Anopin jatkuva neuvominen

Neuvo sinäkin häntä. 

Minulla samanlainen. En tiedä mitä pitäisi tehdä että järjissään pysyy. Odotan kauhulla mitä luokkaa neuvominen on kun on lapsia kuviossa...

Äitini on samanlainen.

Olen kokeillut ihan kaikki mahdolliset konstit hänen kanssaan pärjäämiseen, mutta mikään ei ole toiminut. Ei edes se, että neuvoo ja arvostelee häntä samalla mitalla takaisin. Olen sanonut kauniisti, olen seittänyt, olen huutanut ja raivonnut, olen antanut aihetta käsitteleviä artikkeleita luettavaksi. Mutta hän ei vaan tajua.

Hyvää hyvyyttäänhän hän neuvoo. Ihmettelee miksi en tykkää siitä että hän auttaa minua.

Ajattelee itse että se jatkuva neuvojen jakeleminen ja arvosteleminen on auttamista.

Nykyyän tullaan toimeen siten, että en kerro hänelle mitään omasta elämästäni, eikä vierailla kuin jouluna ja synttäreillä tai muiden juhlien aikana.

On kyllä nämä juhlatkin alkanee viime aikoina ahdistamaan äitini takia.

Kauhean pahalta tuntuu sulkea oma äiti elämästäni ulkopuolelle, mutta en ole muutakaan keinoa keksinyt hänen kanssaan pärjäämiseen. Hän vei minulta voimat niin tehokkaasti että se haittasi jo normaalia arkea.

Meillä oli täysin samanlaista heti kun saimme mieheni kanssa esikoisemme.. Aivan jatkuvasti piti anopin puuttua meidän asioihin, kuinka lasta hoidetaan ja kuinka hän on itsekkin niin ja näin tehnyt. (kasvatusopit 30v takaa) ja kyllä hän kaiken tietää. (kasvattanut yhden lapsen) Jos mies sanoi yhtään vastaan niin heittäytyi marttyyriksi.. Sanoipa meitä myös huonoiksi vanhemmiksi! Yritin olla vain että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta lopulta se ei enää onnistunut. Meni joitakin kuukausia ennen kuin menimme taas anoppia tapaamaan, meni jo hieman paremmin. Nyt kun lapsi on 2v. Niin eipä ole enään arvostelua ja kritisointia kuulunut. Ehkä anoppi vihdoin tajusi että kyllä me oman lapsemme osaamme kasvattaa ilman hänen jatkuvaa puuttumista! Eli meillä onneksi aika auttoi..

Ehkä ei kannata maailman tappiin asti vain hymyillä ja myötäillä.

Omia henkilökohtaisia asioita älä enää kerro! Ole asiallinen mutta tiukka ja sano suoraan jos olet erimieltä ja pysy omassa kannassasi vaikka toinen lapsellisesti suuttuisi.

Mies pistäköön oman äitinsä aisoihin. Mies sanoo äidilleen että olette aikuisia ja teette omat päätökset itse. Kerrotte että jos neuvoja kaipaatte niin osaatte niitä sitten pyytää.

Rakastavat rajat sukulaisillekin...

Vierailija kirjoitti:

Äitini on samanlainen.

Olen kokeillut ihan kaikki mahdolliset konstit hänen kanssaan pärjäämiseen, mutta mikään ei ole toiminut. Ei edes se, että neuvoo ja arvostelee häntä samalla mitalla takaisin. Olen sanonut kauniisti, olen seittänyt, olen huutanut ja raivonnut, olen antanut aihetta käsitteleviä artikkeleita luettavaksi. Mutta hän ei vaan tajua.

Hyvää hyvyyttäänhän hän neuvoo. Ihmettelee miksi en tykkää siitä että hän auttaa minua.

Ajattelee itse että se jatkuva neuvojen jakeleminen ja arvosteleminen on auttamista.

Nykyyän tullaan toimeen siten, että en kerro hänelle mitään omasta elämästäni, eikä vierailla kuin jouluna ja synttäreillä tai muiden juhlien aikana.

On kyllä nämä juhlatkin alkanee viime aikoina ahdistamaan äitini takia.

Kauhean pahalta tuntuu sulkea oma äiti elämästäni ulkopuolelle, mutta en ole muutakaan keinoa keksinyt hänen kanssaan pärjäämiseen. Hän vei minulta voimat niin tehokkaasti että se haittasi jo normaalia arkea.

