Siivooja, paljasta asioita, mitä olet tehnyt työpäiväsi aikana (tai tilanteita) joista ajattelit että "onneksi kukaan ei ollut näkemässä"?
Itse olen siivoojana sortunut seuraaviin asioihin työpäiväni aikana:
- työhöni kuuluu tiskikoneen täyttö ja tyhjennys. Muutamia kertoja konetta tyhjentäessäni muutama haarukka tai pikkulusikka on tipahtanut lattialle. Olen vain nostanut sen ylös ja laittanut normaalisti muiden puhtaiden haarukoiden tai lusikoiden sekaan.
- lattioita mopatessani jos olen nähnyt jonkun kahvitahran tms. olen sylkäissyt siihen tahran päälle ja pyyhkäissyt sitten mopilla.
-vessoja pestessä joskus olen vessanpöntön pesun jälkeen huomannut sormenjälkiä vessan oven kahvassa. Olen pyyhkäissyt ne "puhtaaksi" samalla liinalla millä juuri olen putsannut vessanpöntön.
Joskus on vain niin kiire töissä, että on mahdotonta juosta eestaas siivouskomerossa ja tulla takaisin. Nää on ollu sellaisia hetkiä työpäiväni aikana, jolloin olen ollut tyytyväinen, ettei kukaan ole ollut näkemässä.
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki siivoojat ole aloittajan kaltaisia. Olen itse hiukan bakteerikammoinen ja niin on moni työkaverini myös. Vaihdan kyllä siivousliinan joka välissä, kumihanskoihin kirjoitan mitä niistä käytetään wc:n puhdistukseen, mitä keittiön jne. Nykyään siivoojina ei ole pelkkiä maailmaa vihaavia, laiskoja koulupudokkaita. On paljon myös korkeasti koulutettuja, jotka eivät ole saaneet työtä omalta alaltaan. Heillä on kaikesta huolimatta motivaatiota tehdä työnsä hyvin, kunnes saavat oman alan töitä tai palaavat opiskelemaan.
Mutta hotellien suhteen annan saman varoituksen kuin moni muukin tässä ketjussa: kun tulet hotelliin, pyyhi kaikki pinnat desinfiointiaineella. KAIKKI. Älä tuudittaudu siihen, että tämä on kallis hotelli joten varmasti siivouskin on tehty kunnolla. Ei ole. Siivousfirmoille maksetaan siivottujen huoneiden määrän mukaan, ei työtuntien. Siivooja puolestaan saa tuntipalkan. Joten siivoojasta yritetään saada irti niin nopea suoritus kuin mahdollista. Huutamalla, uhkailemalla, vittuilemalla, kiroilemalla, tönimällä.
Sitten oma tunnustukseni: joskus kiireessä tai vain kyllästyneenä heitän biojätteet tavallisten roskien sekaan. Ja kun siivousliinat loppuvat, en aina jaksa hakea uusia vaan siivoan paperisilla käsipyyhkeillä.
Kumihanskoihin? Missä vielä käytetään kumihanskoja? Kertakäyttöiset vinyylihanskat, haloo!!
Vierailija kirjoitti:
Leipomoissa kasvaa hyönteispopulaatioita koska siellä on ympäriinsä jauhoastioita joista löytyy matoja taikka toukkia. Samoin työntekijät joutuvat pitämään koko päivän isoja hillo ja kreemi astioita auki, sekä sokeria löytyy joka leipomosta niin kärpäsyhdyskuntia on mahdotonta hävittää.
Myös koisat ja sokeritoukat ainakin kuuluvat perinteisesti leipomotyöntekijöiden lemmikkieläimiin.
Pienissä leipomoissa hyönteisyhdyskunta on varmasti helpompi pitää kurissa, mutta isossa tehdashallissa niitä on mahdotonta hävittää kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut eräässä Suomen isoimmista ja tunnetuimmista leipomoista siivoamassa ja nähnyt siellä uskomattomia kauheuksia.
Pahvipaketeissa oli leivonnaisia, joiden päällä oli tuoreita mansikoita ja mansikkahilloa. meinasin ottaa yhden (ihan luvan kanssa) niin alkoi aivan helvetillinen pörinä ja kymmenet pikkukärpäset nousivat lentoon.
Niissä leivoksissa on aivan uskomattoman paljon kärpästen munia ja tilaisuuden tullen ne kuoriutuvat kärpäsparveksi.
