Lue keskustelun säännöt.
"Jotkut lapset ei usko kuin tukkapöllyllä"
22.02.2017 |
Mitäs mieltä? Kaveri sanoi noin. Hänellä vilkas lapsi, jonka kanssa kuulemma yrittänyt olla johdonmukainen ja tiukka. Mutta vasta kun antoi kerran tukkapöllyä, alkoi totella. Sitä ennen nauroi päin naamaa, heitteli kamoja yms.
Itse olen aina ollut fyysistä kuritusta vastaan. Toisaalta, sen pojan käytös oli aina melko huonoa... Onko tukkapöllyä antava vanhempi automaattisesti huono vanhempi teidän mielestä?
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa te ammatti psykologit. Miten saat lopetettua hankalan lapsen käytöksen?
Pitääkö lapsen antaa tehdä ihan mitä huvittaa ja toivoa että kyllästyy?Lapsi kiipeilee pitkin huonekaluja yms ja kun sanoo että tulehan alas sieltä niin nauraa räkyttää ja väittää vastaan.. Jos lapsen ottaa pois sieltä huonekalun päältä niin potkii ja hakkaa ja puree ja sylkee päälle.
Olen harkinnut kokeilla tukistaa vähäsen että uskooko yhtään mutta en tiedä mikä muukaan auttaisi.. En halua lasta eristää oven taakse koska se on julmaa.. En ole muuta tehnyt kun komentanu ja vieny pois tilanteesta tai koittanut hämätä jollain toisella jutulla kuten esim "tule piirtämään" tai "tule katsomaan oktonautteja" mutta aina sekään ei onnistu jos jotain erityistä tuhmaa on tekemässä joka on niin lystikästä..
Muutaman kerran on päänsä kolauttanut kun on jatkuvaan vauhissa ja ei tunnu ettes siitä oppivan kun sama touhu jatkuu.
Miten tuollasta käytöstä saisi kitkettyä?
Otat täysin rauhallisena peukalon ja etusormen väliin ihan pienne töyhtön hiuksia niskasta ja pikkusen vetäset niin että se lapselle kirpasee hieman. Sen jälkeen lapsi tajuaa että hei tämä käytös ei ole sallittua.
Ei lapsi siitä kanna aikuiselle mitään kaunaa tai saa ikuisia traumoja. Päinvastoin. Lapsi vaistoaa sen että hän ei ole "lauman johtaja" vaan aikuinen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin.. jos luontoa mietitään. Susiemokin näykkäisee pentua hieman niskasta jos se perseilee. Saako sudenpentu ikuiset traumat?
Ja meillähän on myös ihan sivistyneitä kansakuntia, missä lapsen tukistaminen on täysin sallittua. Onko esim kaikki ranskalaiset teistä täysin vinoon kasvaneita ja kykenemättömiä normaaleihin ihmissuhteisiin ja kanssakäymiseen yhteiskunnassa?
Mistä nämä "tuhmat" ja "hankalat" lapset tulevat? Pitäiskö se kasvattaminen ja vanhemmuus aloittaa riittävän aikaisin, jotta äiti ei joudu alunperinkään tilanteeseen, jossa lapsi ei tottele ja vaan lällättelee ja nauraa päin naamaa?
Mutta kun se kasvattaminen, niin... se on työlästä. Sitä pitäisi sekä jaksaa että muistaa tehdä joka päivä. Mutta kun vanhempi haluaa päästä helpolla. Sitten ne ongelmat on edessä myöhemmin ja kysellään neuvoja, miten toimia, kun 5-vuotias ei tottele.
On ihan varma, että jos kasvatat lastasi huutamalla ja tukistamalla, lapsi oppii esimerkistä, että ihmissuhteita hoidetaan huutamalla ja tukistamalla. Kannattaa todella tutkiskella itseään, että minkälaisen roolimallin lapselleen antaa.
