Siivooja, paljasta asioita, mitä olet tehnyt työpäiväsi aikana (tai tilanteita) joista ajattelit että "onneksi kukaan ei ollut näkemässä"?
Itse olen siivoojana sortunut seuraaviin asioihin työpäiväni aikana:
- työhöni kuuluu tiskikoneen täyttö ja tyhjennys. Muutamia kertoja konetta tyhjentäessäni muutama haarukka tai pikkulusikka on tipahtanut lattialle. Olen vain nostanut sen ylös ja laittanut normaalisti muiden puhtaiden haarukoiden tai lusikoiden sekaan.
- lattioita mopatessani jos olen nähnyt jonkun kahvitahran tms. olen sylkäissyt siihen tahran päälle ja pyyhkäissyt sitten mopilla.
-vessoja pestessä joskus olen vessanpöntön pesun jälkeen huomannut sormenjälkiä vessan oven kahvassa. Olen pyyhkäissyt ne "puhtaaksi" samalla liinalla millä juuri olen putsannut vessanpöntön.
Joskus on vain niin kiire töissä, että on mahdotonta juosta eestaas siivouskomerossa ja tulla takaisin. Nää on ollu sellaisia hetkiä työpäiväni aikana, jolloin olen ollut tyytyväinen, ettei kukaan ole ollut näkemässä.
Kommentit (176)
Puhtaat välineet, oikeat työtavat ja asiakkaat jotka antavat työrauhan ovat tae onnistumiseen.
Tiedän, että mitoitukset ovat välillä hurjia, mutta jos sinulla on yhtään järkevä esimies ja ammattitaitoa niin selviydyt töistäsi ihan hyvin palkallisella ajalla ilman noita edellä mainittuja vippaskonsteja. Ne jotka suurimpaan ääneen valittavat mitoituksista ovat useimmiten henkilöt jotka eivät omaa siivous-silmää ja jäävät kiillottelemaan nurkkia. En vaan jaksa ymmärtää, kuinka kukaan kehtaa puhua samana päivänä siivoojasta ja ihmisestä joka räkii lattialle ja sotkee vessat (orgaanista likaa) .
T: se aurinkoinen
Olin aurinkopaikassa töissä ja meno oli kuin Muumilaaksossa. Huonolla tavalla.
Mä olin taas ISIS joukoissa töissä kunnes sinne tuli joku suurempi päällikkö. Kyseinen herra ilmotti, että jatkossa jokaikinen työtehtävä tulee kellottaa erikseen ja minun oman alueeni työaika tulisi puolittaa. Sanoin, että näkemiin ja lähdin karkuun siitä työpaikasta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut eräässä Suomen isoimmista ja tunnetuimmista leipomoista siivoamassa ja nähnyt siellä uskomattomia kauheuksia.
Pahvipaketeissa oli leivonnaisia, joiden päällä oli tuoreita mansikoita ja mansikkahilloa. meinasin ottaa yhden (ihan luvan kanssa) niin alkoi aivan helvetillinen pörinä ja kymmenet pikkukärpäset nousivat lentoon.
Niissä leivoksissa on aivan uskomattoman paljon kärpästen munia ja tilaisuuden tullen ne kuoriutuvat kärpäsparveksi.
Joskus söin pasteijaa ja puolessa välissä katsoin pasteijan sisään niin se oli täynnä hämähäkin seittiä.
Seinällä tehtaassa on kokoelma mitä kaikkea asiakkaat ovat löytäneet ruoistaan, esimerkiksi korvakorun, muovia, niitin ja säännöllisesti löytyy pieniä matoja.
Silloin tällöin sisälle pääsee orava taikka lintu jota on tehtaassa lähes mahdotonta saada kiinni. Noh sillä on hyvät oltavat ruokaa riittää ja sen jälkeen paskaa löytyykin ympäriinsä.
Hyi järkky! 🤢 Älä vaan missään nimessä kerro mistä Leipomosta on kyse...
Siivoojilla on mahdottomat aikataulut joten ei varaa valittaa laadusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia halveksun kaikkia siivoojia. Ei ihme ettei tuolla äo:llä pääse muuhun työhön.