Joskus söin pasteijaa ja puolessa välissä katsoin pasteijan sisään niin se oli täynnä hämähäkin seittiä.
Seinällä tehtaassa on kokoelma mitä kaikkea asiakkaat ovat löytäneet ruoistaan, esimerkiksi korvakorun, muovia, niitin ja säännöllisesti löytyy pieniä matoja.
Silloin tällöin sisälle pääsee orava taikka lintu jota on tehtaassa lähes mahdotonta saada kiinni. Noh sillä on hyvät oltavat ruokaa riittää ja sen jälkeen paskaa löytyykin ympäriinsä.
Hyi järkky! 🤢 Älä vaan missään nimessä kerro mistä Leipomosta on kyse...
Jos taikanaa jää lojumaan lattialle,siinä alkaa kasvaa ötököitä tosi nopeasti.
Ja arvatkaa miltä näyttää ne taikinanvatkaimet, yleiskoneet ja muut myllyt sisäpuolelta, niin keittiöissä, leipomossa kuin pesuloissa. Täynnä eltaantunutta rasvaa, jauhoja ja muuta mönjää, joka pahimmillaan kuhisee pikkukärpästen ja muiden otusten toukkia. Ne on piilossa suojakuori sisässä ja ei niitä missään siivouksessa voi eikä saa putsata. Meikäläinen niitä sitten yökkien putsaa sen verran, että saa korjattua. Sama se on monen kotikäytössä olevan koneen kanssa. Halvimpiin pääsee pöly ja rasva sisään jo uutena. Kalliimpiin niiden ikääntyessä ja stefojen ja muiden tiivisteiden kuluessa. Eipä taida tuholaisten yhtäkään saada myrkyttää työkoneita ja niiden sisuksia.
Nukahdin kerran AA-kerhon sohvalle. Toisen kerran päiväkodin nukkarin pehmoseen tuoliin. Ei aikaset aamut ollu helppoja juuri 18v täyttäneelle yöeläinminulle :D
Tiedän yhden siivoajan, joka pitää itseään hyvinkin älykkäänä ihmisenä. Koulutetummassa seurassa kun avaa suunsa, ovat kaikki todella vaivaantuneita. Ei sitä kehtaa päin naamaakaan sanoa, että olet tyhmä kuin saapas. Kaikki teoreettisen osaamisen tausta loistaa poissaolollaan.

Eikös tämän ketjun pitänyt olla siivoojille tarkoitettu eikä heidän haukkujilleen? Otsikon perusteella ainakin niin ymmärsin.
Asentaja Erkki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leipomoissa kasvaa hyönteispopulaatioita koska siellä on ympäriinsä jauhoastioita joista löytyy matoja taikka toukkia. Samoin työntekijät joutuvat pitämään koko päivän isoja hillo ja kreemi astioita auki, sekä sokeria löytyy joka leipomosta niin kärpäsyhdyskuntia on mahdotonta hävittää.
Myös koisat ja sokeritoukat ainakin kuuluvat perinteisesti leipomotyöntekijöiden lemmikkieläimiin.
Pienissä leipomoissa hyönteisyhdyskunta on varmasti helpompi pitää kurissa, mutta isossa tehdashallissa niitä on mahdotonta hävittää kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut eräässä Suomen isoimmista ja tunnetuimmista leipomoista siivoamassa ja nähnyt siellä uskomattomia kauheuksia.
Pahvipaketeissa oli leivonnaisia, joiden päällä oli tuoreita mansikoita ja mansikkahilloa. meinasin ottaa yhden (ihan luvan kanssa) niin alkoi aivan helvetillinen pörinä ja kymmenet pikkukärpäset nousivat lentoon.
Niissä leivoksissa on aivan uskomattoman paljon kärpästen munia ja tilaisuuden tullen ne kuoriutuvat kärpäsparveksi.
Joskus söin pasteijaa ja puolessa välissä katsoin pasteijan sisään niin se oli täynnä hämähäkin seittiä.
Seinällä tehtaassa on kokoelma mitä kaikkea asiakkaat ovat löytäneet ruoistaan, esimerkiksi korvakorun, muovia, niitin ja säännöllisesti löytyy pieniä matoja.
Silloin tällöin sisälle pääsee orava taikka lintu jota on tehtaassa lähes mahdotonta saada kiinni. Noh sillä on hyvät oltavat ruokaa riittää ja sen jälkeen paskaa löytyykin ympäriinsä.