Sinä voit sanoa äidillesi suorat sanat että elät omaa elämääsi. Myös liian tuppaantuville anopeille voi sanoa saman asian. Tuo neuvomisperinne juontaa juurensa agraariyhteiskunnasta, jolloin ei ollut kirjoja eikä nettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on samanlainen.

Olen kokeillut ihan kaikki mahdolliset konstit hänen kanssaan pärjäämiseen, mutta mikään ei ole toiminut. Ei edes se, että neuvoo ja arvostelee häntä samalla mitalla takaisin. Olen sanonut kauniisti, olen seittänyt, olen huutanut ja raivonnut, olen antanut aihetta käsitteleviä artikkeleita luettavaksi. Mutta hän ei vaan tajua.

Hyvää hyvyyttäänhän hän neuvoo. Ihmettelee miksi en tykkää siitä että hän auttaa minua.

Ajattelee itse että se jatkuva neuvojen jakeleminen ja arvosteleminen on auttamista.

Nykyyän tullaan toimeen siten, että en kerro hänelle mitään omasta elämästäni, eikä vierailla kuin jouluna ja synttäreillä tai muiden juhlien aikana.

On kyllä nämä juhlatkin alkanee viime aikoina ahdistamaan äitini takia.

Kauhean pahalta tuntuu sulkea oma äiti elämästäni ulkopuolelle, mutta en ole muutakaan keinoa keksinyt hänen kanssaan pärjäämiseen. Hän vei minulta voimat niin tehokkaasti että se haittasi jo normaalia arkea.

Sinä voit sanoa äidillesi suorat sanat että elät omaa elämääsi. Myös liian tuppaantuville anopeille voi sanoa saman asian. Tuo neuvomisperinne juontaa juurensa agraariyhteiskunnasta, jolloin ei ollut kirjoja eikä nettiä.

Olen sanonut suorat sanat niin monta kertaa että en enää jaksa. En jaksa koko ajan vahtia milloin hän taas ylittää rajat.

Välillä on ollut aikoja jolloin hän on jaksanut käyttäytyä asiallisesti, mutta aina on kuitenkin palannut takaisin samaan vanhaan käytökseensä.

Tietää itse että se on loukkaavaa eikä millään muotoa hyväksyttävää. Arvostelee mm. ystäviään jotka toimivat samalla tavalla omia lapsiaan kohtaan.

Olen jo nelikymppinen enkä enää jaksa sitä leikkiä äitini kanssa.

Viileän asialliset välit toimivat kun tavaan hyvin harvoin eikä soitella lainkaan.

Jotkut ihmiset ovat sillä lailla "sairaita", että he kuvittelevat vain oman tapansa olevan oikea. Vain heidän tekonsa, valintansa ja elämänsä on se oikea. Jokaisen tulisi tehdä samoin. He ovat jotenkin täysin kyvyttömiä ymmärtämään, että jotkut tosiaan voivat tehdä ja elää eri tavalla kuin he itse, ja se on ihan normaalia ja ok.

Hyvä esimerkki on oma anoppini, joka ensimmäisenä kun kuuli minun jatkavan opintojani rääkäisi järkyttyneenä, että "et sinä voi niin tehdä enää tuossa iässä, enhän minäkään ole pystynyt niin tekemään!" Eli koska hän ei ole voinut (jostakin (teko?)syystä) tiettyjä asioita aikoinaan tekemään, en minäkään voi hänen miniänään niin tehdä.

Ikään kuin meidän pitäisi mieheni kanssa kävellä tismalleen samaa polkua, jota hän on joskus aikoinaan kävellyt. Ei kiitos.

Kiitos kaikille tähän mennessä kommentoineille. Hyviä neuvoja, mutta ongelma on se että vaikka kuinka kiehun ja päätän olevani tiukka, en kerro omia asioitani, sanon vastaan, niin anopilla kyläillessä en sitten saa sanottua vastaan vaikka yleensä olen aika kova suustani. Liian pehmyt luonne? Hierarkia? Muutaman kerran olen saanut jopa sanottua vastaan, mutta siitä seuraa yleensä monenkymmenen minuutin, ellei tunnin, keskustelu asiasta (pitää perustella, ja anoppi perustelee omia mielipiteitään ja käännyttää jatkuvasti) ja sitä ei vaan jaksa ja häviää kuitenkin. Ja asia saattaa olla hyvin yksinkertainen, tyyliin mistä liikkeestä ostamme huonekalun x. 