Niillä aikatauluilla ei paljon tehtävissä.
Ja turha tehdä ylitöitä ilmaiseksi.

Tämä on niitä hetkiä, kun on äärimmäisen kiitollinen keliakiastaan ja että sen takia joutuu leipomaan kaiken itse 🙇
Ketju on kamalaa luettavaa osittain, mutta toisaalta vahvistaa epäilykseni :( Pitää muistaa seuraavan kerran hotelliin tai laivareissulle mentäessä ottaa desinfiointiainetta mukaan ja siivota itse ovenkahvat, hanat ja vessanvetimet. Sainkin edellisellä kerralla risteilyllä vatsataudin, oletin että se tuli buffetista mutta näköjään yhtä suuri syyllinen voi ollakin hytin siisteystaso.
Meidän toimistolla olen epäillyt, että siistijä ei siivoa kovin hyvin. Kerrankin sanoin lattian pyyhkimisestä ja ''siivouksen '' jälkeen samat pölypallot ja roskat olivat nurkissa kuin aiemminkin. Roskis tyhjennetään kommenttien kera mutta tuskin muuta. On ikävä edellistä siistijää, joka oli todella mukava virolainen nainen ja ennenkaikkea ainakin hänen käyntinsä jälkeen huomasi, että siistijä oli käynyt.
Aikoinaan työpaikalla kävi siivooja kerran viikossa ja hänen tehtäviin kuului myös tiskata tiskipöydällä olevat astiat. Satuin kerran näkemään kun hän pesi kahvikupit pelkällä vedellä ja omalla sormellaan. :D
Ei kuullosta ISIS-joukkojen johtaja mukavalta... en ole kokeillut kyseistä organisaatiota, mutta välineet näyttää ainakin ihan p****ilta.
Olin kesätöissä siivoamassa kouluja. Tein työt ihan kunnolla ja rivakasti, mutta paikalla piti pysyä työpäivän ajan, joten menin nukkumaan siivouskoppiin nukkumaan. Pinosin käyttämättömistä räteistä tyynyn.
Mäkin heitän välillä pukkarin lattialle roskan ja katson kuinka kauan se siinä pysyy koskematta. Helposti pari viikkoa. Onneksi kesä lähenee ja suomalaiset kesätytöt tulee taas hetkeksi töihin. Ne nuoret tytöt on aina tehnyt siistiä työtä ja hymyilee ja tervehtii ja tuoksuukin hyvältä. Toisin kuin eräät.

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Et ole siivoojan esimies etkä maksa hänen palkkaansa. Kuitenkin kuvittelet että on sinun asiasi vahtia, miten toinen tekee työnsä. Et vahdi muita työkavereitasi etkä kerro heille miten tehdä työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Siivoojilla on mahdottomat aikataulut joten ei varaa valittaa laadusta.
Ei ole mahdottomat. Uudet siivoojat eivät pysy aikataulussa, mutta jos on vähänkin kokemusta niin pärjää hienosti. Jopa siivoustyössä joutuu käyttämään järkeä aina välillä ja priorisoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia halveksun kaikkia siivoojia. Ei ihme ettei tuolla äo:llä pääse muuhun työhön.
Niillä aikatauluilla ei paljon tehtävissä.
Ja turha tehdä ylitöitä ilmaiseksi.
Työstä maksetaan vain tietty tuntimäärä riippumatta tuliko valmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut eräässä Suomen isoimmista ja tunnetuimmista leipomoista siivoamassa ja nähnyt siellä uskomattomia kauheuksia.
Pahvipaketeissa oli leivonnaisia, joiden päällä oli tuoreita mansikoita ja mansikkahilloa. meinasin ottaa yhden (ihan luvan kanssa) niin alkoi aivan helvetillinen pörinä ja kymmenet pikkukärpäset nousivat lentoon.
Niissä leivoksissa on aivan uskomattoman paljon kärpästen munia ja tilaisuuden tullen ne kuoriutuvat kärpäsparveksi.
Joskus söin pasteijaa ja puolessa välissä katsoin pasteijan sisään niin se oli täynnä hämähäkin seittiä.