Hyi järkky! 🤢 Älä vaan missään nimessä kerro mistä Leipomosta on kyse...
Jos taikanaa jää lojumaan lattialle,siinä alkaa kasvaa ötököitä tosi nopeasti.
Ja arvatkaa miltä näyttää ne taikinanvatkaimet, yleiskoneet ja muut myllyt sisäpuolelta, niin keittiöissä, leipomossa kuin pesuloissa. Täynnä eltaantunutta rasvaa, jauhoja ja muuta mönjää, joka pahimmillaan kuhisee pikkukärpästen ja muiden otusten toukkia. Ne on piilossa suojakuori sisässä ja ei niitä missään siivouksessa voi eikä saa putsata. Meikäläinen niitä sitten yökkien putsaa sen verran, että saa korjattua. Sama se on monen kotikäytössä olevan koneen kanssa. Halvimpiin pääsee pöly ja rasva sisään jo uutena. Kalliimpiin niiden ikääntyessä ja stefojen ja muiden tiivisteiden kuluessa. Eipä taida tuholaisten yhtäkään saada myrkyttää työkoneita ja niiden sisuksia.
Hyi yök. Ei taida olla kovin hyvätasoinen firma?
Meillä elintarviketehtaassa puretaan joka ilta koneet ja linjastot niin ettei ole mahdollisuutta millekään lialle. Koneet on suunniteltu niin ettei minnekään jää mitään kun ne pestään ohjeiden mukaan.
Yöllä pesijät pesee ja desinfioi vaahdolla, vastaava pesijä valvoo pesuja ja kuittaa pesujäljen nimellään. Tehtaan aamuvuoro taas silmämääräisesti vielä käy läpi kun kokoaa koneet vuoron alussa. Jos jotain näkyy aamulla, niin tuotanto odottaa kunnes uusi pesu-desinfiointi-pesu on valvotusti tehty.
Hygitestit tehdään tietysti ja näytteet tutkitaan tehtaan omassa laboratoriossa ja aika ajoin lähetetään näytteet eviraan.
En tiedä missä itse olet ollut töissä, mutta toivottavasti vain vitsailit.
Näin asiat hoidetaan elintarviketehtaissa, joissa minä olen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvat pyyhitään ennen pönttöjä joka vessassa.
Kyllä minä sen verran tiedän. Kohteeni vain on sellainen, että siellä on useampi wc vierekkäin eikä käytössä ole kuin yksi liina jolla pestä kaikki vessat. Vaikka kuinka taittelisi liinasta puhtaan puolen esiin, niin kyllä niissä viimeisissä vessoissa jo ne puhtaatkin pinnat ovat ihan jotain muuta kuin puhtaita. Ap
Miksi käytössä ei ole asianmukainen määrä siivouspyyhkeitä? Ovatko ne käytössä olevatkaan kunnollisia vai ihan selkeitä rättejä? En suostuisi tekemään töitä, jos minulla ei olisi ammattimaisia aineita ja välineitä tarpeeksi.[/quote
Silloin sinun työsopimustasi tuskin jatkettaisiin. Ei isoilla siivousfirmoilla ole varaa liian vaativiin siivoojiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvat pyyhitään ennen pönttöjä joka vessassa.
Kyllä minä sen verran tiedän. Kohteeni vain on sellainen, että siellä on useampi wc vierekkäin eikä käytössä ole kuin yksi liina jolla pestä kaikki vessat. Vaikka kuinka taittelisi liinasta puhtaan puolen esiin, niin kyllä niissä viimeisissä vessoissa jo ne puhtaatkin pinnat ovat ihan jotain muuta kuin puhtaita. Ap
No jos todellakin noin, että vain yksi pyyhe käytössä, niin oletko kuullut sarjatyöstä? Eli pyyhit kaikista vessoista ensin oven kahvat, sitten kaikista altaat jne?
Kyllä siivoojien ammattitaitoon kuuluu myös vaatia työnantajalta kunnon työvälineet ja kieltäytyä hygieniasyistä siivoamasta vain yhdellä pyyhkeellä. T. Siivooja, ei lian levittäjä
Ehkä siellä julkisella on aikaa tuollaiseen sarjatyöhön, mutta ei missään ison siivousfirman kohteessa, jossa aikaa on varattu suureen toimistoon 40 min.