Mä en ymmärrä tätä, että osa ihmisistä ei näe kuin kaksi vaihtoehtoa: fyysinen kuritus tai ei kasvatusta ollenkaan.
Mulla on ollut lapsuudenperheessäni t o d e l l a tiukka "käytösraami", mitään perseilyä ei todellakaan katsottu ja käytöstapoja vaadittiin kuin aikuiselta. Silti koskaan mulle ei huudettu saati kajottu. Monia mun kavereita kuritettiin tukkapöllystä piiskan saamiseen, mutta kyllä se olin useimmiten minä, joka parhaiten käyttäytyi. Vielä sitten teininäkin, kun muiden touhu levisi käsiin. Enkä koskaa aukonut päätäni kenellekkään. Sellaista sisäistä motivaatiota kun sillä piiskalla harvemmin edistetään.
Niin ja kyllä niitä huonosti käyttäytyviä lapsia/nuoria ja sitä kauhistelevia aikuisia/vanhuksia on ollut aina. Kyllä ne nuoret osasi vaikka 60-70-luvullakin vanhempaa sukupolvea järkyttää, vaikka piiska oli varmaan monella käytössä ollut lapsuudessa.
Ja henkilökohtaisesti en jaksaisi sitä "kyllä vanhempia ihmisiä aina osattiin kunnioittaa"-mantraa. Ehkä osattiin, mutta ensinnäkin pelkoon perustuva kunnioitus ei ole mielestäni tavoittelemisen arvoista. Toiseksi, kyllä vanhempiakin ihmisiä voisi joskus käytöstavoista muistutella. Ei vanheneminen anna oikeutta käyttäytyä muita kohtaan huonosti. Sellainen kaikinpuolinen kunnioitus ja hyvät käytöstavat olisi mielestäni hyvä tavoite. Ja sitä ei ilmeisesti piiskalla saatu, kun katsoo välillä näiden selkäänsä saaneiden sukupolvien käytöstä muita kohtaan. Ja miettisin myös myös muita yhteiskunnallisia muutoksia esimerkiksi päivähoitojärjestelmän tai elintapojen muutoksen vaikutusta ennemmin, jos nyt halutaan nostaa nämä 70-80-l lähtien syntyneet niinksi the ennaltanäkemättömän huonosti käyttäytyviksi.
Vierailija kirjoitti:
Niin.. jos luontoa mietitään. Susiemokin näykkäisee pentua hieman niskasta jos se perseilee. Saako sudenpentu ikuiset traumat?
Ja meillähän on myös ihan sivistyneitä kansakuntia, missä lapsen tukistaminen on täysin sallittua. Onko esim kaikki ranskalaiset teistä täysin vinoon kasvaneita ja kykenemättömiä normaaleihin ihmissuhteisiin ja kanssakäymiseen yhteiskunnassa?
Hevosetkin potkii toisiaan, mutten mene silti potkimaan niitä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä nämä "tuhmat" ja "hankalat" lapset tulevat? Pitäiskö se kasvattaminen ja vanhemmuus aloittaa riittävän aikaisin, jotta äiti ei joudu alunperinkään tilanteeseen, jossa lapsi ei tottele ja vaan lällättelee ja nauraa päin naamaa?
Mutta kun se kasvattaminen, niin... se on työlästä. Sitä pitäisi sekä jaksaa että muistaa tehdä joka päivä. Mutta kun vanhempi haluaa päästä helpolla. Sitten ne ongelmat on edessä myöhemmin ja kysellään neuvoja, miten toimia, kun 5-vuotias ei tottele.
On ihan varma, että jos kasvatat lastasi huutamalla ja tukistamalla, lapsi oppii esimerkistä, että ihmissuhteita hoidetaan huutamalla ja tukistamalla. Kannattaa todella tutkiskella itseään, että minkälaisen roolimallin lapselleen antaa.
Itse ainakin olen kasvattanut alusta saakka, silti 4-vuotiaana lapsella oli juuri tuollaista käytöstä.
