Sinä, joka et auta ikääntyviä sukulaisia, tule kertomaan miksi?

Lähes kaikki maapallon ihmiset tekevät lapsia saadakseen vanhuudenturvaa ja seuraa.

Silloin tällöin tätini soittelee ja kertoo, kuinka hän haluaisi nähdä minua vielä viimeisen kerran... (Hei! ne kolme pistettä). Tämä siitä huolimatta, että käyn tapaamassa häntä parin kuukauden välein.

Kuten filosofi sanoi: Kenties paras kohtalo on olematta ts. paras kuolema on olla syntymättä.

Vauvapalsta on avannut silmäni sille, miten itsekkäitä minä-minä ihmisiä suomalaiset nykyään ovat. Oman lähipiirini perusteella en olisi tätä tiennyt, olen näköjään todella onnekas kun olen saanut ympärilleni kaltaisiani, reiluja ja auttavaisia ihmisiä.  Toisin on näköjään muualla. Koittakaa nyt kuitenkin muistaa karman laki, kun hylkäätte läheisenne.

Itse autan kyllä sen minkä pystyn. Ihan rakkaudesta, ja siksi, että he ovat auttaneet minua monin tavoin vielä aikuisiällänikin. Mutta miksi aloituksen syyllistävä sävy? Ei minulla olisi mitään moraalista velvoitetta heitä auttaa. En ole heille mitään velkaa. HE halusivat hankkia minut OMASTA TAHDOSTAAN, omaksi ilokseen. Aika kauhea ajatus, että joutuisi automaattiseen kiitollisuudenvelkaan omasta syntymästään, johon ei mitenkään voi itse vaikuttaa...

Mun äiti ei ole ollut mun tukena esim äitiydessä, pikkulapsivaiheessa lasteni elämässä eikä itse asiassa mun elämässä ikinä tukevana tyyppinä vaan ainoastaan sinä jota pitäisi muiden tukea ja melkeinpä palvoa (vm 1945). Olen nyt itse 4-kymppinen enkä odota häneltä apua enkä tukea kun en ole tähänkään mennessä saanut, isäni olen jo hautaan hoitanut. En ole tukemassa enkä hoitamassa enää äitiäni vaan keskityn lapsieni tukemiseen. Metsä vastaa jne.

Kaverini täti on täysin kaverini harteilla. Sen omat lapset ovat itsekkäitä. Toinen asuu eri maassa ja hoitaa siellä vaan lapsenlapsiaan ja toinen lapsi asuu 180 km päässä ja on rappioalkoholisti.

Kaverini hoitaa tätinsä tarvittaessa sairaalaan ja hommaa sille tarvittavia tavaroita. Se saksan tytär käy tyyliin kerran vuodessa. Ei tuo milloinkaan lapsiaan tai lapsenlapsiaan käymään Suomessa, vaikka äitinsä niitä kaipaa.

Nyt se täti kuoli. Tää ulkomailla asuva tytär kävi pikaisesti hautajaisissa, jotka kaverini oli täysin järjestänyt. Tytär ei vaivautunut tuomaan miestään eikä lapsiaan edes hautajaisiin. Se alkoholistilapsi ei vaivautunut edes paikalle.

Iso osakehuoneisto ja kesämökki toki kelpasi niille lapsille perinnöksi. (Eikä kaverini tiettykään niitä havitellutkaan. itsellään on paljon varallisuutta myös)

86 ai juu, oli tuolla vanhuksella vielä kolmaskin tytär. Se asuu vallan eri mantereella eikä ole käynyt Suomessa vuoskymmeniin. Varmaan lähtee perintöä sinnekin.

Mummo on selkeästi inhonnut minua koko elämäni. Kun olin ihan pieni lapsi hän jätti minut tarkoituksella huomiotta, osteli kolmelle sisarukselleni kaikkea ja antoi niitä oikein isolla showlla, halusi että katson. En ollut koskaan kateellinen koska opin jo pienenä vihaamaan mummoa ihan sydämeni pohjasta. Muistan kun olin kuuden vanha ja oli synttärini. Vaari oli tehnyt upean kakun minulle, kun olin saanut lautasen eteeni, mummo otti sen pois ja isoon ääneen paasasi kuinka olen läski sika jonka ei kuulu syödä mitään. Olin todella pieni lapsi, urheilin paljon.

