pitkä kesäloma ja olkoon syksyllä kotona, kyllä minä silloin teen.
Ja nyt laitan tietty kaiken niin, ettei hänen kotona enää tarvi tehdä mitään..
Kun nyt vaan saisin sen jotenkin piristymään..Hänen panostaan kuitenkin kaivataan kotona remonttien ja autojen kanssa, niitä en osaa enkä pysty tekemään. Hän ei kuitenkaan tunnu innostuvan enää mihinkään puuhaan kotona.
Olen ihan rikki oikeasti. En enää tiedä, miten saan meidän elämän raiteilleen.
ApOnhan mies töissä? Miten te olette jakaneet raha-asiat?
On töissä. Kaikki menee mitä tulee, niin on jaettu. Minulta menee kaikki, itselle en mitään ostele. Pakollinen puuteri töihin on minun ostokseni.
Miehelle tulee hyvät kesälomatilit ja palkkiot, joista käytetään yhteiseen hyvään mutta kyllä mies siitä sitten käyttää paljon ihan omiin harrastuksiinsa.
Kun minä olin töissä, kävin tietty kaupassa töistä päästyäni niin kyllä minulla meni tili tyhjäksi kuussa ihan lasten vaatteisiin ja ruokaan, usein tankkasin autonkin. Mies maksoi laskut ja siirsi loput jemmaan tilille jonne minulla ei mitään asiaa mennä sorkkimaan ( kuin lapselle sormea heristellen kielletty).. Koska täytyyhän miehellä olla kontrolli siitä rahasta.
Katsoo nyt sitten, miten käy ja pärjätäänkö.. Ei mua kyllä kauheasti kiinnostakaan enää.Teillä on siis rahallinen puoli ihan päin persettä. Naisen ei ikinä kuulu maksaa juoksevia menoja samaan aikaan kun paremmin tienaava mies kasvattaa omaisuuttaan. Nyt mies ottaa sen tilin ja korjaa teidän taloudellisen tilanteen ja lakkaa pihistelemästä. Muuten ottaisin eron ja saisin sitä kautta tasoitusta, koska tolla menolla ette tule toimeen pidemmän päälle. En ihmettele jollet jaksa.
Mikä estää naista menemästä parempiin töihin?
Meinaatteko te loiset, että rahallinen puoli on kunnossa silloin kun mies kerryttää naiselle omaisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.
Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.
Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.
Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä
Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin
Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?
Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?
Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?
Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.
Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.
Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.
T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt
Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.
Mönkään meni veikkauksesi.
Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.
Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.
Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.
Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.
Viiskymppinen ja elämän keskiössä on kodinhoito ja lasten paapominen? Oletko tehnyt lapsen nelikymppisenä jos sulla lapsi josta on hommaa?
Kuulostaa siltä, että kullikaruselliin tekee mieli, isoin ongelma 50-v on kodinhoito... jep jep
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.
Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.
Taidatte vain tykätä itkemisestä.
Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.
Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.
Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.
No kai se on ankeaa, kun kasaa itselleen pakonomaisesti paineita. Just tämä ylläoleva on perusnaisen ongelma. Halutaan kaikki, mutta ei tajuta, miten paljon vaivannäköä se vaatii. Luetaan naistenlehdestä, miten kiireinen ministeri hoitaa sekä työn että lapset ja on vielä nättikin, pirkula, mutta eihän lehdet kerro sitä, millainen taustakoneisto näitä poikkeusyksilöitä on tukemassa. Normiälyllä kyllä pitäisi tajuta, että kun tekee kahta asiaa samanaikaisesti, jompikumpi kärsii, koska siinä vuorokaudessa on edelleenkin vain 24 tuntia ja nukkuminen on suotavaa.
Ikävä kyllä se vaan on niin, että joko teet lapsia ja tyydyt katkonaiseen pätkäuraan (tai pätkätöihin, uranluomisesta ei voi puhua) tai et tee lapsia ja paahdat konttorilla pitkää päivää. Miksi naisen on niin vaikea tajuta, että harvalla voimat ja osaaminen riittää molempiin?
