When I was 17... (millainen oli vuotesi ennen täysi-ikäisyyttä)

Olin lastenkodissa opettelun omassa päädyssä itsenäistymistä. Neitsyys meni jo aikaisemmin ja juomisen olin joutunut miltei lopettamaan pääsin kesälomalla vanhempien ja kaverin kanssa helsinkiin ja siellä keskustassa pyörittiin kaverin kanssa yömyöhään juoden kaljaa ja kokeiltiin ekan kerran kannabista joka ei oikein toiminut. Taisin olla 17 v ammattikoulussa.

Juhlin kavereiden kanssa, opiskelin, kävin usein illat ja vkl töissä. Tein elämäni ensimmäisen ulkomaanreissun ystävän kanssa. Elämä oli toisaalta mukavaa, toisaalta raadtavaa kun en saanut poikaystävää ihastuksista huolimatta tuskallisen ujouden vuoksi. Ja pitkähän se vuosi oli kuin nälkävuosi, kun odotti 18 iän täyttymistä.

Vierailija kirjoitti:

Kihlauduin (megavirhe), sairastin ilmeisesti ahdistuneen masennuksen 2.jakson, tulin raskaaksi, kävin ammattikoulun loppuun, menin töihin ja muutin kotoa, jahka saimme taisteltua katon päämme päälle.

Tuntui silti, ettei mitään tapahdu.

Biletykset ei paljon kiinnostaneet. Lähimmäiseni huolehti siitä välillä kokopäivätoimisesti.Kotona oli vielä aika sekava tilanne edellisen vuoden hullunmyllyn jäljiltä. Aika oli ankaraa.

Kirotut 1989-90. Lamavuodetkin oli parempaa aikaa.

Miten sun elämä on tuon jälkeen mennyt? Piditkö lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Hoidin täyspäiväisesti kolmea pikkusisarusta. Ruokin, pesin vaatteet, huolehdin kouluun. Jäin pois koulusta hoitaakseni heitä kun olivat kipeänä. Vanhemmat eivät siihen kyenneet. Suoritin samalla lukiota ja minulla oli vain yksi ystävä. Hän ymmärsi minua. Kaikki muut liihottelivat omissa teinimaailmoissaan ja minä koin olevani kuin toiselta planeetalta raskaan elämän ennen aikojaan vanhentamana.

Tiedän tunteen, kun on 16-17 ja henkisesti siinä viisissä kymmenissä. Ja sitten helpotus, kun elämä voittaa ja huomaa, ettei maailma olekaan kuollut.

Nyt kun tuota kävin miettimään, niin hyvin hyvin tapahtumarikasta aikaa oli: opiskelua, olin muuttanut jo pois kotoa, opiskelijabileitä, kesätöitä, ensimmäinen vakavampi seurustelusuhde, ensimmäisen kerran seksiä, festareita, liftausreissuja kavereiden kanssa, suruakin, kun eräs läheinen kuoli, autokoulu. 18 täytin alkukesästä ja lähdettiin pienellä kaveriporukalla reissaamaan Ranskaan.

Täytin 17 vuonna 2001 ollessani lukion ensimmäisellä. Elämään kuului opiskelua, soittotunteja, kuorolaulua, lukemista ja kavereiden tapaamista. Kaikkinensa onnellista aikaa, josta oli villeys kaukana. En seurustellut, enkä bilettänyt. Elämä tuoksui koululuokilta, kirjansivuilta, nuottipapereilta ja salmiakilta (suuri heikkouteni silloin ja edelleen). Elämä maistui kotiruualta (asuin vanhempien luona), pommacilta (parhaan kaverini luona sai sitä lähes aina) ja siltä salmiakilta. Kesän vain lomailin. Silloin tuoksuihin kuului mökkisauna, kirjansivut, metsän tuoksut ja tervattu vene (soutelin usein mökkinaapurin samanikäisen pojan kanssa). Makuina päälimmäisenä muurinpohjaletut, metsämansikat ja mökkinaapurin tarjoamat Mariannet. Olin vielä aika lapsi tuolloin, mutta en koe sitä lainkaan pahana asiana. Aikuisten elämää ehti opetella myöhemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kihlauduin (megavirhe), sairastin ilmeisesti ahdistuneen masennuksen 2.jakson, tulin raskaaksi, kävin ammattikoulun loppuun, menin töihin ja muutin kotoa, jahka saimme taisteltua katon päämme päälle.

Tuntui silti, ettei mitään tapahdu.

Biletykset ei paljon kiinnostaneet. Lähimmäiseni huolehti siitä välillä kokopäivätoimisesti.Kotona oli vielä aika sekava tilanne edellisen vuoden hullunmyllyn jäljiltä. Aika oli ankaraa.

Kirotut 1989-90. Lamavuodetkin oli parempaa aikaa.

Miten sun elämä on tuon jälkeen mennyt? Piditkö lapsen?

Pidin. Lapsi täyttää tässä kuussa 26 ja suorittaa maisterintutkintoa. Hänen asiansa ovat aina olleet kunnossa. "Lapsen"isä ei ole elossa.

Olen itse ollut nykymiehen kanssa liki 19 vuotta ja suhteeni kukoistus pysyy ja paranee. Yhteinen lapsikin on.