Kun kasvoin meno vain paheni. Siskoni kertoivat melkein päivittäin että mummo sanoi susta sitä ja tätä. Ihan järjettömiä valheita. Väitti että olen täysi alkoholisti, en tee muuta kuin juopottele, poikaystäväni on samanlainen. Yhdessä me vain juomme koko ajan. Siihen aikaan en käyttänyt yhtään alkoholia. Kävin töissä, mutta siskoilta kuulin että mummo kertoi kaikille että makaan vaan kotona ja juon, en käy töissä ja pummaan häneltä vain rahaa. En ole koskaan saanut euroakaan häneltä, en edes ottaisi vastaan.

Sain kaksi vuotta sitten tarpeekseni. Ymmärsin että minun ei tarvitse sietää sellaista käytöstä vain siksi että hän on äitini äiti. Katkaisin täysin välit. Hän koittaa soittaa mulle ehkä parin kuukauden välein, en vastaa. Sitten hän marmattaa siskoilleni kuinka olen ilkeä ja en vastaa. En vaan jaksa enää esittää että kaikki on hyvin.

Että voi saada arvostusta, pitää käyttäytyä sen mukaisesti. Pelkkä sukulaisuus tai ikä ei ole mikään syy. Elämäni on parempaa ilman sellaista haahkaa.

Vierailija kirjoitti:

86 ai juu, oli tuolla vanhuksella vielä kolmaskin tytär. Se asuu vallan eri mantereella eikä ole käynyt Suomessa vuoskymmeniin. Varmaan lähtee perintöä sinnekin.

Perintöä ei tarvitse mitenkään ansaita. Perinnön saaminen ei edellytä mitään muuta kuin pesään ryhtymistä, eikä se saa aikaan mitään velvollisuuksia näitä sukulaisia kohtaan. Lapsella ei ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan. Korkeintaan perinnön voi katsoa olevan hyvitystä siitä, että on pakotettu syntymään vastoin tahtoaan. Hymiö tähän. -35

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalsta on avannut silmäni sille, miten itsekkäitä minä-minä ihmisiä suomalaiset nykyään ovat. Oman lähipiirini perusteella en olisi tätä tiennyt, olen näköjään todella onnekas kun olen saanut ympärilleni kaltaisiani, reiluja ja auttavaisia ihmisiä.  Toisin on näköjään muualla. Koittakaa nyt kuitenkin muistaa karman laki, kun hylkäätte läheisenne.

Ajattelen samoin. Lisäksi tämä palsta on saanut minut huomaamaan, millaiselle jalustalle seksi on nostettu. Jollei saa mieleistään seksiä, niin erotaan näemmä heti. Seksiä haetaan monelta ihmiseltä eikä sitoutuminen ole tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnön kimpussa ollaan kyllä kun hyeenat mutta laitokset on täynnä vanhoja mummoja ja pappoja joita kukaan ei käy edes katsomassa. Ulkolaiset sukulaiseni järkyttyivät kun näkivät Suomessa käydessään vanhoja ihmisiä yksin kaupungilla kumarassa laahustamassa ja kantamassa kauppakassejaan. Muualla maailmalla ei tulisi kuuloonkaan samanlainen vanhempien hylkääminen!

Jos lapset ovat joutuneet vaihtamaan paikkakuntaa opiskelujen ja työn vuoksi, niin missä vaiheessa heidän pitäisi muuttaa takaisin vanhempien kotipaikkakunnalle? Et varmaan ajatellut tuota etkä sitäkään, onko noilla vanhuksilla edes lapsia.

Pitäisikö säätää laki, että työssäolevien aikuisten lapsien iäkkäät vanhemmat pakotetaan muuttamaan lasten kanssa samalle paikkakunnalle? Muuttaisitko sinä vanhana toiselle puolelle maapalloa tai sinne tänne, riippuen siitä, missä lapsesi sattuu silloin asumaan?

