Kansanedustaja: Työttömät eivät ota töitä vastaan
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005091984.html
– Jos siivoajia ei esimerkiksi löydy Suomesta töihin, onhan se aika erikoinen tilanne. Ei se nyt kamalan suurta ammattitaitoa vaadi. Siihen on kuitenkin koulutettavissa ihmisiä.
Häkkäsen mukaan valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön selvitysten mukaan on kymmeniätuhansia työpaikkoja auki.
– Niistä iso osa on Uudellamaalla. Samaan aikaan Uudellamaalla työttömyys on kasvanut ja pitkäaikaistyöttömyyden ongelma pahentunut. Monet näistä työtehtävistä on aivan tavallisia. Kannusteet ovat vinossa, Häkkänen sanoi keskiviikkona.
Häkkäsen mukaan on osa totuutta, etteivät ihmiset jaksa mennä töihin, kun on mahdollisuus elää tuilla.
Häkkäsen mielestä vika ei ole ihmisissä, jotka eivät ota töitä vastaan, vaan järjestelmässä.
Aika outoa, kun itse hakee mitä tahansa täällä Helsingissä, vaikka siivousta, niin ei ole toivoakaan työnsaannista.
Kommentit (78)
Arvasin että kyseinen kansanedustaja on kokoomuslainen. Olen tehnyt siivoustyötä nollatuntisopimuksella, sen kesän elin enimmäkseen sovitellulla työmarkkinatuella. Moni paikka tarjoaa muutamaa tuntia viikossa, sopii lähinnä opiskelijalle. Työtön jos ottaa vastaan niin tukien maksu viivästyy eikä hyödy taloudellisesti. Ja tunnit saattavat olla esim. 6.00 alkaen, jolloin pitäisi herätä neljältä. Ilmeisesti töihin tulijoita riittää koska kaikkia halukkaita ei oteta.
Vierailija kirjoitti:
Mietittekö työttömät koskaan osa-aikatyötä tai harjoittelua sijoituksena itseenne? Harva työnantaja tarjoaa kokoaikaista vakituista työpaikkaa ilman aiempaa kokemusta. Itse aloitin osa-aikaisena ja nyt vuosi myöhemmin olen osaston esimies. Ilman aiempaa kokemusta juuri tältä alalta. Myöskään mitään koulutusta minulla ei ole. Että kyllä se paskaduunin tekeminen joskus kannattaa, omalla osaamisella saa hilattua palkkaa kivasti ylös! TES ei ole mikään raamattu, jos olet pätevä ja osaava, niin mikä estää pyytämästä enemmän palkkaa?
Meinaat, että työttömän pitää vetää hankkimansa koulutus vessanpöntöstä alas ja mennä tekemään jotain ihan muuta työtä vain saadakseen EHKÄ joskus oikean työpaikankin alalta, jolle ei ole koskaan edes halunnut? Ymmärrän osa-aikaisuuden ja harjoittelun vastavalmistuneelle, kunhan työ on oman alan työtä. Muussa tapauksessa täysin hukkaanheitettyä aikaa, jos haluaa päästä oman alansa töihin.
t. Työnantaja
Valitettavasti täyttyy olla samaa mieltä. Olen työssäni nähnyt tämän, niin olen työkkärin täti. Vaikka kuinka kannustat ja motivoit, huom et pakota etkä määrää, ei kiinnosta. Olen kuullut kymmeniä eri syitä ja perusteluja miksi työtää ei voida/haluta ottaa vastaa. Kannustinloukut pahimmasta päästä, ja uskokaapa työttömyyteen myös tottuu ja siitä voi tulla normaaliolotila. Tämä ei työtön toki voi sanoa ääneen. En halua syyllistää ketään, olen itsekin ollut pitkään työtön, mutta tämä on valitettava totuus. On myös ihmisiä, jotka oikeasti haluavat töihin, mutta suhteessa heitä on paljon vähemmän. Heidän tilanteensa oikeasti harmittaa ja surettaa.

Sinun asenteellasi työttömyytesi tulee kestämään, ilmeisesti se on tarkoituksesisikin. Aina kannattaa tehdä jotain muuta kuin vetään lonkkaa kotona. Juuri kaltaisistasi ihmisistä artikkelissa puhutaan. Kannatan asennemuutosta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietittekö työttömät koskaan osa-aikatyötä tai harjoittelua sijoituksena itseenne? Harva työnantaja tarjoaa kokoaikaista vakituista työpaikkaa ilman aiempaa kokemusta. Itse aloitin osa-aikaisena ja nyt vuosi myöhemmin olen osaston esimies. Ilman aiempaa kokemusta juuri tältä alalta. Myöskään mitään koulutusta minulla ei ole. Että kyllä se paskaduunin tekeminen joskus kannattaa, omalla osaamisella saa hilattua palkkaa kivasti ylös! TES ei ole mikään raamattu, jos olet pätevä ja osaava, niin mikä estää pyytämästä enemmän palkkaa?