Luontaisesti löysäpipoisempia miehet nyt vaan käyttävät naisia härskisti hyväksi. Tehdään ne lapset, koska perheetön mies huippujohtajana on jotakuinkin epäilyttävä olento. Ja kun kulissit ovat tältä osin kunnossa, voikin sitten rauhassa rakentaa uraa - kyllä se nainen hoivavietteinen huolehtii ne lapset joka tapauksessa.
Kyllä on naisen työelämän kannalta hankalaa jos tekee vaikka kaksi lasta ja hoitaa kotona 11kk per lapsi. Siinä menee urat ihan vituilleen ja naisenhan on pakko uhriutua olemaan kotona, miestä ei voi vaatia!!1 Lapset 3v välein, yhyy ei millään saa uraa ja töitä!!1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Miten olisi huostaanotto!? Jos aikuinen ihminen ei normi arjesta selviinny onko hänestä riittävän hyvään vanhenmuuteenkaa?!
Saitko nyt pahan olon purettua
Kyllä sillä on ihan pointti.
Yhyy, koko päivä aikaa mutta en saa siivottua tai kaupassa käytyä, koska vauva. Yksi vauva.
Vähän reippautta nyt sinne, ja tuumasta toimeksi!
Ihmettelen kanssa, jos on vain yksi lapsi eikä saa mitään tehtyä. Ja jos se lapsi on jo 10 kk, niin sen voi kyllä jättää lattialle lelujen kanssa ja alkaa opettaa että aina ei roikuta sylissä. Mulla on neljä lasta, 6 vuoden sisään syntyneitä. Mä jäin yhteisestä päätöksestä kotiin lasten kanssa. Aina oli miehelle lämmin ruoka odottamassa, kun tuli töistä, minä siivosin, tiskasin, pyykkäsin, leivoin, hoidin lapset, lasten harratukset, koulujutut, terveysjutut. Lämmitin uunin, kävin kaupassa, leikkasin nurmikot, kolasin lumet. Mies kävi töissä, kalasti, metsästi ja hoiti sellaiset perinteiset miesten työt, kuten kodin kunnostukset, autorempat jne. Ikinä en valittanut, että kun minä teen kaikki kotityöt, koska sen tein mielelläni että mies mahdollisti minun jäämiseni kotiin.
Nuoliko mies edes pilluasi palkaksi joka saatanan päivä vai kävikö kalareissuillaan myös panemassa jotakuta toista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.
Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.
Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.
Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä
Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin
Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?
Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?
Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?
Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.
Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.
Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.
T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt
Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.
Mönkään meni veikkauksesi.
Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.
Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.
Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.
Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.
Viiskymppinen ja elämän keskiössä on kodinhoito ja lasten paapominen? Oletko tehnyt lapsen nelikymppisenä jos sulla lapsi josta on hommaa?
Kuulostaa siltä, että kullikaruselliin tekee mieli, isoin ongelma 50-v on kodinhoito... jep jep
Kas, kullikarusellimies on taas linjoilla. Kun on kymmeniä vuosia ollut vastuussa kaikesta, niin jossain vaiheessa väsyy. Jos tajuaa, että mikään ei muutu vaikka lapset muuttavat pois kotoa, koska se mieslapsi odottaa vielä passausta loppuelämänsä, niin jomman kumman pitää muuttaa. Sitä päivää on turha odottaa, että viisikymppinen mies alkaisi hoitaa osuuttaan. Siinä ei uusia miehiä kaivata, he kun lähes poikkeuksetta odottavat naisen olevan kodinhengetär.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Stop nyt naiset! Ette te ole mitään kotiorjia. Ei mies voi vaan ilmoittaa, että ystäviä tulee ja pitää siivota. Sanot seuraavan kerran, että herra on sitten hyvä ja siivoaa.