Jotain rajaa tuolle hurskastelulle.

Vanhemmat voivat muuttaa lasten luokse jos eivät asu samassa kaupungissa tai samassa maassa. Tuntuu vaan oudolta että jotkut voivat jättää vanhempansa johonkin laitokseen vaikka eivät ne vanhemmatkaan jättäneet meitä mihinkään vaan pitivät hyvää huolta. En pystyisi nukkumaan öitäni jos tietäisin että vanhemmillani ei ole kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalsta on avannut silmäni sille, miten itsekkäitä minä-minä ihmisiä suomalaiset nykyään ovat. Oman lähipiirini perusteella en olisi tätä tiennyt, olen näköjään todella onnekas kun olen saanut ympärilleni kaltaisiani, reiluja ja auttavaisia ihmisiä.  Toisin on näköjään muualla. Koittakaa nyt kuitenkin muistaa karman laki, kun hylkäätte läheisenne.

Niin sinäkin olisit tehnyt, jos ympärilläsi olisi ollut vain itsekkäitä minä-minä-ihmisiä. Sinähän autat heitä vain, koska he ovat olleet sinulle reiluja ja auttavaisia. Karma ei rankaise, jos vain annat samalla mitalla takaisin, kuin miten sinua on itseäsi kohdeltu. Sinulle se sen sijaan iskisi, jos sinä nyt hylkäisitkin läheisesi, joten soo soo, muistapa nyt käydä pyyhkimässä kylli-tädin peppu. Se on sun vastuullasi.

Että oksettaa nämä perintö kelpasi -jankkaajat. Miksi ihmeessä sellaisesta, mikä kuuluu jälkeläisille pitäisi jotenkin kieltäytyä? Kateus paistaa kauas niiltä, jotka eivät sitä henkilöä tai muuten niin ihmeitä summia ole perimässä.

Minusta perinnöllä ja ihmisten suhteilla eläessään ei pitäisi olla varsinaisesti mitään tekemistä keskenään. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnön kimpussa ollaan kyllä kun hyeenat mutta laitokset on täynnä vanhoja mummoja ja pappoja joita kukaan ei käy edes katsomassa. Ulkolaiset sukulaiseni järkyttyivät kun näkivät Suomessa käydessään vanhoja ihmisiä yksin kaupungilla kumarassa laahustamassa ja kantamassa kauppakassejaan. Muualla maailmalla ei tulisi kuuloonkaan samanlainen vanhempien hylkääminen!

Jos lapset ovat joutuneet vaihtamaan paikkakuntaa opiskelujen ja työn vuoksi, niin missä vaiheessa heidän pitäisi muuttaa takaisin vanhempien kotipaikkakunnalle? Et varmaan ajatellut tuota etkä sitäkään, onko noilla vanhuksilla edes lapsia.

Pitäisikö säätää laki, että työssäolevien aikuisten lapsien iäkkäät vanhemmat pakotetaan muuttamaan lasten kanssa samalle paikkakunnalle? Muuttaisitko sinä vanhana toiselle puolelle maapalloa tai sinne tänne, riippuen siitä, missä lapsesi sattuu silloin asumaan?

Jotain rajaa tuolle hurskastelulle.

Vanhemmat voivat muuttaa lasten luokse jos eivät asu samassa kaupungissa tai samassa maassa. Tuntuu vaan oudolta että jotkut voivat jättää vanhempansa johonkin laitokseen vaikka eivät ne vanhemmatkaan jättäneet meitä mihinkään vaan pitivät hyvää huolta. En pystyisi nukkumaan öitäni jos tietäisin että vanhemmillani ei ole kaikki hyvin.

Niin voivat, mutta eivät useinkaan halua. Perusteluksi sanotaan, että minä en kotoani minnekään lähde. En tiedä miten nykyisin on, mutta aiemmin ei laitoksessa asuvia vanhuksia saanut siirtää samalle paikkakunnalle missä lapset on. Kunnat kun eivät halua asukkaita, joista on vaan kuluja.