Meinaat, että työttömän pitää vetää hankkimansa koulutus vessanpöntöstä alas ja mennä tekemään jotain ihan muuta työtä vain saadakseen EHKÄ joskus oikean työpaikankin alalta, jolle ei ole koskaan edes halunnut? Ymmärrän osa-aikaisuuden ja harjoittelun vastavalmistuneelle, kunhan työ on oman alan työtä. Muussa tapauksessa täysin hukkaanheitettyä aikaa, jos haluaa päästä oman alansa töihin.
t. TyönantajaSinun asenteellasi työttömyytesi tulee kestämään, ilmeisesti se on tarkoituksesisikin. Aina kannattaa tehdä jotain muuta kuin vetään lonkkaa kotona. Juuri kaltaisistasi ihmisistä artikkelissa puhutaan. Kannatan asennemuutosta!
Ja sinun lukutaidollasi ei olisi mitään asiaa minun yritykseeni :D Ihan tiedoksesi: en ole ollut päivääkään elämässäni työtön ja viimeiset 10 vuotta olen pyörittänyt omaa yritystäni, joka työllistää itseni lisäksi 11 muuta ihmistä.
Jos meille hakee töihin DI, joka ei ole valmistumisensa jälkeen tehnyt muuta kuin osa-aikaisia töitä tai harjoitteluja jossain siivousfirmassa siivoojana, niin ei ole mitään asiaa meille töihin. Jos taas DI on käyttänyt työttömyysaikansa vaikka opiskelemalla avoimessa sellaisia alan kursseja, joita ei opiskeluaikanaan valinnut, niin se on jo paljon parempi. Tai hankkinut muulla tavoin lisää alan osaamista ja ylläpitänyt jo olemassa olevaa osaamistaan.

Ihan ohis, mutta en ymmärrä miksi kaltaisesi yritysjohtaja roikkuu av:lla. Täällä on muitakin ihmis/ammattiryhmiä, joilla ihan oikeasti luulisi olevan muutakin tekemistä - lue elämää- viikonloppuisin kuin roikkua täällä.

Yritysjohtaja lienee vähän yliampuva titteli kuvaamaan näinkin pienen firman omistajaa, mutta kiitos :) Ja mä istun tässä koneella, koska muu perhe vielä nukkuu. Kohta suihkuun ja sitten kaupungille tapaamaan ystävääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietittekö työttömät koskaan osa-aikatyötä tai harjoittelua sijoituksena itseenne? Harva työnantaja tarjoaa kokoaikaista vakituista työpaikkaa ilman aiempaa kokemusta. Itse aloitin osa-aikaisena ja nyt vuosi myöhemmin olen osaston esimies. Ilman aiempaa kokemusta juuri tältä alalta. Myöskään mitään koulutusta minulla ei ole. Että kyllä se paskaduunin tekeminen joskus kannattaa, omalla osaamisella saa hilattua palkkaa kivasti ylös! TES ei ole mikään raamattu, jos olet pätevä ja osaava, niin mikä estää pyytämästä enemmän palkkaa?
Meinaat, että työttömän pitää vetää hankkimansa koulutus vessanpöntöstä alas ja mennä tekemään jotain ihan muuta työtä vain saadakseen EHKÄ joskus oikean työpaikankin alalta, jolle ei ole koskaan edes halunnut? Ymmärrän osa-aikaisuuden ja harjoittelun vastavalmistuneelle, kunhan työ on oman alan työtä. Muussa tapauksessa täysin hukkaanheitettyä aikaa, jos haluaa päästä oman alansa töihin.
t. TyönantajaSinun asenteellasi työttömyytesi tulee kestämään, ilmeisesti se on tarkoituksesisikin. Aina kannattaa tehdä jotain muuta kuin vetään lonkkaa kotona. Juuri kaltaisistasi ihmisistä artikkelissa puhutaan. Kannatan asennemuutosta!
Ja sinun lukutaidollasi ei olisi mitään asiaa minun yritykseeni :D Ihan tiedoksesi: en ole ollut päivääkään elämässäni työtön ja viimeiset 10 vuotta olen pyörittänyt omaa yritystäni, joka työllistää itseni lisäksi 11 muuta ihmistä.
Jos meille hakee töihin DI, joka ei ole valmistumisensa jälkeen tehnyt muuta kuin osa-aikaisia töitä tai harjoitteluja jossain siivousfirmassa siivoojana, niin ei ole mitään asiaa meille töihin. Jos taas DI on käyttänyt työttömyysaikansa vaikka opiskelemalla avoimessa sellaisia alan kursseja, joita ei opiskeluaikanaan valinnut, niin se on jo paljon parempi. Tai hankkinut muulla tavoin lisää alan osaamista ja ylläpitänyt jo olemassa olevaa osaamistaan.
Juuri näin. Esim. IT-alalla työttömälle parasta ajankäyttöä on uusien teknologioiden itseopiskelu (tai jokin järkevä alan kurssitus jos sellaista olisi saatavilla). Työvoimapoliittiset (kiusaamis)toimenpiteet saati joku palkaton työkokeilu jossakin kaupungin kierrätyskeskuksessa ei tee kerta kaikkiaan mitään muuta kuin vahinkoa ko. työttömän työllistymismahdollisuuksille.