Ei kaikkeen pidä suostu, sanokaa vastaan. Tai jättäkää pesemättä vaatteet jos mies jättää lojumaan.
Meillä minä teen päivittäiset askareet, pesen pyykit yms. Viikkosiivous yhdessä. Astianpesukoneen tyhjentää se kumpi sattuu paikalle. Vaadin jokaiselta, myös lapsilta, että jokainen siivoaa omat sotkunsa. Minä pidän yleissiistinä asunnon arkena ja se on helppoa kun tavarat omilla paikoillaan.
Aivan samaa mieltä! Meilläkin koti on perussiisti jatkuvasti. Hoidan lapsen, pyykit ja siivoamiset mutta on helppoa kun tavarat ovat paikoillaan. Tarvittaessa pyydän miestä auttamaan ja hän auttaa, vaikka käy töissä ja minä en. Joskus jos olen todella väsynyt pienen lapsemme hoidosta niin silloin en siivoa enkä tee mitään. Kyllä mies silloin siivoaa ja tekee. Aion mennä töihin ennen kuin lapsi täyttää 1v. Ei naisen tarvitse olla pelkästään kotona kun ei miehenkään tarvitse. Lapsi päivähoitoon niin saa olla ikäistensä kanssa ja oppii sosiaalisia taitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Miten olisi huostaanotto!? Jos aikuinen ihminen ei normi arjesta selviinny onko hänestä riittävän hyvään vanhenmuuteenkaa?!
Saitko nyt pahan olon purettua
Kyllä sillä on ihan pointti.
Yhyy, koko päivä aikaa mutta en saa siivottua tai kaupassa käytyä, koska vauva. Yksi vauva.
Vähän reippautta nyt sinne, ja tuumasta toimeksi!
Ihmettelen kanssa, jos on vain yksi lapsi eikä saa mitään tehtyä. Ja jos se lapsi on jo 10 kk, niin sen voi kyllä jättää lattialle lelujen kanssa ja alkaa opettaa että aina ei roikuta sylissä. Mulla on neljä lasta, 6 vuoden sisään syntyneitä. Mä jäin yhteisestä päätöksestä kotiin lasten kanssa. Aina oli miehelle lämmin ruoka odottamassa, kun tuli töistä, minä siivosin, tiskasin, pyykkäsin, leivoin, hoidin lapset, lasten harratukset, koulujutut, terveysjutut. Lämmitin uunin, kävin kaupassa, leikkasin nurmikot, kolasin lumet. Mies kävi töissä, kalasti, metsästi ja hoiti sellaiset perinteiset miesten työt, kuten kodin kunnostukset, autorempat jne. Ikinä en valittanut, että kun minä teen kaikki kotityöt, koska sen tein mielelläni että mies mahdollisti minun jäämiseni kotiin.
Nuoliko mies edes pilluasi palkaksi joka saatanan päivä vai kävikö kalareissuillaan myös panemassa jotakuta toista?
Hui kauhea, miten joku suuttui siitä että joku toinen on tyytyväinen elämäänsä ja mieheensä! En ihmettele, että on niin paljon onnettomia miehiä, kun tuo naisten kielenkäyttökin on kuin huorilla.
Vai suunnittelit että isommat lapset auttavat... Kotitöissä , tottakai, mutta jos ajattelit vauvanhoitoakin heille ujuttaa niin häpeä! Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi isompien lapsien kuuluisi kaitsea nuorempiaan, ei lapsen tehtävä ole toista kasvattaa...
En ole ollut. Menen ensi syksynä jälleen ja mies maksakoon hoitomaksut natisematta. Hän ei ole halunnut lapsia hoitoon kun ollaan näin säästetty. Aina olen töihin palannut kun lapsi ollut 9 kk. Ja aina työnantaja suostunut mun ihme ehtoihin.