Vierailija kirjoitti:

Muuttakaa lähemmäs läheisiänne, jos välimatka on este tai siirtäkää vanhus itseänne lähelle. Etenkin jos asuu palvelutalon seinien sisällä, ei ole merkitystä, missä kaupungissa se on.

"Siirtäkään vanhus itsenne lähelle"? Kuule kun niillä vanhuksillakin on sananvaltaa asiaan, ei kaikki vanhukset ole ymmärtämättömiä dementia-potilaita. Omat vanhempani eivät suostu muuttamaan talostaan, molemmat lapset asuvat 300 kilometrin päässä ja jopa ottaisimme heidät luoksemme asumaan, vaan ei käy. Eivät halua lähteä tutusta kaupungista ja isän rakentamasta talosta. Ketään ystäviä heillä ei ole, mutta periaatteessa siis talo on heille tärkeämpi kuin omat lapset ja lapsenlapset.

Ei vanhuksia voi noin vain minnekään siirtää. Oma mummini asuu palvelutalossa omassa kotikaupungissaan, jossa hän on asunut 96 vuotta. Hän ei todellakaan muuta minnekään enkä ikinä rupeaisi häntä pakottamaan.

Toisin kun täällä monet väittävät, myös vanhuksilla on ystäviä. Mummini tietää omalla paikkakunnallaan kaikki ihmiset, kaikki ovat jonkun tyttöjä tai poikia.

Itsellenikin oma kotikaupunkini, omat kulmani ja omat ympyräni ovat erittäin tärkeitä, joten ymmärrän mummia kyllä. Tuohon pikkukaupunkiin en kuitenkaan itse muuttaisi edes aseella uhattuna eikä siellä mitään töitäkään olisi.

Pääkaupunkiseudulla laitokset, palvelutalot ja vanhainkodit ovat tupaten täynnä. Kunnallista paikkaa ei edes olisi mitään mahdollisuutta saada toiselta paikkakunnalta tulevalle vanhukselle.

Välimatka siis estää auttamisen arjen asioissa. Joka toinen tai kolmas viikonloppu käväisen. Hoito tapahtuu maksamillani verorahoilla, huonoa omaatuntoa en tunne vaikka välillä olenkin huolissani.

Minun vanhempani haluaisivat, että muuttaisin heille ja huolehtisin. Yksin ilman miestä (joka pitäis varmaan jättää) ja 30 km:n päähän mistään keskustasta (sekin pieni kylä). Molemmat vielä töissä ja hyvässä kunnossa. Silti suunnittelevat minulle ns. palvelijan huonetta missä asua, sitten kun muutan sinne ja ryhdyn omaishoitajaksi.

Omat isovanhempani ovat sen sijaan jo kuolleet. Palvelukodissa, jonne heidät jätettiin (tosin tietääkseni viihtyivät ihan hyvin.) Että sitä saa mitä tilaa.

Koska minulla on neljä lasta, työ ja asuntolaina. Koska omilta vanhemmilta en ole apua saanut, he ovat kuulemma omat lapsensa kasvattaneet ja nyt nauttivat omasta ajastaan. Omissa muistoissani kylläkin kasvatin itse itseni, kotona oleskelin mahdollisimman vähän. Sitä huutamista ja syyllistämistä ei jaksanut kuunnella, hyvä jos ruokaakaan kaapeista löytyi. Kotoa muutin pois niin pian kuin mahdollista.

Itselläni on suunnitelma vanhuuden varalle. Aion myydä talon pois hyvissä ajoin ja muuttaa palvelujen lähelle. Omille lapsilleni en jätä ristiksi vanhan talon myyntiä ja suurten tavaramassojen läpikäymistä. Palvelutaloon siinä vaiheessa kun ei oma kunto enää kestä. Lasten ei tarvitse minusta huolehtia, olisi toki ihana jos joskus jaksaisivat käydä. Mutta en aio jäädä heidän vastuulleen, he eivät ole minulle mitään velkaa.