Mutta sun kommentissa ei ole mitään uutta. Keinojahan ei sullakaan ole, joten helpompi syytellä vanhempaa. Tässä ketjussa kukaan ei ole osannut antaa yhtäkään neuvoa miten pysäyttää ja saada kontakti lapseen joka on todella uhmakas. Paitsi tuo kiinnipito ja sekään tunnetusti ei ole riskitön keino.
On se kummallista, että eläinten kouluttamisessa ei väkivaltaa ja repimistä saisi käyttää, koska "eläin ei opi siitä mitään".
Ihmislapsi on kuitenkin niin paljon eläintä tyhmempi otus, että ei opi ilman väkivaltaa?
Jos kerran lasta saa tarttua hiuksista, miksei sitten koiranpentua tai kania saisi tarttua karvoista ja retuuttaa?
Jos kerran kolmivuotiaan tasolla oleva koira ei kykene yhdistämään tekemäänsä väärää siihen kipuun, niin miten lapsikaan?
Jos tosiaan lastenpsykiatrisella osastolla pärjätään ilman tukkapöllyjä, niin miksei sitten tavallisten lasten kanssa?
Saanko minä alkaa tukistamaan ketä tahansa lasta tuolla pihalla, jos joku perseilee? Miksen muka?
Omassa lähipiirissä piiskaa saanut poika hakkasi isänsä, kun pääsi itse miehen ikään. Että voi se väkivalta tulla takaisinkin päin. Ja sehän on vain oikein, koska niinhän olette lapsenne kasvattaneet. Ja heillä on tuo sama oikeus tukistaa teitä, kun vain ovat tarpeeksi isoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä, että osa ihmisistä ei näe kuin kaksi vaihtoehtoa: fyysinen kuritus tai ei kasvatusta ollenkaan.
Mulla on ollut lapsuudenperheessäni t o d e l l a tiukka "käytösraami", mitään perseilyä ei todellakaan katsottu ja käytöstapoja vaadittiin kuin aikuiselta. Silti koskaan mulle ei huudettu saati kajottu. Monia mun kavereita kuritettiin tukkapöllystä piiskan saamiseen, mutta kyllä se olin useimmiten minä, joka parhaiten käyttäytyi. Vielä sitten teininäkin, kun muiden touhu levisi käsiin. Enkä koskaa aukonut päätäni kenellekkään. Sellaista sisäistä motivaatiota kun sillä piiskalla harvemmin edistetään.
Niin ja kyllä niitä huonosti käyttäytyviä lapsia/nuoria ja sitä kauhistelevia aikuisia/vanhuksia on ollut aina. Kyllä ne nuoret osasi vaikka 60-70-luvullakin vanhempaa sukupolvea järkyttää, vaikka piiska oli varmaan monella käytössä ollut lapsuudessa.
Ja henkilökohtaisesti en jaksaisi sitä "kyllä vanhempia ihmisiä aina osattiin kunnioittaa"-mantraa. Ehkä osattiin, mutta ensinnäkin pelkoon perustuva kunnioitus ei ole mielestäni tavoittelemisen arvoista. Toiseksi, kyllä vanhempiakin ihmisiä voisi joskus käytöstavoista muistutella. Ei vanheneminen anna oikeutta käyttäytyä muita kohtaan huonosti. Sellainen kaikinpuolinen kunnioitus ja hyvät käytöstavat olisi mielestäni hyvä tavoite. Ja sitä ei ilmeisesti piiskalla saatu, kun katsoo välillä näiden selkäänsä saaneiden sukupolvien käytöstä muita kohtaan. Ja miettisin myös myös muita yhteiskunnallisia muutoksia esimerkiksi päivähoitojärjestelmän tai elintapojen muutoksen vaikutusta ennemmin, jos nyt halutaan nostaa nämä 70-80-l lähtien syntyneet niinksi the ennaltanäkemättömän huonosti käyttäytyviksi.