Vierailija kirjoitti:
Asentaja Erkki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leipomoissa kasvaa hyönteispopulaatioita koska siellä on ympäriinsä jauhoastioita joista löytyy matoja taikka toukkia. Samoin työntekijät joutuvat pitämään koko päivän isoja hillo ja kreemi astioita auki, sekä sokeria löytyy joka leipomosta niin kärpäsyhdyskuntia on mahdotonta hävittää.
Myös koisat ja sokeritoukat ainakin kuuluvat perinteisesti leipomotyöntekijöiden lemmikkieläimiin.
Pienissä leipomoissa hyönteisyhdyskunta on varmasti helpompi pitää kurissa, mutta isossa tehdashallissa niitä on mahdotonta hävittää kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut eräässä Suomen isoimmista ja tunnetuimmista leipomoista siivoamassa ja nähnyt siellä uskomattomia kauheuksia.
Pahvipaketeissa oli leivonnaisia, joiden päällä oli tuoreita mansikoita ja mansikkahilloa. meinasin ottaa yhden (ihan luvan kanssa) niin alkoi aivan helvetillinen pörinä ja kymmenet pikkukärpäset nousivat lentoon.
Niissä leivoksissa on aivan uskomattoman paljon kärpästen munia ja tilaisuuden tullen ne kuoriutuvat kärpäsparveksi.
Joskus söin pasteijaa ja puolessa välissä katsoin pasteijan sisään niin se oli täynnä hämähäkin seittiä.
Seinällä tehtaassa on kokoelma mitä kaikkea asiakkaat ovat löytäneet ruoistaan, esimerkiksi korvakorun, muovia, niitin ja säännöllisesti löytyy pieniä matoja.
Silloin tällöin sisälle pääsee orava taikka lintu jota on tehtaassa lähes mahdotonta saada kiinni. Noh sillä on hyvät oltavat ruokaa riittää ja sen jälkeen paskaa löytyykin ympäriinsä.
Hyi järkky! 🤢 Älä vaan missään nimessä kerro mistä Leipomosta on kyse...
Jos taikanaa jää lojumaan lattialle,siinä alkaa kasvaa ötököitä tosi nopeasti.
Ja arvatkaa miltä näyttää ne taikinanvatkaimet, yleiskoneet ja muut myllyt sisäpuolelta, niin keittiöissä, leipomossa kuin pesuloissa. Täynnä eltaantunutta rasvaa, jauhoja ja muuta mönjää, joka pahimmillaan kuhisee pikkukärpästen ja muiden otusten toukkia. Ne on piilossa suojakuori sisässä ja ei niitä missään siivouksessa voi eikä saa putsata. Meikäläinen niitä sitten yökkien putsaa sen verran, että saa korjattua. Sama se on monen kotikäytössä olevan koneen kanssa. Halvimpiin pääsee pöly ja rasva sisään jo uutena. Kalliimpiin niiden ikääntyessä ja stefojen ja muiden tiivisteiden kuluessa. Eipä taida tuholaisten yhtäkään saada myrkyttää työkoneita ja niiden sisuksia.
Hyi yök. Ei taida olla kovin hyvätasoinen firma?
Meillä elintarviketehtaassa puretaan joka ilta koneet ja linjastot niin ettei ole mahdollisuutta millekään lialle. Koneet on suunniteltu niin ettei minnekään jää mitään kun ne pestään ohjeiden mukaan.
Yöllä pesijät pesee ja desinfioi vaahdolla, vastaava pesijä valvoo pesuja ja kuittaa pesujäljen nimellään. Tehtaan aamuvuoro taas silmämääräisesti vielä käy läpi kun kokoaa koneet vuoron alussa. Jos jotain näkyy aamulla, niin tuotanto odottaa kunnes uusi pesu-desinfiointi-pesu on valvotusti tehty.
Hygitestit tehdään tietysti ja näytteet tutkitaan tehtaan omassa laboratoriossa ja aika ajoin lähetetään näytteet eviraan.
En tiedä missä itse olet ollut töissä, mutta toivottavasti vain vitsailit.
Näin asiat hoidetaan elintarviketehtaissa, joissa minä olen ollut.