Anopilla on kaksi poikaa (joista toinen on mieheni). Molemmissa pojissa olen huomannut, varsinkin omassa puolisossani, että he myötäilevät äitinsä tahtoa monissa asioissa. Oma mieheni on oppinut jo hieman pitämään pintaansa, mutta usein hänkin luovuttaa äitinsä puhuttua hänet pyörryksiin. Jouduin suhteemme alkuaikoina opettamaan miestä kertomaan oman mielipiteensä ja pitämään päänsä, vaikka olisinkin asiasta eri mieltä. 

Eli olisiko jotain toista keinoa kuin kasvotusten ottaa asia esiin, koska se tuntuu lähes ylivoimaiselta?

AP

Täälläkin sama juttu. Anoppi tietää kaikesta kaiken.

Luoja miten raivostuttavaa. Pesuaine pitäisi vaihtaa samaan kuin hänellä. Suureen ääneen ihmetellään miksi en kuivaa pyykkejä samoin kuin hän. Vaatii selityksiä miksi toimitaan kuten toimimme. Ajattelee, että kaikki kuuluu hänelle. Synnytykset, imetykset kaikki ovat hänelle kuuluvia juttuja. Aloittaa "no kerro nyt Maija miten imetät". "Niin, vastaa nyt siihen miten sen teet". Ja jos poistun imettämään rauhaisaan paikkaan anoppi seuraa perässä ja esittelee omia juttujaan. "Mitä sosetta syötät?" "Kerro nyt kunnolla mitä soseita". Ei vittu suoraan sanoen. Tekisi mieli läjäyttää kämmenellä ja sanoa turpa kiinni. Silti löydän itseni mumisemasta vastauksia ja jälkikäteen harmittelen etten taaskaan osannut pitää puoliani.

Siis minkä ihmeen tähden lähdet keskustelemaan ja perustelemaan yhtään mitään, sanot mielipiteesi ja sen jälkeen vaan hymähtelet ja jotai joojoo ja jaajaa ja niinpäniin, ota vaikka joku lehti kouraan ja selaa sitä samalla. Niin ja älä sitten säikähdä mitään loukkaantumisia ja tivaamisia. Terv. erittäin neuvovan ja paasaavan mummon lapsenlapsi.

Vuodet ja vuosikymmenet yleensä parkkiinnuttavat miniän pintanahan. 

T. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon.

Hullun kanssa on turha jankata! Ei selittelyjä eikä tunnin keskusteluja. Ilmoitat että asia on nyt näin ja me teemme näin PISTE. Poistu paikalta jos jankkaus jatkuu. Kiitos riittää!

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä ihmeen tähden lähdet keskustelemaan ja perustelemaan yhtään mitään, sanot mielipiteesi ja sen jälkeen vaan hymähtelet ja jotai joojoo ja jaajaa ja niinpäniin, ota vaikka joku lehti kouraan ja selaa sitä samalla. Niin ja älä sitten säikähdä mitään loukkaantumisia ja tivaamisia. Terv. erittäin neuvovan ja paasaavan mummon lapsenlapsi.

Minä teen juuri näin. Sanon mitä mieltä olen ja kuuntelen kyllä kohteliaasti ihmisten selitykset ja käännytykset, lopuksi sanon "niin. No meillä nyt kuitenkin tehdään näin." ja hymyilen :)

Mitä väliä? Anna anopin neuvoa. Kuuntele kaikki mahdolliset neuvot ja tee sitten niin kuin viisaimmaksi näet. Sillä tavalla oikeasti aikuiset ihmiset tekevät.

Äidin ja anopin asemassa on yksi vissi ero: äitisi tietää sinun asiasi lapsuudestasi asti, anoppi ei. Anopin saa pysymään vähän kauempana, kun ei kerro kaikkea sairauksistaan, raha-asioistaan eikä muistakaan edesottamuksistaan. Sama pätee äitiin, kun on ollut tarpeeksi kauan poissa kotoa.

Ollapa jossakin myynnissä sellaisia suodattimia, jotka voisi asentaa korvaan suodattamaan pois kaikki turhat jutut.

