Sinä, joka et auta ikääntyviä sukulaisia, tule kertomaan miksi?
Ovatko he tehneet vääryyttä sinua kohtaan jotenkin?
Kommentit (98)
Aloittaja, joka et osaa pyyteettömästi auttaa muita vaan pelkästään voidaksesi polkea muita alaspäin, kerro miksi? Ovatko he tehneet vääryyttä sinua kohtaan jotenkin? Ehditkö vastata tähän, vai oletko loppupäivän facessa naputtamassa itsekehuviestejä sydämillä ja hymiöillä varustettuna?
Autan minkä pystyn, mutta ikävä kyllä asun eri maassa.
Nyky-yhteiskunta perustuu erikoistumiseen. Mä teen pitkää päivää töissä, ja suuri osa tuloistani menee veroihin. Ei oikein jää aikaa sukulaisten jelppimiseen. Mutta niillä veroilla sitten tuetaan vapaaehtoistyötä, kotihoitoa, omaishoitoa ym. Jossain muussa maassa rahaa jäisi enemmän käteen, mutta vastaavasti ikääntyneet sukulaiset asuisi nurkissa.
Unohti mut kun kiimoissaan perusti uusperhettä. Unohdan nyt kun on vanha leski.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, joka et osaa pyyteettömästi auttaa muita vaan pelkästään voidaksesi polkea muita alaspäin, kerro miksi? Ovatko he tehneet vääryyttä sinua kohtaan jotenkin? Ehditkö vastata tähän, vai oletko loppupäivän facessa naputtamassa itsekehuviestejä sydämillä ja hymiöillä varustettuna?
Kyllä minä autan pyyteettömästi omien isovanhempien lisäksi muitakin virhearvioita tehneitä / pulaan joutuneita mummoja/pappoja. Tiedän, ettei suurinosa auta ainakaan sitä tuntematonta ihan vaan "huvikseen".
Ja sitten vielä tuo, että jos nyt jotakuta autetaankin nii tehdään siitä heti pitkä kehukaa mua ja jakakaa tää viesti just johonki facebookiin. Ällöttävää.
Mutta kerrohan sinä puolestasi, mikset kerkeä ikäihmisiä auttamaan?
Koska olen joutunut hoitamaan omia vanhempiani ja mummoani koko elämäni. Ensimmäiset muistikuvat äitini hieromisesta ja rasvaamisesta on kahdeksan vuoden iästä. Äiti oli aina kuolemassa ( hän on psyykkisesti sairas) mukamas, mutta eihän lapsi sitä ymmärtänyt. Vahdin äitiä silloinkin kun olin kuumeessa, lähdin mukaan kauppaan, koska äiti kertoi pelkäävänsä ajavansa kolarin. Jossain vaiheessa murrosikää isä sairastui alkoholismiin ja kännistä isääni peittelin usein petiin ja kun mursi kylkiluunsa humalassa ja karkasi sairaalasta kotiin, niin minä kannoin häntä tupakalle. Olin 12 vuotias.
Sen jälkeen kun isä tervehtyi loukkaantui onnettomuudessa äiti, tällä kertaa pysyvästi, ja äitin auttamiseen menikin yläaste. Samaan aikaan olin äidin terapeutti ja jouduin siivoamaan myös isäpuolen oksennuksia, koska isäpuolikin oli alkoholisti. Hän myös ahdisteli minua seksuaalisesti.
Vanhempien eron jälkeen mummo halvaantui, eli kun isä muutti pois, mummo pyysi minut asumaan hänen luokseen, koska olin kuulema niin näppärä apu. Isäni jatkoi dokaamistaan ja teki maksuvälinepetoksia minun nimiini ja mm.varasti omaisuuttani ja myi eteenpäin.
Mummon luona asuin sen ajan mitä mummo tarvitsi, hän oli kontrollifriikki eikä sallinut omaa tilaa, oven piti olla aina auki ja hän koki oikeudekseen sen, koska omisti talon.
Sen jälkeen tein paljon au pair töitä ja säästin rahaa kotoa pois muuttamiseen, en mennyt kouluunkaan kun opinnoista ei tullut mitään. Sain sitten töitä ja perustin perheen, ja aika pian lapseni saamisen jälkeen alkoi taas äidin asioiden hoitaminen, isä kuoli tässä välissä ja sitten huononi taas mummo.
Hoidin äitiä, mummoa ja omaa lastani. Sairastuin ja paloin loppuun, pääsin terapiassa jaloilleni ja hakeuduin yliopistoon jossa menestyin. Terapeutin avulla irtaannuin, mutta siitä seurasi vihaa ja kaunaa perheeni puolelta. Mummo soitteli sukulaisille minun varastaneen rahaa yms.panetteli selän takana.
Mummoni ei kelpuuttanut muiden apua ja marisi hoitokodissa (johon hänet oli pakko viedä, vaikka mummo kiristi itsemurhalla, ja harasi vastaan) henkilökunnalle, että kuinka minä en auta enkä käy. Käyn parin viikon välein, yritin saada siirtoa hänelle omalle paikkakunnalleni, mutta hän ei suostunut. Olisi helpottanut minua, koska olen ainoana lapsenlapsena ainoa auttaja.