No tuota samaa mantraahan täällä on nyt hoettu monta sivua. Mutta sinäKÄÄN et pystynyt kertomaan mitä ne konkreettiset keinot oli, millä "perseilyä ei sallittu".
Ne varmasti kiinnostaisi niitä vanhempia, joiden lapset ei ihan normikeinoilla tottelekkaan.
Ranskassa tukkapöllyn antaminen on tavallista. Ja se kyllä näkyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Eli toisinsanoen annat jatkaa.
Nyt tekisi mieli antaa sinulle luunappi, kun vänkäät ja vänkäät vastaan vaikka aikuinen on jo asian monesti selittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Eli toisinsanoen annat jatkaa.
Nyt tekisi mieli antaa sinulle luunappi, kun vänkäät ja vänkäät vastaan vaikka aikuinen on jo asian monesti selittänyt.
No eihän se luunappi paljoa eroa siitä, miten itse väkisin pidät lasta sylissäsi. Tosin luunappi on lyhyt teko, sylissäpitohan voi olla pitkäkin kidutus. Saako sut ottaa väkisin syliin ja pitää raajoista kiinni jos olet hankala?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Eli toisinsanoen annat jatkaa.
Nyt tekisi mieli antaa sinulle luunappi, kun vänkäät ja vänkäät vastaan vaikka aikuinen on jo asian monesti selittänyt.
No eihän se luunappi paljoa eroa siitä, miten itse väkisin pidät lasta sylissäsi. Tosin luunappi on lyhyt teko, sylissäpitohan voi olla pitkäkin kidutus. Saako sut ottaa väkisin syliin ja pitää raajoista kiinni jos olet hankala?
Kiinnipitäminen ei ole kasvatuskeino vaan äärimmäinen konsti estää akuutit vahingot jos tilanne niin vaatisi. Eipä ole koskaan tarvinnut.
Jos joudun psykoosiin ja riehun vaaraksi itselleni tai lapsilleni niin kyllä, tietenkin minua saa (ja pitää) estää. Ja lievemmin, kyllähän esimerkiksi humalassa riitaa haastavaa kaveria voi ja pitää käydä estämässä lyömästä toista.
Tönäisisin myös lapseni täysiä katuun jos kyse olisi sekunneista ja vaihtoehtona auton alle jääminen. Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja. Mitään näistä keinoista ei käytetä kasvatusmielessä kun "muu ei tehoa", sillä luunapille ja tukkapöllylle on aina vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Jos alainen ei tottele pomoaan kuin väkivallalla, niin onko väkivalta ok?
Ja jos nyt tulet sanomaan, että ei ole sama asia niin ei olekkaan, koska lapsi on herkemmin haavoittuvampi, viattomampi, herkempi, traumatisoituvampi kuin aikuinen.
aikuinen saa potkut, ellei tee töitänsä. Aikuinen saa myös muita, tuntuvia rangaistuksia, kuten vaikka häädön kotoaan kun tarpeeksi kauan perseilee. Mutta jos lapsi perseilee, aikuinen saa sen rangaistuksen, lapsi päänsilitystä. Onhan se täällä ja muualla nähty, lapsi perseilee, vanhemmat saavat syyt niskoilleen, maksavat sakot ja vahingonkorvaukset, lisäksi muiden ylenkatseen ja pilkan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Eli toisinsanoen annat jatkaa.
Nyt tekisi mieli antaa sinulle luunappi, kun vänkäät ja vänkäät vastaan vaikka aikuinen on jo asian monesti selittänyt.
No eihän se luunappi paljoa eroa siitä, miten itse väkisin pidät lasta sylissäsi. Tosin luunappi on lyhyt teko, sylissäpitohan voi olla pitkäkin kidutus. Saako sut ottaa väkisin syliin ja pitää raajoista kiinni jos olet hankala?