Välissä koin paitsi kielletyn rakkauden- lapsen isää en rakastanut romanttisessa mielessä, vaan ennemminkin siedin kuin jossain karussa talonpoikaisyhteisössä-,myös poikamiestyttövuodet ja itsenäistä elämää.

Avoliittoni oli turha mutta välit paranivat parhaimmillaan kahden aikuisen suhteeksi eron jälkeen. Eikä raskaus kauhistanut, luonnollinen tila. Moni muukin nuori perusti perheen, myös pojat.

Vierailija kirjoitti:

Täytin 17 vuonna 2001 ollessani lukion ensimmäisellä. Elämään kuului opiskelua, soittotunteja, kuorolaulua, lukemista ja kavereiden tapaamista. Kaikkinensa onnellista aikaa, josta oli villeys kaukana. En seurustellut, enkä bilettänyt. Elämä tuoksui koululuokilta, kirjansivuilta, nuottipapereilta ja salmiakilta (suuri heikkouteni silloin ja edelleen). Elämä maistui kotiruualta (asuin vanhempien luona), pommacilta (parhaan kaverini luona sai sitä lähes aina) ja siltä salmiakilta. Kesän vain lomailin. Silloin tuoksuihin kuului mökkisauna, kirjansivut, metsän tuoksut ja tervattu vene (soutelin usein mökkinaapurin samanikäisen pojan kanssa). Makuina päälimmäisenä muurinpohjaletut, metsämansikat ja mökkinaapurin tarjoamat Mariannet. Olin vielä aika lapsi tuolloin, mutta en koe sitä lainkaan pahana asiana. Aikuisten elämää ehti opetella myöhemminkin.

Ihanan kuuloinen vuosi sulla :)

Olin lukiossa, asuin äitini kanssa ja kävin viikonlopputöissä että saisi vähän taskurahaa. Stressasin helvetisti mitä minun pitäisi tehdä lukion jälkeen. Olin kavereiden kanssa sillon kun kerkesin. Oli mielenterveydenhäiriö jos toinenkin, mutta ne selvisi vasta myöhemmin. En seurustellut enkä oikeastaan halunnutkaan, en pitänyt toisista ihmisistä (muista kuin kavereista jotka olin hankkinut jo tarhasta). Parikertaa kävin bileissä, mutta en jaksanut oikeen viihtyä sellasissa. Oleskelin kotona tehden mitä millonki ja iltaisin kävelin kavereiden kanssa ympäriinsä (vain käveltiin ja juteltii). Elämä ei ollut mahtavaa eikä varsinaisesti huonoa jos nyt miettii, se vain oli.

Onpa mielenkiintoista lukea näitä. Olen 17. Voin kertoa, mitä olen tehnyt ollessani tämän ikäinen.

Minulla on ihania ystäviä. Ala- ja yläasteella muodostunut epävarmuus on alkanut pikkuhiljaa karista, kun ihmiset hankkiutuvat seuraani oma-aloitteisesti ja oikeasti haluavat viettää aikaa kanssani. Kukaan ei enää kiusaa, ja se tuntuu upealta. Minusta on tulossa rohkea, tosin ironisesti vasta sitten, kun ei tarvitse enää pelätä.

Olen alkanut suhtautua tulevaisuuteen paljon luottavaisemmin ja keskittynyt siihen, mitä teen nyt. Olen lakannut elämästä tulevassa.

Suhteeni vanhempiin on ei ole mitenkään kauhean lämmin. Hävettävän usein käytän ikääni perusteluna, kun haluan jotain.

En biletä. Tosin join viiniä parhaan ystäväni kanssa tämän syntymäpäivänä, en ihan kunnon humalaan asti kuitenkaan. Päätin, etten tarvitse alkoholia (olen muutenkin vähän höpsö ja avoin, enkä tarvitse "buustia" mistään nautintoaineesta) pitkään, pitkään aikaan. Ehkä en koskaan.

Kirjoitan, maalaan ja soitan paljon intohimoisemmin kuin nuorempana. Tärkeintä minulle on se nautinto, jota saan uuden oppimisesta, ei se, tuleeko minusta mestari. Tosin kirjoittamisessa tavoitteeni ovat vähän korkeammalla. :)

Olen onnellinen, koska en kykene nyt kertomaan, mitä tapahtui, kun täytin 18, mitä opiskelin ja keneen rakastuin - jos keneenkään. Ensi kertaa olen onnellinen siitä, etten tiedä, mitä on tulossa.

Tylsää lukiolaisen elämää. En tehnyt mitään jännää. Ainoa mitä kaipaan niistä ajoista on että saatoin syödä ihan mitä halusin ja olin silti hoikka.

Ihmiset näyttää alapeukuttaneen mun ( ex- kurjasti voineen 26- vuotiaan äidin ) elämäntarinaa. Miksi? Minähän tein asiat niin hyvin ja oikein kuin voin.

Voi, kun olisin taas 17 edes hetken, elämäni villein vuosi - kaiken koki ensimmäistä kertaa ja kaikki oli niin uutta.

Kävin lukiota. Muutin omilleni. Sairastin vakavaa masennusta. Maalasin, piirsin, luin kirjoja ja kirjoitin paljon. Muuta en muista.

N22

Tiivistettynä ristiriitainen vuosi, samalla yksi elämäni iloisimmista ja vaikeimmista.

tavallinen vuosi lukiossa, asuin vanhempien luona, illat vietin kotona...