Seinällä tehtaassa on kokoelma mitä kaikkea asiakkaat ovat löytäneet ruoistaan, esimerkiksi korvakorun, muovia, niitin ja säännöllisesti löytyy pieniä matoja.
Silloin tällöin sisälle pääsee orava taikka lintu jota on tehtaassa lähes mahdotonta saada kiinni. Noh sillä on hyvät oltavat ruokaa riittää ja sen jälkeen paskaa löytyykin ympäriinsä.
Hyi järkky! 🤢 Älä vaan missään nimessä kerro mistä Leipomosta on kyse...
Jos taikanaa jää lojumaan lattialle,siinä alkaa kasvaa ötököitä tosi nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut eräässä Suomen isoimmista ja tunnetuimmista leipomoista siivoamassa ja nähnyt siellä uskomattomia kauheuksia.
Pahvipaketeissa oli leivonnaisia, joiden päällä oli tuoreita mansikoita ja mansikkahilloa. meinasin ottaa yhden (ihan luvan kanssa) niin alkoi aivan helvetillinen pörinä ja kymmenet pikkukärpäset nousivat lentoon.
Niissä leivoksissa on aivan uskomattoman paljon kärpästen munia ja tilaisuuden tullen ne kuoriutuvat kärpäsparveksi.
Joskus söin pasteijaa ja puolessa välissä katsoin pasteijan sisään niin se oli täynnä hämähäkin seittiä.
Seinällä tehtaassa on kokoelma mitä kaikkea asiakkaat ovat löytäneet ruoistaan, esimerkiksi korvakorun, muovia, niitin ja säännöllisesti löytyy pieniä matoja.
Silloin tällöin sisälle pääsee orava taikka lintu jota on tehtaassa lähes mahdotonta saada kiinni. Noh sillä on hyvät oltavat ruokaa riittää ja sen jälkeen paskaa löytyykin ympäriinsä.
Mä olin joskus nuorena eräässä pienen leipomon kahvilassa kesätöissä. Päivittäin kävin leipomon puolella hakemassa tavaraa myyntiin. Olihan sielläkin eräänä päivänä orava päässyt sisälle, ja sitä jahdattiin. Samoin oli kuulemma (en onneksi nähnyt koskaan) paljon torakoita. Muurahaisia oli kahvilassa useinkin, mutta niin niitä on nykyisessäkin työpaikassa, vaikka tuholaistorjuja käy joka kesä vähintään kerran.
Ja sitten on tämä rotta-ongelma. Ei siis sisätiloissa, mutta ulkona mm.roskakatoksissa. Tiedättekö, ne mustat matalat laatikot roskiskatoksissa, ne on rotanmyrkkyä (hermomyrkkyä, ei kannata koskea). Joteniin niiden laatikoiden näkeminem on saanut tajuamaan, että okei, on niitä rottia vissiin ihan oikeasti niim paljon kuin väitetään (eli suurkaupungeissa saman verran kuin ihmisiäkin)
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia minä työntekijänä suttaan tahallaan työpaikan vessoja, jotta vittumainen rätin pyörittäjä saisi mitä ansaitsee. Jos työntää nokkansa työntekijöiden asioihin, jotka ei todellakaan moppipyllylle kuulu, niin jynssätköön mun paskaa ympäri pytyn reunoja ja parhaimmillaan myös rengasta.
Ei, vaan sinä suttaat työpaikan vessoja, koska olet huonosti huonokäytöksinen ja egoistinen ääliö, jolla on ongelmia siisteyskasvatuksen ja henkilökohtaisen hygienian kanssa. Kiusaat debiilillä toiminnallasi enemmän työyhteisön muita jäseniä kuin siivoojaa.
Yhden suttupyllyn entinen työkaveri
Kiire?? Meidän siivooja laiminlyö töitään ja lähtee kiireellä pois työpisteeltään että voi hengailla 2h siivouskomerossa ennen uuden työpisteen vuoroa :DD on olemassa loistaviakin siivoojia, mutta tämä henkilö vetää pohjat. Asiaan on puututtu.
No eihän bakteereita NÄE, voi helvetti sentään :D