Kiinnipitäminen ei ole kasvatuskeino vaan äärimmäinen konsti estää akuutit vahingot jos tilanne niin vaatisi. Eipä ole koskaan tarvinnut.
Jos joudun psykoosiin ja riehun vaaraksi itselleni tai lapsilleni niin kyllä, tietenkin minua saa (ja pitää) estää. Ja lievemmin, kyllähän esimerkiksi humalassa riitaa haastavaa kaveria voi ja pitää käydä estämässä lyömästä toista.
Tönäisisin myös lapseni täysiä katuun jos kyse olisi sekunneista ja vaihtoehtona auton alle jääminen. Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja. Mitään näistä keinoista ei käytetä kasvatusmielessä kun "muu ei tehoa", sillä luunapille ja tukkapöllylle on aina vaihtoehto.
Tuolla lainauksissa lukee ihan selvästi miten kerrot joskus pitäväsi lapsesta tiukasti kiinni ja luettelit sen muiden kasvatuskeinojen joukkoon. Joten käänsit ilmeisesti kelkkasi.
"Mutta sun kommentissa ei ole mitään uutta. Keinojahan ei sullakaan ole, joten helpompi syytellä vanhempaa. Tässä ketjussa kukaan ei ole osannut antaa yhtäkään neuvoa miten pysäyttää ja saada kontakti lapseen joka on todella uhmakas. Paitsi tuo kiinnipito ja sekään tunnetusti ei ole riskitön keino."
Helppo syyttää vanhempaa? No ketähän siitä huonosta kasvatuksesta sitten syyttäisi - sitä lasta vai?
Minäpä kerron jotain. Kerron, vaikka et kuitenkaan halua kuulla. Lapset saa käyttäytymään hyvin, kun a) näyttää itse mallia ja b) muistaa jatkuvasti kehua ja kiittää lasta hyvästä käytöksestä. Siis koko ajan ja kaikenlaisesta hyvästä käytöksestä. Siitä, miten kivasti lapsi käyttäytyi kaupassa, miten nätisti antoi pukea päälle ja miten todella hienosti söi lautasen tyhjäksi.
Täällä jaetaan kovasti vinkkejä, miten rangaista lasta, mutta kukaan ei puhu siitä, miten palkita hyvästä käytöksestä, vaikka se on paljon tehokkaampi tapa. Lapsethan on mielellään mieliksi. Me kaikki ihmiset haluamme saada muilta myönteistä palautetta.
Olen pahoillani, mutta mulla ei ole kokemusta siitä, miten lapsi on "todella uhmakas", mutta mielestäni sinun sananvalintasi kertoo jo paljon siitä, missä näet, että ongelma on. Sekin on todella kuvaavaa, kun täällä aikuiset puhuu, että pienet lapset "perseilee".
Vierailija kirjoitti:
On se kummallista, että eläinten kouluttamisessa ei väkivaltaa ja repimistä saisi käyttää, koska "eläin ei opi siitä mitään".
Ihmislapsi on kuitenkin niin paljon eläintä tyhmempi otus, että ei opi ilman väkivaltaa?
Jos kerran lasta saa tarttua hiuksista, miksei sitten koiranpentua tai kania saisi tarttua karvoista ja retuuttaa?
Jos kerran kolmivuotiaan tasolla oleva koira ei kykene yhdistämään tekemäänsä väärää siihen kipuun, niin miten lapsikaan?
Jos tosiaan lastenpsykiatrisella osastolla pärjätään ilman tukkapöllyjä, niin miksei sitten tavallisten lasten kanssa?
Saanko minä alkaa tukistamaan ketä tahansa lasta tuolla pihalla, jos joku perseilee? Miksen muka?
Omassa lähipiirissä piiskaa saanut poika hakkasi isänsä, kun pääsi itse miehen ikään. Että voi se väkivalta tulla takaisinkin päin. Ja sehän on vain oikein, koska niinhän olette lapsenne kasvattaneet. Ja heillä on tuo sama oikeus tukistaa teitä, kun vain ovat tarpeeksi isoja.
