Miksi neljän seinän sisällä oleminen passivoittaa niin nopeasti?

Ajantaju katoaa

Outoa, mutta en ole havainnut itsessäni mitään tuollaista. Päinvastoin - mitä enemmän olen kotona ja mitä tasaisempaa elämä on, sitä enemmän saan aikaan. Nousen varhain aamulla pirteänä, jumppaan, teen töitä jne. ja puoliltapäivin havahdun siihen, miten paljon olen saanut aikaan ja miten monta eri asiaa tehnyt. Reissutyöviikolla en saa aikaan kuin välttämättömän ja olen kuin nahistunut nauris. Elämäni parasta aikaa olivat kotiäitivuodet, jolloin ehdin vaikka mitä talon sisäremontista lastenkirjaan asti.

22, en voi uskoa lukemaani. En tunne ketään kaltaistasi.

Näin yliopisto-opiskelijana yritän käydä mahdollisimman paljon luennoilla, vaikka ne eivät olekaan pakollisia ja välillä tekisi mieli jäädä vain nukkumaan puoleksi päiväksi (toki joskus jäänkin kotiin vain). Jos en mene muutamaan päivään koululle niin olo on kuin sumussa ja muutenkin onneton. Jos taas käyn luennoilla edes muutaman tunnin, saan jotain kunnon virikettä aivoille ja ehkä puhun jollekin tuttavalle jotain niin heti tehokkaampi olo kotonakin. Passivoituminen on käynyt minulle niin usein.

Ihan tutun kuuloista. Jos on montakin päivää kotona putkeen, alkaa seinät ns. kaatua päälle ja tulee masentunut olo. Sitten taas kiireen keskellä välillä haaveilee sohvalla löhöämisestä. Vaikeaa!

Hävettää toisinaan, kun ei ole koulua ja poikaystävä tulee töistä, eikä itse ole onnistunut kun nousemaan sängystä ylös jos edes sitäkään. Ja kello on kaksi iltapäivällä... Toisinaan valehtelen, että olen aamupäivän lukenut tenttiin vaikka oikeasti olen vaan maannut sängyssä... olisipa pakollista koulua 5pvää viikossa.

Ihminen on luonnolisesti laiska, kuten kaikki eläimet. Siksi sitä henkistä piiskausta täytyy tehdä. Silloin kun on koulussa tai muussa virallisessa menossa sitä tekee alitajuntaisesti rutiinina, mutta kotona se pitäisi tehdä tietoisesti. Minua auttaa päättää esim. ennen nukkumaan menoa mitä teen seuraavana päivänä. Ja se etten jää sänkyyn pyörimään vain koska se on mukavaa. Toki aina välillä on hyvä vaan laiskotella :)

Vierailija kirjoitti:

22, en voi uskoa lukemaani. En tunne ketään kaltaistasi.

Et tietenkään, koska kukaan ei uskalla tunnustaa, että asia on näin. Nyt on vallalla ap:n kertoma "mä en siis saa mitään aikaan" -mantra, koska nykyelämään nimenomaan kuuluu se, että paikallaanpysyminen ja rauha ovat pahoja asioita, joista syntyy vain ikäviä tuloksia. Sen sijaan tehty kiire ja huiskimalla suoritetut työt ovat kruunu kenelle tahansa.

Harva kehtaa tunnustaa, että tylsässä elämässään saa paljon enemmän oikeita asioita aikaan kuin viipottaessaan maailmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

22, en voi uskoa lukemaani. En tunne ketään kaltaistasi.

Et tietenkään, koska kukaan ei uskalla tunnustaa, että asia on näin. Nyt on vallalla ap:n kertoma "mä en siis saa mitään aikaan" -mantra, koska nykyelämään nimenomaan kuuluu se, että paikallaanpysyminen ja rauha ovat pahoja asioita, joista syntyy vain ikäviä tuloksia. Sen sijaan tehty kiire ja huiskimalla suoritetut työt ovat kruunu kenelle tahansa.