Tämähän on ikiaikainen ongelma. Ajatelkaas, kun ennen joutui aina joku miniöistä asumaan lopun ikäänsä anopin kanssa, eli minkäänlaista pakopaikkaa ei ollut. Itse asuin nuorena  melkein vuoden ex-anoppini vierashuoneessa, kun rakennettiin taloa, ja piti säästää. En niin nuorena edes ymmärtänyt, miten hirveä se nainen oli minulle. Kerron nyt sen verran, että kylän kaupassakin kuulemma asiakkaat lähtivät äkkiä ostoksineen pois, kun anoppi saapui  joku aamu luennoimaan, miten väärin se miniä oli lattian luutunnut sinä aamuna jne. Ja minä oikeasti yritin kaikkeni tehdä, niin kuin neuvottiin, mm exälle piti kuoria keitetyt perunatkin lautaselle, vaikka olisi se varmaan osannut sen itsekin tehdä. Ja nolointa niinä aikoina oli, kun anoppi kuunteli meidän rakkauselämään ja piti (minulle) luennon, että ei pitäisi yöllä rakastella, kun ex:llä on töihin meno aamulla.

Uuteen anoppiini olen tuosta viisastuneena pitänyt etäisyyttä (hänellä on muihin miniöihin aika tulehtuneet välit, ja osa omista lapsistaankaan ei koskaan käy luonaan), ja näenkin hänet vain pakollisissa sukutilaisuuksissa. Mies saa hoitaa suhteet äitiinsä ja käydä hänen luonaan, itse en puutu siihen millään tavalla. Ymmärsin heti alussa, että eronneen kanssa avioitunut mieheni oli hänen mielestään tehnyt virhevalinnan. Mieheni on aina ollut minun puolellani, milloin jotain sanomista on ollut, tosin vähän sitä sanomista on ollut, kun ei tavata anopin kanssa juuri koskaan.

Itse yritän kaikkeni olla tarjoamatta pyytämättä neuvojani nuoremmalle sukupolvelle, jokaisen varmaan pitää antaa tehdä omat virheensä, vaikka joskus riepoo mieltä, kun tekevät samat virheet  kuin itsekin on tehnyt.

Oma äitini taas on aina ollut sairaalloisen nuuka (paitsi jos hänelle pitää hakea kaupasta kahvitarjoukset ja ajaa 100 km niitä kahveja viemään), mutta on jo niin vanha ja vähän dementti, että en enää raaski riidellä hänen kanssaan, valehtelen kirkkain silmin, että löysin uuden takkini kirpputorilta 5 eurolla. Miksikä ei, jos hänelle siitä hyvä mieli tulee.

Mietin kyllä joskus, että onko minussa joku vika, kun edellisen sukupolven kanssa ei oikein mielipiteet ja tavat käy yksiin, mutta olisiko tämä vain se kuuluisa sukupolvien väline kuilu.

Minun lapseton kouluttamaton isosiskoni tuetää kaiken akateemisesta työelämäsyä ja lastenkasvatuksesta, eikä piilottele tietojaan. Not.

Vierailija kirjoitti:

Vuodet ja vuosikymmenet yleensä parkkiinnuttavat miniän pintanahan. 

T. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon.

Mä niin muistan sut vuosien takaa! Et unohtanut etkä antanut tuota anteeksi näköjään.

Mulla oli hankala appi ja hankala anoppipuoli ja nyt mun ei enää tarvitse sietää kumpaakaan kun lapset on aikuisia ja ylppäritkin on juhlittu enkä tapaa niitä enää. Kyllä se lopulta helpottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Neuvo sinäkin häntä. 

Anoppi neuvoi jopa lapsen hoidossa, kun syötettiin tuttipullolla, lapsen pään alle kuuluu laittaa tyyny.

Vaipoista leikattava kuiva puoli.  Roskat poltetaan saunassa, ettei roskis täyty.

Juopotteleeko mies?  Kun lapsikin sanoi: sitä kaljaa ja viinaa piti olla.

Aloin neuvoa kun kissa hyppäsi pöydälle, karvat pöllyää.   Hän vain nauroi -meillä oli koira-  teilläkin karvat pöllyää!

Ei ole pelkästään kiusallista vaan myös vaarallista.  Koska hän on kuitenkin aina eri mieltä, lapset eivät koskaan tiedä mikä on oikein.