Minä otin juuri vastaan osa-aikatyön. Päivähoitomaksujen ja matkakulujen jälkeen minulle jää tästä jotakuinkin työmarkkinatuen verran palkkaa. Aika motivoivaa.
Noh. Toivottavasti saan edes vähän soviteltua päivärahaa.
Katsoin Ruoveden sijainnin, luulisi lähialueilla asuvan reippaasti työttömiä??
Ilmeisesti työttömät ei halua tehdä kesällä töitä kun keväällä tehtävä rekry ei kiinnosta??
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti täyttyy olla samaa mieltä. Olen työssäni nähnyt tämän, niin olen työkkärin täti. Vaikka kuinka kannustat ja motivoit, huom et pakota etkä määrää, ei kiinnosta. Olen kuullut kymmeniä eri syitä ja perusteluja miksi työtää ei voida/haluta ottaa vastaa. Kannustinloukut pahimmasta päästä, ja uskokaapa työttömyyteen myös tottuu ja siitä voi tulla normaaliolotila. Tämä ei työtön toki voi sanoa ääneen. En halua syyllistää ketään, olen itsekin ollut pitkään työtön, mutta tämä on valitettava totuus. On myös ihmisiä, jotka oikeasti haluavat töihin, mutta suhteessa heitä on paljon vähemmän. Heidän tilanteensa oikeasti harmittaa ja surettaa.
Oletko päässyt työkkäriin "tädiksi" reittä pitkin, kun et osaa oikein kirjoittaa? Sillä tavalla toki saa töitä jossain tapauksissa ja jonon ohi, vaikka osaaminen on vähän sitä sun tätä.
Vierailija kirjoitti:
http://www.talouselama.fi/uutiset/yritys-ihmeissaan-tarjoaa-koulutuksen…
0
Hum, kymmenes kurssi ja montako kurssilaista? jos10 per kurssi olisi niin kaiken järjen mukaan noilla olisi 100 uudempaa ja vanhempaa työntekijää tehtaassaan. Jotenkin vaikuttaa siltä että firmalla on pikemminkin vaikeuksia saada taloon tulleitä pysymään töissä. Ehkä kannattaisi miettiä ensin tätä siellä yrityksessä sen sijaan että syyllistetään työttömiä. Ruovesi ei muutenkaan ole hirveän suuri paikka ja jos nuo tuota tahtia käyvät läpi porukkaa kurssillaan ja yksikään ei halua takaisin kun on kerran kokeillut niin kohta noilta tosiaan loppuu kurssitettavat.
Jos työnantaja tarjoaa työtä, josta saa työehtosopimuksen palkaa kaikkine sopimuksessa olevine lisineen, niin en usko, että tällaiseen työhön ei olisi hakijoita. Työnantajat eivät halua sitoutua työntekijöihin enää nykyään, se on se ongelma. Siksi käytetään vuokrafirmoja ja keikkatyöläisiä. On turha kuvitella, että työntekijä sitoutuu, kun työsuhde voi katketa päivän varoitusajalla. Kyse on siis kokonaisen työkulttuurin muutoksesta. Suomessa ei voi asua inhimillisesti ulkona teltassa ympäri vuoden, joten työntekijän pitäisi saada asumis- ja ruokarahat työstään. Sekin tuntuu olevan utopiaa, kun tarjotaam muutaman tunnin pätkiä silloin tällöin. Työnantajien edustajat syyllistävät aina työttömiä samoin työkkärien ja sossujen edustajat. He voisivat itse asettua edes joskus sen työttömän rooliin ja miettiä, miten helppoa on olla huipputyönhakija kuukaudesta ja vuodesta toiseen, kun aina tulee hakemuksiin pakit, vaikka on koulutetu ja motivitunut. Rahan puute aiheuttaa stressiä ja masennusta sekä unettomuutta. Kuukausipalkkaa vetävät voivat nukkua yönsä kunnolla ja tyytyväisinä. Helppoa siinä on syyllistää muita!!!
En minäkään ottaisi vastaan useimpia avoinna olevia siivousalan työpaikkoja, ja olen alan ammattilainen. Syy?
Surkeat työehdot ja -olosuhteet ja surkea palkkaus. Alan hyviä työpaikkoja ei juurikaan ilmoitella. Yleensä ne löytyvät julkiselta sektorilta.
Työttömän tulee ottaa tarjottua työtä vastaan! Työstä saa AINA enemmän kuin kotiin jäämisestä. Jos tulot työstä ovat pienet, niin eihän sitä työttömyysetuutta suinkaan katkaista kokonaan. 300 euroon asti saa tienata menettämättä euroakaan etuudesta ja sen ylimenevältä osalta maksetaan soviteltua etuutta tuloihin nähden.
Kaikki työttömät töihin! Kotiin ei voi jäädä makaamaan!
"Työ- ja oikeusministeri" on laborantti.
Hyvä timo, nyt jytkytetään.