Lue keskustelun säännöt.
Anopin kanssa ei kemiat kohtaa
N32
21.02.2017 |
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 8vuotta, joista 5 naimisissa. Anoppilaan meno silti on minulle aina ahdistavaa. En koe voivani olla oma itseni miehen vanhempien seurassa, olen jatkuvassa epämukavuus tilassa heillä vieraillessani. Osasyy tähän on ettei jaeta samoja arvoja, periaatteita, ei oikeestaan mitään. Appivanhempani ovat hyvin pienestä kylästä ja pitävät kaikkea vähänkin erillaista outona ja oksettavana. Homous on edelleen heidän mielestään sairaus, tummaihoiset pitäisi ampua saunan takana ja niin edelleen. He ovat menettäneet yhteisen kipinänsä jo aikapäiviä sitten, nukkuvat eri huoneissa, käyvät eri aikaan saunassa mutta yhdessä on vaan oltava kun on kerran ruvettu olemaan. En käsitä elämää jota he elävät, mutta kunnioitan silti heitä ihmisinä. En koskaan ole tuonut esille eriäviä mielipiteitäni tai kohdellut heitä epäkunnioittavasti. Muutaman kerran ollaan keskusteltu asioista joissa mielipiteemme eriävät, mutten ole jaksanut alkaa väittelemään. Olen usein hiljaa ja annan olla. Teen kuitenkin selväksi etten ole samaa mieltä.
Anoppi tykkäisi käydä minun kanssani kaupoilla. Hän on ilmaissut mielenkiintonsa tulla meille omien lomiensa ajaksi kaupunkiin, mikä tietysti tarkottaisi sitä että viettäisin hänen kanssaan aikaa 24/7 töiden ulkopuolella. Minua ajatus ei kamalasti nappaa. He eivät ole vanhoja, mutta vanhollisia. He elävät kuplassa, jossa kuvittelevat heidän pienen kylänsä olevan koko maailma, eivätkä pysty tarkastelemaan asioita yhteiskunnallisesti. He eivät tajua, että elämää on heidän pikku kylänsä ulkopuolella ja ihmisiä esimerkiksi kuolee nälkään. He eivät yksinkertaisesti ymmärrä tämmöisiä asioita. Perus arkipäivän keskusteluistakin käy ilmi heidän maailmankatsomuksena. En jaksa kerta kaikkiaan keskustella ihmisten kanssa, jotka alkavat heti paapattaa homoista, neekereistä ja kaikesta mikä heidän kohdallaan on vaan niin väärin. Keskustelu menee aina siis siihen.
Olen vältellyt anoppilassa käymistä, mutta käyn siellä kuitenkin silloin tällöin miehen mukana. Mies ymmärtää tilanteen hyvin, sillä on vanhempiensa mielipiteistä ja arvoista myös eri mieltä. En tiedä miten saisin nuo anopin kesäloma viikko vierailut sivutettua nätisti hänen mieltään pahoittamatta?
Ollaan päätetty miehen kanssa alkaa perustamaan perhettä pikkuhiljaa, nyt kun tilanteemme olisi siihen hyvä. En vaan tiedä haluanko lapsilleni tuon tapaisia isovanhempia. En missään nimessä halua lapselle "tartuttaa" arvoja ja asenteita joita appivanhempani kantavat ja pitävät arvossaan.
Onko muilla vastaavanlaisia appivanhempia?
Kommentit (24)
Kuvailit juuri minun omaa perhettäni. Varsinkin isääni, joka on homofobinen rasisti ja joka ei ymmärrä mitään uutta. Äitini ei ole homofobinen eikä rasistikaan mutta on sitäkin tiukempi kaiken uuden vastustaja. Ei ymmärrä asioita kuin omalta kannaltaan jne. Molemmat ovat ns. maalaisia juntteja, työläisiä taustaltaan. Harrastuksena penkkiurheilu, iskelmät, tositeevee jne. Olemme äänekkäitä ja puhumme aika värikkäästi.
