Miks salkkareissa osa II - ROOLIPELI!
Salkkareiden virallinen hahmoroolipeli. Tervetulloo kaikki!
Kommentit (5153)
Nyt lähden kyllä Larin kanssa lounaalle ravintolan lounasbuffettiin. Ihan rauhassa syödään. Aion olla pois tunnin. Sitten pitääkin tehdä vähän paperitöitä ja tuurata loppupäivä lääkäriä.
Kalle
En haluaisi sanoa tätä, mutta tuo av-mamma on kyllä raskas ihminen.
Susu
Mukavaa syödä lounasta Kallen kanssa ja muutenkin viettää vähän aikaa päivällä. Yleensä nähdään vasta myöhään illalla.
Lari
Lounas oli kyllä hyvä. Larikin lähti omaan tapaamiseensa ja itse palasin töihin. Lounaan aikana näköään tullut viisi viestiä ja av-mammakin jatkaa yhä riehumistaan. Itsellä vielä paperitöitä, mutta kutsun nyt vielä psykiatrin tuota av-mammaa katsomaan ja sosiaalitoimeen pitää taas soittaa. Taitaa taas mennä täällä töissä pitkään,mutta kun Larillakin on työtapaamisia ja sitten näkee pitkästä aikaa Jannen niin ei ole kiirettä kotiinkaan. Toivottavasti Ismo vain ei taas ilmesty muka huolissaan kyttäämään. Huomenna onneksi töitä vain aamupäivällä ja sitten lähdemme Larin kanssa hienoon hotelliin viettämään vappua omaan rauhaan. Ei haittaa, vaikka hotelli onkin samassa kaupungissa. Ihan kävellen tuonne mennään.
Kalle
Poliisikin on kiinnostunut tuon av-mamman touhuista. Petoksista on jo tuomittu kun huijasi liikaa tukia. Toki on myös huijannut monin eri tavoin netissä ja varastellut miehiltä rahaa ja pankkikortteja sekä kaupoista tavaraa. Tuttu tapaus tämä on. Ulosotossakin on vaikka mitä. Ihme, että lapsia ei ole huostaanotettu.
Linda
Taidan ottaa Tinderin käyttöön.
Miki
Vierailija kirjoitti:
Taidan ottaa Tinderin käyttöön.
Miki
Ei ole todellista, että ensimmäisenä tuli vastaan Eva.
Miki
Lilja hankki näköään uuden luksusauton, mutta mikä pahinta auton omistaakin rahoitusyhtiö.
Mirkku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan ottaa Tinderin käyttöön.
MikiEi ole todellista, että ensimmäisenä tuli vastaan Eva.
Miki
Hah! Mähän en koske suhun enää kepilläkään!
Eva
Kylläpä Janne taas säätää omassa elämässään. Näkee selvästi että ikävöi Iidaa. Mitäköhän sillekin kuuluu?
Lari
Vierailija kirjoitti:
Lilja hankki näköään uuden luksusauton, mutta mikä pahinta auton omistaakin rahoitusyhtiö.
Mirkku
Mitä sä äiti kyttäät toisten tekemisiä? Sähän olet kohta kuin Taalasmaan Ulla!
Salla
Vierailija kirjoitti:
Poliisikin on kiinnostunut tuon av-mamman touhuista. Petoksista on jo tuomittu kun huijasi liikaa tukia. Toki on myös huijannut monin eri tavoin netissä ja varastellut miehiltä rahaa ja pankkikortteja sekä kaupoista tavaraa. Tuttu tapaus tämä on. Ulosotossakin on vaikka mitä. Ihme, että lapsia ei ole huostaanotettu.
Linda
On kyllä mielenkiintoinen tapaus. Toivottavasti ottavat lapsen pois tolta.
Joanna
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisikin on kiinnostunut tuon av-mamman touhuista. Petoksista on jo tuomittu kun huijasi liikaa tukia. Toki on myös huijannut monin eri tavoin netissä ja varastellut miehiltä rahaa ja pankkikortteja sekä kaupoista tavaraa. Tuttu tapaus tämä on. Ulosotossakin on vaikka mitä. Ihme, että lapsia ei ole huostaanotettu.
LindaOn kyllä mielenkiintoinen tapaus. Toivottavasti ottavat lapsen pois tolta.
Joanna
Siis lapseT.
Joanna
Nyt kun onnistuin hankkimaan Espanjan ja Monacon formulakisoihin ihan VIP-vieraiden liput varikolle niin ajattelin samalla mainostaa Taalasbissejä. Tuolla kun on vaikutusvaltaisiakin ihmisiä niin ehkä Taslasbissellä olisi kysyntää myös ulkomailla. Ehkä pitäisikin lähteä tuonne autolla niin saisi takakontin täyteen juomia. Ehkä otanki.n Gunnarin mukaan. Salla voi lähteä Miamista sitten suoraan Kaliforniaan Cindyn luokse.
Kari
Kari, ota yhteyttä olemme kiinnostuneita sinusta. Toivottavasti liityt jäseneksemme ja olet ehdokkaanamme seuraavissa eduskuntavaaleissa.
PS
Nyt olen tuuraamassa lääkäriä, mutta mitä ihmettä. Nyt tänne ilmestyi tuon av-mamman yhtä kamala sisko omien lapsiensa kanssa selvästi piknikille. Tulivat muka vain katsomaan osastolle joutunutta av-mammaa. Lapset juoksevat ympäriinsä. Onneksi sosiaalitoimi ja poliisikin ovat nyt paikalla.
Kalle
Soitin taksin eräälle asiakkaalle, ja hän meni sitä ulos venaamaan. Mihikkä lie kadonnut sitten, koska äsken tuli taksikuski sisälle raivoamaan, että kuka tilasi taksin turhaan? Pahoittelin asiaa. Tätä tää nyt on, kun yksin täällä kaikki asiat saa hoitaa. Vastaanotot ja muu. Onneks vuoro loppuu kohta. Taidan alkaa illalla juopottelemaan. Toivottavasti Ismo ei tänään pyri kylään.
Kalle
Gunnar, miksi et ole kertonut kontakteistasi formulapiireihin? Sitä kautta Taslasbissen vientiä ulkomaille saisi edistettyä ja businestä kasvatettua. Tehdään vaikka alkoholiton versio Taslasbissestä, jos se on siitä kiinni.
Kari
En ole menossa ryyppäämään. Ärsyttää vaan taas tämä meno täällä sairaalalla. Pitää jaksaa vielä useampi tunti. Lari laittoi viestiä, että Larin töihin oltiin erittäin tyytyväisiä ja sai uuden huippuhomman. Ehkä ehditään käydä lähipäivinä ostamassa uusia laitteita. Ajattelin kyllä ostaa Larille uusimma iPhonen mallin lahjaksi, mutta saa kyllä itse laittaa sen käyttökuntoon.
Kalle
Kokous loppui vihdoin, mutta eilinen av-mamma vaivoineen on huonosti käyttäyvien lapsiensa kanssa näköään taas täällä. Susu laittoi viestiä. Joudun nyt selvittämään tätä tilannetta. Eikös noiden lasten pitäisi olla koulussa? Kolme noista on selvästi kouluikäisiä ja kaksi jo teinejä.
Kalle