No, itse ainakin hyväksyn eläintenkin koulutuksessa hetkellisen fyysisen kurittamisen, jos muut keinot eivät tehoa. Esimerkiksi jos kasvattamani varsa hyppi taluttaessa pystyyn, nykäisin sitä napakasti narusta, ja sitten jatkoin taluttamista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eipä se pitkään hyppimistä jaksanut yrittää, ja nykyään on erittäin hyväkäytöksinen ja ihmisrakas hevonen. Kyllä se perseily pitää laittaa loppumaan heti varhaisessa vaiheessa, ei olisi huvittanut roikkua hyppivän hevosen perässä, kun en uskaltanut sitä varsana napakasti komentaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että on näitä lapsia joilla ei auta mikään puhe. Nykyään lapset nauravat aikuisille, lällättävät ja perseilevät ja se on hemmetin helpoksi tehty heille. Lapset tietävät etteivät aikuiset mahda mitään. Vanhempi ottaa jonkun puhelimen pois viikoksi, ja? Lapsi ei välitä siitä hittojakaan, viikon päästähän saa taas puhelimen takaisin.
Toki tähän vaikuttaa niin paljon itse lapsi ja hänen temperamentti. Toiset lapset uskovat helpommalla ja toiset eivät usko millään. Minä olin jälkimmäinen tapaus. Kyllä minulta otettiin lempileluja takavarikkoon ja pelikieltoa annettiin. Eipä kiinnostanut minua. Kyllä kunnon tukkapölly sen sijaan sai käyttäytymään.
Olen hyvissä väleissä äitini kanssa. Olen kiitollinen, että piti kurissa. Ilman sitä olisin satavarmasti ajautunut huonoon seuraan sekä ongelmiin.
Missä näitä kurittomia huligaanilapsia tapaa? Keikkailen päiväkodeissa sijaisena, yleensä 3-5 -vuotiaiden ja eskarilaisten ryhmissä, ja en kyllä tuollaista meininkiä ole havainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Eli toisinsanoen annat jatkaa.
Nyt tekisi mieli antaa sinulle luunappi, kun vänkäät ja vänkäät vastaan vaikka aikuinen on jo asian monesti selittänyt.
No eihän se luunappi paljoa eroa siitä, miten itse väkisin pidät lasta sylissäsi. Tosin luunappi on lyhyt teko, sylissäpitohan voi olla pitkäkin kidutus. Saako sut ottaa väkisin syliin ja pitää raajoista kiinni jos olet hankala?
Jos menet vaikka kadulle riehumaan ja mäiskimään muita jne terrorisoimaan, niin kyllä sinuakin poliisit pitävät väkisin aloillaan, kunnes rauhoitut.
Eivät esim. tempaise turpaan tai kisko hiuksista.
Ja myös kansalaiset saa pitää toisia kansalaisia aloillaan, ilman että se katsotaan väkivallaksi.
Joku kyseli, että mitä sitten pitäisi tehdä, jos lapsi ei tottele ja mikään ketjussa mainituista konsteista ei auta. Niin, ei siihen voi sanoa mitään neuvoa tutustumatta perheeseen ja sen tilanteeseen, suosittelen siis esim. perheneuvolaa. Hyvin usein olen törmännyt niin vanhemmissa kuin ammattikasvattajissakin siihen, että kuvittelevat olevansa johdonmukaisia ja ihan ihmeissään ovat kun lapsi ei lopeta esim. karjumista/muuta riehumista. Juju piilee siinä, että se luottamus ja kunnioitus pitää rakentaa jo ennen sitä lapsen saamaa raivaria, sen pitää olla läsnä jatkuvasti kun lapsen kanssa on tekemisissä.