Rakkaita molemmat mutta silti kukaan meistä kolmesta sisaruksesta ei ole samanlainen rasisti. Olemme varsin äänekkästi oltu aina isämme fobioiden vastustajia. Eli sitä se ei ainakaan tarkoita, että automaattisesti miehestäsi tulisi tällainen lapsen saannin jälkeen.
Appivanhempani ovat taas aivan päinvastaisia. Rasistisia ovat hekin mutta toisaalta he ovat erittäin varakkaita snobeja. Rahaa on peritty ovista ja ikkunoista. Varakkuutta on ja varaa olla nokka pystyssä kaikkea "köyhäinapua" kohtaan. Harrastuksiin kuuluu ooppera, jooga, viinit. Kiroileminen on pahinta mitä naisihminen voi tehdä ja aina pitää käyttyäytyä sivistyneesti ja hillitysti. Raskasta on olla tekemisissä tämänkin pariskunnan kanssa.
Sijoitumme molemmat jotakuinkin keskelle omien vanhempiemme aatemaailmaa. Olemme suvaitsevaisia kaupunkilaisia, emme pelkää uusia asioita. Toisaalta ymmärrämme myös ns. maalaisuutta ja sieltä otamme myös asioita elämäämme. Molemmat ääripäät saavat aina vastareaktion aikaiseksi. Kun olemme tekemisessä minun vanhempien kanssa, minusta tulee paljon "kaupunkilaisempi" kuin olenkaan. Appivanhempien kanssa tekee mieli kirota päräyttää vain ihan pahennuksen vuoksi. Ja sen teenkin joskus kun tarpeeksi ärsyynnyn.
Eli ymmärrän ap:n ongelman varsin hyvin. Se on raskasta kun ei voi olla ns. oma itsensä. Varsinkin jos joutuu viettämään pitempiä pätkiä kuin parin tunnin päivällisvierailun ajan yhdessä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurahdin, AP, koska kirjoituksestasi päätellen olet niitä ihmisiä, jotka epäröimättä toivottavat koko maailman kylään, mutta appivanhempiesi "erilaisuus ja erilaiset arvot" saavat sinut välttämään heitä. Mieti.
Kuulostaa myös mun perheeltäni aloittajan appivanhemmat. Tuo tyyli jolla vierailusi hoidat- olet haastamatta riitaa, mutta tuot mielipiteesi esille, on mielestäni juurikin toimiva rasististen ihmisten kanssa. Usein isäni alkaessa lietsoa pakolaisvihaa käännän keskustelun muuhun tai sanon suoraan, että tästäkö sä haluat nyt keskustella, usein näin saan hänet hiljenemään. Jatka siis vaan samaan malliin Ihminen joka seisoo mielipiteensä takana yhtä vankkana kuin kiinan muuri on vaikea saada ymmärtämään sinun kantaasi, syntyy vain riita. Näillä eväillä pärjään omien porukoitteni kanssa. Lapsi asiassa on hienoa jos miehesi seisoo kannallasi. Adoptio todellakin on TEIDÄN asia, ei appivanhempien. Jos he eivät lastanne hyväksy se on heidän oma häpeänsä!
Omasta mielestäni en ole appivanhempiani mitenkään haukkunut. Kuten aikaisemmin mainitsinkin, kunnioitan heitä ihmisinä ja yritän ymmärtää syyt heidän vahvoille horjumattomille mielipiteilleen. En pidä itseäni sen viisaampana kuin ketään muutakaan, mutta teille jotka minua tulitte tänne lyttäämään ei sillä liene merkitystäkään eikä minun puolustuksillani ole teille väliä.
Anoppi on itsekin vielä työelämässä, joten tulossa olisi omien lomien ja vapaiden mukaan, ei siis mieheni vapaiden mukaan.
Kiitos kaikille tsempeistä ja vertaistuesta ja kokemuksistanne!
AP