Kyllä noissakin firmoissa koneet puretaan ja pestään, siis siltä osin kun osat ovat irrotettavissa toisistaan..Paikat ovat varmaan kohtuu siistejä puhdistus koron, pesun ja siivouksen jälkeen. Mutta ei sinunkaan firmoissa varmaan moottorikoppaa, vaihteistojen ja voimanvälityksen suojakuoria avata pesuissa. Ei niitä saa avata kuin ammattilaiset, siis me jotka asennetaan, huolletaan ja korjataan koneita. Tästä kerroin, enkä vitsaillut. Enkä siis ollut elintarvikefirmoissa töissä vaan huoltofirmassa, joka vuoksi ja korjasi koneita kaiken tasoisiin firmoihin. Se on kyllä totta, että laadukkaiden koneiden sisäosat olivat uudehkoina puhtaita myös sisältä.
[/quote]Ja arvatkaa miltä näyttää ne taikinanvatkaimet, yleiskoneet ja muut myllyt sisäpuolelta, niin keittiöissä, leipomossa kuin pesuloissa. Täynnä eltaantunutta rasvaa, jauhoja ja muuta mönjää, joka pahimmillaan kuhisee pikkukärpästen ja muiden otusten toukkia. Ne on piilossa suojakuori sisässä ja ei niitä missään siivouksessa voi eikä saa putsata. Meikäläinen niitä sitten yökkien putsaa sen verran, että saa korjattua. Sama se on monen kotikäytössä olevan koneen kanssa. Halvimpiin pääsee pöly ja rasva sisään jo uutena. Kalliimpiin niiden ikääntyessä ja stefojen ja muiden tiivisteiden kuluessa. Eipä taida tuholaisten yhtäkään saada myrkyttää työkoneita ja niiden sisuksia.[/quote]
Ja siitä huolimatta suomalaiset ei ole jatkuvassa ruokamyrkytyksessä, eikä leivistä ei löydy alvariinsa kaikenlaisia ötököitä. Tieto vaan lisää tuskaa :D
Itse tein jonkin aikaa siivoojan hommia. Joskus olen miettinyt, että onneksi kukaan ei nähnyt kun lakaisin yhdestä huoneesta kihvelillä lattialta roskat enkä mopannut ollenkaan. Onneksi en ole enää siivooja, se työ on kiireistä ja raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Ohis.
Harmittaa aina välillä täällä av:lla lukiessa miten siivoojia ja sairaanhoitajia lytätään. Olen tehnyt siivoustöitä kesäisin ja viikonloppuisin ysiluokalta asti ja nyt ajattelin hakea keväällä sairaanhoitajaksi. En sitten varmaan tule koskaan saamaan arvostusta. Sääli, sillä minun mielestäni nämä ovat tärkeitä ammatteja.
Ps. Toivon ap:n olevan provo.
Öö. Kyllähän siivoajia ja sairaanhoitajia arvostetaan joka paikassa. Jos satut pari hassua provoa lukemaan, jossa haukutaan, niin ei se nyt mistään yleisestä mielipiteestä mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten oma tunnustukseni: joskus kiireessä tai vain kyllästyneenä heitän biojätteet tavallisten roskien sekaan.
Tiedän siivoojia, jotka heittävät aina biojätteet tavalliseen roskikseen, koska biojätteiden keräyspaikka on "liian kaukana" heidän työalueestaan.
Tein noin myös joskus. Syynä oli tosin se, että täydet, viikon liottuneet biojätepussit aina hajosivat käsiin. Laitoin ne siis jo sisällä muiden roskien pussiin, jos olin väsynyt enkä jaksanut hakea niille toista pussia. Olen myös vahingossa pimeässä roskakatoksessa kipannut tavalliset roskat lehtiroskikseen.
Eräässä aurinkoisessa siivousfirmassa oli ainakin mitoitettu 6min per huone. Siinä ajassa kuului tehdä huone seuraavalle asiakkaalle valmiiksi eli: pestä pytty, lavuaari, peilit, kerätä karvat suihkun lattialta ja pyyhkiä suihkun kahva, laittaa uudet pyyhkeet, asetella wc-paperi, vaihtaa parivuoteen lakanat, vaihtaa roskis, asetella verhot ja vetää lastalla lattialta pahimmat pölyt. Usein myös annettiin aika ja tietty määrä huoneita ja mikäli niitä ei saanut annetussa ajassa tehtyä, olisi ylijäävät pitänyt omalla ajalla tehdä. Eli palkatta. 6-8 tunnin työpäivissä oli yksi 15 minuutin tauko. Siivosin huoneet aina huolellisesti, mutten jäänyt puunaamaan. Lopulta tuli potkut kun aina meni väkisinkin keskimäärin 10 min per huone.