Mutta mulla on nyt oma elämä, olen uhrannut lapsuuteni ja nuoruuteni vanhemmille ja isovanhemmille. En aio uhrata oman lapseni lapsuuttakin vielä, keskityn nyt omaan perheeseeni. Podin 18 vuotta bulimiaa ja toivuin vasta kun pääsin eroon taakasta. Omaishoitajan ammatista ei eläköidy eikä sillä elätä ketään, kaiken päälle en enää edes jaksaisi. Miksi minä hoitaisin nyt ihmisiä, jotka eivät koskaan hoitaneet minua?
Tunnen kyllä hoitajien syyllistävät katseet kun käyn mummoa katsomassa, en välitä niistä. Kaikki yksinäiset vanhukset eivät ole reppanoita,osa on manipuloivia kusipäitä, jotka eivät ole koskaan ajatelleet muita kuin itseään.
Riittääkö tämä syyksi?
Mun sukulaiset on sen verran kaukaisia, että heillä on omat auttajansa. Minä autan apua tarvitsevia muita läheisiä.
Olen hyvin nuoresta asunut kaukana ja pärjännyt omillani, myöhemmin yhdessä mieheni kanssa. Pari sisarustani asuu lähempänä vanhempiamme, ja he käyttivät heitä lastenhoitajina ja saivat muutakin apua, taloudellistakin. Katson, että heidän on aika maksaa jotain takaisinkin, minulla ei siihen ole mitään velvoitetta eikä oikein mahdollisuuttakaan.
Kuinka kaukaisia sukulaisia pitäisi olla auttamassa?
- Eivät ole pyytäneet
- Kaikilla heillä on joku muu auttaja/pärjäävät yksin
- Asun myös yli sadan km päässä kaikista joista kyse
- Muutamaa kohti on myös kaunaa
- Mutta siis pääasiassa ja pähkinänkuoressa : pärjäävät ilmankin minua.
- Olen myös tosi huono auttamaan, jokainen hoitakooti omat asiansa, tämä kpskee myös minua. Laitoshoito on omien asioiden hoitoa itse, ei jättäydytä kenenkään yksityisen eläjän varaan.
Näin siis minun syyni henk koht.
Eivät ole juuri ikinä olleet missään tekemisissä kanssani. Ihan lapsena tulivat kerran vuodessa synttäreille, ei mitään sidettä isovanhempiin. Nytkö minä auttaisi heitä, tuntemattomia ihmisiä? En taida viitsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, joka et osaa pyyteettömästi auttaa muita vaan pelkästään voidaksesi polkea muita alaspäin, kerro miksi? Ovatko he tehneet vääryyttä sinua kohtaan jotenkin? Ehditkö vastata tähän, vai oletko loppupäivän facessa naputtamassa itsekehuviestejä sydämillä ja hymiöillä varustettuna?
Kyllä minä autan pyyteettömästi omien isovanhempien lisäksi muitakin virhearvioita tehneitä / pulaan joutuneita mummoja/pappoja. Tiedän, ettei suurinosa auta ainakaan sitä tuntematonta ihan vaan "huvikseen".
Ja sitten vielä tuo, että jos nyt jotakuta autetaankin nii tehdään siitä heti pitkä kehukaa mua ja jakakaa tää viesti just johonki facebookiin. Ällöttävää.
Mutta kerrohan sinä puolestasi, mikset kerkeä ikäihmisiä auttamaan?
Et auta. Tarkoituksesi on vain saada tuntea itsesi paremmaksi. Siksi teit tämän aloituksen. Teet kaiken vain itsesi takia.
Minäkin ajattelen niin, että vanhuksia käyvät katsomassa lähinnä heidän ystävänsä. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla jokin seuraneiti omille vanhmmileni vanhainkodissa? Eivät he minun ystäviäni ole. Vierailen todellakin vain kun itselleni sopii ja kerkeän. Laitoksethan ovat sitä varten, että niissä hoidetaan. En minä vanhempieni kotonakaan heille seuraa pidä. Jos ei ole ystäviä, niin se on voi voi. Ei ole vittu minun syyni.
13
Ahne sukupolvi koettaa aiheuttaa nuoremmilleen huonon omantunnon?
Monet heistä ovat eläneet leveää elämää käyttäen kaikkia aineita ja keinoja elääkseen itsekkäästi ja minut sivuuttaen muutenkin niin antaapa mennä ohi sitten sekin alamäkiosuus . Tällaiset fiilikset. Mutta sitten sorrun hyvyyttäni kuitenkin auttamaan....
Miksi pitäisi? Itse he päättivät lapsia hankkia, jolloin joutuivat siitä valinnasta myös vastuuseen. En ole mitään velkaa.
Mun ainoa läheinen vanhempi sukulaiseni ei ole kovin halukas autettavaksi. Olen välillä apua johonkin asiaan tarjonnut mitä voisin tehdä mutta ei ole kelvannut. Hän pärjäilee mieluummin itsenäisesti tai käyttää muita avustavia henkilöitä.
Miksi pitäisi auttaa jotain sen perusteella, että sattuu olemaan samoja geenejä. Maailmassa on vaikka kuinka paljon ihmisiä, jotka eivät ole tehneet vääryyttä mua kohtaan. Pitäisikö mun auttaa kaikkia?