Harva kehtaa tunnustaa, että tylsässä elämässään saa paljon enemmän oikeita asioita aikaan kuin viipottaessaan maailmalla.

Et ole tainnut ymmärtää koko pointtia. Ei se tee hyvää kellekään,että jumiutuu siihen sohvan nurkkaan moneksi päiväksi eikä saa itseään ulos,ei saa tehtyä kotitöitä,ei saa välttämättä raahauduttua edes suihkuun. Haluaisi mennä kauppaan tai katsoa elokuvan mutta ei saa aikaiseksi. Kyllä minä olen hyvinvoiva silloin kun toimin. Kun on myös tehtäviä asioita ja kiirettä,osaa arvostaa niitä rentoja "en tee mitään"-päiviä.

Ihanaa vertaistukea<3 olen äitiyslomalla ja vaikka minulla on ihana vauva, niin vihaan vihaan VIHAAN tätä kotona oloa!!! Masentaa, en saa mitään aikaiseksi, seinät kaatuu päälle, päätä särkee, mies ei ymmärrä miksi olen poikki tekemättä mitään muuta kuin olemalla meidän helpon vauvan kanssa:"( sitten kun pääsen pois muiden ihmisten pariin olen onneni kukkuloilla ja niin onnellinen fiilis, joten tuskin kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. päivän kestän olla kotona ja sitten masennun taas. Miten kukaan voi tykätä kotiäitinä olosta:/

Sama juttu, 3 kk työttömänä enkä ole saanut mitään aikaan. Paitsi parina viime viikkona. Tein itselleni lukujärjestyksen, joka päivälle jotain toimintaa paitsi sunnuntaille ei. Ei mitään minuuttiaikataulua, mutta tähän tyyliin: maanantai pyykkipäivä, tiistaina tunnin lenkki, keskiviikkona siivouspäivä jne... Työnhakua parina päivänä viikossa.

Erinomainen ketju. Olen elänyt tällä tavalla viimeiset 8 vuotta, jotka olen ollut työttömänä :| Tosi tarina. En vain saa mitään aikaiseksi, en mitään.

My sentiments exactly! Juuri eilen ja tänään mietin, olenko masentunut, kun en saa MITÄÄN aikaiseksi. Olen siis kotona 6 kk vanhan vauvan kanssa. Luulin, että äitiyslomalla järjestän komerot, maalaan seinän, karsin ja uusin vaatevarastoni, ym. En ole tehnyt näistä mitään. Käytäntö on osoittanut, että jos minulla ei ole päivälle mitään pakollista ohjelmaa, en jaksa edes käydä ulkona koko päivänä, tai pukea päälle. Haahuilen väsyneenä sohvan ja keittiön väliä ja imetän välillä. Lueskelen ja selaan nettiä. En jaksa edes laittaa ruokaa, kaikki masentaa ja tuntuu ahdistavalta. Sitten kun minulla on joku sovittu juttu, neuvola tms, olen reippaana paikalla ja sen jälkeen jaksan ehkä jatkaa kaupungillekin, museoon tms. Pakko vielä huomauttaa, että koskaan ei kaupoissa käynti ole tuntunut ihanemmalta kuin äitiyslomalla. Voisin tuijottaa kaupoissa erilaisia tavaroita tuntikausia, vain katsoa ja hypistellä, se on hypnoottista. Mutta sitä ei saa koskaan tarpeekseen, koska vain voidaan vaunuissa parahtaa ja sitten on jo kiire imettämään tai kotiin.

Höpö höpö tämä on kuin tilaustyöketju sosiaalityöntekijöille, jotka odottavat että pääsevät holhoamaan mahdollisimman montaa ihmistä "elämänhalllinta"keinoillaan.  Miksi olette passivoituneet? Oletteko ehdollistettuja odottamaan että joku toinen potkii teidät liikkeelle?