Monet kerrat olen joutunut puuttumaan asiaan, kun joku toinen ammattilainen on levitellyt käsiään raivoavan lapsen edessä, jotakin se kertoo tilanteesta, että toisella lapsi on raivonnut jo vartin ja kun minä menen paikalle, niin raivoaminen loppuu kuin seinään ja lapsi alkaa toimimaan. Kyllä lapset raivoaa minullekkin välillä ja se on ihan ok, tunteissa ei ole mitään väärää, mutta se pysyy kohtuullisella tasolla, koska lapset tietävät minun olevan johdonmukainen (jos jotain sanon, niin se myös tarkoittaa sitä, niin hyvässä kuin pahassakin, lupaukset ja uhkaukset toteutuvat 95% varmuudella) ja luottavat siihen että minä kannattelen tilannetta.
Jos lepsuilee jatkuvasti "normaalitiltanteessa" niin ei sitä lasta ihan varmasti saa "hallintaan" sitten kun hällä menee kuppi nurin, se on aivan varma juttu. Aikuset eivät vain itse näe omaa epäjohdonmukaisuuttaan kasvatuksessa ja syyttävät lasta tämän reaktiosta, vaikka lapsi vain tekee niinkuin aikuiset on hänelle opettaneet, tekee sitä mikä kannattaa.
Itse teen huutavan lapsen kanssa heti alusta lähtien niin, että annan hänen huutaa. Varsin yksinkertaista ja on toiminut jokaiseen lapseen joka on huutamista minulle kokeillut. Ensimmäisellä parilla kerralla saattaa huutaa pitkäänkin, sinnikkäimmät esim. puolituntia, mutta tottakai he lopettaa, kun huutamisesta ei ole mitään hyötyä. Kokeilevat toki joskus uudelleenkin, jossain vaiheessa voin ihan ääneen sanoa lapselle, että "olenko minä joskus antanut huutamalla periksi?" tai "onko tuosta huutamisesta joskus ollut höytyä?" ja lapsi lopettaa yleensä aika nopeasti. Vähän tilanteesta riippuu, mutta joskus on parempi ottaa lapsi syliin ja rauhoitella siinä, joskus taas on parempi olla vain läsnä tilanteessa koskematta lapseen, teki mitä teki, niin rauhallisuus ja varmuus on niissä tilanteissa hyvin tärkeää! Lapsi saattaa huomata pienenkin ärtymyksen, mikä taas on reaktio siihen huutamiseen ja sitä reaktiota lapsi juuri haluaakin.
Huutamisella ei saa mitään, koskaan, ei vaikka kuinka naapurit häiriintyisivät ja mummot katsoisivat kieroon.
Vauvat tietenkin erikseen.
Kertokaa te ammatti psykologit. Miten saat lopetettua hankalan lapsen käytöksen?
Pitääkö lapsen antaa tehdä ihan mitä huvittaa ja toivoa että kyllästyy?
Lapsi kiipeilee pitkin huonekaluja yms ja kun sanoo että tulehan alas sieltä niin nauraa räkyttää ja väittää vastaan.. Jos lapsen ottaa pois sieltä huonekalun päältä niin potkii ja hakkaa ja puree ja sylkee päälle.
Olen harkinnut kokeilla tukistaa vähäsen että uskooko yhtään mutta en tiedä mikä muukaan auttaisi.. En halua lasta eristää oven taakse koska se on julmaa.. En ole muuta tehnyt kun komentanu ja vieny pois tilanteesta tai koittanut hämätä jollain toisella jutulla kuten esim "tule piirtämään" tai "tule katsomaan oktonautteja" mutta aina sekään ei onnistu jos jotain erityistä tuhmaa on tekemässä joka on niin lystikästä..
Muutaman kerran on päänsä kolauttanut kun on jatkuvaan vauhissa ja ei tunnu ettes siitä oppivan kun sama touhu jatkuu.
Miten tuollasta käytöstä saisi kitkettyä?