Mitään tuollaista en ole tehnyt kuin ap. Vaikka olen siivooja ja kiire on. Jokaisessa kohteessa, muuallakin kuin sairaalassa, on oltava aseptinen omatunto niin sanotusti. Eli ei altisteta asiakasta sairauksille alttiiksi.
Sylkäisy...miten voi edes tulla mieleen jotain tuollaista? Tai ovia vessaliinalla...
Jos ap työskentelisi sairaalassa, nuo olisivat anteeksiantamattomia asioita. Joku heikko potilas voisi vaikka kuolla saatuaan esim.noron lattialla pyörineestä lusikasta.
Olen kyllä nähnyt monenlaista, mm. palveluohjaaja joka käski ajan säästämiseksi pestä vessaliinoja 40 asteen pesuohjelmalla. Palveluohjaaja! Jokainen maallikkokin tajuaa ettei 40 riitä vessaliinoille yleisissä tiloissa. Tämä Lassila-Tikanojalla...
Siivousalalla jos missä on kaikenkirjavia työnantajia. Vielä 2000-luvun alkuvuosina työpaikat olivat jakautuneet kahtia: hyviin, joissa oli hyvät työehdot (lomat, työajat) ja -olosuhteet (työajan mitoitus, työvälineet, ilmapiiri) ja asiallinen palkkaus, ja huonoihin, joissa ei ollut juuri mitään edellämainituista tai ainakaan niistä ei välitetty. Ilmeisesti näin on edelleenkin? Ainakin niitä hyviä on edelleenkin...
Hyvät paikat olivat tuolloin julkisella (valtio, kunnat) ja huonot firmoilla. Nykyään on sentään jo tullut parempia firmoja em. asiakkaan- ja työntekijänkusetuspuljujen rinnalle. Ne huonot työpaikat tunnistaa edelleen siitä, että niissä pihistellään mm. palkanmaksussa, työajassa, työvälineissä, suojaimissa ja perehdytyksessä. Pihistelyllä ne voittavat tarjouskilpailuja, kahmivat liikaa asiakkaita ja viis veisaavat laadusta. Viime kädessä se on asiakas, joka maksaa, ja työntekijä, joka uupuu. Niinpä näissä paikoissa väki vaihtuu tiuhaan.
Se, mikä on ikävää, että näihin huonoihin paikkoihin ei päädy/oteta alan ammattilaisia tai joissain tapauksissa edes oikeutensa tuntevia suomalaisia. Niinpä ne voivat jatkaa samalla tyylillä, ja samalla on yhä kasvava joukko ihmisiä, joiden käsitys koko alasta on se, että kaikki siivoustyö on hutiloiden tehtyä nälkäpalkkaista raadantaa, johon ajaudutaan vaan paremman puutteessa, tai jos kyvyt eivät riitä muuhun. Näin ei kuitenkaan ole, siivous on suorittava työ muiden suorittavien töiden joukossa ja ammattisiivous hyvin tehtynä edellyttää joko hyvää perehdytystä tai alan tutkintoa.
Samanlainen villi meno on rakennusalalla, mutta sentään jokainen raksalla joskus kesätöitä tehnyt ei väitä nähneensä koko rakennusalan arkea ;)
Joskus oli nälkä raskaassa kohteessa ja nappasin pari keksiä ilman lupaa. Muuta en oikeastaan muista tapahtuneen. Joskus olin vappuaattona myöhään illalla samassa paikassa töissä, sammutin imurin ja vaan purskahdin itkuun. Sitten tajusin että joku työntekijä oli tullut ohikulkumatkalla käyttämään vessaa ja katsoi mua hölmistyneenä :D olin silloin ihan liian tunnollinen ja kiltti enkä tajunnut sitä taakan määrää. Mutta ikinä en ole ollut niin alhainen että huijaisin työssä.
En läheskään viikottain pese lattioita, vaikka siivousohjelmassa niin edellytetäänkin. Olen sen sijaan ottanut puhtaan mopin, kastanut sen märäksi ja suihkuttanut siihen sumutepullosta pesuaineliuosta hyviä tuoksuja tuomaan. Näin teen varsinkin silloin, kun puhtaita lattialiinoja ei ole tuotu.
- Rappusiivooja
Olenko oikeassa että te kaikki ällötyksiä tekevät siivoojat olette naisia?