Täytyy sanoa että suomalainen yhteiskunta laitostaa ihmisen. Se aivopesu alkaa jo päivähoidossa. Kaikki oma-aloitteisuus tapetaan, samoin luovuus.

Ruuanlaittoon saa menemään monta tuntia päivässä kun laittaa kunnollista ruokaa alusta asti itse. Siistimiseen menee aikaa, tavaroiden järjestelyyn. Sitten joka päivä kävelylenkki. Viikkosiivous. Kasvojenhoito kuorimisineen ja naamioineen, hiustenhoito, jalkojenhoito raspaus, vartalonhoito. Näihinkin menee aikaa sen verran että päivä hujahtaa soljuen ohi.

Vierailija kirjoitti:

Ruuanlaittoon saa menemään monta tuntia päivässä kun laittaa kunnollista ruokaa alusta asti itse. Siistimiseen menee aikaa, tavaroiden järjestelyyn. Sitten joka päivä kävelylenkki. Viikkosiivous. Kasvojenhoito kuorimisineen ja naamioineen, hiustenhoito, jalkojenhoito raspaus, vartalonhoito. Näihinkin menee aikaa sen verran että päivä hujahtaa soljuen ohi.

Joo päivä. Mutta entä sitten kun päivästä toiseen on kotona, eikai nyt joka päivä raspilla jalkoja hinkata? Et ole tainnut ikinä olla kotona pitempää aikaa?

Mä oon yleensä saanut paljon luovaa aikaan sairaalassa. Pystyn mm. kirjoittamaan, kun ei tarvitse välittää esim ruuanlaitosta. Kuume ja nukkuminen toki hidastaa, mutta siinä pääsee hyvään henkiseen vireeseen, kun ei tarvitse huolehtia arkiasioista.

Ellei ole mitään tiettyä aikataulua tai tarpeeksi pieneksi pilkottua to do -listaa, en saa mitään aikaiseksi. Makaan sohvalla, selaan puhelinta, teen korkeintaan jotain pikkuaskareita. Töissä olen hyvin tehokas ja aikaansaapa. Olen miettinyt, että ehkä mun hieman neuropsykiatrisesti poikkeavat aivoni eivät vain kestä rutiinittomuutta ja aikatauluttomuutta. Vaikeinta on nyt pitkällä sairaslomalla leikkauksesta toipuessa. Tarkoitus oli kävellä joka päivä, syödä terveellisesti ja lukea ammattikirjallisuutta. Oikeasti hiimaan yövaatteet päällä ja katson Netflixiä.

Onko se sitten huono asia? Minä nautin täysillä esim. lomilla siitä ihanan rennosta olotilasta, kun ei halua tehdä yhtään mitään, nauttii pelkästä olemisesta vaan. Se on itselleni parempaa kuin mikään tekeminen tai meneminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruuanlaittoon saa menemään monta tuntia päivässä kun laittaa kunnollista ruokaa alusta asti itse. Siistimiseen menee aikaa, tavaroiden järjestelyyn. Sitten joka päivä kävelylenkki. Viikkosiivous. Kasvojenhoito kuorimisineen ja naamioineen, hiustenhoito, jalkojenhoito raspaus, vartalonhoito. Näihinkin menee aikaa sen verran että päivä hujahtaa soljuen ohi.

Joo päivä. Mutta entä sitten kun päivästä toiseen on kotona, eikai nyt joka päivä raspilla jalkoja hinkata? Et ole tainnut ikinä olla kotona pitempää aikaa?

Jokaiselle päivälle riittää hommaa. Välillä pitää puhdistaa ilmanvaihtokanavat, uuni taikka sulattaa pakastin ja pestä lokerot. Viedä lehtiä paperinkeräykseen, leipoa, käydä salilla, järjestellä papereita, pyyhkiä pölyjä. Kotityöt eivät lopu kesken.